Mainos

Lapsia vai ei?

  • 176 095
  • 1 367

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Itsellä on 2 lasta. Pojat molemmat.
Vanhempi 9 vuotias on erittäin haasteellinen ja sairas lapsi. Terapiassa käy 2 kertaa viikossa.

Lasten äidin kanssa olimme yhdessä 15 vuotta ja sinä aikana väsyimme (lasten äiti väsyi) pyörittämään arkea mikä oli usein todella raskasta.
Vaikka se vähän tekee kipeää sanoa ääneen mutta iso syy eroomme on ollut juurikin lapsiperheen arki ja jatkuva kokoaikainen kaaoksen hallinta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Olen 42v mies, eikä minulla ole lapsia. En edes halua isäksi (vaikka moni nainen on sanonut että näitä geenejä pitäisi levittää). Haluan olla vapaa. Siksi en ole edes parisuhteessa. En halua että kukaan hidastaisi minua, vaikka en välttämättä ole edes menossa minnekään. En halua olla vastuussa toisesta ihmisestä, tai tilivelvollinen tekemisistäni kenellekään.

Minua ihmetyttää ihmiset jotka tekevät lapsen tai useamman ja sitten valittavat elämän kovuutta ja että ei ole rahaa eikä aikaa toteuttaa itseään. Eikö se nyt ole aika ilmeistä, että lapsi vie ajan ja rahat. Tyhmiä ovat sellaiset ihmiset - ja harmi että ne tuntuvat sikiävän eniten. Älykkäät ihmiset ja varsinkin älykkäät naiset eivät enää tee lapsia, koska heidän ei tarvitse. Pärjäävät ilman miestä ja perhettä vallan hyvin.
En tiedä, miten tähän pitäisi vastata, jotta sitä ei tulkittaisi hyökkäykseksi, katkeruudeksi, kateudeksi tai muuten vain vittuiluksi, mutta yritän. Aloitan vaikka sillä, että en koe erityistä kateutta sinkkukavereitani kohtaan kuin ehkä positiivisessa mielessä silloin, kun he voivat heittää kamat kassiin ja lähteä reissuun vapaasti. Tämä omalla kohdallani pätee lähinnä taloudellisesti, koska vaimoni on varsin joustava ihminen ja lapseni jo sen verran isoja, että pärjäisivät keskenäänkin päivät. Tämäkään kateus ei ole siis sellaista katkeraa sorttia, että kokisin tarpeelliseksi vihjailla pariutumisen tarpeesta tai lasten hankinnan autuudesta, vaan minusta on hienoa, että näkee ja kokee asioita. Itsekin niin tykkään tehdä sekä yksin, vaimoni että lasteni kanssa.

Se sen sijaan on kokelailla kasa paskaa, että lisääntyminen olisi jotenkin älykkyyskysymys. Kyseessä on ihmiselle varsin luontainen ilmiö, eikä se ole millään muulla tavoin sidoksissa älykkyyteen kuin korkeintaan että keskimäärin älykkäillä on vientiä työmarkkinoilta enemmän kuin tyhmillä ja ura voi mennä perheen ohitse. Ymmärrän tämän, mutta ymmärrän myös sen, että osaa tämä ratkaisu kaduttaa jälkeenpäin, olipa älykäs tai ei. Jos vastaavalla tavalla yleistämään aletaan, vaikuttaa moni keski-ikäinen sinkkumies itseään täynnä olevalta ja mustavalkoisesti ajattelevalta, mutta koska en tykkää katsoa maailmaa niin kapea-alaisesti, jätän yleistämättä.

Mutta juu, totta vitussa lapset ovat vieneet aikaa ja rahaa. Ilman lapsia olisin ehkä hiukan vauraampi ja voisin tehdä vapaammin asioita. Tosin näin olisin ilman vaimoanikin, varsinkin nyt kun tienaan selkeästi enemmän. Molempia ilman olisin samalla myös huomattavan paljon kapeakatseisempi, itsekkäämpi ja omahyväisempi sekä monella tapaa rakkautta ja muitakin tunteita köyhempi. Eikä tarkoitukseni ole asettaa rahaa ja rakkautta tms. ääripäiksi koettavaa vastakkain ja tehdä sinkuista itsekkäitä kusipäitä, mutta omalla kohdallani olen huomannut varsin positiivista kehitystä, kun olen joutunut kohtaamaan omia piirteitäni lapsissani ja samalla käymään omaa lapsuuttani, luonnettani ja tapojani lävitse. Poikani lukivaikeus tuottaa huolta hänen tulevaisuudestaan, vaikka muutoin pärjääkin koulussa hyvin ja on sosiaalisesti lahjakas. Samalla kuitenkaan en voi olla pitämättä rikkautena sitä, että olen alkanut ajatella vastaavien ongelmien kanssa kamppailevien ihmisten tilannetta huomattavasti empaattisemmin - voi olla, että mulla on jokin vajaus tässä asiassa, mutta kun sujuva lukutaito on useimmille itsestäänselvyys, ei ehkä pysähdy edes ajattelemaan asiaa sellaisen kannalta, joka ei kykene samaan, vaikka kuinka yrittää. No, mutta en kiistä, ettenkö antaisi tätä huolta pois heti, jos siihen voisin yhtäkkiä vaikuttaa. Joka tapauksessa itse koen olevani vanhempana saamapuolella ja kehittyneen huomattavasti.

Ei tämä kaikkiin päde, tietenkään. Osa ihmisistä on jo varsin kypsiä parikymppisenä, osa luonteeltaan muuten vain altruistisia sinkkuina, osa mulkkuuntuu vanhemmuuden myötä jne. Tarkoitukseni ei ole tällä kirjoituksella järjestää mitään takavuosien aikaista sampio vs. kaikki muut -tappelua, vaan yritän vain hiukan tuoda näkökulmaa lainaamaani aikamoisen yksipuoliseen viestiin. Kai isukki saa kuitenkin olla väsynyt vauvan yövalvomisen jälkeen siinä missä sinkku bileiltansa jälkeen.
 

sinikettu

Jäsen
Se sen sijaan on kokelailla kasa paskaa, että lisääntyminen olisi jotenkin älykkyyskysymys. Kyseessä on ihmiselle varsin luontainen ilmiö, eikä se ole millään muulla tavoin sidoksissa älykkyyteen kuin korkeintaan että keskimäärin älykkäillä on vientiä työmarkkinoilta enemmän kuin tyhmillä ja ura voi mennä perheen ohitse. Ymmärrän tämän, mutta ymmärrän myös sen, että osaa tämä ratkaisu kaduttaa jälkeenpäin, olipa älykäs tai ei. Jos vastaavalla tavalla yleistämään aletaan, vaikuttaa moni keski-ikäinen sinkkumies itseään täynnä olevalta ja mustavalkoisesti ajattelevalta, mutta koska en tykkää katsoa maailmaa niin kapea-alaisesti, jätän yleistämättä.
Tsekkasin ihan huvikseni yhden kohtuu laajan tutkimuksen älykkyydestä ja lapsien määrästä. Liitteenä kuva tutkimuspaperista oleellisen kuvaajan kohdalta. Erityisesti tummaihoisten naisten kohdalla arvioidun älykkyyden ja lapsien yhteys on varsin suuri.

Syitä ja seurauksia en nyt sitten sen kummempaa arvuutella.
 

Liitteet

  • Kuva1.jpg
    Kuva1.jpg
    71 KB · kertaa luettu: 474

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tsekkasin ihan huvikseni yhden kohtuu laajan tutkimuksen älykkyydestä ja lapsien määrästä. Liitteenä kuva tutkimuspaperista oleellisen kuvaajan kohdalta. Erityisesti tummaihoisten naisten kohdalla arvioidun älykkyyden ja lapsien yhteys on varsin suuri.

Syitä ja seurauksia en nyt sitten sen kummempaa arvuutella.
Kutakuinkin tuollaiseksi olen kuvaajat kuvitellut itsekin, tosin olisin veikannut, että lasku on myös valkoisilla hiukan jyrkempi. Hauska yksityiskohta on tuo, että valkoisten parissa huippuälykkäillä lapsimäärä kasvaa vrt. aiempi suunta. Tiedä sitten, miten paljon tämä pätee Eurooppaan. No, yhtäkaikki, mustavalkoinen kysymys tämäkään ei ole.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Aloitan vaikka sillä, että en koe erityistä kateutta sinkkukavereitani kohtaan kuin ehkä positiivisessa mielessä silloin, kun he voivat heittää kamat kassiin ja lähteä reissuun vapaasti.

Kaveri tienaa 150000 euroa vuodessa, palasi juuri Afrikasta, seuraavana odottaa Korean olympialaiset ja sitten kesällä Venäjän MM-kisat.

Hän vaihtaisi kaikki nämä retket pois, jos vain olisi vaimo ja lapsia. Ikää on se reilu 40 eli vielä ei ole mahdotonta, mutta aika vaikealta näyttää. Hän tietenkin myös haluaisi ns. samantasoisen naisen mikä vähentää mahdollisuuksia saada se lapsi. Hyvä kuitenkin, että ei mitä tahansa paina paksuksi, sekin ehkä onnistuisi.

Ei hän kohtaloaan mitenkään surkuttele, mutta ei se raha tosiaan onnea tuo.

Syitä ja seurauksia en nyt sitten sen kummempaa arvuutella.

Syy on se, että köyhän mustan naisen ainoa selviytymismahdollisuus on hankkia paljon lapsia. Osa niistä kuolee jo pienenä, mutta jotkut jäävät henkiin ja voivat sitten auttaa vanhaa äitiään aikuisena.
 
Kyseessä on ihmiselle varsin luontainen ilmiö, eikä se ole millään muulla tavoin sidoksissa älykkyyteen kuin korkeintaan että keskimäärin älykkäillä on vientiä työmarkkinoilta enemmän kuin tyhmillä ja ura voi mennä perheen ohitse. Ymmärrän tämän, mutta ymmärrän myös sen, että osaa tämä ratkaisu kaduttaa jälkeenpäin, olipa älykäs tai ei.

Minusta olisi oikein mukava kuulla, mitä nämä nimimerkin @ipaz mainitsemat älykkäät ihmiset, jotka eivät tarvitse lapsia mihinkään, miettivät tilanteestaan vaikkapa 80-vuotiaina. Kun vähemmän älykkäitä ikätovereita käyvät vanhainkodissa lapset ja lapsenlapset katsomassa, uraihminen voi kai sillä välin katsella vanhoja palkkakuittejaan miettien, että kylläpäs näissä onkin komeita lukemia, kun olen niin älykäs. Veikkaan että siinä oikein lämmin tunne valtaa sydämen.
 

ipaz

Jäsen
Minusta olisi oikein mukava kuulla, mitä nämä nimimerkin @ipaz mainitsemat älykkäät ihmiset, jotka eivät tarvitse lapsia mihinkään, miettivät tilanteestaan vaikkapa 80-vuotiaina. Kun vähemmän älykkäitä ikätovereita käyvät vanhainkodissa lapset ja lapsenlapset katsomassa, uraihminen voi kai sillä välin katsella vanhoja palkkakuittejaan miettien, että kylläpäs näissä onkin komeita lukemia, kun olen niin älykäs. Veikkaan että siinä oikein lämmin tunne valtaa sydämen.

Itse en tiedä olenko nyt kovinkaan älykäs, mutta omaa elämääni en ole miettinyt noin pitkälle. Se on sitten joskus jos niin vanhaksi elää. Toivottavasti lähtö tulee kuitenkin ennen kuin joutuu jonnekin vanhainkotiin dementoitumaan. Mutta siis tuohon älykkyyteen ja lapsimäärään, niin onhas se ihan tutkittua maailmanlaajuisestikin että ns. vaatimattoman ÄO:n ihmiset tekevät enemmän lapsia kuin "fiksut ja menestyvät". @sinikettu linkkasi jo tuon grafiikan aihetta sivuten.

Mutta joo. Kunkin oma valinta mitä elämässään arvostaa. Itselleni se on tämä riippumattomuus ja "elämän helppous".

Edit. Korjattu ÄÖ > ÄO.
 
Viimeksi muokattu:

Jagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Itse en tiedä olenko nyt kovinkaan älykäs, mutta omaa elämääni en ole miettinyt noin pitkälle. Se on sitten joskus jos niin vanhaksi elää. Toivottavasti lähtö tulee kuitenkin ennen kuin joutuu jonnekin vanhainkotiin dementoitumaan. Mutta siis tuohon älykkyyteen ja lapsimäärään, niin onhas se ihan tutkittua maailmanlaajuisestikin että ns. vaatimattoman ÄÖ:n ihmiset tekevät enemmän lapsia kuin "fiksut ja menestyvät". @sinikettu linkkasi jo tuon grafiikan aihetta sivuten.

Mutta joo. Kunkin oma valinta mitä elämässään arvostaa. Itselleni se on tämä riippumattomuus ja "elämän helppous".

Älykkyysösämäärä
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Samansuuntaisia ajatuksia ipazin kanssa. Olen kyllä parisuhteessa, mutta vielä ei ole tullut hetkeä, jolloin olisin halunnut saada lapsia. Geenien puolesta ehkä parempikin...

Elämän helppous houkuttelee ja vaikka uskoisin kykeneväni isäksi, pelkään etten pysty olemaan lapsen elämässä niin hyvin läsnä kuin olisi tarvis. Oma isäni ei juuri viettänyt kanssani aikaa kun olin pieni ja se jätti "sieluun" säröjä. Nykyään tullaan mainiosti toimeen ja nyt sitä aikaa sitten olisi hänen puoleltaan vaikka kuinka.

Mahdollinen yksinäinen vanhuus toki ajoittain pelottaa, kun sellaista näkee niin valtavasti ympärillään. Mutta Kirjoittelijalle voin sanoa, että lapset eivät ole minkäänlainen tae hyvästä vanhuudesta ja läheisten läsnäolosta. Valtava määrä vanhuksia odottaa laitoksissa ja kodeissaan lapsiaan käymään, turhaan. Monet näkevät lapsiaan kerran tai kaksi vuodessa. Kumpi on raastavampaa, tietää että on läheisiä, jotka eivät välitä tai puhuvat kiireestään koko ajan, vai se ettei tarvitse turhia odottaa, vaan tottuu ja turtuu asian kanssa. Toki toivon että näin synkästi asiat eivät valtaosalla ole. Mutta niin usein kuulee näistä ikävemmistä kohtaloista.

Mutta tämä lapsiasia on kohdallani tilanteessa, etten tiedä täysin varmasti, mikä avokin lopullinen mielipide asiaan on. Sitten se onkin kova paikka, jos aletaan vaatimalla vaatia jälkikasvua. Yksinäinen keski-ikäkö se sieltä lähestyy?
 

godspeed

Jäsen
Aina voi tappaa itsensä jos elämä kyllästyttää tai alkaa tuntua yksinäiseltä. En tosin tiedä miksi se olisi yksinäistä, jos mielikuvitus on rikasta ja rikkaampaa kuin jonkin rääpäleen puolesta murehtiminen.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Aina voi tappaa itsensä jos elämä kyllästyttää tai alkaa tuntua yksinäiseltä. En tosin tiedä miksi se olisi yksinäistä, jos mielikuvitus on rikasta ja rikkaampaa kuin jonkin rääpäleen puolesta murehtiminen.
Niin, sinä varmasti olisit voinut toteuttaa ehdotuksesi esimerkiksi ennen tätä viestiäsi.
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Rehellinen vastaus.
Jos olisin ~ 10 vuotta sitten tienny millaiseksi maailma on mennossa tai menee, en tekisi lapsia.

Vaimon kanssa kaksi tyttöä ( 8 ja 5 vuotiaat)

Itsessään lapsissa, perheessä ja lähiöelämmässä omakotitaloineen ei ole mitään sellaista, mitä en haluaisi. Kuulun niihin tyhmiin ihmisiin joille se merkitsee elämässä helvetin paljon enemmän kuin kosteat reissut tai ulkomaan " äijäporukka" reissut..

Huoli lapsista ja heidän tulevaisuudesta tällaisessa maailmassa kasvaa mitä enemmän he varttuvat.

Rahan ja ajan vievät? :)
Menee molemmat sitten hyvään tarkoitukseen..
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itsellä on 2 lasta. Pojat molemmat.
Vanhempi 9 vuotias on erittäin haasteellinen ja sairas lapsi. Terapiassa käy 2 kertaa viikossa.

Lasten äidin kanssa olimme yhdessä 15 vuotta ja sinä aikana väsyimme (lasten äiti väsyi) pyörittämään arkea mikä oli usein todella raskasta.
Vaikka se vähän tekee kipeää sanoa ääneen mutta iso syy eroomme on ollut juurikin lapsiperheen arki ja jatkuva kokoaikainen kaaoksen hallinta.

Jäin jumiin tähän sun viestiin ja palasin siihen uudestaan, hain lisää kahvia.

Miten sun vaimo sit ajatteli et yksin olis helpompaa? Haastavan lapsen kanssa on jokatapauksessa rankkaa. Sain oman esikoisen nuorena parikymppisenä, tänä päivänä paikkaillaan hölmönä nuorena kasvatuksessa tehtyjä virheitä rankalla kädellä, mutta valoa näkyy tunnelin päässä. Hulttiotyttärestä on kuin onkin kasvamassa ihan fiksu ja kunnollinen nuori. Hitosti töitä se vaatii ja itseltä aika moista henkistä kasvua ja uuden oppimista.

Mä katson aina tulevaisuuteen ja teen
sellasen 5vuotis suunnitelman. Tänään alkoi viimeinen vuosi tätä projektia :)
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Jäin jumiin tähän sun viestiin ja palasin siihen uudestaan, hain lisää kahvia.

Niinpä. Kaikki on mennyt vaikeammaksi kun erottiin. Ihan kaikki. Ja rahaa on palanut uuden elämän aloitukseen jokseenkin ihan saatanasti. Vastustin eroa viimeiseen asti mutta eipä siinä paljon auta asiaa. Ja sitten nämä muut "sekoilut" joita on ollut kun uusi tilanne tuli. Vahinko raskausta, mopojengien naisiin sekaantumista, tauti testejä yms...mutta se on toinen stoori se

Tämä vanhempi poika on siis erittäin älykäs ikäisekseen mutta hänellä on todella huono itsetunto joka purkautuu väkivaltana lähes päivittäin. Jostain syystä lasten äitiä kohtaan on väkivaltainen. Ei niinkään minua. Kaikenmaailman hevonvittu terapioissa ollaan juostu 2014 asti mutta ei niistä nyt vielä ole ollut mitään apua.
Nyt käy siis taideterapiassa 2 kertaa viikko ja me vanhemmat myös joka toinen viikko omassa terapiassa.
 

ipaz

Jäsen
Rahan ja ajan vievät? :)
Menee molemmat sitten hyvään tarkoitukseen..

Niin vertasin tuossa kommentissani sitä kun osa valittaa ettei ole rahaa ja aikaa siihen tai tähän, kun kaikki aika menee lasten kanssa ja rahat heidän tarpeisiin. Tottakai ne rahat menevät hyvään tarkoitukseen kun niitä sijoittaa jälkikasvuun, mutta sitten ei pitäisi vinkua kun ei pysty toteuttamaan itseään kuten haluaisi.
 

julle-jr

Jäsen
Niin vertasin tuossa kommentissani sitä kun osa valittaa ettei ole rahaa ja aikaa siihen tai tähän, kun kaikki aika menee lasten kanssa ja rahat heidän tarpeisiin. Tottakai ne rahat menevät hyvään tarkoitukseen kun niitä sijoittaa jälkikasvuun, mutta sitten ei pitäisi vinkua kun ei pysty toteuttamaan itseään kuten haluaisi.
En tiedä mitä vinkuminen tarkalleen ottaen tarkoittaa, mutta totta kai eri elämäntilanteissa on hyvät ja huonot puolensa. Lasten kanssa huono puoli voi olla vaikkapa se että rahaa ja aikaa ei ole niin paljon kuin haluaisi. Voi siinä elämässä silti olla enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Eli miksi niistä huonoistakin puolista ei saisi puhua jos siltä tuntuu? Koska nykymaailmassa pitää näyttää ulos päin jatkuvasti positiivista meininkiä?

Minä ainakaan ole ikinä tyytyväinen omaan tilanteeseeni, aina joku asia voisi olla paremmin vaikka iso kuva onkin ihan hyvin. Ja jatkuvastihan elämä on kompromissien rakentamista. Eihän tuo nyt ole sen kummempaa kuin että hommaa haastavan duunin ja sitten valittaa stressiä ja sitä kun ei ole aikaa harrastaa vuorikiipeilyä tai lähteä 3 kuukaudeksi surffaamaan niin kuin silloin ennen kun piti välivuotta.
 
Viimeksi muokattu:

sinikettu

Jäsen
Minä ainakaan ole ikinä tyytyväinen omaan tilanteeseeni, aina joku asia voisi olla paremmin vaikka iso kuva onkin ihan hyvin. Ja jatkuvastihan elämä on kompromissien rakentamista. Eihän tuo nyt ole sen kummempaa kuin että hommaa haastavan duunin ja sitten valittaa stressiä ja sitä kun ei ole aikaa harrastaa vuorikiipeilyä tai lähteä 3 kuukaudeksi surffaamaan niin kuin silloin ennen kun piti välivuotta.
Aikuisena elämä vaikuttaa olevan enemmän tai vähemmän persiistä oikeastaan kaikilla ihmisillä. Sitten vanhempana on melkeen yhtä mukavaa kuin nuoruudessa, ainakin jos on terveyttä jäljellä.

Samoin tyytyväisyys parisuhteeseen on alimmillaan lapsien ollessa teini-iän tienoilla.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Toisaalta kaipa tuo lasten hankkimishalukkuus on myös aika määräävä tekijä, kun pidempiä parisuhteita solmitaan? Itselleni on käynyt siitä hyvä tuuri, että jo kymmenen vuotta sitten sattui saman henkisen tapauksen löytämään.

Tämä siis vuodelta 2012.

Aiheesta ollaan paremman puoliskon kanssa keskusteltu uudestaan, koska eihän tässä klassisesti ihan nuoria enää olla, mutta ei kummallakaan mitään elämää suurempaa poltetta vieläkään ole. Eihän jälkikasvu mikään katastrofi tietenkään olisi, varmasti lopulta ihan helvetin hieno ja iloinen asia, mutta mihinkään synnytystalkoisiin ei olla ryhtymässä. Hommat varmasti hoituvat, puitteet ovat kunnossa, mutta onko se pelkästään oikea lähtökohta seuraavalle sukupolvelle. En tiedä.

Mitä tuntee lapsiperheitä, niin eniten mua rassaa se suorittaminen. Nyt oma arki on varsin helppoa ja mahdollistaa oikeastaan kaikki ne asiat mitä haluan, mutta kun katselee niitä väsyneen riutuneita, flunssakierteen raatelemia, äitejä ja isiä, niin kyllähän se sydämestä kylmää. Väsymys taas aiheuttaa riitoja ja onhan tuossa mukana myös se finanssipoliittinen puoli, tai näin ainakin saa usein kuulla. Se on luonnollisesti ihan sama mihin jokainen rahansa käyttää ja 85% menee varmasti turhempiin asioihin kuin omiin lapsiin,

Omassa laajennetussa tuttavapiirissä on sitten mukana vielä monella tämä helikopterivanhemmuus eli mm. koulua käydään lapsen "puolesta" (toisaalta vanhemman osallistuminen esim. läksyjen tekoon on mahtava juttu), harrastuksia pitää olla ja niiden pitää olla ns. oikeita ja ulospäin hyvältä näyttäviä, skidillä pitää olla se oikea puhelin, jotta ei jää kaverijoukosta pois. Joka asiaa vahdataan ja omaa elämää tunnutaan elävän lapsien yhteiskunnan määrittelevän menestyksen kautta, yhä vain nuorempina siis.

Minut on myös yllättänyt se, että ei se perhe-elämä oikeasti olekaan kaikilla ihan sitä IG/FB-pintaliitoa, tai ole koskaan ollutkaan. Mulla oli lapsuudessa ehjä ja onnellinen perhe, joka on tukenut tähän päivään asti ja mein ukko on nykyisin parhaita ystäviäni, jos ei paras. Jotenkin olen pitänyt tätä jonkinlaisen oletusarvona lapsiperheille, mutta todella rumaa ja kamalaa olen kuullut tapahtuvan ns. ulkoisesti toimivissa perheissä. Tai sitten ihan vain sitä ettei vanhemmilla ole aikaa lapsilleen ja näitä setvitään vuosikymmenienkin päästä. Siis näiden nykyisin jo oletusarvoisten erojen lisäksi. On myös jotenkin helvetin oksettavaa, että moni suurperheen isä roikkuu parin kaljan jälkeen jokaisen leidin helmassa ja puoliahdistelee puutteessaan näitä typerine pillujuttuineen. Ei saatana.

Ehkä kuitenkin se tärkein vapaaehtoisen lapsettomuuden syy on ollut se, että en vain koe itseäni faijana. En koe olevani mikään roolimalli tai kasvattaja, sellainen frendi enemmän ja tulenkin poikkeuksetta lapsien ja nuorten kanssa erittäin hyvin toimeen. Sitten jos pitäisikin olla se ikävä, rajoja asettava (<- helvetin tärkeää, mutta tuntuu unohtuvan nykyisin monelta), ihminen, niin en tiedä miten se hoituisi omien lasten kohdalla. Kai se hoituisi.

Toisaalta asian voi kääntää, niin että useat tuntemani lapsiperheet vaikuttavat aidosti tosi onnellisilta ja nykyisin moni osaa jo yhdistää ns. oman elämän ja perheen. Ei mennä enää sillä sotien jälkeisellä yhden totuuden linjalla, vaan jos homma toimii omalla tyylillä, niin antaa mennä, kun on alamäki. Toki tällaisia perheitä yhdistää ylipäätään se, että ovat aikuiset ovat fiksuja ajattelevia ihmisiä, jotka ovat yhdessä oikeista syistä, eivät esim. tottumuksen tai statuksen takia. Lisäksi, kuten kirjoitin, niin mulla on todella hyvät kokemukset omasta lapsuudesta ja sitä taustaa vasten ajatellen ei jälkikasvu mitenkään väärältä tunnu.

Noh, nää on näitä, pellavapäitä.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
...Aiheesta ollaan paremman puoliskon kanssa keskusteltu uudestaan, koska eihän tässä klassisesti ihan nuoria enää olla, mutta ei kummallakaan mitään elämää suurempaa poltetta vieläkään ole. Eihän jälkikasvu mikään katastrofi tietenkään olisi, varmasti lopulta ihan helvetin hieno ja iloinen asia, mutta mihinkään synnytystalkoisiin ei olla ryhtymässä...

Tuohan kuulostaa hienolta tilanteelta.. Kumin käytön voi unohtaa ja vaimonkaan ei tarvitse syödä hormonitoiminnan sekoittavia pillereitä. Jos tulee niin on tullakseen mutta siihen asti liukkailla liukastellen.

En tiedä onko tästä yleispäteväksi totuudeksi, mutta ainakin minulla vanha totuus "naapurin kakaroista" ja omista lapsista piti prikulleen paikkaansa. Kun katseli kavereiden lapsiperheen arkea, niin ei se ainakaan lisännyt halua hankkiutua samaan jamaan. Sitten kun niitä ipanoita kuitenkin ilmestyi, niin olihan se parhautta.

Tätänykyä meidän taloudessa harjoitetaan tiukkaa perhepoliittista suunnittelua, varsinkin allekirjoittaneen taholta. Vaikka lapset ovatkin parasta, mitä mun elämään on siunaantunut, niin ei määräänsä enempää sitäkään lystiä. Vaimokkeella silloin tällöin toisia mietteitä aiheen tiimoilta, mutta ei mitään niin vakavaa, josta ei olisi päästy yli antamalla tyhjiä lupauksia koiran hankinnasta... sitten tulevaisuudessa.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Tätänykyä meidän taloudessa harjoitetaan tiukkaa perhepoliittista suunnittelua, varsinkin allekirjoittaneen taholta. Vaikka lapset ovatkin parasta, mitä mun elämään on siunaantunut, niin ei määräänsä enempää sitäkään lystiä. Vaimokkeella silloin tällöin toisia mietteitä aiheen tiimoilta, mutta ei mitään niin vakavaa, josta ei olisi päästy yli antamalla tyhjiä lupauksia koiran hankinnasta... sitten tulevaisuudessa.

Itse en ole päässyt, enkä pääse vanhemmuutta kokemaan. Tuohon koira-asiaan kuitenkin vähän... vaikka ymmärrän tai oletan sen huumoriksi.

Lapsia ei voi korvata kokemuksena, elämän sisältönä, merkitystekijänä younameit jollain muulla sisällöllä. Se joku muu on nimenomaan muuta. Käytännössä itsesuggestiota, jota toki monilla lapsettomilla pareilla voi havaita.
Todelliset vaihtoehdot on nähtävissä tämän ketjun otsikossa. Lasten vaihtoehto ei ole koira tai muukaan "Kanada" vaan lapsettomuus. Koira tai "Kanada" voi liittyä sitten niin lapselliseen kuin lapsettomaankin elämään.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Tuohan kuulostaa hienolta tilanteelta.. Kumin käytön voi unohtaa ja vaimonkaan ei tarvitse syödä hormonitoiminnan sekoittavia pillereitä. Jos tulee niin on tullakseen mutta siihen asti liukkailla liukastellen.

Aika moni tuntemani perheenisähän käyttää omien sanojensa mukaan muutoinkin kumia vain kotona.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Itse en ole päässyt, enkä pääse vanhemmuutta kokemaan. Tuohon koira-asiaan kuitenkin vähän... vaikka ymmärrän tai oletan sen huumoriksi...

Joo huumoriahan tuo koiralisäys oli osaltani, niinkuin muutama muukin heitto viestissäni.

Lisättäköön - jos se epäselväksi jäi - että mielestäni rikkaan ja täysisisältöisen elämän voi toki elää ilman omia lapsiakin. Ainakin itse jo innolla odotan aikaa, että lapset seisovat tukevasti omilla jaloillaan ja minulla on enemmän aikaa myös omille harrastuksille.

Kaikkein parasta on tietysti että pystyy tekemään niitä valintoja, jotka mielekkääksi kokee. Aina näin ei toki ole. Minun(kin) tuttavapiirissä on pareja, jotka siirsivät lapsen hankintaa niin pitkälle, ettei sitä lasta yrityksestä huolimatta kuitenkaan enää saatu. Ei kaiken tarvitse olla viimeisen päälle valmista lapsen saamiseksi, vaikka raha toki helpottaakin lapsiperheen arkea.

Joskus olen miettinyt, että lapset ovat kuin pitkäaikaissijoitus. Lämmittää mieltä heti alussa, mutta ajan myötä "palkinto" vaan karttuu. Kun omia vanhempia katsoo isovanhempina, niin välillä tuntuu, että siellä on se suurin palkinto. Vaikka onhan se kieltämättä hiukan itsekästä ajatella, että onneksi on lapset ja toivottavasti tulevaisuudessa myös lapsenlapset vanhuuden varalle. Jokaisella on oma elämä elettävänä ja paljon on toki yksinäisiäkin vanhuksia siitä huolimatta, että niitä lapsia ja lapsenlapsiakin olisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös