Levyuutuuksien arvosteluketju on näköjään päätynyt bittiavaruuteen, mutta käynee tännekin.
Led Zeppelin - Celebration Day (2cd + dvd)
Putte Possun nimipäivillä oli kaikilla mukavaa. Kutsumatta jääneet voivottelivat kauan juhlien jälkeenkin, että olisinpa saanut olla mukana. Vielä useampi potkii itseään perseeseen ja manaa huonoa arpaonneaan, kun ei päässyt katsomaan Suurimman, Kauneimman, Mystisimmän ja Ilmavimman Rockbändin ensimmäistä (ja viimeistä) täysimittaista reunion-keikkaa vuonna 2007. Levypomo Ahmet Ertegunin muistokonserttiin arvottiin vajaat 20 tuhatta lippua, kun halukkaita oli pitkälti toista miljoonaa. Viiden vuoden jälkeen Celebration Day on saatettu myös paikalle pääsemättömien silmien ja korvien eteen.
Musiikillinen anti tällä konserttitallenteella on erinomainen, tosin muuta ei ollut odotettavissakaan. Robert Plant ei ole enää sama kultakutrinen nuori rockjumala kuin 70-luvulla, mutta rockjumala hän on edelleen. Ääni pääsee vieläkin lähelle vanhoja korkeuksia, ja karisma korvaa loput. Jimmy Page näyttää naapurin hassahtaneelta vaarilta ja soittaa edelleen kuin enkeli sekä paholainen samassa paketissa. Vaitelias neljäs mies, John Paul Jones, hoitaa tonttinsa kuten aina, mutta nyt häneen kiinnittää ehkä enemmän huomiota kuin vanhoilla konserttitallenteilla. Helvetti, miten tyylitajuinen ja kokonaisuutta tukeva muusikko! Pikku-Bonzo ei tao kuten isänsä (kukaan ei), vaan oikein pätevästi hänkin tonttinsa täyttää.
Jo cd-lätyiltä sen kuulee, mutta viimeistään dvd paljastaa missä tämän homman juju on. Tässä soittaa neljä miestä, jotka rakastavat musiikkia(an). Vaikka puitteet ovat suuret, vetävät jätkät tiiviissä nipussa lavan keskellä ja kommunikaatio pelaa. Soittajat katselevat ja
kuuntelevat toisiaan, nauttivat, elävät hetkessä. Se tekee kokemuksesta ainutlaatuisen. Zeppelin ei ole tyytynyt treenaamaan settiä ja vetämään sitä läpihuutojuttuna, vaan kyse on kokonaisvaltaisesta elämyksestä, jossa hetken magialla on sanansa sanottavana.
Näytteeksi laitettakoon vaikka
No Quarter. Esityksessä on jotain sanoinkuvaamattoman majesteettista, ja samalla se on kuitenkin hämmästyttävän intiimi. Tähän pystyy vain harva bändi koskaan - varsinkaan 27 vuotta haudassa maannut bändi.
Biisilista on odotettu.
Black Dog, Dazed and Confused, Stairway To Heaven, Kashmir, Whole Lotta Love, Rock and Roll... Yllättäviä vetoja on oikeastaan mukana vain muutama, kuten
Presenceltä napattu
For Your Life, joka saa ensiesityksensä 31 vuotta levyttämisensä jälkeen, sekä mahdollisesti
Ramble On. Jos minä olisin saanut päättää setin, niin eipä tuosta oikein mitään olisi kehdannut poiskaan jättää. Ehkä lisätä sellaiset 40 minuuttia, koska muutama ikisuosikki puuttuu.
Achilles' Last Stand, In The Evening, Immigrant Song, When The Levee Breaks ja
The Ocean jäävät nyt valitettavasti kuulematta, mutta kaikkea ei voi saada.
Tässä se siis on. Hienoin kuviteltavissa oleva paluu hienoimmalta kuviteltavissa olevalta bändiltä. Oikeastaan voisi sanoa että kaikkien aikojen komein haudasta nouseminen, ainakin niin kauan kuin Elvis Presley pysyy kuolleena.
Legenda elää, biisit elävät. Paremmin niitä ei kukaan voi vetää.
10
