Mainos

Laturaivo – hiihtoväen pikkumaisuutta?

  • 22 195
  • 149

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Tässä siis toinen oli pysähtynyt perinteisen uralle ja toinen luistelubaanalle mitä ilmeisimmin viereen. Itse joka tapauksessa ilmoittaisin äänellä varoituksen tuossa tilanteessa.

Minä ymmärsin, että seisoivat kuitenkin sillä tavalla vierekkäin ja lähekkäin, että siitä mahtui ohi helposti. Toki jos oikeasti tukkivat ladun koko leveydeltä, niin sitten on aihetta sanoakin ja pyytää olemaan pysähdyksissä siten, etteivät tuki kulkemista. Ei silloinkaan oikea tapa ilmaista asiaa ole huutaminen, eikä varsinkaan huutaa, että ladulla ei saa pysähtyä. Asiallista kieltä pittää käyttää.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Anteeksi tyhmä kysymys, mutta tarkoitetaanko ladulla sitä kokonaista lanattua väylää, vai pelkästään perinteiseen hiihtoon tarkoitettua uraa? Vähän hämäävää tämä puhe ladulla kävelemisestä, koska onhan siinä perinteisen uran vieressä vaikka kuinka tilaa.

Onhan se harmi että näin talviaikaan niin monta kilometriä lähialueiden ulkoilureittejä on varattu vain muutamaa hiihtoharrastajaa varten. Toisaalta kelitkin on semmoiset, ettei niin ulos huvita lähteä.
Tarkoittaa molempia. Luistelubaanalla kävely tekee sen kuoppaiseksi ja myös roskaa ja kiviä kulkeutuu ladulle. Kävelkää nyt helvetti muualla ne pari kuukautta, kun etelässä edes mitään latuja on.
 

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pakko nyt linkata tämä Iltalehden uutinen, vaikka en tykkääkään linkata iltapäivälehtien uutisia. Laturaivo repesi Helsingin Paloheinässä - koululaisille rajua huutelua (iltalehti.fi)

Joku oli jo kommentoinut tätä Vitutusketjussa, mutta suututtaahan se, kun tuolla tavalla käyttäydytään hiihtoladulla. Minä en muista lapsuudesta (1990-luku) tuollaista huutelua. Ehkä ne minun ladut olivat sitten leveämpiä ja niillä oli helpompi ohittaa hitaampia.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tässä siis toinen oli pysähtynyt perinteisen uralle ja toinen luistelubaanalle mitä ilmeisimmin viereen. Itse joka tapauksessa ilmoittaisin äänellä varoituksen tuossa tilanteessa.
Ei perinteisen uralle ole hyvä pysähtyä, tai ainakin syytä sitten vilkuilla taakse onko tulijoita. Pysähtyjälle se ladulta sivuun astuminen ei ole vaiva eikä mikään,mutta ärsyttävää ja rytmin rikkovaa hiihtäjälle.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Pakko nyt linkata tämä Iltalehden uutinen, vaikka en tykkääkään linkata iltapäivälehtien uutisia. Laturaivo repesi Helsingin Paloheinässä - koululaisille rajua huutelua (iltalehti.fi)

Joku oli jo kommentoinut tätä Vitutusketjussa, mutta suututtaahan se, kun tuolla tavalla käyttäydytään hiihtoladulla. Minä en muista lapsuudesta (1990-luku) tuollaista huutelua. Ehkä ne minun ladut olivat sitten leveämpiä ja niillä oli helpompi ohittaa hitaampia.
Nämä huutelijat on ihan spedejä. Ladut on tarkoitettu kaikille ja takaa tulija väistää/ohittaa. Ihan ala-arvoista käytöstä. En ole itse kovin hiihtäjä, ja hyvinkin voi joskus joku takaa hönkivä huudella. Saa muuten täyslaidallisen sitten takaisin.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Pakko nyt linkata tämä Iltalehden uutinen, vaikka en tykkääkään linkata iltapäivälehtien uutisia. Laturaivo repesi Helsingin Paloheinässä - koululaisille rajua huutelua (iltalehti.fi)

Joku oli jo kommentoinut tätä Vitutusketjussa, mutta suututtaahan se, kun tuolla tavalla käyttäydytään hiihtoladulla. Minä en muista lapsuudesta (1990-luku) tuollaista huutelua. Ehkä ne minun ladut olivat sitten leveämpiä ja niillä oli helpompi ohittaa hitaampia.

Tai sitten a) tarinasta on kuultu vain toinen puoli, b) iltapäivälehdissä juttu laajenee, kun koko termi on käytännössä ip-lehtien keksimä.

Oma elinympäristö on todella eri tason hiihtäjiä kansallisesta huipusta aivan hitaaseen taaperrukseen, yhdistävä tekijä on, että laduilla vietetään paljon aikaa. Vauvasta vaariin, tosissaan ja vähemmän tosissaan. Käytännössä kukaan ei tunnista tätä iltapäivälehtien mielestä MASSIIVISTA ja TOISTUVAA "laturaivoa".

Hupaisin setti tästä aiheesta oli, kun Maikkari kävi oikein erikseen tekemässä pari vuotta sitten Paloheinässä juttua aiheesta jonkun "vinkin" pohjalta. Useamman kymmenen hiihtäjää haastattelivat, mutta alkuperäinen juttu meni pieleen, kun kukaan ei ollut ikinä kuullutkaan moisia purkauksia. Hymysuisista hiihtäjistä se juttu sitten onnistui rakentaa.

Sitä en tosin ihmettele, että jos jossain ensilumenladulla a) hiihdetään rinnakkain, b) pysähdytään mehutauolle, oli sitten Lahti, Paloheinä, Kontiolahti tai mikä vaan, siitä tulee kommenttia. Mehutauon paikka ei ole latu-uralla, vaan siitä voi astua hieman sivuun. Kyse ei ole tällöin lähtökohtaisesti kuitenkaan "raivosta" vaan useimmiten opastamisesta tai varoittamisesta. Yllättäviin paikkoihin (usein esimerkiksi laskujen alla näkee näitä kokoontumisia) pysähtyminen on kaikille hiihtäjille vaarallista.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ei perinteisen uralle ole hyvä pysähtyä, tai ainakin syytä sitten vilkuilla taakse onko tulijoita. Pysähtyjälle se ladulta sivuun astuminen ei ole vaiva eikä mikään,mutta ärsyttävää ja rytmin rikkovaa hiihtäjälle.

Viimeksi tänään Petikon-Serenan välillä mäessä siirryin hengähtämään ladulta pois (toki mäen päällä, joka on se turvallisin paikka). Ei ongelmaa, hyvin mahtui taukoilemaan ja tasaamaan sykettä sen minuutin rajun nousun jälkeen. En ymmärrä, miksi se kokous pitää pitää sukset urassa.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Missä kohtaa siis on laillista kävellä jos reitti on lanattu?

Hoidetulla ladulla (eli sillä latualueella, jossa on ajettu vapaan tyylin alue ja/tai ladut joko yhteen tai kahteen reunaan) ei ole laillista kävellä missään. Pitää etsiä toinen reitti hiihtokauden aikana.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Hetkittäin pohdin, ovatko hiihtäjät samoja sankareita, jotka kesäisin painelevat fillarilla spandexit viuhuen.
Luulisin. Sekä ottavat beachilla aurinkoa speedoissa. Ja lopulta joutuvat aina ojentamaan retalejengiä tavoille.
 

Undrafted

Jäsen
Ei silloinkaan oikea tapa ilmaista asiaa ole huutaminen, eikä varsinkaan huutaa, että ladulla ei saa pysähtyä. Asiallista kieltä pittää käyttää.
En sanoisi, että huutaminen on aina väärin esim. jonkun seisoessa mäen alla. Mikäli haluat ajoissa pyytää väistämään, niin pakko on huutaa, kun kauempaa ei puhe ääni kuulu.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
En sanoisi, että huutaminen on aina väärin esim. jonkun seisoessa mäen alla. Mikäli haluat ajoissa pyytää väistämään, niin pakko on huutaa, kun kauempaa ei puhe ääni kuulu.
No tietenkin silloin, jos on vaaratilanne, niin voi huutaa. Minä olen kaikki kommenttini kirjoittanut siitä samasta oletuksesta, minkä päivän ensimmäisessä vietissäni kirjoitin - ladulla seisominen paikassa, missä ei aiheuta vaaratilannetta, on ok, eIkä,silloin tarvitse huutaa. Eihän se ole edes turhaa laturaivoa, jos mäen alla seisovalle huutaa, että pois alta tai edestä!
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Helsingin Keskuspuistossa homma toimii yleensä suht hyvin, kun on molempia lumikeleillä. Eli latuja, ja sitten muuhun liikkumiseen tarkotettuja lanattuja/hiekotettuja väyliä.

Kevyeen laturaivoon olen kyllä joskus sielläkin törmännyt, kun tulee niitä risteäviä kohtia, tai pätkiä jossa on molempia hetken aikaa. Jotkut hiihtäjät eivät oikeen ole halunneet ymmärtää, että samaa varovaisuutta ja valmiutta väistää heidänkin pitäis niissä kohdissa noudattaa, kun kävelijöiden, juoksijoiden tai pyöräilijöiden. Varsinkin jos/kun vauhdit on kovempia, ja niissähän voi oikeasti käydä jotain ellei ole varovainen. Ymmärrän että varsinkin täälläpäin hiihtoaika on lyhyt, tai sitä ei ole ollenkaan, mutta se ei ole esim.juoksijoiden vika. Jokainen pitäköön huolen, että on varovainen noissa. Koskee myös pyöräilijöitä, joiden vauhdit voi olla välillä aikamoisia.
 
Viimeksi muokattu:

Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Noin kaksikymmentä vuotta kerkesi mennä, että peruskoulussa sivakoitu pakkopulla on sulateltu ja unohdettu. Laturaivosta ei ole tietoakaan. Pikemminkin päinvastoin.

Samanlaisella kokemuksella olevia jututellessa ei meinaa tulla hiihdosta mitään. Ihmiset on hyvällä mielellä ja uppo-outojen ihmisten kanssa tulee pysähdytään heittämään juttua. Ei toki ladulle eikä kenenkään eteen.

Toivottavasti laturaivoon ei tarvitse törmätä. Ja nämä jotka lapsille huutelevat. Suksikoot sinne kuuluisaan vitt**n.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
En ole hiihtänyt vuosikausiin. Juolahti mieleeni käydä lähipäivinä korkkaamassa läheiset kuntoladut, kun on kerrankin mukavasti lunta. Lehtiotsikoiden ja tämän ketjun perusteella kuitenkin mietityttää, onkohan ladulle mitään asiaa ilman pippurisumutetta ja sähkölamautinta? Kaltaiseni kuntohiihtourheilullinen muinaisjäänne kun ei osaa tämän vuosikymmenen hiihtospedejen käytöskoodeja, hiihtää varmasti liian hitaasti, ja lonnii jopa ladun vieressä tönöttäessään tärkeämpien kuntoilijoiden tiellä. Taitaa olla parempi ottaa suosiolla riittävä asearsenaali mukaan, niin on jotain millä torjua kokovartalokortonkien aggressiot.

Tarkemmin ajatellen umpihanki tuntuu vallan kutsuvalta.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
En ole hiihtänyt vuosikausiin. Juolahti mieleeni käydä lähipäivinä korkkaamassa läheiset kuntoladut, kun on kerrankin mukavasti lunta. Lehtiotsikoiden ja tämän ketjun perusteella kuitenkin mietityttää, onkohan ladulle mitään asiaa ilman pippurisumutetta ja sähkölamautinta?

Kannattaa ennemmin jättää ne jutut lukematta. Niissä kun ei ole totta edes nimeksi mukana.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Liikunnan ja urheilemisen pitäisi kuitenkin lähtökohtaisesti olla hauskaa ja siitä pitäisi tulla hyvä mieli. Jos siellä nyt joku jossain vaarallisessa paikassa on ladun tukkona tai toistuvasti saat väistellä muita, niin ehkä sen ymmärtää, jos siitä jo vähän kierrokset nousee.

Mutta noin muuten, niin kyllä on helvetin ryppyotsaista toimintaa, jos joka kerta, kun se arkemme urheilusankari joutuu jotain väistämään, niin se menee raivokkaasti tunteisiin. Samaan törmää tosiaan Helsingissä usein näiden pyöräilijöiden kanssa. Sen maantiepyörän kanssa viilettäessä ollaan, kuin jumalasta seuraavia. Sama pätee kyllä moniin ihan jalankulkijoihinkin, jotka tulevat syliin, jos niitä ei väistä. Koko maailman pitäisi taipua edessä, kun täältä se herra/rouva nyt tulee, ja kaikki väistäköön minua?

Sitten vittu tämä oikeinharrastaminen on kanssa ja sellainen turhamaisuuden multihuipentuma, että ei ole tosikaan. Antakaa nyt perkele kaikkien kukkien kukkia, älkääkä ottako siitä liikuntaa/urheilua niin kuolemanvakavasti.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eikä kannata olla myöskään niin yliherkkä, että vetää herneen nenään, jos joku soittaa pyörän kelloa tai huutaa varoituksen. Naurettavinta mielestäni on loukkaantua tuosta, kun itse pyöräillään tai sauvakävellään kaksi tai joskus jopa kolme rinnakkain.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Ja samahan pätee vaikka uimahalleissa, niille nopeammille on omat ratansa ihan syystä. Joku koomikkokin tästä vitsaili, että miksi pitää jonkun matelijan luulla itseään nopeaksi, jos ei sitä ole. Rohkeasti vaan sinne hitaampien radoille.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ja samahan pätee vaikka uimahalleissa, niille nopeammille on omat ratansa ihan syystä. Joku koomikkokin tästä vitsaili, että miksi pitää jonkun matelijan luulla itseään nopeaksi, jos ei sitä ole. Rohkeasti vaan sinne hitaampien radoille.
Uimahallissa usein on käynyt niin, että siinä nopealla radalla menevät liian kovaa, mutta sitten taas niillä normiradoilla mennään liian hiljaa.

Siinä on vaan sopeuduttava ja tultava pois siitä nopeimpien radalta silloin, kun siinä mennään selvästi kovempaa, kuin itse menen. Ja ei muuta kuin sille hitaalle radalle sitten ohittelemaan niitä mummoja ja pappoja, eikä ala kiukuttelemaan kenellekään. Eiköhän sitä hiihtäessä tai pyöräillessä ihmiseltä myöskin kyky siihen sopeutumiseen löydy.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Uimahallissa usein on käynyt niin, että siinä nopealla radalla menevät liian kovaa, mutta sitten taas niillä normiradoilla mennään liian hiljaa.

Siinä on vaan sopeuduttava ja tultava pois siitä nopeimpien radalta silloin, kun siinä mennään selvästi kovempaa, kuin itse menen. Ja ei muuta kuin sille hitaalle radalle sitten ohittelemaan niitä mummoja ja pappoja, eikä ala kiukuttelemaan kenellekään. Eiköhän sitä hiihtäessä tai pyöräillessä ihmiseltä myöskin kyky siihen sopeutumiseen löydy.

Joo totta. Lisänä kun on vielä vesijuoksijat, joiden menoa nopeammat roiskijat häiritsee enemmän. Näissä toki halleittain ja suunnittain eroja.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Sitten vittu tämä oikeinharrastaminen on kanssa ja sellainen turhamaisuuden multihuipentuma, että ei ole tosikaan. Antakaa nyt perkele kaikkien kukkien kukkia, älkääkä ottako siitä liikuntaa/urheilua niin kuolemanvakavasti.

Mitä on siis "oikeinharrastaminen" tässä?

Ladulla kävely, seisahtelu vauhdikkaisiin paikkoihin, rinnakkainhiihtely jne. on siis ihan vaan helvetin vaarallista kaikille osapuolille. Sen lisäksi, että on joko lain tai latuetiketin (Suomen Latu on rakentanut hienon sellaisen) vastaista.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Mitä on siis "oikeinharrastaminen" tässä?

Ladulla kävely, seisahtelu vauhdikkaisiin paikkoihin, rinnakkainhiihtely jne. on siis ihan vaan helvetin vaarallista kaikille osapuolille. Sen lisäksi, että on joko lain tai latuetiketin (Suomen Latu on rakentanut hienon sellaisen) vastaista.
Nimenomaan. Mutta en todellakaan mikään puritanisti ole näissä, tai edes hermostu, jos nyt joku naukkailee vettä hiihtouralla ja "joudun" väistämään. Mutta sanoohan sen nyt järkikin, että tauon pitäjän on fiksumpaa siirtyä sivuun kuin jäädä keskelle kulkuväylää, ja pätee kaikkialla "liikenteessä", ei vain ladulla. Ja luistelubaanan reunaan mahtuu kyllä seisoskelemaan(pois lukien ne vaaralliset paikat), ei tarvitse mihinkään metsään rämpiä.

Ladulla kävelijöihin suhtaudun penseäämin, koska ne ihan oikeasti pilaa sitä latua. En silti koskaan raivoa, mutta usein huomautan ystävällisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös