fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
Käsittelyyn voitaisiin laittaa myös se kaksi sekuntia ennen päätössummeria tapahtunut käsillelyönti Humalojaan. Voisimme myös laskea vaikka aikamme kuluksi Marjamäen kommentit tuomaristolle. Tai sitten voitaisiin jatkaa tätä sarjaa. Sitä sarjaa mitä Kärpät johtaa 3-2 nyt. Maanantaina poikki, hieno voitto.
 
"Kotona sitten mietin, että mitäpä muuta se minäkään tekisin. Ajaisin hevosta ja heittelisin kiviä kaupungilla" JMA #50

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä maistui. Pari maalia enemmän olisi maistunut vielä enemmän, mutta kyllä tämäkin kelpaa. Tämä sarja tuntuu menevän tunteisiin kyllä paljon enemmän kuin vaikkapa Saipa tai Jyp viime vuonna. Tuo jatkuva tuomareista nillittäminen, psyykkaaminen ja mediapeli on mennyt sellaisiin sfääreihin, että pelkät voitot ei enää riitä vaan haluan nyt nähdä Kärppien nöyryyttävän vastustajan täydellisesti.

Toki hienoa, että Turussa halutaan paluuta kaikin keinoin, mutta johonkin se raja on kuitenkin vedettävä. Viihteellisyyttähän tuo kaikki tietysti palvelee, joten siitä pisteet, mutta muutoin tuo alkaa mennä jo pelleilyn puolelle. Lapsellista vastustajan koutsilta tarttua pariin helppoon vihellykseen kun samaan aikaan on päässyt kuin koira veräjästä noin kymmenestä selvästä estämisestä ja koukusta.

Samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa siitä, että jos se linja olisi ja siitä pidettäisiin kiinni niin ei tulisi noita helppoja puhalluksiakaan, TPS tosin silloin pelaisi alivoimaa vielä enemmän.
 
This is where heroes and cowards part ways

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
haluan nyt nähdä Kärppien nöyryyttävän vastustajan täydellisesti
Olet varmasti hieno nainen ja näin päin pois, mutta hei kamoon, ei täällä Turussa kaikki ole pahaa ja ilkeää.

Kärpät oli tänään noin 100-0 parempi joukkue kuin TPS, Lassila piti pelissä mukana niin hyvin kuin pystyi. Sitten kun peliin oltaisiin päästy mukaan, niin heti kolmannen erän ensimmäiseen vaihtoon päästetty maali, ja peli oli melkeinpä siinä. Maanantaina jatkuu, mutta vaikea on kuvitella Palloseuran voittavan kahta peliä peräkkäisinä päivinä. Eihän se toki mahdotonta ole, mutta...
 
"Monta Mengeleä täältä on lähtenyt" -Turkka Talonen Tepsin lääkäreistä

KUBE #89

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Tottahan se on, että tiukempi linja tietäisi vastustajallekin lisää jäähyjä. Kärppien leirissä vaan on jo sukupolvi, jonka ei ole tarvinnut elää aikaa, jolloin melko samoista rikkeistä pieneläinkin joutui jäähylle.

Paljon parjattu Kukkonen on tästä esimerkki. Harva pääsee niin monesta pälkähästä.

Olen eniten katsellut tätä ottelusarjaa, ja nyt alkoi TPS jäädä kyydistä kaikilla tavoilla, paitsi Lassilan osalta. Se tilanne vain ei tarvitse mitään ulkopuolista helpotusta, kovasti yrittämällä Kärpät pystyy siihen ilmankin. Ironisesti tulkittuna.

On tavallaan mielenkiintoista nähdä Marjamäen ensi kausi, kun Kalesta huolimatta edge on muualla. Miten pärjää silloin.

Kärppien ykkösketju oli hyvä veto tähän peliin, ja Aho nuorempi on hyvä poika.
 
"Kaikki Näsinneulassa eksistoivat ovat muiden ihmisten yläpuolella." -Alivaltiosihteeri filosofikohusta-

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT #97, Savinainen, Ruudut ja Ässien sylkykupit
Onko ottelun lehdistötilaisuus jossain kuultavana/nähtävänä?
 
"En koske mömmöihin enää metrin kepilläkään! - Kas metrin keppi ja mömmöjä, taidanpa koskea niihin sillä vähän..." - 8.2.2013 Rauno Repomies

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Onko ottelun lehdistötilaisuus jossain kuultavana/nähtävänä?
Ei taida olla, Oulusta harvoin niitä valitettavasti jakoon asti saavat...
 
Been there, done that: St. Petersburg; Super Six 2005, 2006, 2008. Berlin; CHL 2008.
"Seppis; EtäKärpät: Oulusta karkuun muuttaneita pitkätukka-it-työttömiä."

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT #97, Savinainen, Ruudut ja Ässien sylkykupit
"En koske mömmöihin enää metrin kepilläkään! - Kas metrin keppi ja mömmöjä, taidanpa koskea niihin sillä vähän..." - 8.2.2013 Rauno Repomies

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tottahan se on, että tiukempi linja tietäisi vastustajallekin lisää jäähyjä. Kärppien leirissä vaan on jo sukupolvi, jonka ei ole tarvinnut elää aikaa, jolloin melko samoista rikkeistä pieneläinkin joutui jäähylle.

Paljon parjattu Kukkonen on tästä esimerkki. Harva pääsee niin monesta pälkähästä.

Olen eniten katsellut tätä ottelusarjaa, ja nyt alkoi TPS jäädä kyydistä kaikilla tavoilla, paitsi Lassilan osalta. Se tilanne vain ei tarvitse mitään ulkopuolista helpotusta, kovasti yrittämällä Kärpät pystyy siihen ilmankin. Ironisesti tulkittuna.

On tavallaan mielenkiintoista nähdä Marjamäen ensi kausi, kun Kalesta huolimatta edge on muualla. Miten pärjää silloin.

Kärppien ykkösketju oli hyvä veto tähän peliin, ja Aho nuorempi on hyvä poika.
Mielestäni oivallinen ja puolueeton kiteytys. Eritoten samaa mieltä noista kohdista Palloseuraan liittyen. Valitettavasti, ja sattuuhan se myöntää, on löpö loppumassa kesken koneesta ja selkeästikään koko orkesteria ei enää saada parsittua kasaan. Mielestäni tuon Kärppien kaataminen tässä sarjassa vaatisi, siis että siellä olisi Kumeliauskasin, Spinan ja mahdollisesti Tukosen muodossa hyökkäysvoimaa.

Pelillisesti eilinen oli Kärppien, TPS toteutti pelisuunnitelmaansa silti pitkälle hyvin. Sille nyt ei vaan tässä vaiheessa mitään mahda että se nojaa etenkin vieraissa todella suuresti onnistuneeseen veskaripeliin. Eilen Teme jaksoi melkein koko matsin, mutta nuo päällekkäiset boksit kyllä olivat liikaa.

Ei taida olla, Oulusta harvoin niitä valitettavasti jakoon asti saavat...
Miksi sä esiinnyt täällä tästäkin asiasta jotain tietävänä kun selkeästi olet väärässä?
 
The more I see, the less I know for sure. -John Lennon

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Miksi sä esiinnyt täällä tästäkin asiasta jotain tietävänä kun selkeästi olet väärässä?
Kysymys oli sanatarkkaan "Onko ottelun lehdistötilaisuus jossain kuultavana/nähtävänä?", siihen vastasin.
Kärpät/Kaleva/joku muu taho Oulussa todella harvoin pistävät langoille koko lehdistötilaisuutta, niinkuin monella jengillä on tapana.

Toki jos Kalevan yhteenveto jollekin riittää niin hyvä, itse vain mielelläni näkisin pressin kokonaisuudessaan. Alusta loppuun.

Ota se herne nyt pois sieltä nenulista, huomennahan vielä pelataankin...
 
Been there, done that: St. Petersburg; Super Six 2005, 2006, 2008. Berlin; CHL 2008.
"Seppis; EtäKärpät: Oulusta karkuun muuttaneita pitkätukka-it-työttömiä."

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kysymys oli sanatarkkaan "Onko ottelun lehdistötilaisuus jossain kuultavana/nähtävänä?", siihen vastasin.
Kärpät/Kaleva/joku muu taho Oulussa todella harvoin pistävät langoille koko lehdistötilaisuutta, niinkuin monella jengillä on tapana.

Toki jos Kalevan yhteenveto jollekin riittää niin hyvä, itse vain mielelläni näkisin pressin kokonaisuudessaan. Alusta loppuun.

Ota se herne nyt pois sieltä nenulista, huomennahan vielä pelataankin...
Sen verran kehitysvammaista settiä sulta ja täysin ylläpidon tutkan alla liitelet, joten täytyyhän tähän hommaan vähän läpinäkyvyyttä saada.

Tosiaan huomennakin vielä pelataan. Se on hienoa se, Turussa on varmaan kymppitonnin verran jengiä paikalla. Palloseuralta se viimeinen puristus saa luvan nyt löytyä, ja Game 7 olisi upea kliimaksi tälle sarjalle. Mitään hävittävää ei ole edelleenkään, oikeastaan se lienee Kärpät joka ei kovin kiinnostunut seiskapelistä olisi, sillä vaikka se normitasollaan kotonaan pyyhkii Tepsillä jäätä upealla pelillään niin mahdollisuudet kauden päättymiseen on vähän tavallista korkeammat.

Toivon myös Palloseuralta fiksua kauden päätöstä siinä mielessä ettei läiky yli jos peli vaikka on kahden erän jälkeen muutaman maalin erolla oululaisten suuntaan suotuisa.
 
The more I see, the less I know for sure. -John Lennon

Anrii

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, JarPa
Samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa siitä, että jos se linja olisi ja siitä pidettäisiin kiinni niin ei tulisi noita helppoja puhalluksiakaan, TPS tosin silloin pelaisi alivoimaa vielä enemmän.
Ainakin silloin pelaajat tietäisivät mistä jäähy tulee ja mistä ei. Tuo linjattomuus sotkee varsinkin TPS:n peliä, kun tarkoitus on häiritä Kärppien taitopelaajia sen linjan sallimissa rajoissa. Kärppiä se niinkään ei haittaa koska keskittyvät enemmän siihen omaan peliin, joka tuolla pelaajamateriaalilla on vain ja ainoastaan oikein, mutta itse ymmärrän ja samaistun Selinin itkuihin. Paskaa tuomarointia taas kerran.

Edit: Lisätään vielä että eikö se oletuksena olisi molempien osapuolien kannalta parempi, että se linja on ja pysyy? Ihmeellistä kannatusta tuo linjattomuus saa Kärppäleiristä. Etteivät vaan näkisi hyötyvän tästä?
 
Viimeksi muokattu:

Neitikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei voi muuta ku nauraa näille sankareille täällä. Jaksaa kinastella "turhasta" asiasta.. Kaikki tietää, että tuomarit on per***stä, mutta siitä ei tarvi jauhaa loputtomasti. Pelit on pelattu, ja mielestäni oikeutettu tilanne tuo 3-2. Saas nähdä miten Kärpät onnistuisi kairaamaan Turun makkarahallista voiton. Viimeksi hallissa oli hyvä hurmos, kun TPS pääsi johtoon. Sitä en halua.
 
"Muut alako pellaa naisia, mää alloin pellaa lätkää" -Juhamatti Aaltonen

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sen verran kehitysvammaista settiä sulta ja täysin ylläpidon tutkan alla liitelet, joten täytyyhän tähän hommaan vähän läpinäkyvyyttä saada.
Olen jo pitempään seurannut kirjoituksiasi ja totean, että jos joku mahdollisesti voisi olla sanomasi ylläpitotutkan alla, niin kyllähän se olisit sinä, eikä mailman-. Kehariksi haukkuminen ei sitä ainakaan paranna.

Kehuit peruspataa siitä, miten hyvä ja asiallinen kirjoitus hänellä on. Tässä lainaus häneltä"Kärppien leirissä vaan on jo sukupolvi, jonka ei ole tarvinnut elää aikaa, jolloin melko samoista rikkeistä pieneläinkin joutui jäähylle." Tarvitseekohan ihmetellä enää, miten hän on sukeltanut suosioosi. Harvemmin näkee noin yksisilmäistä porukkaa kuin sinä ja peruspata olette. Teille ei sit tule pieneen mieleenkään, että kun ei taito piisaa, niin joutuu rikkomaan enemmän, eikä jäähyily todellakaan tarkoita sitä, että niitä rangaistuksia pitää tulla samassa määrin. Jos TPS esimerkiksi ottaa Kärppiä vastaan paljon jäähyjä, niin voikohan tosiaan johtua ihan muusta kuin dumarien suosimisesta pohjoisen suuntaan.Peili esiin perkele!
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kysymys oli sanatarkkaan "Onko ottelun lehdistötilaisuus jossain kuultavana/nähtävänä?", siihen vastasin.
Kärpät/Kaleva/joku muu taho Oulussa todella harvoin pistävät langoille koko lehdistötilaisuutta, niinkuin monella jengillä on tapana.

Toki jos Kalevan yhteenveto jollekin riittää niin hyvä, itse vain mielelläni näkisin pressin kokonaisuudessaan. Alusta loppuun.
Sen verran tähän vielä palaan, että pressitilaisuus on Oulussa todella vaatimaton. Kärppien hovityttö kysyy kummaltakin valmentajalta mietteet illan ottelusta ja that's it. Valmentajat saapuvat eri aikaan hovitytön haastatteluun, eikä toimita samalla tavalla kuten esim. Turussa, että valmentajat istuvat pöydän takana yhtäaikaa. Tämä kuullaan suorana Radio City Oulun kautta sekä nähdään ja kuullaan kuvan kanssa myöhemmin Kiekko-Kalevan sivuilla, joten kaikki halukkaat todellakin näkevät pressitilaisuuden kokonaan. Tämän "virallisen" osuuden jälkeen valmentajat ja pelaajat ovat sitten yksittäisten medioitten käytössä (Nelonen, Radio City, Kaleva jne.). Toki nämäkin haastattelut on sovittu yleensä etukäteen.
 
"Ei ole minun tehtäväni patistella toisia pelaamaan." #19

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt puolen Suomen jääprinsessalle jäitä hattuun siellä jossain.

Olen jo pitempään seurannut kirjoituksiasi ja totean, että jos joku mahdollisesti voisi olla sanomasi ylläpitotutkan alla, niin kyllähän se olisit sinä, eikä mailman-. Kehariksi haukkuminen ei sitä ainakaan paranna.
Niin sekavaa juttua sieltä on tullut että tuli kutsuttua tuota tuottamaansa sisältöä kehitysvammaiseksi setiksi, olkoonkin ylilyönti niin eipä se kait häntä henkilönä kehitysvammaiseksi tee. Kriteereinä mielestäni asialliselle keskustelulle ei ole se onko samaa mieltä kanssani tai muiden TPS-henkisten kanssa, vaan kyky tuottaa uskottavaa tekstiä, vieläpä luettavassa muodossa ja myöskin kyky jättää julkaisematta noita suomikaksneljä-tyylisiä postauksia silloin kun ei oikeasti parempaan kykene. Uuden sisällön tuominen eikä pelkästään tuollainen yksipuolinen, paikallaan polkeva räyhääminen, siihen tulisi kyseisen kirjoittajan pyrkiä. Uskon vakaasti että pystyisi parempaan.

Lisäksi kun tutkii sinun kirjoitushistoriaasi playoff-ketjuissa niin etpä itsekään nyt ole mitenkään erityisesti positiivisella tavalla esiin noussut. Joten vähän tekopyhää avautumista sieltä.

Kehuit peruspataa siitä, miten hyvä ja asiallinen kirjoitus hänellä on. Tässä lainaus häneltä"Kärppien leirissä vaan on jo sukupolvi, jonka ei ole tarvinnut elää aikaa, jolloin melko samoista rikkeistä pieneläinkin joutui jäähylle." Tarvitseekohan ihmetellä enää, miten hän on sukeltanut suosioosi. Harvemmin näkee noin yksisilmäistä porukkaa kuin sinä ja peruspata olette. Teille ei sit tule pieneen mieleenkään, että kun ei taito piisaa, niin joutuu rikkomaan enemmän, eikä jäähyily todellakaan tarkoita sitä, että niitä rangaistuksia pitää tulla samassa määrin.
Ei hän ole suosiooni sukeltanut, tässä mitään fanclubeja vielä olla pystyttämässä. Omasta mielestäni tuo mainitsemasi kommentti oli lievä ylilyönti, mutta esim. Kukkosen selviäminen vähällä rikkeistään on kohtalaisen spesifi detalji johon kukaan ei täällä ole kantaa ottanut. Pidän sen esilletuomista positiivisena ja objektiivisena porilaiselta kirjoittajalta.

En itse olekaan mikään jäähytasapainon kannattaja. Jos osaisit edes auttavasti sisäistää lukemaasi niin se varmasti olisi käynyt sinullekin ilmi, kuten on käynyt esim. minulle vastanneelle ja minua lainanneelle nimimerkki erkulle tuolla toisaalla. Yhdestä viestistä pystyi jo sen tuolla toisen ketjun keskustelussa poimimaan, mutta sinulle tämän ymmärtäminen tuottaa hankaluuksia vaikka oletan teikäläisen lukeneen useita viestejäni kun kerran yksisilmäiseksi lähdet noin innokkaasti kehumaan. Yritä vähän lisää.

Jos TPS esimerkiksi ottaa Kärppiä vastaan paljon jäähyjä, niin voikohan tosiaan johtua ihan muusta kuin dumarien suosimisesta pohjoisen suuntaan.Peili esiin perkele!
Joo - tästähän koko tässä keskustelussa onkin ollut kokoajan kyse! Ja vielä lopuksi peilit ja kaikki. En mä kestä...

Mä en edes jaksa lähteä tätä purkamaan tämän enempää sellaiselle joka on aivan irrallaan kaikesta siitä mitä tänne on esimerkiksi tänään kirjoitettu. Onko nyt niin että ketjuja ei edes tarvitse lukea ennen kuin tullaan kommentoimaan ja huutelemaan mitä sylki suuhun tuo? Ihan loogista on että seisot toverisi viivapostimiehen takana tässä, oot ihan samalla tasolla.
 
The more I see, the less I know for sure. -John Lennon

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan loogista on että seisot toverisi viivapostimiehen takana tässä, oot ihan samalla tasolla.
Mailman-ei todellakaan aina kirjoita asiallista tekstiä ja itsekin välillä liian kuuman temperamenttini vuoksi poreilen ja kuohahtelen. Olisi varmaan itsekullekin hyvä, jos menisi vasta hetken päästä kirjoittamaan, kun pahin ketutus olisi ohi.

On vaan todella raskasta lukea jatkuvasti selittelyjä tuomareista. He ovat ihmisiä, tilanteet salamannopeita ja siinä pitäisi olla silmät selässäkin. Aina ei vaan kaikkeen ehdi ja huomaa. Päätöstenkin on tultava sekunnin murto-osassa. Koiranvirka ja palkka olematon. Sasomaso kai tota pillipiiparin virkaa havittelee.

Mitä tulee Lasse Kukkoseen, niin rehellisesti, käsi sydämellä, Scissors, jos olisi mahdollista, niin ottaistko hänenkaltaisensa pakin joukkueeseesi, eli siis TPS:ään?Perustelut myös, olipa vastaus myönteinen tai kielteinen.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mailman-ei todellakaan aina kirjoita asiallista tekstiä ja itsekin välillä liian kuuman temperamenttini vuoksi poreilen ja kuohahtelen. Olisi varmaan itsekullekin hyvä, jos menisi vasta hetken päästä kirjoittamaan, kun pahin ketutus olisi ohi.
Temperamenttisuus on hyve, mä ainakin siviilissä viihdyn erinomaisesti tällaisten henkilöiden seurassa, mutta muiden suolaaminen jos itsellä on ns. kaappi täynnä on vähän kyseenalaista. Tiedät varmasti mitä tarkoitan.
On vaan todella raskasta lukea jatkuvasti selittelyjä tuomareista. He ovat ihmisiä, tilanteet salamannopeita ja siinä pitäisi olla silmät selässäkin. Aina ei vaan kaikkeen ehdi ja huomaa. Päätöstenkin on tultava sekunnin murto-osassa. Koiranvirka ja palkka olematon. Sasomaso kai tota pillipiiparin virkaa havittelee.
Tästä samaa mieltä, että raadollinen menohan se seeparalla on, mutta kyllä mä olen nähnyt sarjoja joissa ovat vetäneet paremmin. Tuon selkeämmin en voisi kantaani ilmaista, ollen niin diplomaattinen kuin kohdallani on mahdollista.

Mitä tulee Lasse Kukkoseen, niin rehellisesti, käsi sydämellä, Scissors, jos olisi mahdollista, niin ottaistko hänenkaltaisensa pakin joukkueeseesi, eli siis TPS:ään?Perustelut myös, olipa vastaus myönteinen tai kielteinen.
Tottakai ottaisin, olisin ottanut jo eilen. Mutta miten tämä liittyy mihinkään? Saatika siihen mistä keskusteltiin että pääsee poikkareineen liian helpolla samalla kun malmivaarat ja kumppanit kuluttavat utvisningsbåsetin penkkiä Lassenkin edestä?
 
The more I see, the less I know for sure. -John Lennon

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Silli menee jos on leftejä!
Tuomarit.
Välttämättömyys mutta pohjasakkaa.
Kotikatsomo huutaa jäähyy mut ei oo tarpeeks paha syy.
Fanit huutaa, jätkät pelaa.
Kukaan ei relaa, kaikki palstalla kelaa, mikä vitun
dumari siellä taas pelaa ja
voittaa ja mä vaan selaan, palstaa kelaan.

Sarja katkolla, ei Selin, ei Marja eikä dumareista tykännyt ees Tarja.
Miksei dumarit nähny kaikkee?
On se niin vaikee tuomaroida kaikkee, kukaan ei tykkää, mediakin paskaa lykkää.
Mut hei, raitapaita ylläni on ja oon koskematon.
Vihellykset nää, historiaan jää, palstalla raitapaita on
olematon.

Peli ohi, joku hävii ja joku voittaa, miksen saa kaikee?
paskaa niskaan ja ihan shaissee, oli dumarit
I dont like it.


I`m a poet and I even know it.

Huomenna pelataan taas :-)
 
"His 14 goal effort in a 23-2 victory over the Yukon Team from Dawson City, on 7 February 1905 for the Stanley Cup, the most lopsided playoff game in Stanley Cup history."

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kehuit peruspataa siitä, miten hyvä ja asiallinen kirjoitus hänellä on. Tässä lainaus häneltä"Kärppien leirissä vaan on jo sukupolvi, jonka ei ole tarvinnut elää aikaa, jolloin melko samoista rikkeistä pieneläinkin joutui jäähylle." Tarvitseekohan ihmetellä enää, miten hän on sukeltanut suosioosi. Harvemmin näkee noin yksisilmäistä porukkaa kuin sinä ja peruspata olette. Teille ei sit tule pieneen mieleenkään, että kun ei taito piisaa, niin joutuu rikkomaan enemmän, eikä jäähyily todellakaan tarkoita sitä, että niitä rangaistuksia pitää tulla samassa määrin. Jos TPS esimerkiksi ottaa Kärppiä vastaan paljon jäähyjä, niin voikohan tosiaan johtua ihan muusta kuin dumarien suosimisesta pohjoisen suuntaan.Peili esiin perkele!
Nostan käden pystyyn virheen merkiksi, ymmärrän kommenttini ärsyttäneen. Toki ero vaikka liikkuvuudessa aiheuttaa eroja myös rikkeissä.

Pahoittelut aiheuttamastani mielipahasta.

Jos nyt Kukkosesta nostetaan kissa pöydälle, niin raivostuttavinta ikinä missään on hänen oikeutensa ottaa ylimääräisenä se tavaramerkiksi tullut niskalenkki takaapäin. Myönnän, että sen jälkeen enää harvoin pystyn objektiivisesti seuraamaan hänen toimiaan.

Olen kuullut sitä selitettävän muun muassa rauhoitteluna, mutta se ei oikein toimi.

Kärppäjoukkueen mies tai nainen ei kykene tajuamaan ehkä ikinä, miksi se on niin tuskallista katsottavaa.
 
"Kaikki Näsinneulassa eksistoivat ovat muiden ihmisten yläpuolella." -Alivaltiosihteeri filosofikohusta-

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ainakin silloin pelaajat tietäisivät mistä jäähy tulee ja mistä ei. Tuo linjattomuus sotkee varsinkin TPS:n peliä, kun tarkoitus on häiritä Kärppien taitopelaajia sen linjan sallimissa rajoissa. Kärppiä se niinkään ei haittaa koska keskittyvät enemmän siihen omaan peliin, joka tuolla pelaajamateriaalilla on vain ja ainoastaan oikein, mutta itse ymmärrän ja samaistun Selinin itkuihin. Paskaa tuomarointia taas kerran.

Edit: Lisätään vielä että eikö se oletuksena olisi molempien osapuolien kannalta parempi, että se linja on ja pysyy? Ihmeellistä kannatusta tuo linjattomuus saa Kärppäleiristä. Etteivät vaan näkisi hyötyvän tästä?
Ehkä kyse on enemmän siitä, että jos pillit laitettaisiin kokonaan taskuun ja siten linja olisi yhtenäinen se tappaisi jääkiekon tästä hommasta kokonaan. Kärpille luonnollisesti on parempi että TPS saa jäähyn edes joka viidennestä rikkeestä kuin ei jäähyjä ollenkaan.

Toinen selitys voi olla sama kuin pari vuotta sitten Tappara-finaaleissa. Otteluvalvoja Pertti Juholan mukaan "Ei näitä sääntökirjan mukaan vihellellä. Jos niin tehtäisiin, olisimme täällä vielä aamullakin". Tämän sarjan toisessa pelissähän linja oli aika selkeä ja lähellä nollatoleranssia. Muistamme miten siinä sitten kävi.

Ironista kyllä, joustavalla linjalla yritetään estää pelaajien turhautumista toistuviin jäähyihin, mutta samaan aikaan aiheutetaan turhautumista.
 
This is where heroes and cowards part ways

JakeTheGreat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Parhaat itkut jäi eilen lukematta, mutta sama laulu näköjään täällä jatkuu kuin aiempien otteluiden jälkeen.

Mutta. 1) Mikä on playoff-linja? Miksi pitäisi olla eri säännöt playoffeissa kuin muulloin? Minusta niiden pitää olla aina samat. Sen vielä ymmärrän, että linja on usein löyhentynyt playoffeihin, muttei se silti saa olla mikään syy eikä näin muutenkaan olisi mielestäni pitänyt käydä.

2) Mitä vikaa on tiukassa tuomarilinjassa? Eikö se ole jääkiekon ja pelaavuuden etu? Jäähyt on usein seurausta pelin virtauksesta ja rikkomaan joutuu usein se joukkue, joka ei sitä (tai kiekkoa) hallitse. Pelit ovat mielestäni muutenkin jo tarpeeksi ympäripyöreitä huipputasolla, ja on mielestäni aivan oikein, että nopeampi ja paremmin kiekkoa liikuttava joukkue saa yleensä enemmän ylivoima-aikaa kuin vastapuoli. Jäähyjä ei silti ole pakko ottaa, mutta joskus toki jopa kannattaa (?), jos sillä saadaan maalipaikka estettyä. Usein jäähyt ovat toki seuraus vastustajan paremmuudesta tai ainakin pelin hallinnasta. Joo, tiukka linja sopii Kärpille, koska on se on pelillisesti parempi noista joukkueista. Ymmärrän, että heikompi joukkue soisi linjan olevan äärimmäisen löysä, ettei joutuisi kärsimään niin paljon, mutta tällainen ei kyllä olisi taas millään tavalla jääkiekon etu. Mielestäni tuomarit ovat onnistuneet oikein hyvin sarjassa. Tietenkin molemmilta joukkueilta on jäänyt jopa viheltämättä paljon rikkeitä, mutta jäähyjen suhde on ollut käytännössä oikea.

Jäähytasapaino on muuten sinänsä vaarallinen käsite, sillä jäähyjen täytyy aina olla serausta rikkeistä, mutta koska ihmiset tekevät virheitä ja joskus jää jotain viheltämättä tai vihelletään helposti, ymmärrän käsitteen idean.

No, eiköhän huomenna katkea tämäkin sarja päästään ehkä taas yli tästäkin lapsellisesta vääntämisestä ja toivotella Turkuun hyvät kesälomat. Ottakaahan sitten kunnolla happea, siinä jää hyvin aikaa taas ensi syksyyn.
 
Those with hearts of ever-frost will always know we never lost.

2004, 2005, 2007, 2008, 2014, 2015 & 2018

Anrii

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, JarPa
Ehkä kyse on enemmän siitä, että jos pillit laitettaisiin kokonaan taskuun ja siten linja olisi yhtenäinen se tappaisi jääkiekon tästä hommasta kokonaan. Kärpille luonnollisesti on parempi että TPS saa jäähyn edes joka viidennestä rikkeestä kuin ei jäähyjä ollenkaan.
Linjattomuus tappoi tästä sarjasta sen parhaimman jääkiekon mitä se olisi voinut olla. Esimerkikisi ensimmäinen peli oli sarjalle loistava alku. Jos TPS ei nyt habaa näyttänyt, niin näytti fyysisesti että hereillä ollaan, joka lupasi sarjalle todella hyvää kun sitä linjaa haettiin vielä. Toki Kärpät käynnisteli pelillisesti vielä konettaan, joka on pelannut paremmin loput pelinsä tähän saakka ja täysin ansainnut voittonsa. Tätä tuskin kiistää yksikään turkulainen.

Toinen selitys voi olla sama kuin pari vuotta sitten Tappara-finaaleissa. Otteluvalvoja Pertti Juholan mukaan "Ei näitä sääntökirjan mukaan vihellellä. Jos niin tehtäisiin, olisimme täällä vielä aamullakin". Tämän sarjan toisessa pelissähän linja oli aika selkeä ja lähellä nollatoleranssia. Muistamme miten siinä sitten kävi.
Muistelisin että toisen pelin linja ei ollut selkeä. Homma valahti muutenkin tuomareilta nopeasti käsistä, vaikkakin TPS:n nimeltä mainitsemattomat pelaajat saavat ylilyönneistään itseään syyttää. Siellä meni muutama todella hepposista jäähyille ja jotkut rikkeet menivät taas selvästi läpi, vaikka peli oli jo ohi ensimmäisen erän jälkeen. Tuomarien olisi pitänyt ottaa ajoissa tilanne paremmin haltuun.

@JakeTheGreat onko joku puhunut tiukasta linjasta? Eiköhän se ole tuo linjattomuus mikä täällä eniten kyrsii, josta TPS:n näkee kärsivän.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos nyt Kukkosesta nostetaan kissa pöydälle, niin raivostuttavinta ikinä missään on hänen oikeutensa ottaa ylimääräisenä se tavaramerkiksi tullut niskalenkki takaapäin. Myönnän, että sen jälkeen enää harvoin pystyn objektiivisesti seuraamaan hänen toimiaan.
Pakin tehtävä on puolustaa omaa päätä niin äärirajoilla kuin se sallitaan. Lasse Kukkonen tekee sen ja vain sen, mikä sallitaan. Turha siitä häntä on syyttää.Kummallista, että hänet kelpuutetaan myös Suomen edustusjoukkueeseen vuodesta toiseen. Jotainhan hän tekee sellaista, joka miellyttää johtoa. Pakin tehtävä ei ole ollut koskaan olla miellyttävä vaan häijy ja sellainen, että vastapuoli toivottavasti arkailee mennä KukkoLassen puolustamaa maalia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy