Mainos

Lakko!

  • 299 448
  • 2 354

kovalev

Jäsen
Kyse on ns. palveluvuosilisästä eli jostain kumman syystä työntekijöille tippuu automaattinen korotus aina kun saavuttaa tietyn määrän palveluvuosia.

Ehkä jonkun tarttee taas sulkea pari sahaa jotta duunarit tajuavat kuka näissä kähinöissä on aina häviäjän paikalla, enemmin tai myöhemmin.
Eikö kansanedustajilla ole samankaltainen systeemi? Liksa nousee, kun kausia kertyy. Siihen sitten päälle nämä yleistä palkka-ankkuria myötäilevät korotukset.
 
Ehkä jonkun tarttee taas sulkea pari sahaa jotta duunarit tajuavat kuka näissä kähinöissä on aina häviäjän paikalla, enemmin tai myöhemmin.

Tartut periaatteessa kiinni ihan oikeaan asiaan, mutta mielestäni on paikallaan, että ihmisillä on periaatteita. Tuollaiset 1,1% korotukset ovat täysin naurettavia. Ongelmana on se, että toimihenkilöt myöntyvät usein tuotakin pienempiin palkankorotuksiin.
 
Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eikö kansanedustajilla ole samankaltainen systeemi? Liksa nousee, kun kausia kertyy. Siihen sitten päälle nämä yleistä palkka-ankkuria myötäilevät korotukset.

On toki, ja onhan tuo yleinen käytäntö. Ei siinä mitään, palkitsee sitoutumisesta työnantajaan ja silleen.

Ymmärrän työhistorian kasvun ja työpanoksen arvonnousun 5-15v aikana. Mutta sitten alkaa kyllä jo olla kyse ihan uskollisen koiran lisästä. Välit 15v-20v - 30v- 40v eivät vakuuta minua siitä, että ko. henkilön työn arvossa samaa työtä tehdessä (työn kuvan muuttuessahan palkka muuttuu muutenkin) olisi tapahtunut muutosta ainakaan positiiviseen suuntaan.

Ei toki kansanedustajallakaan ne kaudet 4-8 enää lisää yhtään ammattitaitoa vai mitä Benkku, Ile, Jaska ja Esko-Juhani?
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Kyse on ns. palveluvuosilisästä eli jostain kumman syystä työntekijöille tippuu automaattinen korotus aina kun saavuttaa tietyn määrän palveluvuosia.

Tuollainen systeemi on ollut käytössä vähän joka tessissä, mutta niistä on useimmissa paikoissa pyritty ja päästy eroon. Niissä oli nimittäin ongelmana se, että ne toisaalta herättivät aivan ansaitusti katkeruutta nuoremmissa työntekijöissä, toisaalta taas ne vaikeuttivat ikääntyvän väen työllistymistä koska heidän palkkakustannuksensa olivat ikiälisien vuoksi paljon korkeampia kuin nuoremmilla kolleegoillaan.

Ihan fiksua, että pelkän työpaikalla tai alalla olemisen sijaan arvotetaan nykyään palkassa enemmän osaamista ja tuloksellisuutta. Nuo viimeiset dinosaurusalat tulevat tietysti jälkijunassa mutta tulevat kyllä.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Eikö kansanedustajilla ole samankaltainen systeemi? Liksa nousee, kun kausia kertyy. Siihen sitten päälle nämä yleistä palkka-ankkuria myötäilevät korotukset.

Kansanedustajien palkankorotusmalli on todellakin varsin ihmeellinen ja tämä viimeisin korotus osoittaa harvinaisen huonoa pelisilmää kun muualla vaaditaan palkkamalttia.
 
Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kansanedustajien palkankorotusmalli on todellakin varsin ihmeellinen ja tämä viimeisin korotus osoittaa harvinaisen huonoa pelisilmää kun muualla vaaditaan palkkamalttia.

Olenko minä nyt ihan hakoteillä, kun näen että kansanedustajien palkoista päättää kuitenkin heistä riippumaton toimikunta. Eikä tuo karvan alle 6ke kuukausipalkka ole suuren suuri verrattuna jonkun ylemmän toimihenkilön kuukausi-ansioon.

Ihmeellinen tämä malli toki on.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Olenko minä nyt ihan hakoteillä, kun näen että kansanedustajien palkoista päättää kuitenkin heistä riippumaton toimikunta. Eikä tuo karvan alle 6ke kuukausipalkka ole suuren suuri verrattuna jonkun ylemmän toimihenkilön kuukausi-ansioon.

Ihmeellinen tämä malli toki on.

Ulkopuolinen toimikunta päättää, se kuinka riippumaton ko. toimikunta todellisuudessa on onkin sitten toisen keskustelun aihe. Enkä nyt ihmettele varsinaisesti korotusta itsessään vaan sen ajoitusta ja miltä se vaikuttaa kansalaisten silmissä kun samaan aikaan vaaditaan palkkamalttia muualla.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Se ulkopuolinen toimikunta valmistelee palkkionkorotukset mutta eduskunnan ne on vahvistettava. Sinänsä olen sitä mieltä, että lainsäätäjille kuuluu kunnon korvaus, se ehkäisee korruptiota. Eikä tuo edustajien palkkio nyt kovin ihmeellinen ole, jos sitä vertaa esim. ministeriöiden johtajien palkkoihin. Iltapäivälehtien masinoima huuto ja valitushan on noista korotuksista seurannut aina, aivan riippumatta siitä millainen maan taloudellinen tilanne on.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Yksi avainjuttu, jota nämä paskalehdet jne. eivät hahmota on päätöksenteon logiikka ja korotusten perusteet. Nämä jättävät huomiotta yleensä kaksi olennaista seikkaa; sen, että korotus on koko neljälle vuodelle, jolloin suuruusluokka lienee oikea, mutta arvaaminen toki aina vaikeaa.

Minusta kuitenkin vielä olennaisempi asia periaatteen kannalta on se, etteivät kansanedustajat nimenomaan päätä korotuksista itselleen, vaan ulkopuolisen, kokoonpanoltaan hyvin asiantuntevan ryhmän esityksestä seuraavalle vaalikaudelle. Siinä sopii kansan vaihtaa vaikka kaikki edustajat, mikäli riittävän suuri väki kokee tämän kynnyskysymykseksi. Kenenkään paikka tällä korotetulla seuraavan toimikauden palkalla ei ole varma.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kyllähän tuo Facebookin "jos 100 000 liittyy niin yleislakko" pieniä naurunpurskahduksia täälläkin aiheutti. Vaikka ryhmään liittyisi enemmänkin ihmisiä, ei sillä ole käytännöntasolla mitään tekemistä yleislakon kanssa. Nyt uskaltaisin väittää, että ryhmän perustajat ovat täysin tietämättömiä ko. termin merkityksestä tai sitten tieten tahtoen kusevat idiootteja silmään.

Mitä tuosta ryhmästä sitten seuraa? Nyt siihen liittyy varmaankin ne lähemmäs satatuhatta ihmistä, joista tuskin kovin suuri osa on edes työssä käyviä ihmisiä (ainakin sen perusteella mitä siihen on omia tuttujani liittynyt). Lopulta se vähäkin määrä työssäkäyvistä menee ko. päivänä normaalisti töihin ja ne jotka eivät mene, saavat työnantajaltaan todennäköisesti huomautuksen luvattomasta poissaolosta.

Itse palkkakysymyksen taustalla ei pitäisi olla ainakaan huoli korotusten vaikutuksesta kansantalouteen, sillä edustajien palkat vastaavat korotuksien jälkeenkin kokonaisuudessaan vuositasolla suurinpiirtein keskitason PK-yrityksen liikevaihtoa. Eli isossa kuvassa ei juuri mitään. Sen sijaan kansan luottamuksen katoamisella voi olla kauaskantoisempiakin vaikutuksia, ja tästä vinkkelistä asiaa nimenomaan tarkastelisinkin, jos jostakin.
 
Turma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk
Tuollainen systeemi on ollut käytössä vähän joka tessissä, mutta niistä on useimmissa paikoissa pyritty ja päästy eroon. Niissä oli nimittäin ongelmana se, että ne toisaalta herättivät aivan ansaitusti katkeruutta nuoremmissa työntekijöissä

Ihan fiksua, että pelkän työpaikalla tai alalla olemisen sijaan arvotetaan nykyään palkassa enemmän osaamista ja tuloksellisuutta. ,.

Lainausta pätkästy.

Omassa duunissa tessin mukaan tulee ikälisiä, mutta käytännössä ei, ja se aiheuttaa vanhemmissa työntekijöissä katkeruutta. Meillä kun kokemus ja osaaminen kulkee käsi kädessä. Iseäni kummastuttaa, että uusi työntekijä, joka vasta opettelee työtään, saa samaa palkkaa kuin minä. Ja minä opetan ja vahdin näitä uusia.

Tämä vain kommenttina oman työpaikkani näkökulmasta ottamatta kantaa sahoihin.
 
Eli teillä ei ole mitään opetus/työnjohto lisiä? Erikoinen ala, voitko yhtään enempää kertoa alasta ilman että suoraan paljastat työnantajan?
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Lainausta pätkästy.

Omassa duunissa tessin mukaan tulee ikälisiä, mutta käytännössä ei, ja se aiheuttaa vanhemmissa työntekijöissä katkeruutta. Meillä kun kokemus ja osaaminen kulkee käsi kädessä.

Aika valitettavaltahan tuo kuullostaa. Tottakai alalla kuin alalla kokemus tuo osaamista, toisissa se tosin synnyttää myös leipääntymistä ja laiskistumista. Meillä on peruspalkka jonka päälle maksetaan henkilökohtaisia osia jotka katsotaan vuosittain. Kyllähän siinä kokemusta arvotetaan, ja normaalisti palkkakehitys on työvuosien mukaisesti nouseva - mutta erona ikälisäjärjestelmään on, että se nouseva palkkakehitys ei ole mikään automaatio vaan omalla työpanoksellakin on oikeasti merkitystä.

Onhan tuossa meidänkin palkkausjärjestelmässä ongelmia. Yksi on se, että se lisäpointsien jakovara on aina hyvin pieni. Toinen on se, että palkkojen vertailu on käytännössä mahdotonta koska henkilökohtainen palkanosa on salaista tietoa. Ei ole aavistustakaan paljonko kolleegat tienaavat, ei toisaalta minua hirveästi kiinnostakaan.
 
Turma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk
Eli teillä ei ole mitään opetus/työnjohto lisiä? Erikoinen ala, voitko yhtään enempää kertoa alasta ilman että suoraan paljastat työnantajan?

Teoriakoulutuksen jälkeen uusi työntekijä opettelee työskentelemällä täysin vanhemman kollegan valvonnassa (ja vastuulla). Tästä valvojalle maksetaan 15e/päivä.

Aiemmassa viestissäni tarkoitin aikaa, jolloin tuo opettelu on ohi, eikä uusi työläinen enää ole virallisesti valvonnassa. Tällöinkin samaan aikaan omia töitään tekevä vanhempi kollega joutuu aika ajoin neuvomaan, vastailemaan ja pahimmillaan paikkaamaan uuden virheitä. Tämä valvominen ja auttaminen sinänsä on ihan ok ja kuuluu pelin henkeen, mutta työnantaja ei mielestäni huomioi tätä tarpeeksi: palkassa työntekijät ovat (lähes) samanarvoisia, mutta virheiden tapahtuessa vanhemmalla on isompi vastuu.

Työ on teknistä erikoisosaamista, johon koulutuksella saa tarvittavan pohjan, mutta työpaikan koulutus ja työssäoppiminen ovat välttämättömiä.

Meillä on peruspalkka, ja henkilökohtainen lisä. Tessissä lukee, kuinka esim. viiden vuoden työssäolon jälkeen henk.koht.lisän tulee olla tietty % peruspalkasta. Tuo viisi vuotta ei vaan koskaan täyty, koska se tulkitaan nollautuvaksi aina, kun peruspalkka nousee, esim. koko alaa koskevan 1,2% yleiskorotuksen seurauksena. Lisäksi, kun tuo peruspalkka nousee, saa henk.koht.lisä laskea saman euromäärän! Ja tämä kaikki munattoman liiton hyväksynnällä.
Tästä seuraa, että henkilökohtaisetlisät kuihtuvat ja tulot tasoittuvat jättäen uuden ja vanhan työntekijän palkat hyvin lähelle toisiaan.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/...viniemen_politiikalle_2043684.html?origin=rss

Olisi taas kirveellä töitä. Härskisti käyttävät kriittistä asemaa hyväkseen ja uhkailevät pääministeriä tekemästä poliittisia päätöksiä.

Just niin. Vastuuttomat ihmiset vastuuttomassa työssään aiheuttavat taas miljoonien menetykset kansantaloudelle. Vihaksi pistää.

Kyse on ns. palveluvuosilisästä eli jostain kumman syystä työntekijöille tippuu automaattinen korotus aina kun saavuttaa tietyn määrän palveluvuosia.

Ehkä jonkun tarttee taas sulkea pari sahaa jotta duunarit tajuavat kuka näissä kähinöissä on aina häviäjän paikalla, enemmin tai myöhemmin.

Eikä saatana edes tätä tajuttu hoitaa kunnolla. lakko loppuu ja kiistakysymys jää pöydälle. Vihaksi pistää.
 
kovalev

Jäsen
Ahtaajathan romuttivat kansantalouden jo ties kuinka monennetta kertaa viime keväänä.

Demokratiaan toki kuuluu, että tilastopelleilläkin on mahdollisuus esittää asiantuntevia arvioitaan aiheesta kuin aiheesta. Akateeminen työttömyys ja isiltä saatu tukeva osinkosalkku antavat tähän leveän väylän ja ennen kaikkea paljon luppoaikaa.
 
Neely#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Minusta kuitenkin vielä olennaisempi asia periaatteen kannalta on se, etteivät kansanedustajat nimenomaan päätä korotuksista itselleen, vaan ulkopuolisen, kokoonpanoltaan hyvin asiantuntevan ryhmän esityksestä seuraavalle vaalikaudelle. Siinä sopii kansan vaihtaa vaikka kaikki edustajat, mikäli riittävän suuri väki kokee tämän kynnyskysymykseksi. Kenenkään paikka tällä korotetulla seuraavan toimikauden palkalla ei ole varma.

Jep,itsestä tuntuu kovin huvittavalta,että puhutaan "ulkopuolisesta" asiantuntevasta kokoonpanosta...Eiköhän tämänkin kokoonpanon ole päättänyt kansanedustajat...Tahi muut virkamiehet,jotka juo samaa vodkaa...

Ja mitä tulee tohon perusjargoniin "kansa päättää" , niin viimeistään nyt pitäis ihmisten aukaista silmänsä sille tosiasialle,että Suomessa ei todellakaan vallitse mikään kansandemokratia,vaan puoluevalta kukoistaa! Ihmiset,eli edustajat pakotetaan taipumaan puolueen tahtoon,mikä on hyvin kaukana demokratiasta...Todella läpinäkyvää toimintaa..! Eli,mikäli puolueesta löytyy soraääniä,ne vaiennetaan tylysti!Wittu,tää on mun SUOMI!!!
 
Neely#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Ja itse otsikkoon,niin mielestäni nyt vallalla olevaa lakko-oikeutta ei pidä rajoittaa vaan siksi,että eteläranta sitä vaatii.Ei tässä kuitenkaan niin heikoilla hangilla olle,noin niinkun duunarin näkökulmasta...
 
jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Rajoittaa pitää

Ja itse otsikkoon,niin mielestäni nyt vallalla olevaa lakko-oikeutta ei pidä rajoittaa vaan siksi,että eteläranta sitä vaatii.Ei tässä kuitenkaan niin heikoilla hangilla olle,noin niinkun duunarin näkökulmasta...

Ei siksi, että EK on sen takana, vaan siksi että nykyisin lakkoillaan jatkuvasti vaikka on voimassaoleva työsopimus päällä. Eli laittomia lakkoja olisi tosiaan syytä rajoittaa.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Laittomista lakoista pitäisi tuomita rangaistus haitan mukaisesti. Näin on kaikissa muissa Pohjoismaissa.
 
Viljuri

Jäsen
Tämä keskustelu on pelkkää tyhjää täynnä. Johtaja Heinäluoma haluaa tällä operaatiolla, vastoin suomalaisten työntekijöiden ja työnantajien etua, valtaa. Samalla SAK:n tietyille liitoille tuli paikka näyttää "keskisormea" ja käydä kusemassa Lylyn ja naisvaltaisten liittojen päälle. SAK:n "järjestödemokratia" on vähän sama asia kuin Neuvostoliiton perustuslaki vuodelta 1937, paljon demokratiasta puhutaan, todellisuus on kuitenkin aivan muuta.

Kysymyksessä olisi mitä suuremman luokan skandaali, mikäli työmarkkina-asiat eivät eläisi meillä aivan omassa jälkitotalitaristisessa sfäärissään, alkeellistenkin käytöstapojen ja ihmisjärjen ja -moraalin tuolla puolen.

NÄKOKULMA: Mitä lakkokiistassa todellisuudessa hylättiin? / Yle
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Suomessa on hyvä voimassaoleva ja kansainvälisten sopimusten mukainen lainsäädäntö, jossa lakko-oikeus taataan tietyin rajoituksin (yleinen turvallisuus). Ongelma ei olekaan laillinen lakkoilu, vaan laiton lakkoilu eli tarkemmin sanottuna se, ettei laittomilla lakoilla ole käytännössä mitään seuramuksia.

Asiaa voisi korjata lisäämällä rangaistussakkoihin nollan tai kaksi perään ja tekemällä laittomaan lakkoon osallistumisesta työsuhteen purkuperusteen (siis purku, ei irtisanominen). Tämä takaisi yhteiskuntarauhan.
 
Mitä mitä? Lakko on pyörinyt jo eilisestä iltapäivästä asti, 300 lentoa jo tähän mennessä peruttu, eikä kukaan ole täällä käynyt muistuttamassa lentoemoja ja stuertteja siitä miten paperimiehille kävi?

Ilmeisesti Blue1:n osalta ollaan päästy sopuun (kun niitä kaukolentojen tuomia aikaerorasituksia ei ole), mutta Finnairin osalta ei olla edes neuvottelupöytään palaamisesta sovittu. Hintaa lakolle 2-2,5 miljuunaa euroa / päivä, joten ihme on ellei työnantajapuolella ole hinkua palata pöytään mahdollisimman äkkiä. Vuoden tulos oli ennustettu plussalle, mutta nyt ollaan maalailtu jo miinumerkkisiä lukuja.

Vehviläinen otti jo mediassa esiin "työt ulkomaille"-kortin, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa ja olisiko Finnair etsimässä tässä SLSY-kiistassa "keppihevosta" asian toteuttamiseen. Liittohan ei tällä kertaa ole sopimukseen parannuksia hakenut, joten olisi voinut kuvitella että halvin vaihtoehto olisi ollut 6-12kk jatko TES:een, huonompien aikojen odottelu ja silloin perusteltuna sopimuksen heikentäminen. Nyt orastavan nousun aikana se varmasti kuulostaa hieman oudolta työntekijäpuolen korvaan...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös