Jotenkin masentavia nämä viime vuodet ovat olleet, kun aina pitää valita joku sellainen, joka ihan aidosti ei ole vuoden urheilija -tasoa. Oikeastaan vuoden 2011 ja Kaisa Mäkäräisen jälkeen aina on ollut vähän erikoinen fiilis vuoden urheilijasta. Tuuli Petäjä-Siren sai tittelin marginaalilajin olympiahopealla, Tero Pitkämäki on napannut kahdesti tittelin himmeämmän MM-mitalin ansiosta ja välissä vuoden urheilijaksi valittiin pari. Nyt päävaihtoehtoja on kaiketi neljä kappaletta. Valitako mies, joka ei pärjännyt tenniksen kaksinpelissä ja vaihtoi selvästi vähemmän kilpailtuun ja arvostettuun nelinpeliin, jossa toki on saavuttanut hienoa menestystä. Vai pitäisikö valita nainen, joka pyöräili olympialaisissa ynnä muut sijoilla, mutta rääppiäishenkisissä MM-kisoissa kykeni himmeimpään mitaliin, Vai tulisiko sitten pysti ojentaa pyörätuolikelauksen legendalle, mutta minusta vammaisurheilumenestys on sittenkin enemmän rinnastettavissa veteraaniurheilumenestykseen kuin yleisessä sarjassa menestymiseen. Neljäs vaihtoehto on sitten naisnyrkkeilyssä kolme arvokisamitalia, mutta ei yhtäkään kultaista, napannut nainen.
Hannu Manninen oli vuonna 2007 äänestyksen viides, vaikka saavutti kyseisenä vuonna MM-kultaa sprintistä ja joukkuekisasta sekä nappasi maailmancupin kokonaiskisan voiton. Nyt nähtynä urheiluvuotena Manninen tuolla menestyksellä olisi aika suvereeni valinta.
Hannu Manninen oli vuonna 2007 äänestyksen viides, vaikka saavutti kyseisenä vuonna MM-kultaa sprintistä ja joukkuekisasta sekä nappasi maailmancupin kokonaiskisan voiton. Nyt nähtynä urheiluvuotena Manninen tuolla menestyksellä olisi aika suvereeni valinta.