Väittäisin että etenkin tässä vanhoillislestadiolaisen liikkeen tilanteessa suurin ongelma on se, etteivät tapaukset päädy poliisitutkintaan. Sitä ehkäisee tehokkaasti tuo lähes pakollinen syntien anteeksianto. Liikkeessä pidetään nimittäin pahana sitä, jos syntejään anteeksi pyytävälle ei anna anteeksi. Asiaan liittyvä painostus ja aivopesu on voimakasta, ja niinpä anteeksianto ei ole harkinnanvaraista, vaan automatisoitunutta. Anteeksiannon jälkeen asia on pyyhitty olemattomiin niin maassa kuin taivasten valtakunnassa, eikä esivallan puoleen ole tarvetta kääntyä.
Tämä on varmasti ollut ennen se ongelmakohta ja on varmaan osittain vieläkin.
Mutta. Olin tässä taannoin paikallisella ry:llä keskusteluillassa ja siellä nousi esiin juuri tämä aihe, että miten toimitaan tapauksissa, joissa henkilö on tehnyt "syntiä" (tässä tapauksessa syntiesimerkkinä oli juuri seksuaalinen hyväksikäyttö) ja pyytää tekemäänsä anteeksi toiselta lestadiolaiselta. Aiheesta käytettiin useita puheenvuoroja ja kaikissa ydinsanoma oli se, että katuvalle ihmiselle annetaan synnit anteeksi, MUTTA pelkkä anteeksisaaminen ei riitä, vaan jos on rikottu maallista oikeutta vastaan, on teko sovitettava myös maallisen oikeuden säännösten mukaan.
Keskustelussa pohdittiin myös sitä, että jos tällainen esimerkkitapauksen hyväksikäyttäjä pyytää syntiään anteeksi ja saa anteeksiannon, mutta ei halua joutua teostaan oikeuden eteen, niin silloin voidaan katsoa, että katumus teosta ei ole ollut aitoa ja hänellä jolle teko on tunnustettu on velvollisuus ilmoittaa asiasta viranomaisille.
Keskustelussa tuli siis varsin hyvin selväksi se, että pelkkä anteeksianto ei riitä, vaan seuraukset teoista on kestettävä oikeuden edessä. Sitä en sitten tiedä, että toteutuuko tämä kuitenkaan käytännössä miten hyvin.
