Liiga ja Jokerit 2013–2014

  • 817 907
  • 2 909

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Tämä on ainakin minulle uutinen, vaikka SM-liigaa on tullutkin seurattua suht ahkerasti.

Voitko antaa edes yhden esimerkin jarruna olemisesta, siis ennen tätä ilmoitusta KHL:n siirtymisestä.
Osakassopimuksen tekeminen, yhteisen mainostilan myynti yms.
Hjalliksen on ihan turha väittää muiden laittaneen kapuloita hänen rattaisiinsa ihan samalla tavalla Jokerit on sitä tehnyt ja hyötyneet siitä eniten.
 
Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Ja tällä tavalla

a. HC Jokerit ei ole enää riippuvainen millään tavalla SM-liigasta, koska HC Jokerit ei pelaa SM-liigassa.
b. Suomen jääkiekkoliiton lupa KHL:n laajentumiselle on jo olemassa, eli sekin puoli on hoidettu.
c. SM-liigan säännöt eivät ilmeisesti kiellä seuraa toimimasta farmiseurana. Tai jos tässä tulee jotain ongelmaa liigan suhteen voidaan farmiseuran status nimetä pelkäksi "yhteistyösopimukseksi" kahden eri kiekkoseuran välillä.
d. HC Jokerit voisi peluuttaa niitä pelaajia jotka eivät mahdu kokoonpanoon kovatasoisessa SM-liigassa sen sijaan, että joutuisivat peluuttamaan heitä esim. Mestiksessä.

Luuletko, että SM-liigan säännöt sallivat nykyisen joukkueen liigalisenssin myynnin eteenpäin toiselle joukkueelle? Lisenssit ovat seurakohtaisia, ei "vapaata valuuttaa" eniten tarjoaville.

Eiköhän tässä liigaa eniten ota päähän Hjalliksen ja Kalen sooloilu vailla valtuuksia. Pitkällä aikavälillä taas Jokereiden siirtyminenhän vaikuttaa KHLän ulkomaalaiskiintiöön (?), kun eikös se muutu niin että liigassa pelaavista maista olevia pelaajia siihen ei lasketa?

En siis yhtään ihmettele miksi liiga pyrkii jarruttamaan Jokereita mahdollisimman paljon. On erittäin todennäköistä, ettei tästä siirrosta tule olemaan kenellekään hyötyä pitkällä aikavälillä - sm-liigan taso voi laskea entisestään ja olen erittäin skeptinen KHLn vetovoimaan uutuudenviehätyksen kadotessa.
 
oliwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Supercell
Osakassopimuksen tekeminen, yhteisen mainostilan myynti yms.
Hjalliksen on ihan turha väittää muiden laittaneen kapuloita hänen rattaisiinsa ihan samalla tavalla Jokerit on sitä tehnyt ja hyötyneet siitä eniten.

OK. Tämä auttaa paremmin ymmärtämään miksi Hjallis ja Jokerit näyttävät aiheuttavan suuria antipatioita tietyissä SM-liigaseuroissa.
 
Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Mielenkiintoiseksi menee. Nyt todella nähdään se, miten tämän kiekkomaan voimasuhteet oikeasti menevät "kulisseissa".

Todettakoon vielä, että jokerikannattajat voivat olla huoleti,sillä Jokerit pelaa varmasti jossain liigassa ensi kaudella. Jos ei SM-liigassa eikä KHL:ssä, niin Karalahden Jerellä olisi varmasti joku tuttu hyvä liiga tiedossa.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Nyt et voi olla tosissasi? Ethän?

No, sanotaanko näin, että 110%:sti olisin valinnut NHL-managerin hommat itsekin Columbuksessa ja Kekäläiselle sinälläänhän tämä liigan ja Jokerien välinen kiista ei millään muotoa enää kuulu. Luulisi miehen sitäpaitsi päinvastoin olevan vastakkaisella kannalla asiassa NHL-seuran managerina ja ajavan oman liigansa näkökohtia & etuja aiheessa. NHL ja KHL kun eivät tunnetusti ole mitään ylimpiä ystävyksiä keskenään, viimeisimpänä hammasten kiristelyä aiheuttaneena Kovalchukin sopimuksen purku ja siirtyminen takaisin Venäjälle. Ilmeisesti Keklu haluaa tällä viestillään antaa jonknlaista mediatukea "hyvälle veljelleen" Hjallikselle, joka mukisematta päästi hänet lähtemään Jokereista rapakon taakse..
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Tä?! KHL-seura HC Jokerit ei olisi muka enää millään tavalla riippuvainen SM-liigasta vaikka sillä olisi "farmiseura" SM-liigassa jossa se peluuttaisi omia pelaajiaan?
Tarkoitin sitä, että "HC Jokerit" olisi vapaa SM-liigan ohjauksesta, koska se itse ei ole SM-liigan alainen seura. Jos SM-liiga pystyisi jollakin kikkailuilla estämään HC Jokereita peluuttamasta kokoonpanoon mahtumattomia pelaajia liiga-Jokereissa, niin ei se kuitenkaan estäisi "HC Jokereita" pelaamasta KHL:ssä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Luuletko, että SM-liigan säännöt sallivat nykyisen joukkueen liigalisenssin myynnin eteenpäin toiselle joukkueelle? Lisenssit ovat seurakohtaisia, ei "vapaata valuuttaa" eniten tarjoaville.

1. Nykyinen liiga-Jokerit ei myisi liigalisenssiä kenellekään vaan jatkaisi SM-liigassa kuten tähän asti, mutta toisessa hallissa.

2. Halliyhtiö perustaa uuden jääkiekko-organisaation nimellä HC Jokerit, joka pelaa KHL:ssä ja tekee yhteistyösopimuksen liiga-Jokereiden kanssa, joka mahdollistaa vapaan ja korvauksettoman pelaajavaihdon kahden eri seuran kesken.
 
August

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Mikä tämä toinen halli olisi? Täyttääkö uusi FarmiJokerit liigalisenssivaatimukset?
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
1. Nykyinen liiga-Jokerit ei myisi liigalisenssiä kenellekään vaan jatkaisi SM-liigassa kuten tähän asti, mutta toisessa hallissa.

Valot päälle nyt. Minkäköhän se halli olisi, DDR vai Barona? Vai onko pääkaupunkiseudulla muitakin tarpeeksi isoja halleja? Vai ajattelitko peluuttaa farmijoukkuetta maaseudulla isossa tyhjässä hallissa?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Mikä tämä toinen halli olisi? Täyttääkö uusi FarmiJokerit liigalisenssivaatimukset?
En tiedä onko SM-liigalla olemassa mitään hallistandardeja. Jos niitä ei ole määritelty niin eiköhän pääkaupunkiseudulta joku lato löydy vuokrattavaksi.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Valot päälle nyt. Minkäköhän se halli olisi, DDR vai Barona? Vai onko pääkaupunkiseudulla muitakin tarpeeksi isoja halleja? Vai ajattelitko peluuttaa farmijoukkuetta maaseudulla isossa tyhjässä hallissa?
No mikä ettei? Vai voiko SM-liiga kieltää tämän? ;)
 
Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
1. Nykyinen liiga-Jokerit ei myisi liigalisenssiä kenellekään vaan jatkaisi SM-liigassa kuten tähän asti, mutta toisessa hallissa.

2. Halliyhtiö perustaa uuden jääkiekko-organisaation nimellä HC Jokerit, joka pelaa KHL:ssä ja tekee yhteistyösopimuksen liiga-Jokereiden kanssa, joka mahdollistaa vapaan ja korvauksettoman pelaajavaihdon kahden eri seuran kesken.

Juuh, noin olettaisin asian lopulta kääntyvänkin - eri asia on miten omistussuhteet, yhteiskumppanuudet yms immateriaalioikeudet siirtyvät uuteen joukkueeseen. Mikäli Jokerit joutuvat jäämään liigaan, pääseekö Hjallis enää osingoille tähän mahdollisesti eri brändin alaiseen KHL-joukkueeseen.

Joka tapauksessa luvassa on aikalailla mielenkiintoisia käänteitä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Juuh, noin olettaisin asian lopulta kääntyvänkin - eri asia on miten omistussuhteet, yhteiskumppanuudet yms immateriaalioikeudet siirtyvät uuteen joukkueeseen. Mikäli Jokerit joutuvat jäämään liigaan, pääseekö Hjallis enää osingoille tähän mahdollisesti eri brändin alaiseen KHL-joukkueeseen.

Joka tapauksessa luvassa on aikalailla mielenkiintoisia käänteitä.
Nuo ovat kaikki hyviä kysymyksiä joihin en osaa vastata. Varmasti Hjallis haluaisi itselleen pääomistajuuden (ainakin aluksi) myös uudessa "HC Jokereissa".

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että jos SM-liiga pystyy oikeasti estämään Jokereiden pelaamisen KHL:ssä on ainoa keino kiertää tuo uuden seuran perustamisen, ovat käytännön järjestelyt sitten mitä tahansa. No, tässä on vuosi aikaa miettiä ratkaisuja.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
NHL-joukkueen GM:nä toimiminen on ollut Kekäläisen tavoitteena varmaan yli vuosikymmenen ajan ja sen eteen hän on tehnyt määrätietoisesti töitä jo pitkään. Nyt kun mahdollisuus unelman toteutumiseen vihdoin avautui (varmana ei voi tietää olisiko toista mahdollisuutta tullut enää ikinä), niin mielestäsi Kekäläisen olisi pitänyt kieltäytyä siitä?

Väitteeseei Columbuksen heikkoudesta en ota kantaa, mutta come on, onhan se ihan eri asia toimia GM:nä NHL:ssä kuin KHL:ssä. Mieti välillä vähän ennen kuin kirjoitat näitä viestejäsi.

Älähän täräjä! Vastasin oikeastaan aiheesta jo nimim. Gemondolle. Mutta huomannet itsekin pientä ristiriitaisuutta asiassa vai mitä? Keklun on tästä Liiga vs. Jokerit enää turha valtameren tuolta puolen huudella yhtään mitään mediatukea julkisuudessa Harkimolle, joka on asiansa Kalen myötävaikutuksella ryssinyt sananmukaisesti huolella. Kekäläisen päinvastoin luulisi ajavan NHL-liigan ja seuransa näkökohtia tässä KHL-laajentumiskysymyksessä, eikö vain?

Toisekseen ei Columbus enää välttämättä niitä heikoimpia ole, kun Kekäläinen tarttui hommiin hankkien mm. Gaborikin ja hyviä prospecteja draftissa. Samoin hän teki hyvää työtä myös Jokereissa laittaen seuran rakenteita kuntoon etc. mikä työ Jokerien kannalta jäi harmillisesti vähän puolitiehen. Ja nyt Harkimo on toimillaan vetämässä tuota työtä mm. juniorien osalta tuntemattomuuteen? Tiesin tarkalleen mitä kirjoitin ja sainhan sinutkin näppäilemään asiaan oman kommenttisi!
 
Viimeksi muokattu:

Zero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja Jokerit. Ja Jukurit nyt mökin takia.

Tuossa täysin teoreettisessa Jagsin skenaariossa kai sekin olisi mahdollista että pelaisi Hartwallissa yhä, tai vaikka osan peleistä DDRssä jos menee päällekkäin areenan aikataulujen kanssa.

Joka tapauksessa voi kai kysyä montako kautta tuota edes jatkuisi, sillä siitä ei olisi iloa muille seuroille, että jonkinlainen "pula-ajan-jokerit" olisi liigassa, eikä KHL-Jokerit halua seuraa, joka käytännössä syö samojen fanien kukkarosta kuin he haluavat. Uskoisin että ekan kauden jälkeen kaikessa hiljaisuudessa tuo apujengi joko putoaisi, menisi konkkaan, tai sulassa sovussa sovittaisiin ettei sitä halua kukaan.

Jos tuo olisi ollut hyvä vaihtoehto, se olisi tehty heti: mutta kun Hjallis tarvitsee fanien siirtymisen Jokereiden mukana. Niin ihmeelliseltä kuin se case-Karalahden valossa kuulostaakin.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Jos tuo olisi ollut hyvä vaihtoehto, se olisi tehty heti: mutta kun Hjallis tarvitsee fanien siirtymisen Jokereiden mukana. Niin ihmeelliseltä kuin se case-Karalahden valossa kuulostaakin.
Toisaalta jos liiga-Jokereiden status on oikeasti pelkkä farmistatus niin kuinka suuri osa faneista jäisi kannattamaan seuraa samalla intensiteetillä kuin nyt? Nyky-Jokereiden parhaat pelaajat pelaisivat KHL:ssä ja liiga-Jokereiden pelaajat koostuisivat jämäpelaajista ja omista junnuista nostetuista pelaajista, jotka eivät ole riittävän hyviä KHL:ään.

Varmaan osa hc-faneista jatkaisi myös liiga-Jokereiden seuraamista ja hyvä niin, mutta uskon että valtaosa hyppäisi KHL:n puolelle ja osa faneista seuraisi kenties molempia seuroja.

Jos sekä KHL- että liiga-Jokereiden pelaaminen Hartwall-areenassa olisi mahdollista ja kannattavaa niin sitä sopisi tietysti miettiä, vaikka epäilenkin varsinkin tuota kannattavuutta, koska yleisömäärät tulisivat tippumaan alaspäin liiga-Jokereiden tapauksessa paljon.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jos tuo liigasta irtautuminen osoittautuu Jokereille liian haasteelliseksi, voin antaa ilmaisen neuvon: ensi kausi vahingossa ihan vihkoon ja karsinnoissa puhtaasti turpaan Mestiksen nousijakandidaatilta. Win-win, tai siis tarkemmin ajateltuna lose-win. Kaikki onnellisia.
 
Tai toinen vaihtoehto:

Halliyhtiö irtisanoo Hartwall-areenan vuokrasopimuksen Jokereiden kanssa. Jokerit ei nosta asiasta kannetta. Yhtäkkiä Jokerit on tilanteessa että hups, meillähän ei ole liigamitat täyttävää hallia. Emme voi pelata ensi kaudella SM-liigassa, sori vaan.

Samaan aikaan perustetaan uusi joukkue nimellä HC Jokerit, jonne nyky-Jokereiden pelaajien parhaimmisto siirtyy ja jonka kanssa halliyhtiö tekee uuden vuokrasopimuksen.

Onhan näitä eri vaihtoehtoja olemassa, jos SM-liiga haluaa heittäytyä hankalaksi.
 
Aapo79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ulos vaan ja heti

Kaikille paras ratkaisu olisi se, että Jokerit siirtyisi jo ensi kaudeksi KHL:ään. Väitän, että Jokerit ei tule ensi kaudella kiinnostamaan yleisöä niin paljoa, mitä se on aiemmin kiinnostanut. Itse menen mieluummin katsomaan mitä tahansa muuta joukkuetta, koska Jokerit ei ole enää organisaationa tosissaan mukana liigassa. Toki pelaajat pelaavat tosissaan, mutta silti ei vaan kiinnosta!

Sm-liigan taso tietenkin heikkenee Jokereiden lähdön myötä, mutta ei sekään juuri kiinnosta. Jos haluan katsoa hyviä pelaajia, niin herään aamuyöstä katsomaan NHL:ää. Ei niitä oikeasti hyviä pelureita ole Sm-liigassa koskaan ollutkaan. Sm-liigaa seuraan vain ja ainoastaan siksi, että Ilves pelaa siellä. Mikäli Ilves joskus siirtyy toiseen sarjaan pelaamaan, niin seuraan sitä sarjaa. Jokerit nyt ei vaan enää leiki Ilveksen kanssa samoilla pihoilla, joten mielestäni se saa mennä uusille pihoilleen niin pian kuin mahdollista.

Viisinkertainen sarja + tammikuun tasaus nostaisi pelimäärän 62 ja tuolloin Hifkiä lukuun ottamatta kaikki joukkueet saisivat helposti kuitattua Jokereiden poissaolon aiheuttaman yleisöhävikin. Televisiosopimuksista en tiedä, mutta en usko niidenkään muuttuvan merkittävästi.

Ensi kauden päätteeksi kaksinkertainen karsintasarja, johon osallistuvat liigan viimeinen ja Mestiksen kaksi parasta. Näistä huonoin Mestikseen ja loput liigaan. Näin saataisiin todennäköisesti uusi kaupunki mukaan Sm-liigaan ja se paikkaisi osaltaan Jokereiden jättämää tyhjiötä.

Tsemppiä Jokereille uuteen sarjaan. Toivottavasti ei enää kohdata!
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Näin alkuihmettelyn jälkeen on pinnalla lähennä kaksi tuntemusta: ensimmäinen on, että onneksi en ole Jokerien kannattaja ja toinen, että hyvä että tulee huippukiekosta tähän maahan kilpailua. Suljettu liiga on muodostanut säädellyn kartellin, mikä toimii jäsenilleen ihan hyvin ja jopa lajillekin, jos ymmärretään uudistua ilmankin ulkoista painetta (mikä paine Pohjois-Amerikassa tulee muista vielä suuremmista ammattilaisliigoista). Suomessa ei tälläistä vastaavaa ulkoista painetta ole ollut eikä olla ymmärretty uudistua vaan ollaan poljettu paikoillaan. Nyt tähän pysähtyneisyyteen on tulemassa aika lailla äkkinäinen ja epämiellyttävä stoppi, mutta eiköhän tämä peti ole ihan itse pedattu, SM-liigan ei kannata tässä kauheasti itkeä Harkimon ja Kummolan ilkeyttä vaan ihan vaan omaa osaamattomuuttaan.
 
Zero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja Jokerit. Ja Jukurit nyt mökin takia.
Nuo ovat kaikki hyviä kysymyksiä joihin en osaa vastata. Varmasti Hjallis haluaisi itselleen pääomistajuuden (ainakin aluksi) myös uudessa "HC Jokereissa".

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että jos SM-liiga pystyy oikeasti estämään Jokereiden pelaamisen KHL:ssä on ainoa keino kiertää tuo uuden seuran perustamisen, ovat käytännön järjestelyt sitten mitä tahansa. No, tässä on vuosi aikaa miettiä ratkaisuja.

Ei SM-liiga siihen pysty, se juna meni jo Suomen Jääkiekkoliiton (=Kummola) päätöksen myötä. Sen sijaan se voisi ottaa riskin ja yrittää sulkea Jokerit ensi kaudeksi pois osakassopimuksen pohjalta. Ymmärrän hyvin jos sellaista mielialaa on: se on aika luonnollinen reaktio sekä sille miten tiedotus on hoidettu, että sille että täytyy koittaa suojautua KHLää vastaan.

On kuitenkin mielenkiintoista uskaltaako liiga lähteä tuota temppua tekemään - pahimmassa tapauksessa se lopulta häviää pitkän oikeusjutun, ja sitten voi olla aika kylmää kyytiä maksaa ne vahingonkorvaukset Jokereille. Luulenkin että tällä nyt vain korotetaan panoksia tuleviin rahaneuvotteluihin, ja ehkä myös SM-liigan profiilia, kun sitä ehdittiin ikäänkuin tölviä "auringonlaskun ryhmänä".

Toisaalta KUKAAN täällä ei tunne sitä osakassopimusta, sillä jos tuntisi ei saisi puhua. Luulenkin että Harkimo on kyllä melkoisen tarkkaan tutkituttanut sen sopparin lakimiehillään ja tietää missä mennään. Suoraan sanottuna uskon että hänellä on huomattavasti parempi tieto sopimuksista kuin jollain kimmokapasilla. Sen takia en itse oikein viitsi heittää mitään skenaarioita.

Mutta se, että olisi olemassa osakassopimus, joka on ikuinen, elleivät muut anna poistua - se on ihan fantasiaa. Sellainen sopimus ei taatusti ole Suomen lainsäädännön mukainen: tällöin koko sopimus olisi mitätön. Rahasta tässä puhutaan, kuka maksaa ja kuinka paljon. Ja tietysti siitä kuinka pitkä pippeli kullakin osallisista on. Sen vertailun seurauksena voi toki tulla tunteella tehty päätös joka heittää Jokerit ulos sarjasta ensi kaudeksi. Se on joko tehtävissä tai ei - ja tuhoaa aika monen seuran talouden, mikäli osoittautuu että siihen ei ollut oikeutta ja mennään korvauksiin.

Suomen jääkiekon etu mikään tästä Hjalliksen johtamasta kesäteatterista tuskin on. Ainoa hyvä puoli on se, että ensi kausi lähestyy niin nopsaan, että tän on pakko loppua ennen elokuuta?
 
August

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ainoa järkevä ratkaisu tähän tilanteeseen on se, että Jokerit pelaa ensi kauden sm-liigassa. Ennen jokaista ottelua Jokereiden pelaajat pyytävät anteeksi Suomelta, vastustajalta ja vastustajan faneilta. Sen jälkeen Jokerit häviää kaikki ottelunsa, että kaikki sm-liigajoukkueet saavat maksaa "potut pottuina".
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Toisaalta jos liiga-Jokereiden status on oikeasti pelkkä farmistatus niin kuinka suuri osa faneista jäisi kannattamaan seuraa samalla intensiteetillä kuin nyt? Nyky-Jokereiden parhaat pelaajat pelaisivat KHL:ssä ja liiga-Jokereiden pelaajat koostuisivat jämäpelaajista ja omista junnuista nostetuista pelaajista, jotka eivät ole riittävän hyviä KHL:ään.

Varmaan osa hc-faneista jatkaisi myös liiga-Jokereiden seuraamista ja hyvä niin, mutta uskon että valtaosa hyppäisi KHL:n puolelle ja osa faneista seuraisi kenties molempia seuroja.

Jos sekä KHL- että liiga-Jokereiden pelaaminen Hartwall-areenassa olisi mahdollista ja kannattavaa niin sitä sopisi tietysti miettiä, vaikka epäilenkin varsinkin tuota kannattavuutta, koska yleisömäärät tulisivat tippumaan alaspäin liiga-Jokereiden tapauksessa paljon.

Kirjoituksesi antavat kuvan, että olet varsinainen venäläinen KHL-bulvaani. Luuletko että suomalainen SM-liiga katsoo hyvällä maaperällään kilpailevaa liigaa, joka tappelee samoista faneista, sponsoreista jne? SM-liiga on ihan aiheellisesti ottanut Jokerien tapauksessa jyrkän kannan tähän laajentumiskysymykseen ja mm. Ruotsissahan maan liiton kanta on ehdoton EI.

Esim. jalkapallossa, joka on maailmanlaajuinen laji jääkiekkoon verrattuna, on seurajoukkueiden sarjatoiminta perustunut aina kunkin maan omiin pääsarjoihin ja ylikansalliset liigat ovat sitten olleet kirsikkana kakussa mallia Championsliiga & UEFA-Cup.

Voitko hieman valaista, mistä johtuu venäläisten todella kova hinku laajentaa omaa, pääosiltaan kansallista kiekkoliigaansa sitä ympäröiviin naapurimaihin. Eikö Venäjällä olisi omastakin takaa lukematon määrä paljon isompia miljoonakaupunkeja kuin esim. Helsinki joihin perustaa joukkueita ja joissa riittäisi maksavia faneja, vai eikö kärsivällisyys syystä tahi toisesta kenties riitä joukkueiden rakentamiseen tyhjästä?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Kirjoituksesi antavat kuvan, että olet varsinainen venäläinen KHL-bulvaani. Luuletko että suomalainen SM-liiga katsoo hyvällä maaperällään kilpailevaa liigaa, joka tapppelee samoista faneista, sponsoreista jne? SM-liiga on ihan aiheellisesti ottanut Jokerien tapauksessa jyrkän kannan tähän laajentumiskysymykseen ja mm. Ruotsissahan maan liiton kanta on ehdoton EI.
Itse asiassa olen kirjoittanut tästä toisessa ketjussa ja siinä mainitsin, että ymmärrän miksi SM-liiga ei halua KHL:n laajenevan Suomeen ja ymmärrän miksi se on valmis tekemään kaikkensa että näin ei tapahtuisi.

KHL:n laajentumisen helppous Tshekkiin ja Slovakiaan yllätti, missä paikallista vastustusta ei esiintynyt juuri ollenkaan, mutta Suomessa osasin odottaa kovempaa vastustusta ja siksi SM-liigan asenne ei yllättänyt ollenkaan.

En ole itsekään mikään KHL:n länsilaajentumisen suurin fani, koska venäläisiä resursseja tulisi mieluummin käyttää Venäjän rajojen sisällä (ja kyllä Jokerit tulee pelaamaan KHL:ssä ainakin osaksi venäläisellä rahoituksella, näin uskon).

Mutta olen suomalainen ja siksi suomalaisen KHL-seuran seuraaminen kyllä myös kiinnostaisi. Pieni vastakkainasettelu KHL:n sisällä tekee aina hyvää ja lisää kiinnostavuutta. Vastakkainasetteluahan on aina olemassa venäläisen ja suomalaisen joukkueen pelatessa toisiaan vastaan.

En kuitenkaan tässä halua ottaa kantaa KHL:n Suomi-laajentumisen järkevyyteen. Päätös laajentumisesta on tehty ja näillä mennään. SM-liiga näyttäisi ymmärrettävästi olevan se taho joka tätä KHL-laajennusta on asettunut vastustamaan. Siksi KHL:n ja Jokereiden kannalta olisi järkevää miettiä, miten SM-liigan vaikutusvaltaa asiaan saadaan vähennettyä.

Ääritapauksessa kyseeseen voisi tulla jopa hallin vuokrasopimuksen irtisanominen ja uuden Jokerit-seuran perustaminen. Toivottavasti tähän ei tarvitse mennä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös