Vähän aiheen vierestä, mutta otetaanpa tarkasteluun se ikuista kitinää aiheuttava Päivi Alafrantin valinta 1990. Tuolloinhan kaikkien urheilusnobien mielestä ainoa oikea valinta olisi ollut Jari Kurri.
"Väärä Vuoden urheilija 1990" -legendan mukaan Jari Kurri voitti keväällä 1990 Stanley Cupin suurin piirtein yksinään, kun Wayne Gretzkykin oli lähtenyt Oilersista. Tilastojen valossa asia ei ihan niin ole. Kurri pelasi hyvän kauden, mutta jos joku yksittäinen pelaaja johdatti Oilersit mestaruuteen, niin se oli Mark Messier eikä Jari Kurri. Runkosarjassa Kurri teki 78 ottelussa tehot 33+60=93, joilla heltisi koko liigassa sijat 34, 19 ja 19. Oilersin sisäisessä tehotilastossa Kurri oli sijoilla 3, 2 ja 2. Pudotuspeleissä 22 ottelussa tehot 10+15=25, joilla sijoilla 8, 7 ja 4 (Oilersin sisällä sijoilla 3, 2 ja 3.). Esimerkiksi Esa Tikkanen teki pudotuspeleissä enemmän maaleja (13). Oman arvioni mukaan Oilers olisi todennäköisesti voittanut mestaruuden ilman Kurriakin.
Saman legendan mukaan Alafrantti voitti EM-kultansa yhdellä tuuriheitolla. Alafrantin sarja EM-kisoissa oli 61,72 - 62,26 - 61,94 - 63,62 - 67,78 - X. Yksi selkä piikkiheitto siis, mutta hän taisteli mitalista jo neljännen kierroksen heitollaan. Sitten viidennellä kierroksella kiskaisi elämänsä parhaan heiton. Aina valitetaan, että suomalaisurheilijat eivät veny tärkeimmällä hetkellä. No sitten kun venyvät, niin kyse onkin vain tuurista.
Tuurin/sattuman osuus keihästulokseen on ylipäätään mielestäni todella minimaalinen. Tuuli vaikuttaa jonkin verran, mutta stadionolosuhteet (kuten EM-kisoissa Splitissä) tasoittavat tuonkin pelin. Tietty keihästulos vaatii aina tietyt fyysiset ominaisuudet. Eivät ne ominaisuudet sinne kroppaan jostakin taikaiskusta yhtäkkiä ilmesty EM-finaalissa.
Lajien välisistä eroista voisi mainita vielä sen, että 102-vuotias mummo ei heitä 600 gramman keihästä ikinä Alafrantin lukemille, mutta voi kylläkin huitaista golfissa hole-in-onen (
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000000308586.html).