La Liga 2007/08

  • 45 243
  • 303

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Wengerillä tais olla 70M puntaa käytössä. Vois varsin tuon Messin ostaa tuolta Barcelonasta kuleksimasta. Jumalauta mikä kirppu! Mutta onhan surkeata puolustusta puolin ja toisin. Kuitenkin ihan maailmanluokan äijiä linjassa.
 

scholl

Jäsen
Visca Messi, visca el Barça i visca Catalunya!

Olen kritisoinut vähän kauden alkua ja hankintoja. Nyt kuitenkin loistavan viihdyttävää peliä ja yleisö mukavasti mukana. Mistäköhän se johtuu, että aina kun itse olen Camp Noulla niin melkein järjestään tulee tasuri. No joo. Messi on kyllä aivan loistava äijä. Todellinen Diegito.

Hauska muuten, että Eto'o saa olla katsomossa Puman paita päällä. Hauska detalji. Mitä tulee muuten noihin Unicef-mainoksiin niin kauanko niitä nyt meinataan pitää. Olin alunperin siinä käsityksessä, että se ei kauan kestäisi. Se on kuitenkin niin, että se pilaa paidan. Tulee ihan Kofi Annan mieleen, enkä tahdo sellaista nähdä. Kuka tollaisen paidan ostaa. Ainoastaan oikeastaan vain Oncen paidat olivat älyttömämmät. Nyt kun pää on tavallaan auki ja kun kerran siellä on jo mainos niin alan kääntyä melkein pyhäinhäväistystä kannattavaksi eli mielummin ei tekstiä, mutta jos teksti on niin otetaan siitä rahaa. Se 20me mitä noista vuosittain maksetaan. Tosin voisi olla vaatimuksena, että olisi katalonialainen firma. La Caixan mainos sopisi itselleni.

Onko joku muuten nähnyt missään pelissä aikoihin ensimmäistä puoliaikaa, missä noin paljon hyökättäisiin?

Loppuun kritiikkiä. En tajua, miksi se Henry hautoo palloa. Eikö kärkien pitäisi tällätä heti. Messi on tehnyt pari byyriä kun pelaa yhdellä kosketuksella. Henry hautoo ja joku peittää vedot. Kun Eto'o tervehtyy niin Henry vaihtoon ja sitten se voitaisiin melkein vaikka myydä. Ei tuolla tarvitse kahta puhdasta kärkimiestä, kun on Ronaldinhoa, Messiä, Decoa, Iniestaa ja kumppaneita. Toki jos joku loukkaantuu niin okei pidetään se Henry vaihdossa varalla, mutta pitkin hampain.
 

Stormy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Real Madrid Club de Futbol
Pakko se on myöntää, että Messi on äijä. Kyykyttää koko Zaragozan jengiä, missä ja milloin vaan. Ei voi mitään. Mitä ne sillä Dinhollakaan enää tekee? Myykää Romanille pois kuleksimasta.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Onko joku muuten nähnyt missään pelissä aikoihin ensimmäistä puoliaikaa, missä noin paljon hyökättäisiin?

Tuossa 2h sitten juuri näin. Sillä erotuksella, että enemmän molempiin päihin.

Pitää toivoa että Barca jatkaa pelaamista, koska sen verran kiva tuota on katsella(varsinkin kun vertaa siihen mitä tällä kaudella aiemmin nähnyt). Tosin parempi olisi että Zaragozakin tekisi yhden, mutta heikolta näyttää kun Aimar on ainoa joka saa palloja omille&pystyy pitämään palloa.

edit:Pavon on ollut juuri niin huono kun pelkäsinkin. Ayala olisi noutanut jo Messin...

edit2:Surkeaa puolustamista kyllä sen lisäksi että kyllä on Barcalle pomppinutkin. Kaikesta huolimatta todella hyvää peliä ja Iniesta näyttää miksi on joukkueelle parempi pelaaja kuin Ronaldinho.
 
Viimeksi muokattu:

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Uskomattoman hieno puoliaika. Messi aivan uskomattomassa tikissä ja muukin joukkue komppaa hyvin. Ronald.... who?

Kun toi nippu (+Samuel) pelaa tolla asenteella, sykkeellä ja luovuudella ei sille pysäyttäjää tältä planeetaltä löydy.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kun toi nippu (+Samuel) pelaa tolla asenteella, sykkeellä ja luovuudella ei sille pysäyttäjää tältä planeetaltä löydy.

Niin tässähän se juuri onkin, että jos päästetään pelaamaan 1vs1 tilanteita ja seiniä puolustuksen&keskikentän väliin, niin se on menoa. Joukkuepuolustus pitäisi olla sen lisäksi että puolustajien taidot paljon paremmalla tasolla. Kokoajan oli tilaa Barcan pelaajilla pelata 1vs1 tilanteita ja seiniä.

Zaragoza pelasi ilman laitakeskikenttiä ja tämän avulla Messi pääsi pelaamaan kokoajan 1vs1 Juanfranin kanssa ja näki sitten tuloksenkin. Samoin toisella laidalla Diogo joutui yksin Iniestaa vastaan ja vielä kun Abidal tuki, niin... ainoastaan Zambrotan poistuminen teoriassa olisi voinut auttaa, koska Olequer kyllä on todella surkea ja en tajua miten Barcan tasoisessa joukkueessa kaveria peluutetaan esim. Thuramia ennen...
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ayala olisi noutanut jo Messin...
Todellakin. Tätä mietin jo ennen pelin alkua, että millähän lailla Roberto Messin ajelee, mutta eipä ole Ayala kokoonpanossa. Eihän tässä ole enää mitään järkeä. 4-1 ja toinen puoliaika vielä pelaamatta. Huoletta voivat myydä Rollon muualle, mitään lisää ei Ronaldinhokaan tuohon enää toisi. Vaparien laukojia on tiimissä muitakin tarpeeksi hyviä ja huikeaa yksilötaitoakin löytyy, niinkuin varmasti jokainen peliä seuraava on huomannut. Toki Ronaldinho on Barcalle tärkeä statuspelaaja, mutta ei tuo hyökkäys häntä välttämättä kaipaa.

Vielä kun Eto'o kuntoutuu ja tiputtaa paikkoja tuhlailevan ranskalaisen penkille, niin alkaa näyttää hyvältä. No joo, eihän ne varmaan Henryä penkitä. Samppa nyt kuitenkin olisi noista Henryn tämän pelin paikoista laittanut ainakin kaksi häkkiä.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Todellakin. Tätä mietin jo ennen pelin alkua, että millähän lailla Roberto Messin ajelee, mutta eipä ole Ayala kokoonpanossa. Eihän tässä ole enää mitään järkeä. 4-1 ja toinen puoliaika vielä pelaamatta. Huoletta voivat myydä Rollon muualle, mitään lisää ei Ronaldinhokaan tuohon hyökkäykseen toisi. Vaparien laukojia on tiimissä muitakin tarpeeksi hyviä ja huikeaa yksilötaitoakin löytyy, niinkuin varmasti jokainen peliä seuraava on huomannut. Toki Ronaldinho on Barcalle tärkeä statuspelaaja, mutta ei tuo hyökkäys häntä välttämättä kaipaa.

Vielä kun Eto'o kuntoutuu ja tiputtaa paikkoja tuhlailevan ranskalaisen penkille, niin alkaa näyttää hyvältä. No joo, eihän ne varmaan Henryä penkitä. Samppa nyt kuitenkin olisi noista Henryn tämän pelin paikoista laittanut ainakin kaksi häkkiä. Nih.

Ronaldinhon pelatessa on Barcalla yksi pelaaja lisää joka tahtoo kuljettaa palloa. Hyvän joukkueen on helpompi joukkueena puolustaa silloin Barcaa vastaan, kuin esim. tänään kun oikeastaan vain Messi kuljettaa palloa(ja tehokkaasti jo aiemmin mainituista ja erityisesti taidosta johtuvista syistä).

Tällä kaudella Barcan peli on ollut varsinkin Ronaldinhon pelatessa juuri tästä syystä hidasta ja jos vastustaja osaa puolustaa yhtenäisesti, niin se saa "helposti" 8 blokin pallon alle ja silloin on aika vaikea käyttää sitä henkilökohtaistakaan taitoa.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Tuossa 2h sitten juuri näin. Sillä erotuksella, että enemmän molempiin päihin.

Kuulemma ollut huikea matsi tuo, harmi kun itsellä ei urkkaplussa näy.

Barcalta ensimmäinen peli tällä kaudella (okei paria olen sivusilmällä katsonut 20min/peli) jonka näen. Puheiden mukaan taitaa olla tänään eri joukkue kentällä kuin muissa peleissä on ollut? Pyörii peli ihan nätisti, mutta kyllä tuossa Zaragoza auttaa ihan julmetusti. Katalonian yössä olleet kymppitiistaita viettämässä? Ainakin pelipaita on sen näköinen. Tuo syvä kaula-aukkoinen paita auki roikkuvilla nauhoilla hikisen miehen päällä on melko rumaa.

No, toivottavasti teurastavat Zaragozan, tai sitten vierasjoukkue voisi kiskaista toisen puoliajan alkuun pari. Saataisiin edes peli vielä. Enteilee kyllä tylsää toista puoliaikaa...
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Barcalta ensimmäinen peli tällä kaudella (okei paria olen sivusilmällä katsonut 20min/peli) jonka näen. Puheiden mukaan taitaa olla tänään eri joukkue kentällä kuin muissa peleissä on ollut? Pyörii peli ihan nätisti, mutta kyllä tuossa Zaragoza auttaa ihan julmetusti.

Ehdinkin jo kirjoittaa, mutta tosiaan Barca on liikuttanut palloa nopeammin, kuljettanut vähemmän ja pelaajat ovat tehneet enemmän pystyynjuoksuja. Tätä tosin on auttanut se että Zaragoza luovutti laidat suosiolla Barcaa vastaan(voi kysyä vain miksi?) ja luotti että pystytään keskustan tukkimisella homma klaaramaan. Nyt ei sitten tukittu keskustaa ja laidat vuotaa.

Kauden aiemmissa(3 peliä) mitä olen Barcalta nähnyt, niin pallo liikkui todella hitaasti, pallon alla oli paljon väkeä ja peli oli lähinnä kuljettamista vuorotellen.
 

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä se Henrykin sieltä vielä tulee, kunhan ensin oppivat pelaamaan keskenään yhteen. Henry on maagisen hyvä hakemaan paikkoja taustalta ja on tässäkin pelissä hiipinyt taustalta useaan otteeseen aivan varmoihin tekopaikkoihin jos olisi vain pelattu yksi syöttö lisää esim. Decon laukaisu jakson lopulla.

Tämän "yhden lisäsyötön" tilaamisen järkevyydestä voidaan olla montaa mieltä kun kyseessä on Barca :)
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kyllä se Henrykin sieltä vielä tulee, kunhan ensin oppivat pelaamaan keskenään yhteen. Henry on maagisen hyvä hakemaan paikkoja taustalta ja on tässäkin pelissä hiipinyt taustalta useaan otteeseen aivan varmoihin tekopaikkoihin jos olisi vain pelattu yksi syöttö lisää esim. Decon laukaisu jakson lopulla.

Tämän "yhden lisäsyötön" tilaamisen järkevyydestä voidaan olla montaa mieltä kun kyseessä on Barca :)

Toisaalta Henry ei ehkä ole se optimaalinen "yksinäinen kärki" Barcaan(verrattuna ainakaan Eto'on).
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Toinen puoliaika lähinnä pelailua. Jäi ihmetyttämään, mikseivät Dos Santos ja Bojan päässeet aikaisemmin kentälle.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toinen puoliaika lähinnä pelailua. Jäi ihmetyttämään, mikseivät Dos Santos ja Bojan päässeet aikaisemmin kentälle.

Olin varma, että Frankki ottaa ainakin toisen huippulupauksen kentälle jo tunnin kohdalla tilanteen ollessa edelleen 4-1, mutta vähän kauemmin jouduttiin odottamaan. Sikäli sääli, että poikien peliä olisi mielellään seurannut kauemminkin, varsinkin kun koko homma oli puolen tunnin jälkeen jo selvä.

Laskiko joku Henryn paikat? Ei varmaan ihan kymmentä ollut, mutta yli viisi kuitenkin. Samanlainen ratkaisu joka kerralla, matalalta ja päin. Niin hyvä kuin Henry parhaimmillaan onkin niin tänään ei todellakaan ollut hänen päivänsä. Maalipaikkaa äijälle pelattiin oikein tosissaan, mutta kun ei.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Joga Bonito

Huh, olihan näytöstä vaikka 2. puoliskolla hieman tahti hiipui. Kuten Virkkunen sanoi tältä se näyttää kun kaikki onnistuu: maalit, vaparit, 1vs1, syöttöpeli, pallonriistot, katkot ..paitsi sitten Henryltä. Hyvän pelin hänkin pelasi, maalittomuuttaan lukuun ottamatta. Paikkoja oli, maalitkin vielä tulevat. Iniesta-Deco-Messi aivan liekeissä. Toure myös hyvä, tosin ruman taklauksen varjostamana, ikävästi vääntyi kaverin jalka. Nuoret Krkic ja Dos Santos, ennakkoluulotonta peliä molemmilta.

Marquez tuuletti maaliaan sillä peukkua suuhun jutulla, jota Robinhokin käytti Copa Americanassa. Onkos siinä jotain taustalla vai onko vain variaatio "Bebetosta"?

Komiaa oli seurata ensi kertaa uutta joukkuetta, kiitos ja kumarrus!
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Ihan mukavan näköistä peliä Barcalta, tähän voisi sanoa että vihdoinkin.

Ensiksi on mainittava muita peesaten, että kyllä se Messi vaan on niin loistava ettei sanoin voi kuvailla. Olisin toivonut sitä kolmattakin maalia, mutta ei tällä kertaa.

Muutenkin Barcan peli oli hyvin aktiivista ja nopeaa (kuten eagle jo mainitsikin) tosin vastustaja auttoi tässä hieman. Iniestan pelaaminen laidalla oli hyvin pitkälle jopa pelin tärkein asia. Mies haastaa laidallaan (hyvällä menestyksellä), rakentaa paikkoja, nousee ratkaisuihin, antaa hyviä syöttöjä eli paljon samaa kuin Dinhokin. Se mikä tekee miehen peluutuksesta Barcalle edullisempaa on hänen liikkeensä ja varsinkin työmoraalinsa myös puolustus suuntaa. Siinä missä Dinho seisoo laidallaan/tulee alas hakemaan palloa ja sitten hautoo sitä hetken ennen syöttöään jolloin peli ja hyökkäykset hidastuvat ja vastusta kerkeää organisoitumaan ja usein antamaan prässiäkin. Iniesta sen sijaan pyrki liikuttamaan palloa heti eteenpäin tai lähti itse nopeisiin nousuihin, seurauksena oli jatkuvasti nopeita ja vaarallisia hyökkäyksiä (tätä ei olla nähty Dinholta noin pariin vuoteen). Dinhon puolustus pelaaminen on yleensä aina ollut luokatonta sen sijaan Iniesta pelasi hyvin alaspäin ja esti monia vaarallisia vastahyökkäyksiä (toi mukanaan tavallaan samassa paketissa uuden puolustavan kk pelaajankin) joista usein syntyy maaleja Barcaa vastaan kun ei se Victor vaan ole mikään Iker. Yleensä/ennen Barcalla on ollut kentällä niin Dinho, Eto'o kuin Decokin, jotka ovat melko laiskoja puolustamaan ja siten mm. pallonmenetyksistä on tullut lähes aina vaarallisia paikkoja vastustajalle, kun ei siellä ole ollut vastassa kuin esim. Xavi ja Rafa + puolustus. Nyt kun niin Iniesta, Messi kuin Henrykin osallistuivat aktiivisesti puolustamiseen ja lisäksi miesten karvauskin oli hyvää. Lisäksi pallon alla oli yleensä aina Xavi ja Touré ja Decokin välillä, joten puolustus toimi hyvin eikä vastahyökkäyksiä tullut kuten esim. viimekaudella. Kun hyökkääminenkin onnistui niin homma oli aika näyttävän näköistä. Tätä lisää!

Monet ovat täällä jo arvostelleet Henryä kovastikkin. Tämän päiväinen peli oli kuitenkin jo merkki paremmasta sillä mies haastoi hyvin ja rakensi itsellen paikkoja myös yhteispelikin muidenkin kanssa alkoi jo sujua. Ainoa mikä jäi puuttumaan niin oli se maali/maalit. (Joita tosin mieheltä odotetaankin) Henrylle olisi tärkeää avata maalitilinsä pikaisesti myös Ligankin osalta, jottei apina vaan kasva aivan liian suureksi. En kuitenkaan olisi heittämässä miestä poiskaan sillä hän tuo hyökkäykseen monia sellaisia ominaisuuksia joita Eto'olta puuttuu. Kovaa taistelua ja aherrusta ja myöskin melko hyvää pallon suojausta, asenne puolikin on huomattavasti parempi. Miestä voisi näin ohimennen/pilke silmäkulmassa kuvailla parannelluksi versioksi islannin härästä. Monipuolisuus on mielestäni tärkeä asia ja varsinkin Champions Leaguen peleissä Henrystä on vielä paljon iloa, joten ei heitetä kirvestä kaivoon sillä kyllä ne tehotkin sieltä löytyvät. Sopeutuminen vie vain aikansa.

Täytyy toivoa ettei Zambrotalle käynyt sen pahemmin sillä häntä tarvitaan, vaikka Olequer olikin yllättävän varma ja hyvä. (tosin ei joutunut juuri minkäänlaiseen testiin) Touré pelasi myös ihan kelpopelin kuten muukin Barcan joukkue.

Ainoa mikä jäi hieman kaivelemaan oli Victor itse. Sillä sen maalin olisi mm. Iker ottanut aivan varmasti (olen tätä mieltä ja pysyn kannassani vaikka toisin todistettaisiinkin), tässä pelissä sillä ei ollut väliä mutta kun vastukset kovenee niin... Mies otti toisella puoliskolla kuitenkin ihan kelpo torjunnankin, joten toivoa on vielä. Mutta oli Katalaani tai ei niin kyllä sitä kilpailua maalivahtiosastollakin saisi olla, ihan yhteisen hyvän vuoksi.

Ja nuorten peliajalle iso-plussa, näitä kavereita ei kannata/eikä saakkaan päästää pois eli Arsene ja kumppanit jättäkää pojat rauhaan ja ostakaa sen sijaan käytetty Dinho! Mies saa jatkaa yöelämänsä viettämistä ihan rauhassa, sillä kyllä Leo hoitaa! Nyt Silvio voisit alkaa valmistelemaan sitä salkkuaan jo valmiiksi tammikuulle ;) Saas näkee mitä tapahtuu kun niin Dinho kuin Setä-Samuel toipuvat pelikuntoon. Eto'olle on käyttö ehdottomasti, mutta Dinho, mutta Dinho. Ikävää ja jotenkin omituistakin sanoa ettei miestä yksinkertaisesti edes tarvita nykyjoukkueeseen. Kesällä olisi saannut miehestä hyvät rahat no eihän siitä taskurahasta pulaa ollutkaa, mutta bisnes on bisnestä. No parempi jättää spekulointi sikseen ja antaa Dinhon todistaa, että hänestä on edelleen hyötyä Barcalle.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
No parempi jättää spekulointi sikseen ja antaa Dinhon todistaa, että hänestä on edelleen hyötyä Barcalle.

Kyllä totuus tästäkin on kohta selvillä, aamukahvia juodessa vainukoirien vainukoira Jari "thejariporttila" Porttila oli Kataloniassa spekuloimassa Ronnien tilannetta maikkarin laskuun. Kohta selviää siis että Kuusamon liepeiltä löydetyt veridopingpussit ovat Real Madridin omaisuutta(toki norjalaisten alihankkimia) ja Ronnie ei juo. Kuten ei Mika Myllyläkään.

Mitä peliin tulee niin hyvä ettei Barcelona mättänyt toisella puoliajalla enempää maaleja. Niin hyvä selostaja kuin Virkkunenkin on niin pistää vituttamaan että silloin kuin Sevilla takoo säälittä jotain Numanciaa vastaan 9 maalia kotonaan niin se on fantastinen show. Barcelonan takoessa 6 Atleticoa vastaan vieraissa se on lähinnä yököttävää ja hyvän maun vastaista. Nyt ei ylletty yököttävään suoritukseen, jäätiin fantastiseen.

Ai niin. Messi on Jumala.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Messi on Jumala.

Messi on täysi käsi.

Tänä iltana kierroksen valovoimaisin ottelu, kun Espanjan ykkönen kohtaa Betisin. Jostain syystä vihreät ovat olleet paha vastustaja kuninkaallisille. Jospa tänään kunnon lahtausmeininki saataisiin päälle. Heinze pelannee Cannan rinnalla topparina ja Sneikka lienee avauksessa.

Iker on pyhä.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Mitä peliin tulee niin hyvä ettei Barcelona mättänyt toisella puoliajalla enempää maaleja. Niin hyvä selostaja kuin Virkkunenkin on niin pistää vituttamaan että silloin kuin Sevilla takoo säälittä jotain Numanciaa vastaan 9 maalia kotonaan niin se on fantastinen show. Barcelonan takoessa 6 Atleticoa vastaan vieraissa se on lähinnä yököttävää ja hyvän maun vastaista. Nyt ei ylletty yököttävään suoritukseen, jäätiin fantastiseen.

Ai niin. Messi on Jumala.

Muistelin itsekin tuota Atletico-matsia hurjan alun jälkeen.. No, Virkkunen taitaa olla hieman muutenkin Madridiin päin kallellaan [mutu] ja olihan se Torresin poikakin silloin niin allapäin.. Pelinähän tuo eilinen ei ollut mitenkään loistava, aina se on parempi jos molemmat joukkueet yrittävät.

En minä kyllä näin äkkiä Dinhoa pois potkisi, Deco ei välttämättä pelaa montaa vuotta enää ja loukkantumisia tulee aina, kuten nytkin on tilanne.
 
Viimeksi muokattu:

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Vielä kun Eto'o kuntoutuu ja tiputtaa paikkoja tuhlailevan ranskalaisen penkille, niin alkaa näyttää hyvältä. No joo, eihän ne varmaan Henryä penkitä. Samppa nyt kuitenkin olisi noista Henryn tämän pelin paikoista laittanut ainakin kaksi häkkiä.

Siinäpä se. Ihan turha jätkä. Joku vitun Hermanni Vuorinen on ihan yhtä hyvä kärki kuin tämä ranskanpelle. Saisi varmasti enemmän sisään noista paikoista.

Mitä vittua maailman kovin seura tekee tuollaisella jätkällä, jonka itseluottmus on 0???
 

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitä vittua maailman kovin seura tekee tuollaisella jätkällä, jonka itseluottmus on 0???

Paska jätkä, vasta kaksi tehnyt ekalla puoliajalla Levantea vastaan, myydä se pitäs.

Edit. Jaa, puhdas hattutemppu tuli sitten. Pakko olla vahinko, väärin tehtyjä tai jotain.
 
Viimeksi muokattu:

Keisari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, FC Barcelona
mutta Dinho, mutta Dinho. Ikävää ja jotenkin omituistakin sanoa ettei miestä yksinkertaisesti edes tarvita nykyjoukkueeseen. Kesällä olisi saannut miehestä hyvät rahat no eihän siitä taskurahasta pulaa ollutkaa, mutta bisnes on bisnestä. No parempi jättää spekulointi sikseen ja antaa Dinhon todistaa, että hänestä on edelleen hyötyä Barcalle.

Barca ei tule luopumaan Dinhosta. Se kävisi yksinkertaisesti liian kalliiksi vaikka lyhyellä tähtäimellä siirtosumma voisikin olla hulppea. Ronaldinho ei ole maailman nopein, eikä paras puolustamaan mutta nero se on, edelleen. Siinä missä Messi hankkii syöttöpaikan harhautuksillaan ja nopeudellaan, Dinho tekee työn aivoillaan. Pelikäsitys vain on parempi kuin kellään muulla. Ehkä ongelma on vain siinä että tällä hetkellä Barcalla on kaksi maailman nerokkainta pelaajaa. Jos ja kun Ronnie selviää pian pelikuntoon toivon, että molemmat mahtuvat tulevaisuudessa avauksessa. On ne vaan niin hienoja jätkiä!
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Siinä missä Messi hankkii syöttöpaikan harhautuksillaan ja nopeudellaan, Dinho tekee työn aivoillaan. Pelikäsitys vain on parempi kuin kellään muulla. Ehkä ongelma on vain siinä että tällä hetkellä Barcalla on kaksi maailman nerokkainta pelaajaa.

Ensinnäkin Dinho kyllä omaa hyvän pelikäsityksen, mutta kyllä niitä löytyy selvästi oivaltavimpia pelaajiakin maailmalta. Dinholla vaan yhdistyy erinomaiseen tekniikkaan loistava pelikäsitys ja useat jotka omaavat paremman pelikäsityksen ei ole niin hyvää tekniikkaa tai muuten fyysisiä ominaisuuksia. Jos vaikka tahtoisi verrata toista Barcan pelaajaa ja vastaavaa tapausta, niin Thierry Henry ei ole maailman kliinisin viimeistelijä, mutta silti erinomainen maalintekijä. Tämä taas johtuu siitä että kaveri omaa hyvän potkutekniikan ja viimeistelytaitojensa lisäksi fyysiset lahjat(nopeus, tekniikka, koko) joita harvalla kärjellä on. Jos puhtaasti viimeistelijänä puhutaan, niin esim. RvN(tai Pippo) ovat parempia.

Messi nyt ei todellakaan omaa erityisen hyvää pelikäsitystä tai kaverista voi puhua siinämielessä neronakaan. Sen sijaan viime otteluissa Messi on tehnyt ns. oikeita ratkaisuja. Tämä on ollut viime vuosina(2006 MM-kisoista lähtien) juuri Ronaldinhon ongelma silloin kun peli ei ole kulkenut. Dinho on kuljettanut palloa silloin kun se olisi pitänyt pistää nopeasti liikkeelle(tätä varsinkin) jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös