Minun mummoni Sonera...
Huoh!
Joskus laadukasta asiakaspalvelua olisi myös asiakkaan iän mukanaan tuomien ominaisuuksien huomioiminen ja tällaisessa tilanteessa tuotteen myymättä jättäminen. Nyt tämän hyvän tilaisuuden jätti käyttämättä Soneran puhelinliittymää eräässä Citymarketissa kaupannut nuori mies. Seurauksena oli 89-vuotiaalle mummolleni tehty kaksivuotinen kytkykännykkäkauppa ja siihen liittyvä puhepaketti 350 min/kk. Oliko oikeasti tarvetta? Eipä tainnut olla.
Näinhän se kaikki siis tapahtui: 89-vuotias mummoni (jonka fyysinen kunto alkaa jo olla siellä elinkaaren loppupäässä siten, että toinen silmä täysin sokeutunut ja toisen silmän näkö lähelle on täysin suurennuslasin varassa, pääkoppa muuten pelaa hyvin ja seuraa aikaansa kyllä varsin tarkasti) käyttää kännykkää säännöllisesti soittaakseen ystävilleen ja sukulaisilleen. Siis vain soittaa ja vastaanottaa puheluita, koska näkö ei anna myöten edes tekstiviesteille. Puhelimena on vanha nokialainen karvalakkimalli, jossa näppäimistön päälle teipattuna numeroita suurentava tarra. Soveltuu tähän pelkkään soittamiseen ja puheluihin vastaamiseen vallan hyvin, kun siihen on opeteltu ja tutut näppäimet suurennuslasin kanssa löytyvät.
Mummo lähtee lauantaina ruokaostoksilla Citymarkettiin ja saa Soneran palvelupisteen kohdalla kuningasidean, olisikohan uusi puhelin käytännöllisempi. Kysynpä tuolta pojalta. Lopputulemana mummo solmii kahden vuoden sopimuksen ja saa käyttöönsä uuden näppärän pienikokoisen Samsungin. Samaan syssyyn tärähtää siis puheaikapaketti eikä maksa kuin 21,90€/kk. Viikon opettelun aikana ei yhtään soitettua puhelua, kun ei mummon silmillä edes suurennuslasin avulla löydy edes niitä valikkonäppäimiä.
Sitten lähdetään selvittelemään asiaa ja eihän sen kaupan purkaminen olekaan niin yksinkertaista, koska puhelin on jo otettu käyttöön ja paketti on paketti. Kaksi vuotta sitä nyt pitäisi pitää. Sitä paitsi puheluhinnat paketissa ovat halpoja. Mummo pitää asiaa omana syynään ja on tyytyväinen siihen, että uusi liittymä (siis SIM-kortti puhepaketteineen) toimiikin vielä siinä vanhassa puhelimessa. SIM-kortti pannaan takaisin vanhaan puhelimeen ja uusi puhelin paketissa vaatekomeron hyllylle. Mummo on tyytyväinen siihen, että vanha tuttu puhelin toimii ja laskukaan ei ole kuin 21,90€/kk. Uusi puhelin jää siis mummolle ja kahden vuoden päästä kytkykauppaan liittyvän lukituksen purkautumisen jälkeenhän sen voi sitten vaikka myydä tai antaa lahjaksi.
Itseäni tällainen käytös kyllä korpeaa aika pahasti. Hyvä myyjä olisi voinut selvitellä mummon puhelimen käyttötarkoitusta ja todeta, että se karvalakkimalli on vielä aivan riittävän hyvä mummon tarpeisiin. Ei lähes sokea mummo tarvi 3G-puhelinta, digikameralla ja web-yhteydellä, vai tarviiko? On muutenkin moraalisesti aika arveluttavaa, että 89-vuotiaalle ja kepin kanssa kulkevalle selvästi huonokuntoiselle ihmisille tällaista pitkäkestoista sopimusta sorvataan. Muistakaapas tämä arvoisat puhelinten myyjät, kun seuraavan kerran osuu kohdalle.
Nyt alan sitten selvittelemään Soneran kanssa, että voisiko tässä asiassa olla joustoa palautusehtojen suhteen. Eihän mulla muutakaan tekemistä olisi...Huoh!