Mainitsit, että haastat itseäsi ja se on tietenkin täysin ok ja yhtä validi syy kulkea kuin joku muukin, mutta nyt kun olet antanut pirulle pikkusormen, niin kannattaa ottaa tavaksi ennen joka reissua kysyä itseltäsi, että miksi lähden tälle nimenomaiselle reissulle ja onko nimenomaan tälle reissulle järkeä lähteä tällä asenteella. Ettei käy niin, että joskus huomaat kävelleesi kuukauden koko maailman hienoimmissa maisemissa hyvien tyyppien kanssa laput silmillä mitään näkemättä ja vaihtaen 5 sanaa muiden kanssa, koska jostain syystä oli mentävä kovaa.
Toinen pointti, jos yhtään blogitusta irtoaa, niin matkakertomukset netissä on maailman paras resurssi muille, jotka miettii reissaamista samoissa maisemissa. Erityisesti missä oltiin yötä, varsinkin jos se paikka oli laavu, luola tai vastaava. Karttaa voi katsella vaikka maailman tappiin, se ei korvaa sitä, että joku kertoo edes kolmella sanalla, että mitä siellä oikeasti oli. Erityisesti ne luolat.
Hyviä ajatuksia kirjoitit. Minulla on luonnossa liikkumiselle monia syitä. Ennen kaikkea havaintojen tekeminen. Ehkä tuosta aiemmasta viestistäni sai käsityksen, että menen kovaa kyytiä katsomatta mitään. Päinvastoin 95% ajasta. Esim. 48 km päivävaelluksen aikana olin monta kertaa vaakatasossa suomättäällä tai polulla kuvaamassa hyönteisiä ja niistä raportoin eri paikkoihin.
Omaan urheilutaustaa, joten pidän myös siitä, että silloin kun kuljetaan, niin välillä voi olla askel reipaskin. Joskin olen myös tutkijaluonne ja ennen kaikkea yksityiskohdat luonnossa kiinnostaa ja se onkin haastava yhtälö edetä tarpeeksi vauhdikkaasti, mutta kuitenkin myös nähdä hyvinkin pieniä asioita. Joskin sen huomannut, että kun kulkee tarpeeksi laajalla alueella, niin myös matkalle tarttuu lopulta monenlaista.
Minua ryhtynyt kiehtomaan ennen kaikkea yhteen suuntaan käveleminen. Silloin tuntee etenevänsä, kun ei palaa lähtöpistettä kohden. Lisäksi omien reittien vapaa suunnittelu ja toteutus inspiroi. Kun liikkuu luonnonsuojelualueelta toiselle luonnonsuojelualueelle, niin näkee sen koko kokonaisuuden millainen Suomen luonto on. Kaikki ne avohakkuualueet, siirtolaisten yhteismetsät, hylätyt maatilat ja kaikkea mahdollista. Suurin osa retkeilijöistä menevät suoraan hienoon suojeltuun kohteeseen ja kiertävät siellä ja tulevat sen jälkeen vauhdikkaasti kotia, näkemättä mitä kaikkea muuta Suomen maa pitää sisässään valtateiden viereisten peltojen takamailla.
Instagramia käytän ja siellä jaan kokemuksiani, mutta blogin perustaminen lienee ajankohtaista ennen ensi vuoden pitkiä reissuja. Jotta saa purettua kokemuksiaan ja havaintoja laajemminkin. Kirjoittamisesta kun pidän, mutta ei ole tullut blogia aiemmin perustettua, koska vasta nyt 'homma' lähtenyt sellaiselle levelille josta ehkä jotain viitsii kirjoittaakin.
Mottoni voisi olla. Silloin kun kuljetaan, niin kuljetaan kunnolla ja silloin kun pysähdytään, niin pysähdytään kunnolla. Ei nopeaa ohimenevää maisemakuvaa välttämättä, vaan mieluummin kantamukset pois selästä ja muutaman minuutin ajaksi rähmälleen koko pituudeltaan pureutuen asioiden ytimeen. Ja sen jälkeen taas reipasta kyytiä, kunnes silmäkulmaan osuu jokin pysäyttävä asia.
Vaellukset teenkin mieluummin yksin, koska on haastavaa löytää patikkaseuraa, joka haluaa kävellä vauhdilla ja pysähtyä yhtäkkiä ties mihin ja tuollaista sykliä koko päivä.