Lakko!

  • 294 391
  • 2 354

Neely#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Noniin, loppujen lopuksi kävi kuten odotettiinkin eli AKT hävisi tämän, jos ei nyt ihan 100-0, niin aika lähellä kuitenkin.

Kahden vuoden päästä logistiikka on jo todennäköisesti järjestetty siten että ahtaajilla ei ole enään vastaavaa vipuvoimaa. Lisäksi jokin iso satama tullaan lakkauttamaan ja tyhmät ahtaajat saavat nollakoulutuksellaan lähteä etsimään sopivia duuneja esim. siivousalalata. Räty tienaa edelleen sen 100K€+ vuodessa samalla kuin työttömät ahtaajat miettivät että miten tässä näin kävi.

Lisäksi satamissa tullaan varmaan siirtymään yhä enemmän automaatioon jolloin ahtaajien rooli pieneenee ja esimiesvoimin voidaan satamaa pyörittää helpommin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

No,tuskin ihan näin kuitenkaa... Satamat ja automaatio...
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kenen esimiehiä tarkotait jos ei ahtaajia enää ole? Taitaa esimiehet muuttua ahtaajiksi. Hieman ihmetyttää nämä kirjoittelut täällä kun kuitenkin suurin osa jatkoaikalaisista taitaa olla palkansaajia ja sitten kuitenkin pidetään vaan työnantajien puolta.

Toisin kuin ahtaaja/vasurileirissä, suurin osa täällä ymmärtää että ei ole korvaamaton ja jatkuvan kiukuttelun ja kohtuuttomuuksien vaatimisen sijaan keskittyy tekemään duuninsa mahd. hyvin. Hyvistä työntekijöistä pidetään kiinni.

Ikinä en ole kuulunut liittoon ja ainakun on ollut "ongelmia" työasioiden kanssa ne on sovittu suoraan työnantajan kanssa ilman liiton pelleilyä.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Näyttää siltä, että flintstone on vaihteeksi ihastunut. Tällä kertaa kohde on hieman erilainen, tukevahko viiksekäs ahtaaja.

Heh :)

Olkoon tukevahko ahtaaja kuinka vastenmielinen otus tahansa niin vähemmän väärin kyseinen karvaturri tuossa teki kuin se tahallaan päälle ajava bemarimies, vaikka jatkoajan siniset luonnolliset tuohon bemarimieheen haavemaailmoissaan haluaakin samaistua joten yksi tai kaksi alle jäänyttä ahtaajaa on pieni hinta siitä että bemarimiehen edessä ei kumarrettu ja avattu tietä kuin kuninkaalle. Virkavaltakin oli aivan liian hidas toimimaan bemarimiehen työhalujen edessä joten on aivan ymmärrettävää että kaasujalkaa ei pystynyt enää pidempään pidättelemään.

Vaikka minulta paljon rakkautta moneen suuntaan riittääkin niin pysytään nyt kuitenkin ihanaisissa Kätlinissä ja Kadissa. Ainakin näin jatkoajassa.
 
Viimeksi muokattu:

Ziggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No,tuskin ihan näin kuitenkaa... Satamat ja automaatio...

Se on jo ihan arkipäivää esim. Rotterdamin satamassa.

Joo, ja myös Singaporessa joka taitaa edelleen olla yksi maailman vilkkaimpia konttisatamia. Ainakin siellä paikallinen edustaja kertoi että satama on lähes täysin automatisoitu pitkälti siitäkin syystä etteivät lakot sotkisi koko sataman toimintaa. Ilmeisesti sielläkin paikalliset ahtaajat ovat herkkiä lakkoilemaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Toisin kuin ahtaaja/vasurileirissä, suurin osa täällä ymmärtää että ei ole korvaamaton ja jatkuvan kiukuttelun ja kohtuuttomuuksien vaatimisen sijaan keskittyy tekemään duuninsa mahd. hyvin. Hyvistä työntekijöistä pidetään kiinni.

Hieno lausunto! Saanko laittaa tämän omaan signeeraukseen? Olet asian ytimessä!

Ikinä en ole kuulunut liittoon ja ainakun on ollut "ongelmia" työasioiden kanssa ne on sovittu suoraan työnantajan kanssa ilman liiton pelleilyä.

No tämä meni vähän metsään, mutta arvostan sinnikkyyttäsi.

Googleta sana: yleissitovuus, mutta toisaalta, jos olet noin kova jätkä, niin anna mennä! Hienoa että kulkee hyvin! Kyllä Espoon Tiimarissa töitä piisaa tekijälle ja hyvälle neuvottelijalle (ja tähän hemmetin iso hymiö).

Nimim. Porvareita äänestävä
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
(entinen?) luottamusmies. :D

Jep, jep. Entinen. Mutta kyllä vielä aivot pelaa. Se mikä lähinnä on ihmetyttänyt on tämä lakkolaisten demonisoiminen. Laillinen lakko asioista jotka kengässä hiertää. So?
Ai niin, eiku Suomi kaatuu, vuokratyö vie työpaikat ja kouluttamattomat ahtaajat saa liikaa palkkaa! Haloo! EK otti osavoiton ja AKT sai pieniä myönnytyksiä. Erittäin normaali lakkotulos. Miksi lakkoiltiin? Olisiko tämä voitu sopia jo aikaisemmin. Toki, mutta kun ei ja tässä törmäilyssä on tasan kaksi osapuolta ja se ainoa syyllinen ei ole AKT. Tämä on se minun luottamusmiesoppini.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Hieno lausunto! Saanko laittaa tämän omaan signeeraukseen? Olet asian ytimessä!

Saat laittaa kunhan maksat pienen royaltin Oy Daespoo Ab:n muutosturvarahastoon. Tämä on paikallisesti neuvoteltu.

No tämä meni vähän metsään, mutta arvostan sinnikkyyttäsi.

Googleta sana: yleissitovuus, mutta toisaalta, jos olet noin kova jätkä, niin anna mennä! Hienoa että kulkee hyvin! Kyllä Espoon Tiimarissa töitä piisaa tekijälle ja hyvälle neuvottelijalle (ja tähän hemmetin iso hymiö).

Nimim. Porvareita äänestävä

Lainsäädäntö turvaa ne perusoikeudet, lopuista neuvottelen mielellään itse suoraan työnantajan kanssa. Espoon Tiimarin duuni ei taida ihan vastata koulutusta, itselleni korkeakoulun suorittaminen oli se muutosturva jolla varmistan että duunia riittää. Hymiö tähänkin. Tai ei sittenkään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Saat laittaa kunhan maksat pienen royaltin Oy Daespoo Ab:n muutosturvarahastoon. Tämä on paikallisesti neuvoteltu.

Hyvä veto :-) Oluen tarjoan sinun rahastoosi, jos sinut jossain SM-matsissa tunnistan. En lainaa sinua, mutta hyvin vedetty (ihan oikeasti).

Lainsäädäntö turvaa ne perusoikeudet, lopuista neuvottelen mielellään itse suoraan työnantajan kanssa. Espoon Tiimarin duuni ei taida ihan vastata koulutusta, itselleni korkeakoulun suorittaminen oli se muutosturva jolla varmistan että duunia riittää. Hymiö tähänkin. Tai ei sittenkään.

Hienoa, että olet kouluttautunut ja ylpeä siitä. Kateus tai katkeruus ei vie mihinkään ja minäkin tienaan huonommin kuin meidän firman vähemmän koulutetut operaattorit (vuorotyö). Byäää! Olen sorrettu, mutta aion kestää sen kuin mies.
Ota ihan rennosti, niin minäkin. I will survive!

P.S. ja tämä viesti oli ihan oikeasti ilman sarvia ja hampaita.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Ikinä en ole kuulunut liittoon ja ainakun on ollut "ongelmia" työasioiden kanssa ne on sovittu suoraan työnantajan kanssa ilman liiton pelleilyä.

Onneksi olkoon hyvästä pomostasi. Omalle kohdalle ei vielä ole sattunut sellaista kaveria, jonka kanssa asiat olisi saatu puhumalla hyvässä hengessä ratkaistua ja voin vakuuttaa, että en ole "vaatimuksillani" ollut keikuttamassa venettä. Ihan minimeillä on menty.

Toivottavasti ymmärrät myös sen, että sinulle käynyttä tuuria ei välttämättä ole kaikilla. Itse olen JOUTUNUT liittymään liittoon, kun järkipuhe ei ole mennyt perille. Kyseessä on ollut ihan lakiin perustuvat saatavat.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Toivottavasti ymmärrät myös sen, että sinulle käynyttä tuuria ei välttämättä ole kaikilla. Itse olen JOUTUNUT liittymään liittoon, kun järkipuhe ei ole mennyt perille. Kyseessä on ollut ihan lakiin perustuvat saatavat.

Tämähän on se todellisuus, joka pyyhkii tuon "paikallisen sopimisen"-utopian. Kaikki menisi hyvin, jos elettäisiin jossain ihmemaassa, mutta työsopimusten maailma on välillä (turhankin) raadollinen. Kaikki jotka haikailee tuota utopiaa, jossa lakimiehetkin on kaikkien kavereita, niin voisi todeta että herätkää.
 
Harmi kuulla. Tuollaisen firman toiminta pitkällä tähtäimellä on varmasti heikommilla kantimilla kuin niissä joissa asiat sovitaan suoraan ns. rehellisellä tavalla. Vaikka tämän palstan punapaidat eivät halua asiaa kuulla niin hyvät työntekijät ovat 90% Suomen yrityksistä elinehto ja vastaavasti asiansa osaava työnantaja pitää huolen että työntekijöitä kohdellaan reilusti.

Jos työntekijä tulee jokaiseen keskusteluun työsopimus ja liiton ukaasit kädessä niin voin sanoa että tämä työntekijä pääsee heti paalupaikalle listalla jonka perusteella YT:en lähtijät päätetään. Jos firma on vaikeassa tilanteessa eikä tietyt henkilöt ole valmiita joustamaan mistään niin potkittavat löytyvät tuosta joukosta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Harmi kuulla. Tuollaisen firman toiminta pitkällä tähtäimellä on varmasti heikommilla kantimilla kuin niissä joissa asiat sovitaan suoraan ns. rehellisellä tavalla.

En tiedä minkälaisissa firmoissa olet työskennellyt, tai onko ko. firmoissa joitain tuttuja, mutta valitettavan usein firmat höynäyttää ihan huoletta esim. nuoria. (Kyllä, olen seurannut yhtä tapausta faijapuolen asemassa ja neuvonut oikeuksissa). Ei firmoilla ole mitään vaikeuksia moraalinsa kanssa, jos nuori työntekijä ei osaa vaatia esim. lomia, lomarahaa jne. Työajatkin on tyyliin 60 tuntia/viikko = normaali, ei huh, huh (työsopimuksessa 40 tuntia/viikko).

Vaikka tämän palstan punapaidat eivät halua asiaa kuulla niin hyvät työntekijät ovat 90% Suomen yrityksistä elinehto ja vastaavasti asiansa osaava työnantaja pitää huolen että työntekijöitä kohdellaan reilusti.

En edelleenkään ottaisi sitä punapaitaa, mutta järkeä kaipaisi myös toiselle osapuolelle. Valot päälle Espoossakin, kaikki firmat ei tarkoita vaan "isänmaan etua". Mustapaita? Sitä minäkin pidän, musta on tyylikäs väri.

Jos työntekijä tulee jokaiseen keskusteluun työsopimus ja liiton ukaasit kädessä niin voin sanoa että tämä työntekijä pääsee heti paalupaikalle listalla jonka perusteella YT:en lähtijät päätetään. Jos firma on vaikeassa tilanteessa eikä tietyt henkilöt ole valmiita joustamaan mistään niin potkittavat löytyvät tuosta joukosta.

Mitä yritys pelkää, jos työntekijä kuuluu liittoon? Enemmän tämä kertoo työnantajasta kuin tekijästä. Tekijä haluaa yksinäisenä turvaa, mutta haluaako työnantaja jotain muuta kuin halvan työntekijän? Jojon? En ymmärrä tätä ajattelua. Olen siis punainen, tai ainakin vaaleanpunainen...tai jotain.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämähän on se todellisuus, joka pyyhkii tuon "paikallisen sopimisen"-utopian. Kaikki menisi hyvin, jos elettäisiin jossain ihmemaassa, mutta työsopimusten maailma on välillä (turhankin) raadollinen. Kaikki jotka haikailee tuota utopiaa, jossa lakimiehetkin on kaikkien kavereita, niin voisi todeta että herätkää.

Ymmärrän, että työntekijät kuuluvat liittoon ja turvautuvat sen palveluksiin kiistatilanteissa, tämä onkin ammattiliiton tärkein funktio. Tässä ahtaajien lakossa ammattiyhdistys ei puolustanut avutonta työntekijää vaan käytti ahneuksissaan asemaansa häikäilemättömästi hyväkseen. Parhaiten tätä tilannetta kuvasi Helsingin ahtaustyöntekijät ry:n pj. Asko Mäki-Rahkola, joka IS:n paperiversiossa kommentoi ulkomaankaupan seisomista seuraavasti: "Seisokoon. Elinkeinoelämän keskusliitto sitä halusi." Eli kun ahtaajien vaatimuksiin ei suostuttu, voidaan vahingoittaa lukemattomia suomalaisia yrityksiä ja sitä kautta tavallisia duunareita.

Itse en ole koskaan joutunut liiton palveluksiin turvautumaan vaikka olen OAJ:hin muutaman viime vuoden kuulunut. Töitä olen aina saanut tehdä ja asiat on pomon kanssa sovittu puhumalla vaikka tiedän olevani aika hankala joskus.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Mitä yritys pelkää, jos työntekijä kuuluu liittoon? Enemmän tämä kertoo työnantajasta kuin tekijästä. Tekijä haluaa yksinäisenä turvaa, mutta haluaako työnantaja jotain muuta kuin halvan työntekijän? Jojon? En ymmärrä tätä ajattelua. Olen siis punainen, tai ainakin vaaleanpunainen...tai jotain.

En sinua tarkoittanut punapaidoilla, selvennettäköön sen verran.

Ymmärrän täysin että kysellään liitosta jeesiä jos työnantaja kusettaa. Mutta jos jokaisessa asiassa vedotaan liittoon/TESsiin ilman mitään joustohaluja (ja joustolla en todellakaan tarkoita yksipuolista työntekijän joustoa) niin silloin tilanne on eri.

Esimerkki: jos työsopimuksessa sanotaan että työaika on 8-16 ja työnantaja kysyy voisiko tietyn erikoistilanteen takia työntekijä tehdä satunnaisia 10-18 vuoroja vaikkapa seuraavan kuukauden aikana siten että vuorot ilmoitetaan etukäteen niin ilman hyvää syytä itse olettaisin että tähän työntekijä voisi suostua ilman kiukuttelua. Ja jos perhe- tyms. syyt eivät tätä salli niin se on täysin hyväksyttävä syy kieltäytyä.

Tai vastaavasti jos työnantaja pyytää että työntekijä tekisi parina päivänä pari tuntia ekstraa ja saisi vastaavasti pitää vapaata vastaavan ajan haluamanaan aikana niin ilman ym. hyviä syitä oletan että työntekijä tähän suostuu ilman että itketään ylityökorvauksia. Ja siis puhutaan täysin tilapäisestä tilanteesta. Tämä on mielestäni sitä joustoa.
 
Morgoth

Tässähän se on että on olemassa työnantajia jotka kusettava sekä työntekijöitä jotka kusettavat. Molemminpuolista luottamusta ei ole vaan vaan perulähtökohta on että toinen aina kusettaa ja oma mielipide riippuu mitä on kokenut omakohtaisesti ja mille puolelle on ajautunut.
 
Koke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Philadelphia Flyers
Tai vastaavasti jos työnantaja pyytää että työntekijä tekisi parina päivänä pari tuntia ekstraa ja saisi vastaavasti pitää vapaata vastaavan ajan haluamanaan aikana niin ilman ym. hyviä syitä oletan että työntekijä tähän suostuu ilman että itketään ylityökorvauksia. Ja siis puhutaan täysin tilapäisestä tilanteesta. Tämä on mielestäni sitä joustoa.
Kyllähän työehtosopimuksen mukaiset ylityökorvaukset pitää maksaa ilman mitään itkemistä. Itselläni on myönteisiä kokemuksia liukuvasta työajasta, mutta ns. työaikapankkia ei ole työnantaja vielä toteuttanut.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Niin itse olen opettajana hoidellut talonmiehen/siivoojan/keittäjän hommia tarvittaessa ja saanut joskus pientä joustoa omiin menoihini. Näissä asioissa on tärkeää ns.sosiaaliset taidot. Ehkä se ero esim.ahtaajiin on ilmeisimmin näissä.

Ei lukio+maisterintutkinto hukkaan ole menneet:).Tosiasiahan on että voisin olla kateellinen että 9 vuoden koulutus takaa saman palkan kuin 3-4 päivän vastaava mutta onneksi elämänlaatu+lomat korvaa aika paljon..

Ammatinvalintakysymys!
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Hienoa! Jokainen väkivaltaan syyllistynyt ahtaaja voidaan irtisanoa välittömästi ilman mitään irtisanomisaikoja tai -rahoja. Videokamerat varmaan tallensivat rähinän ja syylliset samantien työkkäriin.

Tähän voisi nyt palata kun pöly on laskeutunut. Missä viipyvät ilmoitukset Kotkan satamassa "riehuneiden" ahtaajien irtisanomisesta välittömästi? Niinhän täällä useammallakin suulla väitettiin olevan mahdollista, mikä maksaa? Toivottavasti syy ei ole se että tapaukset on viety yllä olevan kehotuksen mukaisesti työkkäriin (= työtuomioistumeen, joka käsittelee TES-rikkomuksia), kun oikea instanssi olisi käräjäoikeus.
 
jiimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK

Ymmärrysvaikeuksia? Se, että jokin on mahdollista, ei tarkoittane sitä, että niin välttämättä tehdään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
En sinua tarkoittanut punapaidoilla, selvennettäköön sen verran.

OK. Koska kannan mustaa paitaa ja sitäkin vain henk.koht. syistä. Ja tämäkin on vain läppä tähän keskusteluun.

Ymmärrän täysin että kysellään liitosta jeesiä jos työnantaja kusettaa. Mutta jos jokaisessa asiassa vedotaan liittoon/TESsiin ilman mitään joustohaluja (ja joustolla en todellakaan tarkoita yksipuolista työntekijän joustoa) niin silloin tilanne on eri.

Meillä on raudanluja liitto takana, mutta voimme paikallisesti sopia varsin joustavasti asioista. Ei tässä hätää ole ja työnantaja joutuu jotain maksamaan, mutta eiköhän me jopa vapaa-aikoina (jotka ei todellakaan kuulu meidän työaikaaan) tuoda panoksemme töihin. Raha mulle, toimiva laitos sulle = 50:50(?) Ja se kaiken pahan alku ja juuri liitto ei tätä kahlitse. Hyvä dialogi työntekijän ja -antajan kanssa ja homma toimii.

Esimerkki: jos työsopimuksessa sanotaan että työaika on 8-16 ja työnantaja kysyy voisiko tietyn erikoistilanteen takia työntekijä tehdä satunnaisia 10-18 vuoroja vaikkapa seuraavan kuukauden aikana siten että vuorot ilmoitetaan etukäteen niin ilman hyvää syytä itse olettaisin että tähän työntekijä voisi suostua ilman kiukuttelua. Ja jos perhe- tyms. syyt eivät tätä salli niin se on täysin hyväksyttävä syy kieltäytyä.

Tai vastaavasti jos työnantaja pyytää että työntekijä tekisi parina päivänä pari tuntia ekstraa ja saisi vastaavasti pitää vapaata vastaavan ajan haluamanaan aikana niin ilman ym. hyviä syitä oletan että työntekijä tähän suostuu ilman että itketään ylityökorvauksia. Ja siis puhutaan täysin tilapäisestä tilanteesta. Tämä on mielestäni sitä joustoa.

Rahaa näistä palveluista joutuu kuitenkin myös maksamaan ja se on valitettavaa työnantajan näkökulmasta. (Ei toki kaikkien, koska toiset ajattelee työntekijöitä voimavarana) ja se näitä neuvotteluitakin häiritsee.
 
Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Kyllähän työehtosopimuksen mukaiset ylityökorvaukset pitää maksaa ilman mitään itkemistä. Itselläni on myönteisiä kokemuksia liukuvasta työajasta, mutta ns. työaikapankkia ei ole työnantaja vielä toteuttanut.

No kyllähän se on ihan sovittavissa oleva asia. Työaikalain mukaan tosin työntekijä voi vaatia ylityön maksamista rahassa. Siitähän tässä nimenomaan on kyse, että oikeuksia on puolin ja toisin, mutta joskus niistä omista oikeuksistaan on vain järkevää joustaa. Esimerkiksi itselleni ylitöiden vapaana pitäminen sopii enemmän kuin hyvin. Totta kai voidaan aina viisastella, että olisi järkevämpää ottaa ylityöt rahassa ja olla sitten palkattomalla vapaalla. Kuitenkin katson, että joustava työaika on itselleni niin suuri etu, ettei moisen asian kanssa kannata ruveta tappelemaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös