Kuulun vähemmistöön ja olen huono ihminen, olen elämänarvojeni vuoksi myös hiukan yksinäinen. Siis raitis. Omassa tuttava- ja ystäväpiirissäni olen ainoa alle 40v. raitis / kohtuukäyttäjä.
Lähtökohdat ovat olleet minulla aika hyvät, sillä isäni on täysin raitis (kotikalja maistuu tietysti ja joskus kaupan litrasiideri) ja äitikin naukkailee vain silloin tällöin pieniä annoksia hyvässä seurassa. Ikinä en siis ole joutunut piiloutumaan sängyn alle kun isukki pieksää kännissä äitiä kyntteliköllä. Esim. keskiolutta ei meillä ollut ikinä jääkaapissa, eikä saunakaljoja koskaan juotu jne. Isovanhemmat ovat myös olleet raittiita, tosin sain viime vuonna tietää, että vaarilla oli aikoinaan jonkinsortin ryyppyputki avioeron jälkeen.
Vanhemmat eivät ole koskaan millään tavalla vaatineet minulta raittiutta, olenkin saanut tehdä omat valintani hyvien esimerkkien säestyksellä. Isukki on tietysti monesti paheksunut mömmöjen käyttäjiä, mutta mitään hirveää saarnaa en ole koskaan joutunut kuuntelemaan.
Kaveripiirini säilyi raittiina melko pitkään muihin ikäisiini verrattuna. Eräät ikäiseni aloittelivat viinakokeilut jo kuudennella luokalla tai aikaisemmin(yleensä juuri ne alkoholistien / suurkäyttäjien lapset), kaveripiirissäni muutos taisi tapahtua siellä kahdeksannen luokan kieppeillä. Taisinkin maistaa keskiolutta ensimmäisen kerran juuri rippileirin jälkeisissä pippaloissa. Muutamasta kaljapullosta tuli naukattua ja maistoin myös lantrattua koskenkorvaa sekä -pontikkaa. En siis tullut humalaan, mutta pientä "vapautumista" havaitsin. Mausta en juuri pitänyt, tosin eipä ne kyllä pahaakaan tehneet. Siksipä en kokenut tarpeelliseksi ruveta tankkaamaan. Kyseisistä bileistä vielä sen verran, että niitä kotonaan emännöineen tytön vanhemmat lähtivät naapuriin ryyppäämään, ja antoivat tyttärelleen muutaman siiderin "evääksi". Voinkin sanoa, että kyseisissä bileissä silmäni todella aukesivat nuorten alkoholinkäytön suhteen. Olin varmasti elänyt melko suojaisaa elämää perhetaustasta ja urheiluharrastuksista johtuen. En todellakaan osannut kuvitella, että kaikki parhaat kaverini olivat 14-15-vuotiaina pää kolmantena jalkana viinapullon perässä.
Monesti c- ja b-junioreissa useampi jätkä tuli kännissä peleihin, eräällä kerralla ainoa maalivahtimme oli ihan umpihumalassa, ihme ettei hävitty kuin kymmenellä maalilla. Eräällä lopputurnausmatkalla peräpenkin kovat jätkät joivat viiniä(!) suoraan pullosta ennen peliä. Ennen yöpymistä puolentusinaa jätkää jo oksensi ja sammui, valmentajat, huoltajat, joukkueenjohto ja vanhemmat eivät olleet hommasta moksiskaan.
Lukioajasta sen verran, että lukion bileet olivat ihan järjetöntä juopottelua. Kummaa, että ne saavat edelleen jatkua eikä kukaan puutu menoon millään tavalla. Yksi kerta riitti minulle. Ei ole kovin mielenkiintoista seurata muitten juopottelua ja olla yksi harvoista selvinpäin olijoista. Moisissa bileissä ei ollut edes mitään ohjelmaa, musiikki vaan pauhasi ja teinit dokasivat.
Lukiovuosina ei tullutkaan juuri kavereiden kanssa oltua vapaa-ajalla, kun ne olivat aina ryyppäämässä. Samalla sitä myös putosi kaveripiirin ulkopuolelle, eikä enää tullut juuri kutsutuksi esim. vapaa-ajan pallopeleihin mukaan.
Nykyisin Ammattikorkeakoulussa opiskellessani on ensimmäiset bileet vielä kokematta. Eipä kyllä tee yhtään mieli.
Summanen summarum:
Minusta on raukkamaista, että kännissä tehdään asioita joita ei selvinpäin uskalleta. Harvinaisen munatonta touhua kaikenmaailman rohkaisuryypyt sun muut ja se, ettei uskalleta naista puhutella selvänä. En myöskään suvaitse alkoholia rentoutumiskeinona. Rinnastan alkoholin dopingin käytöön ja kauneusleikkauksiin: jos ei ihminen kelpaa / pärjää luomuna, niin sitten ei. On myöskin käsittämätöntä, että juominen on niin kauan hieno juttu, kunnes joku päästää eukkonsa hengiltä tai ajaa autolla pikkulasten päälle. Minulla ei ole mitään niitä vastaan, jotka hallitsevat alkoholinkäyttönsä.
Todellakin käsittämätöntä, että täälläkin useamman kymmenen nimimerkin mielestä "raittius on ihan okei, kunhan ei tule minulle saarnaamaan". Samaa voisi sanoa teille deekuille: viina, tupakka, lasoli, liimat ja heroiini ovat ihan okei, kunhan ette tule niitä minun nenän eteeni käyttämään, roskaamaan minun verorahoillani maksettuja puistoalueita, varastamaan minun polkupyörääni tai häiritsemään yöuniani kännisellä serenadilla keskellä yötä.
Tupakointi ja nuuskaaminen on kyllä kaikkein typerintä touhua ikinä. Jokainen tietää vaarat, mutta silti pitää uskotella itselle olevansa niin vitun cool se nortti huulessa. Ja sitten tietysti tullaan muiden nenän eteen sauhuille, eikä tietenkään tule edes mieleen, että se saattaisi haitata jotakuta. Sitten nämä lätkäpelaajat tai muut urheilijat, jotka ovat välttyneet tupakalta käyttävät nuuskaa, koska ilmeisesti esimerkki velvoittaa, tai tupakan haitat on saatava muka-terveellisemmin tavoin. Sitten Kankkuslahti, Olvi Jokinen ja Retku Henkonen näyttävät hyvää esimerkkiä Suomen typerälle nuorisolle esiintymällä pelinjälkeisessä haastattelussa se yököttävä koiranpaska huulen alla. Miksei Yle, SLU, Jääkiekkoliitto tai maajoukkueen johto ole tehneet asialle mitään? Esim. armeijassa meillä oli luutnantti, joka piti futiskentällä luentoa hyvän terveyden ja liikunnan tärkeydestä. Kyseinen urpo ei ilmeisesti nähnyt siinä mitään ristiriitaa, että pyyhki nuuskat huulestaan jalkapallomaalin uusittuun verkkoon.
Kunpa olisin saanut euron joka kerta, kun joku on kysynyt miksen juo, tai miksi olen varustautunut saunailtaan limsapullolla.
Venetsialaisviikonlopun tietämillä ilmestyneessä Kalevassa oli juttua Etelä-Euroopan nuorista, jotka ovat todella raittiita vanhempiinsa verrattuna. Siellä päin nuoret ovat huomanneet vanhemmistaan miten koko päivän tissuttelu vaikuttaa niin työssä jaksamiseen kuin elämänlaatuun. He kutsuvatkin nuorten juopottelua Pohjoismaiseksi tavaksi.