Mainos

Lätkävaimot

  • 87 047
  • 394

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Pieni pohdinta tähän Helena-saagaan, mitä olen @BOL ansiokkaan raportoinnin kautta seurannut.

Voisi olla hyvä ajatus, että viesteissä käsiteltäisiin lapsia mahdollisimman vähän. Nyt jossain vilahti spekulaatiota jopa, missä lokaatiossa vaikkapa tällä viikolla lapset sijaitsevat. Tai että kerrotaan, mitä joku lapsista on jossain sanonut. Mielestäni tämä menee sijaiskärsijöinä olevien lasten yksityisten tietojen levittämiseen, mitä en pidä suotavana.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No nyt Helena on ottanut maalituksen kohteeksi ilmeisesti tämän läheisen tuttunsa asiassa vastaan sosiaalityöntekijän ja julkaissut kuvakaappauksen tämän henkilön Facebook-sivusta. Ja siis henkilön nimi ja kuva näkyy. Helena on lisännyt itse kuvaan seuraavan tekstin:

"On käsittämätöntä, että järjestelmä, jonka pitäisi suojella lapsia, toimii usein täysin päinvastoin. Tapaus, jossa isä on syyllistynyt seksuaalirikokseen omaa lastaan kohtaan, ja huoltajuus ollaan viemässä huolehtivalta äidiltä, on järkyttävä. Vielä hälyttävämpää on, että yksi päätöksiin osallistuvista viranomaisista esittelee julkisesti omaa taustaansa ja kiinnostuksenkohteitaan, mikä herättää kysymyksiä päätösten objektiivisuudesta. Miksi lapsen hyvinvointi ei ole aina päätösten keskiössä? Tämä ei ole yksittäistapaus- lastensuojelujärjestelmämme on kriisissä. On aika vaatia muutosta, sillä lapsilla on oikeus parempaan."

Jos tämä tapaus on se lehdissäkin esiintynyt keissi, missä eronneen pariskunnan nainen oli yrittänyt oman äitinsä kanssa saada lapsen väittämään isän käyttäneen häntä seksuaalisesti hyväkseen ja missä laajojen tutkintojen jälkeen todettiin, ettei sellaisesta ole näyttöä, vaan kyse on ennemminkin äidin yrityksestä vieraannuttaa lapsi isästään, pakko sanoa, että Helena on jopa tyhmempi kuin olisin voinut kuvitella. Ensinnäkin, kirjoituksessaan Helena syyttää isää seksuaalirikoksesta, vaikka näyttöä ei ollut. Toisekseen, hän julkaisee ulkopuolisten ihmisten asiaa käsitelleen sosiaalivirkailijan nimen.

Ja sokerina pohjalla kuvittelee, että eräältä itäisen Suomen paikkakunnalta kotoisin olevan sosiaalivirkailija "Hockey fan from Finland"-teksti olisi jotenkin merkki siitä, ettei pysty tekemään objektiivisia päätöksiä. Liittyykö tähän Helenan mainitsemaan keissiin jotenkin jääkiekko? Helena kuvittelee, että hänen omaan asiaansa liittyisi jotenkin lätkä, vaikkei liity. Ajatteleeko Helena, että jos viranomainen harrastaa vaikka koiranäyttelyitä tai hänellä on kotona koira, hän ei voisi hoitaa sellaisten perheiden asioita, missä on koira lemmikkinä? Entä, jos perheellä on kissa? Voidaanko ajatella, että koiranomistajalla on jotain ennakkoasenteita kissaperheitä kohtaan?

Helena sanoi kerran, että hänellä ei ole vielä edes all in. Onkohan nyt? Koska on hyvin vaikea käsittää, miksi hän sekaantuu ulkopuolisten asioihin ja selkeästi jakaa omassa instassaan salattuja asioita. Ilmeisesti hänen tarkoituksensa on ihan todella lähtee päätyovista ulos?

Toivon, että ihan jokainen, jota Helena maalittaa instassaan, tekee rikosilmoituksen. Tämä on niin johdonmukaista toimintaa ja rikkoo jo ulkopuolisten ihmisten yksityisyydensuojaa, että tälle pitää saada stoppi.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pieni pohdinta tähän Helena-saagaan, mitä olen @BOL ansiokkaan raportoinnin kautta seurannut.

Voisi olla hyvä ajatus, että viesteissä käsiteltäisiin lapsia mahdollisimman vähän. Nyt jossain vilahti spekulaatiota jopa, missä lokaatiossa vaikkapa tällä viikolla lapset sijaitsevat. Tai että kerrotaan, mitä joku lapsista on jossain sanonut. Mielestäni tämä menee sijaiskärsijöinä olevien lasten yksityisten tietojen levittämiseen, mitä en pidä suotavana.

Tavallaan joo, mutta näitä asioita käsitellään jo ympäri nettiä ja Helena itse on tehnyt asioista julkisia. Ja kaikki asiat, mistä olen täällä kirjoittanut, ovat ihan netistä vapaasti löydettävää tietoa.

Olen todellakin sitä mieltä, että lapset pitäisi pitää tämän Helenan. yksipuolisen riitelyn ulkopuolella. Mutta lapset ovat myös Helenan kilpi tässä taistelussa ja iso osa kokonaisuutta. Jos lapsia ei saa mainita, jää paljon asioita ulkopuolelle ja silloin koko kupletin juoni ei avaudu. Esim. sillä, että lapsi naureskelee videolla "joku varmaan tekee kohta lastensuojeluilmoituksen" on merkitystä kokonaisuuden kannalta. Lapsi suhtautuu naureskellen vakavaan asiaan. Ja tämä tapahtuu sen ihmisen luona, joka jatkuvasti haukkuu suomalaista lastensuojelujärjestelmää. Tämä itsessään on jo merkki siitä, että lapset tietävät liikaa asioista eivätkä. Helenan ei missään nimessä pitäisi julkaista tuollaisia pätkiä, mutta olennaista tässäkin on se, että Helena ei pelkää heittää myös lapsiaan bussin alle. Koska Helena ei halunnut, että lapset osallistuvat Mikon häihin, Helena sanoo, että lapset eivät itse halunneet lähteä.

Jos Helena ei itse julkaisisi mitään lapsiin liittyvää, ei olisi mitään käsiteltävääkään. Jos Helena olisi skipannut julkisen sotansa, Mikko Koivun lapset olisivat saaneet elää ihan yhtä yksityistä elämää kuin serkkunsa, eli Saku Koivun lapset. Itse pyrin tuomaan lapsista esiin vain sen, mikä on välttämätöntä. Mutta kaikki kirjoittamani asiat ovat peräisin joko oikeuden pöytäkirjoista tai Helenan oman toiminnan johdosta.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Nimenomaan kilpi. Ketä kiinnostaisi ja kuinka moni ostaisi jonkun hemmetin mukin taistelua tukeakseen, jos kyseessä olisi lapseton ihminen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Uskomattomaksi tapauksen tekee se, että nämä nyt Helenan nostamat puutteellisuudet lasussa on vain siksi, koska sieltä sunnallalta ei ole hänen omaa toimintaa katsottu hyvällä.

Helenan logiikalla nämä nostot toisen perheen asioista ja niinkin vakavasta asiasta, josta ei edes ole näyttöä, on suora sairas heitto omien lasten isän suuntaan. Tämän tutun perheen isä joka huoltajuuden on saanut, on Helenan suulla tuomittu. Näinhän ei siis ole. Kieroutunutta vihjailua ja mustamaalaamista omiin tarkoituksiin, toisen erillisen tapauksen johdosta.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä vähän väärä ketju, mutta uskon tämän saavan täältä ansaitsemansa huomion:

Haastan kaikki tämän ketjun lukijat perinteiseen Jatkoajan Joulupata-keräykseen. Team Helena Koivu-mukeihin varatut rahat voi lahjoittaa tukea enemmän tarvitseville. Osa tämän ketjun lukijoista on niin jo tehnytkin <3!

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helenalle kuuluu sellaista, että vietti reilun viikon Stadissa ja nyt on palannut Kakskertaan. Tämän päivän videomonologeissaan pureutui palotarkastajan raporttiin. Kovasti harmittaa Helenaa, että hänen valituksiaan pimeydestä ja ajoportista ei ole huomioitu niin kuin Helena olisi halunnut. Tämän seurauksena Helena on julkaissut storyissaan seuraavanlaisen päivityksen:

"Onko tämä oikeasti reilua? Miljonääri kiusaa ex-naistaan, ja samalla kaikki tämä rahoitetaan veronmaksajien kukkarosta. Täydessä pimeydessä meren vieressä pelastuslaitos ratkaisuksi taskulamppua, vaikka ympäristöstä aiheutuu selkeä turvallisuusriski. Miten tämän on hyväksyttävää? Pimeys, meri ja kiusanteko - tämä on arkea, jota ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan. #turvallisuus #oikeudenmukaisuus #reilupeli

Mitähän Mikko Koivun pitäisi tässä nyt tehdä, kun Helena on ilman omistajan, eli Mikon lupaa tunkeutunut hänen kesäasuntonsa vierastaloon? Siirtää mökki johonkin valoisampaan paikkaan? Miksi se meri nyt on ongelma, kun ei ole ollut ongelma valoisaankaan aikaan. Tuoreessa muistissa on edelleen, miten lapset olivat ilman pelastusliivejä laiturilla ja Helena kuvasi kaukana ylempänä mökiltä lasten leikkejä tutusti kikatellen. Ei ollut meri ongelma silloin, mutta se johtui varmaan valosta? Koska valoisaan aikaan veden äärellä ei voi mitään sattua?

Vierastalon takkaa ei myöskään ole nuohottu. Helenan mielestä talkkari ei ole hoitanut duunejaan. Voisiko olla niin, että kun Helena majailee luvatta vierastalossa, Mikolla ei ole mitään velvollisuutta nuohouttaa takkaa, koska omistajalla ei ole todellista tarvetta nuohoukselle. Jos Helena ei mökissä asuisi, mitään nuohottavaa ei olisi. Ei, ennen kuin Mikko itse tai hänen vieraansa olisivat aikeissa takkaa käyttää.

Hyvä uutinen on se, että Mikko ja Natalie ovat viikonloppuna päässeet itse käymään Kakskerrassa, kun Helena norkoili sisarensa nurkissa.

Helena puhuu videoillaan edelleen Mikon naisystävästä, ei vaimosta, joten koville ottaa.

Edit: poistettu kohta, missä väitettiin, että Minnesotan Korkein Oikeus ei ottanut Helenan valitusta käsittelyyn. Lukemani dokumentti olikin vasta Mikon vastine, ei KKO:n päätös. Tosin ennustan, kuten aiemminkin, että eivät ota asiaa enää käsittelyyn.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä valokeissi vaatisi kyllä avaamista. Onko siis nyt vuoden pimeimpään aikaan tullut yllätyksenä, että ulkona on hyvänen aika pimeää, vai mikä on homman nimi?
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikai se talkkari sinne enää vapaaehtoisesti edes menisi maalitettavaksi ja kuvattavaksi. Tai en minä ainakaan menisi.

Eihän siellä tontilla ole kukaan käynyt enää kuukausiin yksin. Niitä on kaksi paikalla, olivatpa tekemässä mitä tahansa. Ja vaikka pyytäisi, että ei saa kuvata, Heluna kuvaa silti.

Helunan majatalohan on vapaa-ajan asunto, joten se pitää ymmärtääkseni nuohota joka 3. vuosi, jos on aktiivisessa käytössä. Ja oletettavasti ei ole tarkoitettu aktiiviseen käyttöön. Varmaan tämä nyt voisi olla oikeasti sellainen asia, jonka voisi Mikkokin hoitaa kuntoon, mutta ymmärrän hyvin, ettei hän tee mitään ylimääräistä, koska Helenalla ei ole lupaa olla vierastalossa. Huomattavaa on myös se, että Helenahan luki vain omaa narratiiviaan tukevia asioita siitä palotarkastajan raportista. Emme myöskään tiedä, onko esim. nuohous jo suoritettu. Esim. viime viikon aikana, kun Helena oli Stadissa. Ehkä Helena ei edes tiedä. Ja voisihan Helena itsekin sen nuohoojan tilata, jos on huolissaan esim. lapsistaan. Maksaa muutaman kympin.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä valokeissi vaatisi kyllä avaamista. Onko siis nyt vuoden pimeimpään aikaan tullut yllätyksenä, että ulkona on hyvänen aika pimeää, vai mikä on homman nimi?

Se palotarkastaja kävi poistamassa ne Helenan valoviritelmät ja se harmittaa. Ja ulkovalot eivät kuulemma toimi ollenkaan. Saattaa hyvin olla, että sulakkeet ovat vain palaneet, mutta ne saa Helena kyllä ihan itse korjata. Kerranhan Helena oli siellä sähkökaapilla itse jo jotain rämpyttämässä. Hän ei vain oikein osaa mitään käytännön asioita, niin kivempihan se on syyttää Mikkoa kuin yrittää korjata ne ulkovalot.

Ja ne valoviritelmät olivat siis sisäkäyttöön tarkoitetut valot, jotka oli vedetty sisältä ulos pidennysjohdolla, kuten Helena itse sanoo. Ja pidennysjohtokin oli sisäkäyttöön tarkoitettu. Ja siksi Mikko ja talkkari kutsui palotarkastajan paikalle, kun olivat oikeasti vaarallisia.

Siihen en osaa sanoa, onko oikeasti tullut yllätyksenä, että metsän keskellä on oikeasti pimeää vai se, että meri on talvella mustaa vai mikä homma. Mutta oli niin tai näin, Mikon syytä ja raha ratkaisee.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, olihan sitten se toinenkin "valojuttu". Eli, tontilla on ilmeisesti liiketunnistimet ja valot syttyy ja sammuu. Helena on jo aikaisemmin ollut vakuuttunut siitä, että kyseessä on etäohjattavat valot ja Mikko niitä rämpyttää kotoa käsin Helenaa ärsyyttääkseen.

Itse olen leikitellyt ajatuksella, että myös sillä The Talkkarilla olisi sama etä-äppi. Ja jos hän lähtee perjantaina duunin jälkeen paikalliseen yksille, niin siellä on sitten Ykä, Kilu, Pertsa, Siru ja Maikki kaikki saaneet rämpyttää valoja Helenaa kiusatakseen. Välillä vedetään karaokessa Ukkometso tai Ihanaa, Leijonat, Ihanaa ja sitten taas porukalla rämpytetään.

Todellisuudessa Mikko on lahjonut varmaan metsän eläimetkin ramppaamaan liiketunnistimien ohi, jotta Helenaa ärsyttäisi :D.

Oikeastihan nämä Helenan jutut ovat ihan pimeitä ja vainoharhaisia. Ja sitten hän suureen ääneen ihmettelee, miksi häntä syytetään vainoharhaiseksi. Niin, ihme juttu ja miksiköhän? :D
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helenalle sattuu ja tapahtuu. Eilen kysyi seuraajiltaan, voisiko joku tuoda hänelle puita. Illalla nuorin poika kysyi äidiltään videolla, mitä äiti haluaisi joululahjaksi ja Helena totesi, että pesukoneen ja lämpimän vedet. Poika vastasi Helenalle, että miksi sä et sit kysy joulupukilta. Oli taas jokseenkin harjoiteltu teatteriesitys. Että hyi, hyi, tuhma Mikko, kun Helenalla ei ole pesukonetta eikä taaskaan lämpimiä vesiä.

Tänään aamulla hajosi auto ja Helena-parka joutui odottamaan hinausta tien poskessa. Ja jokin aika sitten julkaistun storyn mukaan Mikko on hakenut (tai hakemassa?) lastensuojeluviranomaisten suosituksesta yksinhuoltajuutta.

Kauheasti taas kaikenlaisia vastoinkäymisiä yhteistyökykyiselle ja sympaattiselle Helenalle.
 
On kyllä kurjaa. Kaikille muille aikuisille ihmisille ruoka, lämpö ja asunto tulevat luonnollisesti automaattisesti.

Hemmetin ruikuttava laiskuri.
 
On kyllä kurjaa. Kaikille muille aikuisille ihmisille ruoka, lämpö ja asunto tulevat luonnollisesti automaattisesti.

Samalla tavalla kuin taikaseinästä tulee käteistä rahaa ja pistorasiasta sähköä.

Toisaalta nyt kun mukeja ja huppareita luulisi etenkin näin joulun alla menevän tuhansittain kaupaksi, niin helposti niillä masseilla omaa hyvinvointiaan ylläpitää. Kun siis aika ei riitä työntekemiseen kuitenkaan.
 
Tincat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Carolina Hurricanes
On se kumma ku pitää väkisin kökkiä mökissä mitä ei ole tarkoitettu vakituiseen asumiseen ja sit valittaa kun ei ole kaikkea mitä ihminen tarvis.
Minkähä keräyksen se kohta keksii jos tarvii rahaa autoon.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Ja jokin aika sitten julkaistun storyn mukaan Mikko on hakenut (tai hakemassa?) lastensuojeluviranomaisten suosituksesta yksinhuoltajuutta.
Ainoa oikea ratkaisu Mikolta. Tässä vaan tullaan siihen, että saaga jatkuuu ja tätä tullaan käymään seuraavaksi läpi oikeusmurhana päivästä toiseen. Ja teamhelenan kerho kaiken lisäksi uskoo tuota höperö-heikkiä.

Tosin oli juttu mikä tahansa, Helena tulee jatkamaan psykooseissaan joka tasolla, asiassa kuin asiassa. Ei voi käsittää miten henkisesti kykenee tuohon kaikkeen. Aamusta iltaan samaa skeidaa. Raskas ihminen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös