Mainos

Liiga sulkeutuu taas – mihin menet Mestis?

  • 1 061 642
  • 5 672

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Olisin kiinnostunut lukemaan perusteluja Ruotsin malliselle karsintasarjalle. Eli nyt niitä ranskalaisia viivoja tiskiin, minkä takia tuommoinen minisarja olisi juuri karsinnassa parempi systeemi kuin playoffit?

Minun mielestäni jääkiekkoon ehdottomasti kuuluu se, että sarjojen loppuhuipennukset ovat playoff-muotoisia. On korni jo ajatuksenakin, että SM-liigan playoffsit korvattaisiin esimerkiksi kahdeksan joukkueen loppusarjalla, jonka kolmelle parhaalle joukkueelle jaetaan mitalit. Miksi sitten sarjapaikan ratkaisemiseksi haaveillaan jotakin minisarjaa?
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Miksi sitten sarjapaikan ratkaisemiseksi haaveillaan jotakin minisarjaa?
Siksi kun se on ollut todella pitkään yleisöä kiinnostava konsepti Ruotsissa. Muita perusteluja tuskin tarvitaan?
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Siksi kun se on ollut todella pitkään yleisöä kiinnostava konsepti Ruotsissa. Muita perusteluja tuskin tarvitaan?

Kyllä tarvitaan.

Yleisön kiinnostuminen on tuskin konseptista kiinni, vaan siitä, että ratkaisu on usein ollut jännittävä. Ässät - Sport -sarjan viimeisiä kahta matsia taisi seurata koko Suomi. Sen jälkeisiä karsintoja ei niinkään, koska Mestisjoukkue ei ole pystynyt haastamaan.

Tietysti yleisöä voi aina kosiskella tuomalla keinotekoisesti lisää sattuman mahdollisuutta mukaan. Voimme esimerkiksi ratkaista sarjapaikan yhdellä rangaistuslaukauskisalla tai sitten - vähemmän kärjistetysti - yksittäisenä otteluna tai ehkäpä karsintasarjana, jossa otteluohjelma voi tuoda sattumalle lisää sijaa.

Mielestäni best-of-seven playoffsit ovat sekä Suomessa että kansainvälisesti osoittautuneet paitsi erittäin reiluksi, myös jännittäväksi ja kiinnostavaksi tavaksi ratkaista paremmuus. Siksi tämä järjestelmä on niin suosittu.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Useamman joukkueen joutuminen/pääseminen karsintasarjaan tuo ainakin yleisötuloja useammalle kuin kahdelle joukkueelle. Todennäköisesti myös runkosarjassa runkosarjassa olisi jännittävämpää: karsijat eivät olisi selvillä vielä jouluna, vaikka joku olisikin jäänyt/karannut muilta selvästi.

Mestis-kannattajien näkökulmasta asiaa ajatellaan myös siitä vinkkelistä, että sarjamuotoisessa systeemissä nouseminen olisi helpompaa.

SM-liigaan on karsittu monena vuonna myös sarjamuotoisesti, joten sikäli tuon hyviä ja huonoja puolia pääsee kyllä halutessaan tarkastelemaan ihan objektiivisestikin.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Useamman joukkueen joutuminen/pääseminen karsintasarjaan tuo ainakin yleisötuloja useammalle kuin kahdelle joukkueelle. Todennäköisesti myös runkosarjassa runkosarjassa olisi jännittävämpää: karsijat eivät olisi selvillä vielä jouluna, vaikka joku olisikin jäänyt/karannut muilta selvästi.

Mestis-kannattajien näkökulmasta asiaa ajatellaan myös siitä vinkkelistä, että sarjamuotoisessa systeemissä nouseminen olisi helpompaa.

SM-liigaan on karsittu monena vuonna myös sarjamuotoisesti, joten sikäli tuon hyviä ja huonoja puolia pääsee kyllä halutessaan tarkastelemaan ihan objektiivisestikin.

Ensimmäinen on kyllä hyvä perustelu. Antaa mahdollisuuden useammalle joukkueelle kehittää toimintaansa. Toisaalta 2+4 johtaisi jo siihenkin, että karsinnassa olisi isolla todennäköisyydellä joukkueita, joilla ei olisi edes halua nousta.

Toinen perustelu on varsin "inhimillinen" näkökulma. Sattuman mahdollisuus voi tasoittaa tietä nousulle. Toisaalta minä toivon, että karsinnoissa mitataan paremmuus ja liigassa pelaavat ne, joiden siellä urheilullisesti kuuluukin pelata.

Olen sen verran vanha äijä, että itsekin muistan yhden sarjamuotoisen karsinnan HPK:lta. KalPa säilytti tuolloin paikkansa liigassa ja HPK, TuTo ja JoKP jatkoivat divarissa. Kerho ryssi nousunsa menettämällä kotimatsissa KalPalle 6-1 johtonsa tasuriksi. Dramatiikkaa tarjottiin, mutta sitäkin enemmän sitä on tarjottu ottelusarjamuotoisissa karsinnoissa. Tämä tietysti edellyttää molemmissa järjestelmissä sitä, että alemmasta sarjasta ponnistava joukkue pystyy haastamaan liigajoukkueen.

Karsinnan suhteen myönnän auliisti kääntäneeni takkini. Olin nuorena ja naiivina alun perin liigan sulkemisen kannalla, koska ajattelin sen palvelevan sekä liiga- että mestisjoukkueita. Olin väärässä - sulkeminen oli virhe.

Tällä hetkellä olen 1+1 muotoisen karsinnan kannalla, mutta sitä voitaisiin tarvittaessa laajentaa 2+2 -muotoiseksi. Mutta ottelusarjasysteemillä ehdottomasti - aivan kuten jääkiekossa paremmuus on tapana ratkaista.
 
BitterX:n 2+2 play offit siten, että Mestiksen pudotuspelien kaksi parasta pelaa kahta liigan heikointa vastaan paras seitsemästä. Mestiksen pudotuspelien kahden parhaan joukkoon selvinneistä runkosarjassa paremmin sijoittunut saa kotiedun ja liigan heikoimman vastaan ja toisessa parissa liigajoukkue saa kotiedun. Mestiksessä voidaan pelata pudotuspelit ja vain vimeinen sarja kahden parhaan kesken jäisi pois ja tilalla olisi nämä liigakarsinnat.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saisikohan SM-Liiga Oy tulonsa vaikka TV-sopimuksesta ja sponsoreilta? Raha liikkuu juurikin päinvaistaiseen suuntaan eli liigasta seuroihin. Eiköhän noilla Liigan sopimuksilla makseta Vuorisen palkka ja jää vähän jaettavaksi seuroillekkin.

Lisäksi play offsien tulot menevät liigalle. Jokerit pelaa myös suurimmille vieraskatsomoille, joten se on suoraan myös pois muilta joukkueilta. Hifk toki kärsisi eniten.

Jokereiden sulkeminen SM liigasta olisi juurikin tyhmintä mitä voisi tehdä. Luultavasti sitä olisi myös hitusen hankala perustella lakituvassa, koska jokerithan ei ole mitään sopimusta rikkonut, vain luvannut (mahdollisesti) tekevänsä niin myöhemmin.
 
Mestiksen pudotuspelien kahden parhaan joukkoon selvinneistä runkosarjassa paremmin sijoittunut saa kotiedun ja liigan heikoimman vastaan ja toisessa parissa liigajoukkue saa kotiedun.

Mestiksessä voidaan pelata pudotuspelit ja vain vimeinen sarja kahden parhaan kesken jäisi pois ja tilalla olisi nämä liigakarsinnat.
Mielestäni kotiedun antaminen nousijakandidaatille olisi turhaa nousun keinotekoista helpottamista, kyllä karsijan tie saakin olla suht kivinen niin ei jää mitään jossiteltavaa jos nousu tulee.

Aiemmin olen ollut mestiksen pleijareita vastaan, mutta itseasiassa tuohan olisi ihan ok systeemi.
 

Rocco

Jäsen
Olisin kiinnostunut lukemaan perusteluja Ruotsin malliselle karsintasarjalle. Eli nyt niitä ranskalaisia viivoja tiskiin, minkä takia tuommoinen minisarja olisi juuri karsinnassa parempi systeemi kuin playoffit?
+ Vuosittain useampikin joukkue voi satsata sarjanousuun.
+ Alemman sarjatason unelmat pysyy paljon paremmin hengissä, joka estää omien junnujen ison joukkopaon Liigajoukkueiden junnuihin.
+ Talouden rakentamisen kannalta helpompaa, kun ei tarvi satsata kovalla riskillä yhden kauden onnistumiseen.
+ Alemman sarjan arvostus nousee.
+ Sarjojen väliset taso- ja talouserot pienenee.
+ Ruotsin karsintasarja on käytännössä yhtä suosittu TV:ssä ja halleissa kuin itse mitalipelit pääsarjassa.
+ Putoaminen ei olisi pääsarjajoukkueelle katastrofi, koska nousumahdollisuus takaisin on helpompaa kuin nyt
+ Alemman sarjan joukkueiden rakentaminen on pitkäjänteisempää. Nyt noin 98% sopimuksista on 1v sopimuksia.
+ Heikoimmat Liigajoukkueet ei voi tehdä pelaajarealisointia, koska riskit on silloin liian suuret.
+ Liiga- ja Mestisjoukkueet ovat sarjassa yhtä hyvässä fyysisessä kunnossa. Nyt alemman sarjan joukkueella on takana toistakymmentä playoffs-ottelua, kun Liigajoukkue pääsee parhaimmillaan karsintaan suoraan runkosarjasta, missä parhaita pelaajia on voitu säästellä.

- Jos joku joukkue heti häviää muutaman ottelun, sen mahdollisuudet nousuun katoaa, ja tulee pahimmassa tapauksessa pari merkityksetöntä ottelua karsintasarjassa.

Eiköhän tuossa ole jo iso osa asioista.

[sarcasm]Liigajoukkueiden kannattajat voi kääntää plussat miinuksiksi, koska niinhän ne tekevät nytkin... [/sarcasm]
 
Viimeksi muokattu:

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Paljon hehkutetuissa entisten amatööriaikojen liigassakarsinnoissa siirryttiin yleensä sarjamuotoisista karsinnoista ottelusarjoihin. Liigakarsinnat 1975 - 1980 pelattiin 2+2-sarjana, mutta ne korvattiin kahdella paras viidestä -ottelusarjalla vuosina 1981 - 1984. Seuraavina kolmena vuonna divisioonavoittaja nousi suoraan liigaan ja karsinnat pelattiin 1+3 joukkueen kaksinkertaisena sarjana. Sen jälkeen siirryttiin taas muutamaksi vuodeksi ottelusarjoihin. Vuosien 1985 - 1987 kaltaista sarjamuotoista systeemiä käytettiin myös 1992 - 1994, mutta se korvattiin neljän joukkueen playoff-mallilla, jota käytettiin vuoteen 2000 asti.

Vaikuttaa siis siltä, että Suomessa on aiemmin nähty paremmaksi nimenomaan ottelusarjamalli, koska se on korvannut sarjamuotoiset mallit. Itsekin näen ottelusarjat parempana vaihtoehtona. Niissä jokaisessa ottelussa on panosta molemmilla joukkueilla. Sarjamuotoisissa karsinnoissa tuli aika paljon murskatuloksia panoksettomissa otteluissa (konkreettisimpana esimerkkinä keväänä 1994 JoKP-TuTo 13-0).

Eri juttu tietysti on se, kuinka järkevää karsintoja on yleensä järjestää, jos maassa on Jokereiden lähdön jälkeen 15 seuraa, joilla on edellytyksiä pelata pääsarjassa, mutta siitä asiasta lienee väännetty jo tarpeeksi.
 

Gameson

Jäsen
Onko kenelläkään minkään näköstä tietoa siitä milloin kultapossukerho päättää mitä liigalle tullaan tekemään Jokerien jättäessä liigan? Nouseeko Mestiksen voittaja vai supistetaanko liigaa?

Jos ilmoitetaan, että Mestiksen ensikauden mestari nousee liigaan niin tultaisiin näkemään todennäköisesti paljon kilpavarustelua ja todella kovaa taistelua. Mielenkiinnolla asioita odotellaan.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Onko kenelläkään minkään näköstä tietoa siitä milloin kultapossukerho päättää mitä liigalle tullaan tekemään Jokerien jättäessä liigan? Nouseeko Mestiksen voittaja vai supistetaanko liigaa?

Jos ilmoitetaan, että Mestiksen ensikauden mestari nousee liigaan niin tultaisiin näkemään todennäköisesti paljon kilpavarustelua ja todella kovaa taistelua. Mielenkiinnolla asioita odotellaan.

Jos en väärin muista niin Elokuun alussa muut osakkaat pitävät kokouksen jossa Jokereiden asiaa puidaan joten eiköhän päätös tule tuossa Elokuun alussa.
 

Face

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko kenelläkään minkään näköstä tietoa siitä milloin kultapossukerho päättää mitä liigalle tullaan tekemään Jokerien jättäessä liigan? Nouseeko Mestiksen voittaja vai supistetaanko liigaa?

Jos ilmoitetaan, että Mestiksen ensikauden mestari nousee liigaan niin tultaisiin näkemään todennäköisesti paljon kilpavarustelua ja todella kovaa taistelua. Mielenkiinnolla asioita odotellaan.

Tästä tulee kyllä äärimäisen mielenkiintoinen kausi, mikäli mestiksen mestari nousee suoraan.

Vetävätkö mestiksen "isot joukkueet" isolla taloudellisella riskillä kalliit joukkueet nousu toiveissä?
Sanotaan nyt että Sport, TuTo, Jukurit, KooKoo ja JokiPo panostavat isosti jos panoksena on liigapaikka, yksi kutenkin vaan nousee niin kuinka kuralle näiden neljän mestikseen jäävän joukkueen talous saattaa mennä ja kuinka pitkäksi aikaa?

Vai mitä luulette lähtevätkö joukkueen panostamaan isolla riskillä vaikka panoksena on se liigapaikka?
 
Suosikkijoukkue
KK
...Vai mitä luulette lähtevätkö joukkueen panostamaan isolla riskillä vaikka panoksena on se liigapaikka?
Itse en usko älyttömiin satsauksiin, vaikka Mestiksen mestari suoraan nousisi. Kyllähän sinne saatettaisiin pari täsmähankintaa hommata. Riski on liian suuri ja mitä todennäköisemmin sarja jää avonaiseksi ja tällöin SM-liigaan pääsisi myös pikkuhiljaa parantamalla omaa toimintaa. Eihän sitä kyllä tiedä, jos esim Vaasan seudulta joku yhteystyökumppani tai pari lähtee juttuun mukaan ja laittaa isot mainokset kaverien vaatteisiin.
 

Steus

Jäsen
KooKoo on ilmoittanut vetävänsä maltilla ja runko on jo nipussa
TUTOn rahahanat lyötiin kiinni viime kauden päätteeksi
Jokipojat on aina rahaton ja veloissa
Vaasassa voidaan satsata ja käsittääkseni satsataankin 1-2 TOP6 -hyökkääjään
Mikkelissä on Daddy O'Sugar, mutta en usko sielläkään lähdettävän isoihin satsauksiin, mutta mistäs noista tietää
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Eikait missään Mestisseuran johdossa olla enää nykyään niin lyhyt näköisiä ja pilvilinnoissa eläviä, että satsattaisiin "all in" seuraavaan kevääseen.
Saataisiin helposti koko seuran nurin, jos otettaisiin älytön riski mahdollista nousua ajatellen.
Toivottavasti sarjajärjestelmä kokee ison remontin.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sport etsii vielä kahta kärkipään jätkaa hyökkäykseen. Hiltunen on ilmoittanut että kaikki lisääntyvä myynti suunnataan pelaajahankintoihin. Äkkiseltään voisi olettaa että myynti kiihtyy mikäli liiga ilmoittaa että tulevan kauden Mestiksen mestari nousee suoraan liigaan. En usko että tällaista mahdollisuutta ei Vaasassa jätettäisi käyttämättä.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Tällä hetkellä näyttää olevan mahdollista jopa se visio että kauden 2013-14 Mestis-mestari nousisi suoraan liigaan ja saisi Jokerien liigaosakkeen ilmaiseksi. Ja sitten taas seuraavalla kaudella palattaisiin vanhaan, eli noustakseen on voitettava karsinnat ja maksettava käypä hinta liigaosakkeesta. Jos tuo visio toteutuu, niin eiköhän koviakin hankintoja sitten vielä tehdä. Viimeistään sitten talvella kun siirtoikkuna menee kiinni jos tuntuu siltä että joukkueella on mahdollisuuksia.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Tällä hetkellä näyttää olevan mahdollista jopa se visio että kauden 2013-14 Mestis-mestari nousisi suoraan liigaan ja saisi Jokerien liigaosakkeen ilmaiseksi. .

Itse kyllä epäilisin sm-liigan myyvän lisenssin sillä paljon puhutulla 1,5 me mestiksen mestarille. Hinta voi olla suurempikin. Rahat jyvitetään 13 muun liigajoukkueen kesken. Mielestäni on todennäköistä, että nimenomaan mestari nousee suoraan ilman karsintoja - edellytyksenä olisi tosiaan rahan löytyminen + oheisfasiliteettien kunnossa oleminen.
 

EagleEye

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Liiga ei todellakaan tule antamaan mitään ilmaiseksi. Aika sama niille vaikka Jokerit lähtisi ja joutuu maksamaan lisenssin ulos. Joka tapauksessa nousija joutuu maksamaan lisenssin. Kyllä saa paljon tapahtua että liiga avittais mestiksestä tulevaa.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Osaketta (siis ei lisenssiä) ei varmasti saa ilmaiseksi eikä edes millään pilkkahinnalla. Tai siis voivathan muut osakkaat antaa arvokasta omaisuutta lahjaksi, mutta miksi ihmeessä ne niin tekisivät. Jos liiga jotenkin nousijan tilannetta helpottaa, niin varmaankin antamalla enemmän maksuaikaa, kuin karsintojen tapauksessa olisi. Käsittääkseni KalPan kohdalla toimittiin sen noustua juuri näin, eli siis maksoivat osakkeensa jollain aikavälillä osissa.

Ainakin edellisten karsintojen nousijaehdokkaat ovat vakuutelleet nousuhalujaan ja maksukykyään, mitä osakkeeseen tulee, ja uskon myös muiden vakavasti nousua hakevien tuon pystyvän järjestämään. Pitää muistaa, ettei tämä ole mikään osallistumismaksu, joka häviää liigan syövereihin, vaan vastikkeeksi saa omaisuutta, jonka voi myydä hyvästä hinnasta pahimman tapahtuessa ja joka liigassa pysyessä tuo merkittäviä tuloja (pelkän TV-sopimuksen osuudeksi arvioitu noin miljoona per kausi per osakas).
 

Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Liiga ei todellakaan tule antamaan mitään ilmaiseksi. Aika sama niille vaikka Jokerit lähtisi ja joutuu maksamaan lisenssin ulos. Joka tapauksessa nousija joutuu maksamaan lisenssin. Kyllä saa paljon tapahtua että liiga avittais mestiksestä tulevaa.

Kyseessä ei ole tosiaan ole lisenssi eikä maksu siitä. Kyseessä on osake, joka on omaisuutta siinä missä minkä tahansa yhtiön osake - vaikka sitten asunto-osake as. oy:ssä. Sillä on oikea arvo osakkeen omistavan yhtiön taseessa, ja sitä voi tarvittaessa käyttää vaikka takuuna pankkilainalle. Siitä saa myös rahansa (riippuen osakkeen hinnan kehittymisestä) takaisin, jos sen joutuu myymään tippuessaan.

Kuten asunto-osakkeen kanssa, tämä osake oikeuttaa "asumiseen" liigassa, jollei muita "as. oy:n" sääntöjä rikota (lisenssivaatimukset). Miksi ihmeessä asunto-osakeyhtiö antaisi pois hallussaan olevan asunnon "avittaakseen mestiksestä tulevaa"? Liigan ja mestiksen suhteista voi vääntää moneltakin puolelta, mutta omaisuuserästä käyvän hinnan maksaminen ei oikeasti ole mestisjoukkueiden potkimista.

Käytännössä ainoat mahdolliset avut, jota nousevalle mestis-joukkueelle voi tarjota, ovat aiemmin käytetyt. Liiga pistettiin kiinni siksi aikaa, että Kalpa sai liigatasoisen organisaation ja joukkueen. Lisäksi liiga on joskus antanut selkeää lainaa. Rahan tai omaisuuden antaminen vastikkeetta yhdelle osakkaalle 14:sta ei onnistu sitten millään.

Sitten se seuraava kysymys mestis-kannattajille: Pitäisikö nousun jälkeen sulkea liiga tämän kauden mestisjoukkueen ja tulevan nousijan suojelemiseksi hissi-liikkeeltä, ja antaakseen joukkueelle todellisen mahdollisuuden kasvaa haastamaan nykyisiä liiga-seuroja?
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sitten se seuraava kysymys mestis-kannattajille: Pitäisikö nousun jälkeen sulkea liiga tämän kauden mestisjoukkueen ja tulevan nousijan suojelemiseksi hissi-liikkeeltä, ja antaakseen joukkueelle todellisen mahdollisuuden kasvaa haastamaan nykyisiä liiga-seuroja?

Ei todellakaan. Estettäisiin taas vaihtuvuus sarjojen välillä vuosiksi. En myöskään näe mitään järkeä siinä, että kaikki liigaan nousevat joukkueet pitää sementoida sarjaan, niin etteivät koskaan enää putoa. Kyllä se nouseva seura nousee haastamaan liigaseuroja, jos on noustakseen. Varmaan kuka tahansa tämän hetkisistä nousuehdokkaista pääsee ensimmäisellä kaudellaan SaiPan tasoiseen budjettiin ja ihan hyvin nuokin ovat pärjänneet.

Koska muuten on viimeksi joku seura pudonnut liigasta?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös