Leo-Pekka Tähti vuoden urheilijaksi

  • 48 055
  • 387

Salama44

Jäsen
Kaksi kuukautta vielä vuotta jäljellä eikä ole tullut mitään uutta urheilija äänestyksen kärkeen.

Leo-Pekka tähti on edelleen ainoa todellinen arvokisavoittaja yksilölajeissa maailmanlaajuisesti.

Mira Potkosen olympiamitalin arvo vain kirkastuu loppuvuotta kohti kun ajatellaan kuinka amatööripohjalta hän piti Suomen Olympialaisten mitalikannassa.

Patrik Laine on myös varmistanut paikkaansa kärkikvartetissa. Loistavien nuorten MM-kisojen, Suomen mestaruuden, aikuisten MM-kisojen jatkoksi hän on aloittanut NHL uran upeasti ja noussut heti suomalaispörssin ykköseksi ja koko maalitilaton kärkipaikalle piste per ottelu tahdilla. Unelma kausi Laineelle.

Lotta Lepistö on kärkikolmikon kova haastaja, mutta miinuksena heikko olympiamenestys.

Takana vaanivat tulokuningatar Kaisa Mäkäräinen ja Euroooan mestari, mutta Olympiakisoissa flopannut Petra Olli.

Vain uinista voi enää joku yltää tähän joukkoon. Keihäänheittäjä ei tänä vuonna ole 5 parhaan joukossa.
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Patrik Laine on myös varmistanut paikkaansa kärkikvartetissa. Loistavien nuorten MM-kisojen, Suomen mestaruuden, aikuisten MM-kisojen jatkoksi hän on aloittanut NHL uran upeasti ja noussut heti suomalaispörssin ykköseksi ja koko maalitilaton kärkipaikalle piste per ottelu tahdilla. Unelma kausi Laineelle.
Mutta voittotaisteluun Lainetta on ihan turha laskea, koska jääkiekkoilijat ovat paljon kovemmillakin näytöillä jääneet nuolemaan näppejään. 1986 valittiin hiihdon maailmancupin kokonaiskisan voittanut Marjo Matikainen, vaikka tarjolla olisi ollut ensimmäisenä suomalaisena NHL:n maalipörssin voittanut Kurri, 1990 oli sitten se surullisenkuuluisa keihään EM-kultamitalisti Alafrantin voitto Kurrista ja 1993 uskomattoman tulokkaiden maali- ja piste-ennätyksen tehnyt ja änärin maalipörssin yhdessä Mogilnyn kanssa voittanut Selänne sivuutettiin Juha Kankkusen voittaessa.
 

Salama44

Jäsen
Tänä vuonna Selänne ja Kurri olisivat kirkkaasti vuoden urheilijoita. Nyt ei ole Matikaisen eikä Kankkusen tasoisia urheilijoita vastassa.

Voittoon ei Laineella kuitenkaan vielä ole asiaa.

Alafrantin valinta taas kertoo mitä asiota urheilutoimittajat arvostavat. Suomalaisille perinteisissä lajeissa ei tainnut silloinkaan olla voittajista runsauden pulaa.

Petra Olilla on tältä vuodelta sama saavutus mutta laji on uudempi eikä vielä niin arvostettu varsinkaan EM tasolla. Olympimitali olisi riittänyt korkeammalle.

Ei Alafrantin voiton olisi pitänyt kuitenkaan Kurrille riittää vaikka muutaman kovan itäblokin heittäjän joutuikin kepittämään.
 

Salama44

Jäsen
Taas tuli kymää vettä niiden niskaan jotka ovat sitä mieltä ettei Patrik Laine kuulu vuoden urheilijalistan kärkeen.

Kun Suonen maajoukkue rämpii niin koko NHL:n paras maalintekijä tällä hetkellä tulee silti Suomesta.

Laineelle jo toinen hattutemppu kuukauden sisällä.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Betsivuori teki oman rankinginsa:

1. Henri Kontinen
2. Leo-Pekka Tähti
3. Patrik Laine

Minusta Laine ei kyllä tuonne kuulu. Kyllä, tulokaskausi NHL:ssä on alkanut hienosti, mutta siitä huolimatta oikeasti kovat näytöt ovat aika vähissä. Laineen NHL-ura on kuitenkin vasta noin kuukauden vanha, eikä World Cupissa tullut tulosta. WC:stä Lainetta toki on suht turhaa ruoskia, kun Suomen taso siellä oli mitä oli. Tuijotan SM-liigaa ja (U20) MM-kisoja innokkaasti, mutta en kuitenkaan näe niitä näyttöjä relevantteina vuoden urheilijaa valittaessa.

Katsotaan sitten ensi vuonna, jolloin Pate voi hyvinkin olla ansainnut valinnan vuoden urheilijaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän kuitenkin laiteta Patrik Laine kategoriaan Vuoden läpimurto 2016, tai Vuoden nuori urheilija 2016. Ei taida valinta MM-kisojen parhaaksi pelaajaksi ja muut kuriositeetit riittää valintaan Vuoden urheilijaksi.
Taitaa Henri Kontinenkin olla aika kaukana maailman parhaista tennispelaajista, joten ei hänkään ole vakavasti otettava kandidaatti. Itse asiassa katsoin joitakin aikoja sitten Kontisen ja Peersin peliä Isneriä ja Sockia vastaan, ja pakko sanoa että yllätyin miten vaatimatonta se pelaaminen oli verrattuna kaksinpelin pelaajiin.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Erikoista, ettei Betsivuori arvosta tuon enempää pyöräilyä, ettei kolmen listalle Lepistö mahdu. Sopisi hänen profiiliinsa kuitenkin.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Betsivuori teki oman rankinginsa:

1. Henri Kontinen
2. Leo-Pekka Tähti
3. Patrik Laine

Minusta Laine ei kyllä tuonne kuulu......

@Barnes. Olet oikeassa. Oman listani Top-3 on tähänastisten vuoden 2016 suoritusten perusteella as follows:

1. Leo-Pekka Tähti (ainoa olympiakisojen/paralympialaisten voittaja)
2. Henri Kontinen (Wimbledonin sekanelinpelin voitto, arvokas ensimmäinen suomalaismenestys todella kovassa seurassa)
3. Lotta Lepistö (kaksi pronssia lajissa, jossa on todella kova kilpailu ja siten vaikeaa menestyä)
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Erikoista, ettei Betsivuori arvosta tuon enempää pyöräilyä, ettei kolmen listalle Lepistö mahdu. Sopisi hänen profiiliinsa kuitenkin.
Nimenomaan tuo lista sopii kuin nakutettu Valavuoren persoonaan. Okei, Valavuori on maailmalla isojen lajien puolesta puhuja, mutta ison lajin edustajana hänen listallaan on jo Kontinen. Tähti taas on näitä Valavuoren arvokisailmiöitä, joita hän kovasti nostaa esiin (Tässä tapauksessa ihan syystä, onhan Tähti kova urheilija) ja joille saattaa tarjota "apuaan".

Ja sitten siellä on koko kansan Patrik Laine, joka on puhdas glory hunter -valinta Garylta. Laineen hattutempun syrjäyttäminen Suomi-median kärkiotsikoista kun vaatii niinkin isoa asiaa kuin Donald Trumpin vaalivoittoa...

Ainakin omasta mielestäni Lepistö kyllä kuuluisi kolmen kärkeen, mutta Valavuorella on ne omat motiivinsa, jotka pudottivat Lotan listalta pois.
 

Salama44

Jäsen
Marko Jantunen on myös sitä mieltä että Leo-Pekka Tähti on vuoden urheilija.

Perustelutkin olivat erittäin hyvät. Hä sanoi YLE:n urheiluviikonlopussa päätyneensä tähän tavattuaan henkilökohtaisesti Tähden. Silloin hän ymmärsi miten vahva persoona ja suuri urheilija Tähti on.

Useimmat ennakkoluulothan perustuvat juuri tähän ettei ole mitään käytännön yhteyttä näihin ihmisiin jonka vuoksi he ovat vain vammaisia ja heidät täytyy pitää erillään muusta urheilusta.

Kyllä se vammaistenkin urheilussa menee niin ettei meillä aina ole näitä voittajia eikä varsinkaan sellaisia jotka voittavat useasti.

Kilpailu kiristyy ja tulee aika jolloin voittajia löytyy muualtakin. Nyt eletään vain poikkeuksellista aikaa ja kuten muissakin menestylajeissa niin yksi tähti nostaa urheilumuodon suosiota.

Mira Potkonen varmistelee myös paikkaansa kolmen karjessä. Ainoan olympiamitalin lisäksi on tulossa toinenkin mitali EM-kisoista.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ensimmäinen ennakkoluulon muuri on murrettu kun Tähti valittiin vuoden yleisurheilijaksi. Yleisurheiluväki ainakin arvostaa Tähden menestystä.

Lepe oli jo viisi vuotta sitten Vuoden yleisurheilija, joten ei tuo oikeastaan mitään uutta suhteessa Vuoden urheilija -valintaan tarkoita.
 

Salama44

Jäsen
Täältä voi jokainen käydä katsomassa Leo-Pekka Tähden sarjan T54 tilastoja. Luokkia on tietenkin paljon erillisten vamma-asteiden mukaan, mutta kilpailu on silti hyvin kansainvälistä ja lajien taso nousee koko ajan.

On täysin mahdotonta sanoa onko tuon rakingin ykköseksi pääsy ja siellä pysyminen vammaiselle sen helpompaa kuin terveelle jonkun mitalin voittaminen. Poikkeuksellista urheilulahjakuutta se kuitenkin vaatii.

IPC World Rankings - Athletics

Paralympialaisten osanottajamäärä oli Riossa 4350 ja olympialaisten 11 000 mikä on valtava määrä ja kuvastaa paraurheilun nykyistä suosiota ja harrastajamäärien kasvua. Paralympialaisiin osallistui 170 maata kun olympiakisoissa oli runsaat 200.
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Betsivuori teki oman rankinginsa:

1. Henri Kontinen
2. Leo-Pekka Tähti
3. Patrik Laine
Gary on täydentänyt Twitterissä listaansa:

4. Peetu Piiroinen
5. Petteri Koponen
6. Kaisa Mäkäräinen
7. Kimi Räikkönen
8. Mikko Ilonen
9. Olli-Pekka Ojansivu
10. Mira Potkonen

Lotta Lepistö siis puuttuu, mitä on kyllä hämmästeltävä. Pyöräily ei näemmä Valavuorea kiinnosta.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minusta huonon urheiluvuoden päätteeksi kolme kärkiehdokasta ovat yllättävänkin hyvät ja minulle käy heistä kuka vaan. Tennistä arvostan kovasti ja siksi Kontinen on ykkönen, mutta Lepistön tai Tähden valinnasta en mieltäni pahoita.
 

T-aika

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täältä voi jokainen käydä katsomassa Leo-Pekka Tähden sarjan T54 tilastoja. Luokkia on tietenkin paljon erillisten vamma-asteiden mukaan, mutta kilpailu on silti hyvin kansainvälistä ja lajien taso nousee koko ajan.

On täysin mahdotonta sanoa onko tuon rakingin ykköseksi pääsy ja siellä pysyminen vammaiselle sen helpompaa kuin terveelle jonkun mitalin voittaminen. Poikkeuksellista urheilulahjakuutta se kuitenkin vaatii.

IPC World Rankings - Athletics

Paralympialaisten osanottajamäärä oli Riossa 4350 ja olympialaisten 11 000 mikä on valtava määrä ja kuvastaa paraurheilun nykyistä suosiota ja harrastajamäärien kasvua. Paralympialaisiin osallistui 170 maata kun olympiakisoissa oli runsaat 200.


Kävin katsomassa rankingtilastoja Tähden luokasta, ja koko listalla on 113 nimeä ja erot häntäpäässä kärkeen ovat valtavia. Kaikella kunnioituksella Tähteä kohtaan, mutta kun verrataan vaikkapa tennikseen, niin ei näistä voi edes samassa lauseessa puhua. Kontisen suoritus tenniksen kaltaisessa, todella arvostetussa lajissa, on "hieman" kovempi, vaikka kyseessä onkin "vain" nelinpeli.

Ja paralympialaisten jälkeen olin itsekin sitä mieltä, että muutoin heikon suomalaisvuoden päätteeksi Tähti tulisi palkita vuoden urheilijana. Henri Kontisen loppukauden näytöt ovat kuitenkin sellaisia, ettei Suomessa ennen ole nähty. Vuoden urheilijasta ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä tänään ratkenneen finaaliturnauksen mestaruuden myötä.
 

Rubicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kontinen ja Lepistö kirkastivat mukavasti synkkää vuotta tässä viimeisimpien kuukausien aikana. Kontisen loppu ja kaksi kovaa titteliä ovat niin huima temppu, että hänelle kuuluisi pokaali vuodelta 2016, Lepistölle kakkostila.
 

Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Toki Kontinen kuuluukin tuolla listalla kärkeen, mutta ehkäpä siihen vaikuttaa hieman että Henkkahan on Allun hyviä kavereita. Samoissa piireissä pyörii näiden radiojuontajien Jaajojen, Perälän ja muiden kanssa. Tai siis en halua Henkkaa vähätellä, mutta Valeksihan on kovin subjektiivinen kaveri näissä näkemyksissään, just että Lepistö ei ole koko listalla jne.. Ja bundesliigaa paljon seuraavana, tosiaan kommenteissa tuolla Valeksin twitterissä hyvin että Hradecky ollut top-4 futisliigan top-4 kassareita varmaan viimeisen vuoden ajan. Pääsyy siihen että Frankfurt säilyi viime vuonna ykkösbundeksessa. Ja tällä kaudella ollut vähintään yhtä kova. En nyt ole täysin varma, mutta mielestäni Furkka kerran mainitsi Eurosportilla että Hradecky valittiin viime vuonna Frankfurtin Vuoden pelaajaksi, ja siihen vielä kaikki valinnat bundeksessa kauden aikana.. Mutta tosiaan kun ei ole mitään voittanut niin eihän se kovin korkealla voi olla Suomen Vuoden Urheilija- äänestyksessä :) Mutta nyt Roman pelikiellon aikana, näkisin ainakin itse Luken Suomen majun selvästi parhaana yksittäisenä pelaajana.
 
Viimeksi muokattu:

TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vielä jokin aika sitten Tähden valinta näytti itsestäänselvältä, mutta Kontinen kiri tosiaan huikean loppukautensa ansiosta vahvasti rinnalle. Kummallekin näistä voisi hyvällä omatunnolla Vuoden Urheilijan arvonimen antaa. Tähden kohdalla se olisi tavallaan kumulatiivisesti palkinto aiemmistakin meriiteistä ja tunnustus koko vammaisurheilulle. Kontinen taas on tehnyt aivan poikkeuksellisen läpimurron sellaisen lajin huipulle, joka on yksi globaalisti kaikkein kovimmin kilpailluista.
 

Ralph

Jäsen
Vuoden realisti -palkinto menee ainakin Roman Eremenkolle. Tietää missä Suomen jalkapallo menee, joten tajusi vetäytyä siitä pois pariksi vuodeksi.

Patrik Laine on sellainen huumorivaihtoehto, että oksat pois. Toki Teemu Selännekin sai ääniä silloin kun lopetti uransa, joten eiköhän lätkäjätkät anna Lainelle kasan ääniä, joilla mennään johonkin viiden joukkoon.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Patrik Laine on sellainen huumorivaihtoehto, että oksat pois. Toki Teemu Selännekin sai ääniä silloin kun lopetti uransa, joten eiköhän lätkäjätkät anna Lainelle kasan ääniä, joilla mennään johonkin viiden joukkoon.

Joopa joo. Miksi Patrik Laine on huumorivaihtoehto? Onko kaikki joukkuelajien edustajat siis huumorivaihtoehtoja? Oliko esimerkiksi Venäjän liigan vuoden jalkapalloilijaksi 2014-2015 valittu Roman Eremenko myös huumorivaihtoehto?

Kertauksena vielä Laineen vuosi:

-U20 MM-kulta & turnauksen maalipörssin voitto ja valinta tähdistökentälliseen.
-Suomen mestaruus Tapparassa ja Liigan pudotuspelien MVP.
-Aikuisten MM-hopea & turnauksen maalipörssin voitto, valinta turnauksen parhaaksi pelaajaksi (ja loogisesti myös turnauksen parhaaksi hyökkääjäksi sekä tähdistökentälliseen)
-NHL-varaustilaisuuden #2 varaus.
-NHL:n maalipörssin kärki & suomalaisten pistepörssin selvä ykköspaikka (kirjoitushetkellä).

Keltä suomalaiselta jääkiekkoilijalta löytyy vuoden ajalta Laineen saavutuksia vastaava saldo? Kyllä itsekin pidän Kontista tai Tähteä parempana valintana, mutta ei Laineen pääsy kymmenen, tai edes viiden kärkeen mikään väärys olisi.
 

Ralph

Jäsen
Keltä suomalaiselta jääkiekkoilijalta löytyy vuoden ajalta Laineen saavutuksia vastaava saldo?
Jääkiekkoilijalta? Tässä ei haeta vuoden jääkiekkoilijaa vaan vuoden urheilijaa. Mutta Olli Määttä voitti Stanley Cupin. Arvostan sitä korkeammalle kuin esimerkiksi SM-kultaa, NHL:n kakkosvarausta tai MM-hopeaa.

Nykyään tämä "pikkuleijonat" ovat niin koko kansan kultapoikia, että heidän ei tarvitse kuin kentällä olla, kun media on haltioissaan. Esimerkiksi Kristian Vesalaista hehkutetaan kuin jotain kuningas, vaikka on ollut HPK:ssa kahdessa pelissä heikko. Samaan aikaan paremmat HPK-pelaajat tekevät jatkosopimuksia, mutta niitä ei jakseta edes uutisoida. Samaa osastoa on nämä patriklaineet ja jessepuljujärvet, joiden ei tarvitse kuin kadulla kävellä ja otsikoita revitään. Ylekin teksti-tv:llään ykkösuutisoi, että Laine jäi nollille. Samalla kierroksella Valtteri Filppula rikkoi 400 tehopisteen merkkipaalun, mutta ykkösuutinen oli kuitenkin Laineen 0+0-tehot.

Paraurheilija Leo-Pekka Tähti, joku naispyöräilijä Lotta Lepistö, joku naisnyrkkeilijä Mira Potkonen tai tennispelaaja joka ei ole Jarkko Nieminen eli Henri Kontinen. Kaikki on pilipalityyppejä siihen nähden, että joku on jääkiekkoilija ja nuori sellainen.

Koin melkoisen "ohhoh"-elämyksen, kuin näin Tappara-fanin vastanneen viestiini tässä ketjussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös