Kun peli kulkee, tuntuu ettei koskaan ole nähnyt yhtä upeaa jokerikiekkoa kuin jäällä juuri nyt. Joukkue osaa ja haluaa, pelaajat toteuttaa samaa pelikirjaa, kaikilla on kivaa. Voitot tulee kovimmistakin vastustajista, niistä, joille on kerta toisensa jälkeen hävitty. Ja kun sitten on voitettu jotain tarpeeksi isosti, peli sakkaa ja jäällä näkee kurittoman nipun, joka ylimielisesti kuvittelee voittavansa kenet tahansa ja tekevänsä sen melkein suorituksella minä tahansa päivänä.
Jokeri-kiekko on tarjonnut meille tällä kaudella hienoja elämyksiä, maagisia voittoja, hämmentävää yhtenäisyyttä -silloin tällöin. Toisaalta se on tarjonnut, epävarmuutta ja turhauttavaa alisuorittamista, ylimielistä pelailua johtoasemassa. Vähissä ovat olleet ehjät 60-minuuttiset.
Olkoon vanhanaikaista, mutta joukkueen asenteen ja yhtenäisyyden laitan kyllä edelleen valmentajan piikkiin. Valmistautuminen sakkaa. Yksittäisistä pelaajistahan se lähtee, mutta viime kädessä valmentajan tehtävä on saada nippu hereille, valmiiksi ja suorittamaan. Tai laittaa kehään nippu, joka on valmis tekemään sen. Tässä Marjamäki on osoittanut kerta toisensa jälkeen, ettei ihan riitä. Pelikirja on tällä kaudella toiminut paremmin kuin vuosi sitten, mutta sitoutuminen siihen on jäänyt yhtä vajaaksi kuin vuotta aiemmin.
Minun luottamukseni Marjamäki-kiekon onnistumiseen meni viimeistään syksyllä. Viime vuoden olin vielä valmis unohtamaan, laittamaan kokemattomuuden piikkiin, kun pelaajamateriaalikaan ei välttämättä ollut sitä mitä Marjamäen pelitapa olisi tarvinnut. Syksyllä kuitenkin puseroon jäi tunne, ettei pelaajista tälläkään kaudella saada ulosmitattua sitä, mihin tämä nippu pystyy. Sen jälkeen on nähty upeita voittoja, mutta myös useampi ulospuhallus.
Täällä on huudeltu ensin Marjamäen potkujen perään ja sen jälkeen voittoputkessa naurettu niille, jotka eivät uskoneet. Epäilen että kevään pitää olla erityisen pitkä, jotta osaisin itse nostaa käden pystyyn virheen merkiksi. Minulle Marjamäki on se KHL-ajan valmentaja, jonka aikakauden päättymistä odotan, tapahtui se sitten potkuilla (mihin en mitenkään jaksa uskoa) tai aikanaan sopimuksen tullessa päätökseen.
Nautin kyllä uskomattomista voitoista, mutta odotan kauhulla kulman takana väijyvää asenneongelmaa. Liekö Suomalainen talvisota-asenne, mutta jotenkin seuraisin mieluummin viimeiseen asti raastavaa altavastaajaa, kuin hienoja syöttökuvioita tarjoavaa taitojoukkuetta, josta saa jännittää joka erän alussa, saapuuko se töihin vai työpaikalle tähän erään. Näinpä Marjamäki ei ole minulle edelleenkään se valmentaja, jonka haluan nähdä jokeripenkin takana.
