Mainos

Lakko!

  • 299 518
  • 2 354
Heh :)

Olkoon tukevahko ahtaaja kuinka vastenmielinen otus tahansa niin vähemmän väärin kyseinen karvaturri tuossa teki kuin se tahallaan päälle ajava bemarimies, vaikka jatkoajan siniset luonnolliset tuohon bemarimieheen haavemaailmoissaan haluaakin samaistua joten yksi tai kaksi alle jäänyttä ahtaajaa on pieni hinta siitä että bemarimiehen edessä ei kumarrettu ja avattu tietä kuin kuninkaalle. Virkavaltakin oli aivan liian hidas toimimaan bemarimiehen työhalujen edessä joten on aivan ymmärrettävää että kaasujalkaa ei pystynyt enää pidempään pidättelemään.

Vaikka minulta paljon rakkautta moneen suuntaan riittääkin niin pysytään nyt kuitenkin ihanaisissa Kätlinissä ja Kadissa. Ainakin näin jatkoajassa.

Kuinka pahasti voi olla eri mieltä jonkun nimimerkin kanssa. Lapsellisinta mitä on hetkeen nähnyt (=ikinä) oli se uutispätkän "se ajoi mun jalan päälle". Vittu painuisivat lusmut helvettiin työtä tekevän edestä. Aivan juopon näköisiä koko sakki.

Viron bitchit ei todellakaan ole mitään ykkösluokkaa, joten luetaan taas heistä seuraavan seiskan kannesta ja jonkun luomileikkauksen osalta. Siitä sen enempää.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Tähän voisi nyt palata kun pöly on laskeutunut. Missä viipyvät ilmoitukset Kotkan satamassa "riehuneiden" ahtaajien irtisanomisesta välittömästi? Niinhän täällä useammallakin suulla väitettiin olevan mahdollista, mikä maksaa? Toivottavasti syy ei ole se että tapaukset on viety yllä olevan kehotuksen mukaisesti työkkäriin (= työtuomioistumeen, joka käsittelee TES-rikkomuksia), kun oikea instanssi olisi käräjäoikeus.

Nyt olet ymmärtänyt ihan väärin. Jatkoajan palstalle ei käsittääkseni linkitetä Kotkan poliisilaitokselle jätettyjä rikosilmoituksia joten emme varmasti ole tietoisia mitä juridisia toimenpiteitä on tehty. Faktahan on se että pari kännistä laaridhanuria joutuu korvaamaan auton vahingot jos auton omistaja vie asian eteenpäin. Se onko rike tarpeeksi vakava työsopimuksen purkamiseen on sitten eri asia. Toivon että nämä valaat saavat kenkää samantien mutta se jää nähtäväksi. Voi olla että dirikat antavat asian olla kunhan ahtaajat selviävät ja lupaavat maksaa aiheuttamansa vahingot.
 

Koke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Philadelphia Flyers
No kyllähän se on ihan sovittavissa oleva asia. Työaikalain mukaan tosin työntekijä voi vaatia ylityön maksamista rahassa. Siitähän tässä nimenomaan on kyse, että oikeuksia on puolin ja toisin, mutta joskus niistä omista oikeuksistaan on vain järkevää joustaa. Esimerkiksi itselleni ylitöiden vapaana pitäminen sopii enemmän kuin hyvin. Totta kai voidaan aina viisastella, että olisi järkevämpää ottaa ylityöt rahassa ja olla sitten palkattomalla vapaalla. Kuitenkin katson, että joustava työaika on itselleni niin suuri etu, ettei moisen asian kanssa kannata ruveta tappelemaan.
Juuri näin. Tarkoitin maksamisella enemmänkin sitä, että ylityöt pitää korvata jollakin tavalla. Toisille sopii raha, toisille vapaa. Suomessa tehdään aivan liian paljon ns. ilmaisia ylitöitä.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Se onko rike tarpeeksi vakava työsopimuksen purkamiseen on sitten eri asia.

Olisiko aika myöntää että Kotkan sataman tapahtumat eivät missään olosuhteissa ole tarpeeksi vakavia työsopimuksen purkuun? Vai veisitkö asian työkkäriin (hih) jos voisit? Tulen eturiviin nauramaan itseni tärviölle kun työkkärin pj kysyy mitä kohtaa työehtosopimusta tässä oikein on rikottu, työkkäri kun ei muuta käsittele.

Rikosoikeudellinen vastuu tietenkin on olemassa ja auton vahinkojen korvaaminen on edessä. Tästä ei kukaan ole missään vaiheessa ollut eri mieltä.

Ilmeisesti edes se jos ahtaaja olisi paukauttanut autolla väkijoukkoon edesvastuuttomasti ajanutta ääliötä turpaan ei olisi riittänyt työsuhteen purkuun. Ääliö nimittäin ei tainnut olla ahtaajia työllistävän yrityksen edustaja.

Se siitä ymmärryksestä ja sen puutteesta.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Olisiko aika myöntää että Kotkan sataman tapahtumat eivät missään olosuhteissa ole tarpeeksi vakavia työsopimuksen purkuun?

Ai oletko kenties työjuridiikan asiantuntija? Tätä tuskin mitataan missään oikeusasteissa mutta työnantajan pääsyn estäminen työpaikalle ja työnantajan kaluston tahallinen vandalisointi on jo aika painavia rikkeitä. Työnantaja voi purkaa työsopimuksen ja sitten rosiksessa punnitaan oliko perusteet tarpeeksi vahvoja.

Ilmeisesti edes se jos ahtaaja olisi paukauttanut autolla väkijoukkoon edesvastuuttomasti ajanutta ääliötä turpaan ei olisi riittänyt työsuhteen purkuun. Ääliö nimittäin ei tainnut olla ahtaajia työllistävän yrityksen edustaja.

Käsittääkseni kyseessä oli satamaoperaattorin johtoon kuuluva henkilö, jos häntä olisi kilauttanut niin aika varmasti olisi perusteet purkaa työsopimus.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Ai oletko kenties työjuridiikan asiantuntija? Tätä tuskin mitataan missään oikeusasteissa mutta työnantajan pääsyn estäminen työpaikalle ja työnantajan kaluston tahallinen vandalisointi on jo aika painavia rikkeitä. Työnantaja voi purkaa työsopimuksen ja sitten rosiksessa punnitaan oliko perusteet tarpeeksi vahvoja

Aihepiiri on tuttu ja lähipiirissä on asiantuntijoita. Työnantaja voi KOSKA TAHANSA purkaa työsuhteen ja sitten katsotaan toimenpiteen laillisuus myöhemmin, kyse ei ole ollut tästä itsestäänselvyydestä. Vaan siitä riittävätkö portin tapahtumat työsuhteen purkuun. Suureen ääneen täällä paukuteltiin että takuulla riiittävät, mukavaa että toinen ääni nyt kellossa.

Käsittääkseni kyseessä oli satamaoperaattorin johtoon kuuluva henkilö, jos häntä olisi kilauttanut niin aika varmasti olisi perusteet purkaa työsopimus.

Mahdollisesti, riippuu ihan siitä mikä on kilauttajan suhde kilautettuun. Muistaakseni hän oli joku yrittäjä jonka palveluksessa ei ollut ahtaajia, mutta tästä en nyt mene takuuseen. Hyvä kuitenkin että ketään ei kilautettu, vaikka yrittäjä kerjäsikin turpaansa oikein tosissaan.
 

jiimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK
Ei, kun siinä aiemmassa viestissäsi. Totesit, että "Jep, työsopimus voidaan purkaa samantien." Ei voida.

Puutuin tuohon Kaukalon laidalla -nimimerkin ihmettelyyn irtisanomisten puuttumisesta, jos et ymmärtänyt. Itse en ainakaan ole nähnyt kenenkään väittävän täällä, että näin absoluuttisesti tapahtuu. Kokonaan toinen asia on, voisiko näin edes tapahtua. Tämän meinasin lisätä eiliseen viestiini, vaan en jaksanut kirjoittaa. Aiempi, muutaman päivän takainen viestini oli kirjoitettu niillä tiedoilla, jotka sen viestin kirjoittamisen aikaan oli uutisoitu. Eli karkeasti niin, että portin tukkineet ahtaajat olivat nyrkein ja potkuin tuhonneet ainoaa portin läpi päässyttä, esimiestensä autoa. Sen jälkeenhän selvisi videolta tarkempi tapahtumakuva, jossa tilanne ei ollutkaan niin uhkaava kuin aamun ensimmäisten uutisten pohjalta oli ymmärrettävissä, eikä kyseessä ehkä (en jaksa tarkistaa mistään) ole ahtaajien esimieskään.
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä oli ahtonoomit hiljaista poikaa eilen Kotkan baareissa. "Mitä nyt, pitääks meiän mennä töihin?" Ja mitään ei Räty saanut aikaiseksi, mitä ei ollut aiemmin tarjottu. Kansandemokraattina olen sitä mieltä, että jos on aihetta, niin sitten katsotaan vaikka maailman tappiin. Nyt vaan ei ollut. Että menkäähän pojat lastaamaan. Hävisitte.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Suureen ääneen täällä paukuteltiin että takuulla riiittävät, mukavaa että toinen ääni nyt kellossa.

Käsittääkseni täällä puhuttiin fyysisestä väkivallasta johtajaa kohtaan, se riittää ihan varmasti lailliseen työsopimuksen purkuun.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Käsittääkseni täällä puhuttiin fyysisestä väkivallasta johtajaa kohtaan, se riittää ihan varmasti lailliseen työsopimuksen purkuun.

Sivulta 40 eteenpäin voi tarkastella miten keskustelu edennyt, samalla sivulla oli jo linkki josta pystyi omin silmin katsomaan että lievien autovaurioiden lisäksi ei satamassa suurempia tapahtunut. Vaikka autoilijaurpo kävi vielä erikseen haastamassa turpakeikkaa ahtaajilta.

Olisi tietenkin toivonut että muutamat irtisanomiskiihkoilijat myöntäisivät että irtisanomisperuste ei missään tapauksessa täyty, mutta hyvä näinkin. Eiköhän tämän asian osalta olla valmiita.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Olisi tietenkin toivonut että muutamat irtisanomiskiihkoilijat myöntäisivät että irtisanomisperuste ei missään tapauksessa täyty, mutta hyvä näinkin. Eiköhän tämän asian osalta olla valmiita.

Niin, sinähän et varmuudella tiedä täyttyykö perusteet vai ei. Tai jos tiedät niin sinulla on varmaan antaa diaarinumero oikeuden ennakkopäätökselle jossa työnantajan omaisuutta tahallaan rikkoneen työntekijän työsopimus on purettu.
 

L-Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olisi tietenkin toivonut että muutamat irtisanomiskiihkoilijat myöntäisivät että irtisanomisperuste ei missään tapauksessa täyty, mutta hyvä näinkin. Eiköhän tämän asian osalta olla valmiita.

Työsopimuksen purkamisperuste on aina irtisanomisperustetta vahvempi, joten sikäli et ole ihan hakoteillä. Väkivaltainen käytös on kuitenkin mahdollinen kandidaatti purkamisperusteeksi. Muita vaihtoehtoja voi olla alkoholin vaikutuksenalaisena tuleminen työpaikalle. Lisäksi vapaa-ajalla tehdyt asiat saattavat olla perusteena.

Taustatietoa

L
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Myös työntekijän käyttäytyminen vapaa-aikana saattaa siis poikkeuksellisesti oikeuttaa työnantajan purkamaan työsopimuksen, jos tuo käyttäytyminen heikentää osapuolten välistä luottamusta.

Pomon auton vandalisointi ja työnantajan pääsyn estäminen työpaikalle täyttävät tuon ehdon aika helposti.

Mutta onneksi Kaukalon Laidalla on niin hyvin perillä näistä asioista että lienee turhaa edes spekuloida asialla.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Laardihanuriahtaajat vetävät näköjään pitkällä kaavalla, tänään palasi duuniin vain neljännes työntekijöistä.

Vastaavasti kantapään kautta oppinsa saaneet paperityömiehet tulivat duuniin samantien ilman eri pyyntöä. Siperia opettaa.

Eiköhän vielä tänä vuonna ilmoiteta jonkin ison sataman sulkemisesta ja pari sataa ahtaajaa saa monoa.
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Eiköhän vielä tänä vuonna ilmoiteta jonkin ison sataman sulkemisesta ja pari sataa ahtaajaa saa monoa.

No entäs sitten? Suomi on kuitenkin tulevaisuudessa EU alueen periferiaa joten miksi pitäisi huolestua? Pääasia että yritykset tekevät isoja voittoja. Millään muulla ei ole väliä.
 

Kole13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pomon auton vandalisointi ja työnantajan pääsyn estäminen työpaikalle täyttävät tuon ehdon aika helposti.

Tämä "pomo" ei ollut yhdenkään stevecolaisen työnantaja eikä pomo.
Ei sillä että se tekisi tilanteesta mitenkään hyväksyttävämpää, mutta kunhan selvensin.
 

ScottStevens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, NasKi
Lakko ohi, missä tulokset?

Nyt kun on lakko sitten ohi ja ahtaajat palaavat tyytyväisinä töihin viimeistään tiistaina. Olisiko nyt tulosten julkistamisten aika?

Mitä konkreettista tavallinen Pertti Perusahtaaja voitti tällä lakolla, kahden viikon (lähes)palkallisen loman lisäksi? Ilmeisesti ainakin samat alle prosentin korotukset kuin kuljettajat. Lisäksi jotain pieniä tarkennuksia muutosturvaan jotka kuitenkin sovitaan erikseen paikallisesti sitten joskus ehkä.

Mitä AKT voitti ja mitä satamaoperaattorit hävisivät? Jos satamaoperaattorit voittivat jotain, niin oliko lakko edes kannattava aloittaa?
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitä AKT voitti ja mitä satamaoperaattorit hävisivät? Jos satamaoperaattorit voittivat jotain, niin oliko lakko edes kannattava aloittaa?

Ei kai edes tämän palstan jengistä voi löytyä ketään niin sinisilmäistä, että uskoisi Rädyn olevan pätkääkään kiinnostunut duunareiden eduista? Tässä hankittiin uskottavuutta seuraavaa puheenjohtajavaalia varten. Laskun maksoivat kaikki muut. Eli normaalia suomalaista AY-toimintaa.
 
Sivulta 40 eteenpäin voi tarkastella miten keskustelu edennyt, samalla sivulla oli jo linkki josta pystyi omin silmin katsomaan että lievien autovaurioiden lisäksi ei satamassa suurempia tapahtunut. Vaikka autoilijaurpo kävi vielä erikseen haastamassa turpakeikkaa ahtaajilta.

Onko jossain mediassa esitetty tapausten kulku minuutti minuutilta? Mikäli kuljettajan autoa on vandalisoitu, niin on melkoisen ymmärrettävää, että hän siihen reagoi. Sopii sitä sentään jättää ihmisten omaisuus rauhaan, vaikka kuinka oltaisiin päästy aatteen makuun.
 

AxeMan73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Liverpool & Detroit Red Wings
Onko jossain mediassa esitetty tapausten kulku minuutti minuutilta? Mikäli kuljettajan autoa on vandalisoitu, niin on melkoisen ymmärrettävää, että hän siihen reagoi. Sopii sitä sentään jättää ihmisten omaisuus rauhaan, vaikka kuinka oltaisiin päästy aatteen makuun.
Niin auton vandalisointihan tapahtui vasta sen jälkeen kun tämä autokuski oli ajanut muutaman kaverin päälle - mutsin nykyinen miesystävä oli yksi heistä - hänelle tuli hiusmurtuma selkärankaan. Perästä siis kuuluu ...
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt kun on lakko sitten ohi ja ahtaajat palaavat tyytyväisinä töihin viimeistään tiistaina. Olisiko nyt tulosten julkistamisten aika?

Mitä konkreettista tavallinen Pertti Perusahtaaja voitti tällä lakolla, kahden viikon (lähes)palkallisen loman lisäksi?

Satamat ovat ruuhkaisia kertyneen suman takia. Hyvin palkattuna ylityönä noita nyt sitten jonkin aikaa purkavat.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Ei kai edes tämän palstan jengistä voi löytyä ketään niin sinisilmäistä, että uskoisi Rädyn olevan pätkääkään kiinnostunut duunareiden eduista? Tässä hankittiin uskottavuutta seuraavaa puheenjohtajavaalia varten. Laskun maksoivat kaikki muut. Eli normaalia suomalaista AY-toimintaa.

Ethän ole tosissasi? Toivottavasti et, tai vuoden 2010 puusilmäpalkinto voidaan jakaa jo nyt. Vai että oikein Rädyn Pr-temppu? Huhhuijaa. Näinhän se lakkodynamiikka toimii. Nyt on jollain sekoittunut todellisuus ja fantasia nätisti keskenään.
 

Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Niin auton vandalisointihan tapahtui vasta sen jälkeen kun tämä autokuski oli ajanut muutaman kaverin päälle - mutsin nykyinen miesystävä oli yksi heistä - hänelle tuli hiusmurtuma selkärankaan. Perästä siis kuuluu ...

Mitäs menee seisomaan liikkuvan auton eteen? Jos jollain on tarvetta satamaan päästä, niin millä perusteella ahtaajat sen liikenteen estävät?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ethän ole tosissasi? Toivottavasti et, tai vuoden 2010 puusilmäpalkinto voidaan jakaa jo nyt. Vai että oikein Rädyn Pr-temppu? Huhhuijaa. Näinhän se lakkodynamiikka toimii. Nyt on jollain sekoittunut todellisuus ja fantasia nätisti keskenään.

Kun miettii ahtaajien tavoitteita ja lakon kestoa, olen yllättynyt että AKT hyväksyi tuon sopimuksen. Tuli mieleen, että tämä oli hauiksen näyttämistä AKT:lta, syytä siihen en lähde spekuloimaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös