4
444
Tuota kirjoittaessani oltiin tehty kumppanin kanssa suunnitelma, aikataulu siitä, että milloin asiaa aletaan tutkia, mikäli asiat eivät etene luonnostaan ja mikäli apua tarvitaan. Muutama päivä sitten päätettiin hakea apteekista raskaustestit, kun viimeisimpien kuukautisten olisi pitänyt jo päättyäkin useampi päivä sitten, mutta eivät olleet alkaneetkaan. Sen verran selkeä plusmerkki siihen pamahti, ettei tarvinnut erityisemmin jäädä tulkitsemaan asiaa. Vähän myöhemmin vielä toinen testi, kun sen ensimmäisen luotettavuus on vain 99% luokkaa. Ihan yhtä selkeää positiivista sekin näytti. Olo on jotenkin epätodellinen ja odottava. Pystyn suomaan itselleni sen, että en juossut ympäri taloa ja pihaa huutamassa onneani ulos, vaan hymyilin vain leveästi ja kuitenkin vähän hämilläni. Että nytkö se sitten tapahtui? Tältäkö tämä sitten tuntuu? Ehkä tilanne selkeytyy, konkretisoituu siinä vaiheessa, kun ensimmäinen ultra on otettu joskus joulukuussa.Joskus nuorempana ajattelin, että lapsia ehdottomasti haluan, mieluiten 2-4. Sitten tuli ajanjakso, jolloin koko ajatus siirtyi unholaan. Silloisen tyttöystävän (myöhemmin vaimon) kanssa asiasta ei juurikaan keskusteltu ja ehkäisy hoidettiin pillereillä. Jossain vaiheessa päätettiin kuitenkin, että jätetään ehkäisy pois, ei yritetä liikaa, vaan otetaan se, mitä saadaan. No, ei saatu. Toista vuotta pantiin menemään ilman tavoitteita, mutta ainoastaan kerran taisi hänellä kuukautiset olla sen verran myöhässä, että alkoi jo vähän jännittää. Se liitto sitten päättyi myöhemmin pettämiseen hänen suunnaltaan, joten ehkä hyväkin, ettei tärpännyt. Sittemmin koko ajatus jälleen kerran jäi mielestä, kun ikääkin oli jo yli 30 ja elämä aika pitkälti ohi, silloisessa ”masennuksen” (lainausmerkeissä siksi, että en halua vähätellä oikeasti masennuksen kourissa riutuvia ihmisiä) alhossa jumittaessa.
Sitten vajaa vuosi sitten tapasin nykyisen kumppanini, ja alusta asti ollaan puhuttu siitä, että perheenlisäys tulisi olemaan yhteinen projekti. Keväällä päätettiin sitten, että eiköhän jätetä ehkäisy pois, vaikka tulevaisuus on kaikkea muuta kuin varmaa. Semminkin kun edelleen asutaan eri osoitteissa 2,5 tunnin ajomatkan päässä toisistamme. Tällä kertaa olemme selvästi ”paneutuneet” aiheeseen ja pyrkineet lisäämään seksiä elämään tiettyinä päivinä kuukaudesta. Toki tätä yrittämistä on nyt jatkunut vasta nelisen kuukautta, mutta vielä ei ole tapahtunut mitään. Painetta lisää se, että itselläni on takana jo kertaalleen tuota yrittämistä ja kumppanilla takana vaikeaa masennusta syömishäiriöineen, joskin jo useamman vuoden takaa, mutta silti. Eikä asiaa lainkaan helpota, että ex-vaimoni synnytti esikoisensa n. kuukausi sitten, neljä vuotta eromme jälkeen. Olemme kuitenkin todenneet, että annamme itsellemme aikaa tämän kanssa emmekä hätiköi. Päätimme vastikään, että siinä vaiheessa, kun vuosi yrittämistä tulee täyteen - olettaen, että hän ei ole tuolloin raskaana - alamme selvittää asiaa enemmän. Taustalla tässä on toive siitä, että saamme turvattua tällä tavoin työrauhan projektille ja että kumpikaan ei ala syyttelemään itseään (tai toista, joskin itsensä syyttely on enemmän molemmilla verissä), jos toivottua lopputulosta ei tule vielä tulevinakaan kuukausina. Ajatus lapsettomuudesta itsessään on pelottava, etenkin jos syy on itsessäni. Todennäköisesti pystyisin elämään asian kanssa ja miettimään myös muita vaihtoehtoja, esim. adoptiota. Mikäli ”ongelma” olisi kumppanissani, niin se voisi olla hänelle puheidensa perusteella kovempi paikka, koska äidin suhde siihen lapseen, jota on itse kantanut kohdussaan, on niin voimakas.
Mitään paniikkia ei vielä siis ole ilmoilla, korkeintaan pientä turhautumista. Mutta hyvä saada vähän purettua ajatuksia muuhunkin suuntaan kuin kumppanilleen ja parille läheisimmälle ystävälle.
Mutta mikäli kaikki menee hyvin, ja miksei menisi, tämä perhe kasvaa heinä-elokuun tietämillä. Nyt lähinnä naureskellaan, että mitähän siitäkin tulee, kun yhdistetään meidän kahden ”parhaat puolet”. Lähimmille ystäville ollaan kerrottu sekä perheille. Ei nähty mitään syytä pantata asian kertomista. Aikamoista.