Mainos

Lähi-idän tilanne – itseaiheutettu kaaos, länsimaiden leikkikenttä vai jotain siltä väliltä?

  • 146 472
  • 735

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Israel – alle 10m asukkaan valtio – myllyttää nyt kyllä joka suunnalla. Saas nähdä, mitkä ovat seuraukset pidemmällä aikavälillä (ja tietysti myös lyhyellä).
Teknologian kehitys on kyllä ollut huimaa kun miettii ettei vielä muutama vuosikymmen sitten tuommoisilla suhdeluvuilla olisi ollut puhettakaan että Israel lähtisi aktiivisesti hyökkäyssotaan useita moninkertaisesti itseään väkirikkaampia maita vastaan, vaikka tunnetusti onnistui puolustautumaankin tehokkaasti paljon itseään suurempia liittoumia vastaan. Luonnollisesti myös poliittisella kentällä on merkittäviä muutoksia kun arabiliittoumasta osa on ihan virallisissakin väleissä Israelin kanssa, eikä Iran toki koskaan ko. liittoumassa ole ollutkaan, enemminkin päinvastoin.

Jos Israel saisi poistettua Iranilta kyvyn aseistaa terroristeja (sekä Lähi-idässä, että Ukrainassa operoivia), niin sehän olisi toki pelkästään hyvä asia. Myöskään ajatollahin poistoa yhtälöstä ei välttämättä osaisi pelkästään surkuteltavana asiana nähdä, kun samanlainen terroristijohtaja se omissa kirjoissani on vaikkapa näiden Hizbollahin, tai Venäjän johtajien kanssa. Sen verran idealistinen/naiivi olen kuitenkin pohjimmiltani, että uskallan toivoa että jossain vaiheessa valtaan sattuu pääsemään joku inhimillisillä arvoilla varustettu henkilö, vaikka noissa ympyröissä toki äärimmäinen nihilismi, opportunismi, ja misantropia yhdistettynä vahvoihin psykopaattisiin luonnehäiriöihin ovatkin liki aina voittava kombinaatio. Ei itänaapurimmekaan murhaisi ja raiskaisi Ukrainaa tai muitakaan alueita, jos edes promille niiden kenttätappioista olisi suunnattu pyramidin huipulle despoottitontusta aloittaen.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Israel valmisteli hakulaite-operaatiota 9 vuotta.

Mossad's pager operation - WPMossad has been supplying Lebanon with radios loaded with explosives since 2015, they came up with a system that allows you to read messages only by holding the device with both hands, which means losing both hands and unable to fight.For nine years, the Israelis were content to eavesdrop on Hezbollah, reserving the option of turning the radios into bombs in the event of a future crisis. During that time, they perfected the design so that the explosives were undetectable. Hezbollah even ended up indirectly paying the Israelis for bombs that killed or wounded many of its fighters, since Apollo outsourced the production of the gadgets the devices were actually assembled in Israel. According to WP.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Israel valmisteli hakulaite-operaatiota 9 vuotta.
Ei sitten kaikkien näiden vuosien aikana yksikään Hizbollahin tekniikan mastermind äkännyt tsekata laitteiden sisuksiin, kun vääjäämättähän laitteita on ehtinyt mennä myös epäkuntoon. Toki voi olla, ettei räjähteitä harjaantumaton silmä ole saattanut sellaisiksi edes tunnistaa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän tuossa Israel vs. Muut kähinässä näkyy että toisen puolen kulttuurin edustaja tai lähisukulainen on osallisena viidesosassa Nobel-palkinnoista 0,2% väestönosuudella maailman väestöstä. Toisella puolella tilanne on sitten täysin päinvastainen.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Arabi- ja sunnimuslimaat ovat hivenen hankalassa paikassa. Toki suureen ääneen tuetaan palestiinalaisia, mutta Iranin Shiiamuslimien vallan kasvu on myrkkyä. Sen takia Israelin toimet Irania vastaan eivät aiheuta kummoista reaktiota. Osa pitää hyvänä, jos Iranin valtaa kavennetaan. Tämä antaa Israelille tilaa.
 
Ennen vajaa vuosi sitten alkanutta sotaa Israel lisäksi oli kyennyt parantamaan suhteitaan arabimaihin, mikä luonnollisesti on palestiinalaisille katastrofi. Vuonna 2020 diplomaattisuhteet solmittiin Bahrainiin, Marokkoon ja Arabiemiraatteihin ja taustallahan neuvotteluja on käyty myös Saudi-Arabian kanssa. Vanhastaanhan Israelilla on lisäksi olleet viileähköt, mutta silti toimivat suhteet naapurimaidensa Egyptin ja Jordanian kanssa.

Jo mainitsemasi sunnit vs. shiiat -asetelma, sekä myös uuden kylmän sodan jakolinjat näkyvät. Mitä tulee Palestiinaan, vaikka itse tietysti heitä sympatisoinkin ja kannatan kahden valtion mallia, olisi ensisijaisen tärkeää, että tuleva itsenäinen Palestiina olisi osa läntistä liittoumaa juuri esim. Egyptin tapaan, eikä Iranin ja Venäjän vaikutusvallan etäpesäke.
 
Setter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Park Eun-Bin, KPL
Odottavan aika on pitkää. Tapahtuuko isku 7.10 aamuyöstä vai mennäänkö sovintopäivän yli eli ensi sunnuntaihin. Pystyykö Israel tarjoamaan konkreettista tukea Iranilaisille, jotta kansannousu alkaa ja Ajatollahin valta romahtaa. En kyllä siihen usko, mutta Netanjahu tuntuu uskovan. Toivon olevani väärässä.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
.Vanhastaanhan Israelilla on lisäksi olleet viileähköt, mutta silti toimivat suhteet naapurimaidensa Egyptin ja Jordanian kanssa.
En tiedä kuinka toimivia Two state tai One state -ratkaisut olisivat.

Loppupeleissä Gaza takaisin Egyptille ja Länsiranta Jordanialle -systeemi saattaisi toimia, jos näitä kahta maata tuettaisiin riittävästi hörhöjä vastaan ja heidät saataisiin ostamaan idea.

Ei tuosta meinaan näytä tulevan ei lasta ei jööttiä.
 
Suosikkijoukkue
Tappara

Iran taitaa saada huomiota ihan lähitunteina. Gazan rajallekin keskitetty maajoukkoja lisää. Mennäänkö kahteen suuntaan maitse ja ilmaiskuja ties minne? Hieman tulee sellainen ajatus, että onkohan Israelilla tarkoituksena tehdä niin massiivinen isku, että 7.10. muistetaan jatkossa ennemminkin Israelin voimannäytöstä kuin raukkamaisesta terrori-iskusta (Putinin syntymäpäivänä).
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En tiedä kuinka toimivia Two state tai One state -ratkaisut olisivat.

Loppupeleissä Gaza takaisin Egyptille ja Länsiranta Jordanialle -systeemi saattaisi toimia, jos näitä kahta maata tuettaisiin riittävästi hörhöjä vastaan ja heidät saataisiin ostamaan idea.

Ei tuosta meinaan näytä tulevan ei lasta ei jööttiä.
Kovin mielellään Egypti ja Jordania tuskin palestiinalaisalueita anneksoi ja integroi, eikä mitä oletettavimmin palestiinalaisten valtaenemmistö sitä myöskään halua. Vaikka arabimaat solidaarisuutta toki ovat palestiinalaisille osoittaneet, kertoohan se jostain, ettei Egypti ole kotinsa menettäneitä ottanut Gazasta virallisesti vastaan.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Utopistiselta tuntuu myös se, että kahdesta nykyisestä palestiinalaisalueesta (Gaza ja Länsiranta) voisi maantieteellisesti muodostua toimiva valtio.
Ehkä miljoona rauhanturvaajaa voisi taata jonkinlaisen aselevon kaksiosaiseen Palestiinaan ja niiden välissä olevaan Israeliin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Noita vuosilukuja kun katsoo, niin en henkeä pidättelisi naapurimuslimimaiden ”integroidaan palestiinalaiset yhteiskuntaan” -toiveiden kanssa.
Siinä missä länsimaissa on tarkoituksena, että laillisesti maahan asettuneilla pakolaisilla olisi tie kansalaisuuteen ja tasaveroiseksi yhteiskunnan jäseneksi, mentaliteettiero on tässä kieltämättä melkoinen. Eipä Persianlahden öljymaihin asettuneilla siirtotyöläisilläkään ole useimmiten kovin häävit oltavat. He nimenomaan muodostavat kantaväestöstä käytännössä täysin erillisen rinnakkaisyhteiskunnan, eikä mahdollisuuksia kansalaisuuden saamiselle käytännössä ole.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Utopistiselta tuntuu myös se, että kahdesta nykyisestä palestiinalaisalueesta (Gaza ja Länsiranta) voisi maantieteellisesti muodostua toimiva valtio.
Ehkä miljoona rauhanturvaajaa voisi taata jonkinlaisen aselevon kaksiosaiseen Palestiinaan ja niiden välissä olevaan Israeliin.
Donald Trumpin hallinnon taannoisessa rauhansuunnitelmassa Gazan ja Länsirannan välille olisi rakennettu Israelin alittava tunneli, mikä toki ajatuksenakin varsin utopistinen on. Mikäli Israelin ja Palestiinan välille saataisiin pysyvä rauha ja toimivat suhteet, sinänsähän Länsiranta ja Gaza voivat toisistaan erillisinä alueina toimiakin, erottaahan esim. Kanada Alaskan muista Yhdysvaltain osavaltioista ja menestyviä saarivaltioitahan maailmassa riittää yhtä lailla. Kaukana toki kaikki tämä.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Netanjahu ei selvästikään pitäne kynttilää vakan alla. Hizbollahia ja Irania vastaan iskeminen ei länsiliittoutuneidenkaan näkökulmasta ole lähellekään niin kontroversiaalia, mitä sotatoimet Gazassa.

Riippuu tosin varmaan siitä, minkälaiseksi touhu Libanonissa menee. Israel moukaroi Beirutia iskuilla ja laittaa ilmeisesti hyökkäysalueella asutuksia maan tasalle.

Surullinen on tilanne siviiliväestöllä Libanonissa; maa kärsii jo omasta takaa moninaisista ongelmista, ja nyt Israel myllyttää umpiköyhän mestan infraa tuhannen päreiksi ja ajaa kansaa pakosalle. Voi olla, että jokaisen tapetun terroristin tilalle syntyy siviiliväestössä useampi tulevaisuuden terroristi.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@aquanqua On syytä toki muistaa, että Libanon on hyvin jakautunut yhteiskunta eri väestö- ja uskontoryhmien välillä, eikä kansalaisten valtaenemmistö suhtautu Hizbollahiin myönteisesti. Mikäli Libanon joskus haluaa olla toimiva ja kehittynyt demokraattinen hyvinvointivaltio, vähintä mitä se tarvitsee on keskushallinnosta erillinen terroristinen proxy-armeija.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Vaikka Israelin strategisen position ymmärrän, kyllä tuo Netanjahu alkaa olla jo sellainen pikku-Putin tuolla alueella

MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Vaikka Israelin strategisen position ymmärrän, kyllä tuo Netanjahu alkaa olla jo sellainen pikku-Putin tuolla alueella

Olispa mielenkiintoista kuulla miten perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit tähän suhtautuu. Siellä voi suomalaiset rauhanturvaajatki olla kohta ihan konkreettisessa vaarassa Israelin takia.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vaikka Israelin strategisen position ymmärrän, kyllä tuo Netanjahu alkaa olla jo sellainen pikku-Putin tuolla alueella

Netanjahu haluaa YK:n pois jaloista, jotta saisi Libanonin palamaan ja jotta voisi itse välttyä syytteiltä mahdollisimman kauan. Israel on Netanjahun johtamana oikeastaan jo ongelma sen sijaan, että Israel olisi ratkaisu.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Tällä kertaa kukaan ei voi sanoa UNIFIL joukkojen tilanne olisi yllätys. Itse olen melko hämmentynyt siitä kuinka pienillä vahingoilla YK-joukot ovat selvinneet. Tilannehan on saanut alkunsa ajat sitten, kun UNIFIL ei ole pystynyt estämään Hisbollahia rakentamaan asemiaan ns. YKn valvomalla alueelle. Nyt Israel tulee tekemään sen minkä YK-joukkojen olisi pitänyt tehdä ihan mandaattinsa mukaan, eli poistaa Hisbollah alueelta. Voimme vain kädet ristissä toivoa, ettei tule kovin paljoa uhreja rauhanturvaajista.

Sinällään mm. UNiFIL komentaja on oikeassa vaatiessaan, että osapuolet turvaavat YK-joukkojen turvallisuuden. Mutta tilanne on nyt sellainen, että vaikka mandaatti toimia olisi, niin omaa voimaa ei ole ollut koskaan riittävästi (eikä haluakaan). Viisainta olisi ajatella, että YK-joukot vastaavat lähinnä aseettomia tarkkailijoita (oli aseet tai ei) ja vetätyisivät sieltä missä soditaan. Sodan jälkeen sitten voidaan pohtia halutaanko rahan haaskausta turhaan operaatioon edelleen jatkaa.

Tämä on vähän inhorealistinen näkemys asiaan. Mutta YK operaatioista ei vuosikausiin ole ollut täyttämään sitä tehtävää mihin ne on laitettu (pois lukien juuri aseettomat tarkkailumissiot, kuten UNTSO). On vähän jeesustelua tämä nykytoiminta. Jos UNIFIL olisi estänyt Hisbollahin toiminnan alueellaan, niin sitten tilanne olisi kokonaan toinen.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkälti näin, mutta kommenttina sen verran, että UNIFIL ei pystynyt taistelemaan Hizbollahin joukkoja vastaan eikä sillä ollut tähän mandsaattia. Alkujaan YK:ssa olikin tarkoitus, että Libanonin armeija valvoo Etelä-Libanonia ja riisuu Hizbollahin ja muut aseelliset ryhmät aseista. Tätä Libanonin armeija ei suostunut tekemään ja Hizbollah sai alueet valtaansa.

On aivan selvää, että Hizbollah tulee poistaa pelistä ei vain raja-alueilla vaan muutenkin. Kyseessä on Iranin käymä sota Hizbollahin avulla Israelia vastaan.
 
rpeez

Palaan vielä tähän, koska hyvää infoa, kiitos.

Itseäni on alkanut hieman ärsyttää kuinka yksipuolisesti tapahtumista YK joukkoja kohtaan tuolla nyt uutisoidaan pääuutisten ja rakkaan ulkoministerimme johdolla. On tietenkin luonnollista, että IDF:n kovaotteiset hätistelyt YK joukkoja kohtaan tuomitaan, muttei sitä pitäisi tehdä niin ettei kerrota yhtään miksi niin tapahtuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös