Kysymyksiä, kommentteja ja palautetta Jatkoajan toimitukselle ja ylläpidolle

  • 168 315
  • 972
Tila
Viestiketju on suljettu.

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Nojoo, muutos on joskus hyvästä, mutta jotenkin nyt Jatkoajan kohdalla mentiin liikaa Pakkotoisto -sivuston forumin suuntaan ja värit eivät ainakaan vielä miellytä silmään. Uniikki (keskustelupalstojen osalta) sininen oli tuttu ja turvallinen, mutta kaiketi tähänkin tottuu. Joskaan tällä tavalla baari-illan jälkeen silmiä pitää ainakin siristää liikaa, sen verran kirkas on tausta. Pelottaa ajatella, mitä se oli ennen haalentamista, jos sitä kerran on jo runkattu tuottamaan mielihyvää silmille. Nimimerkkien suuruus ei itseäni haittaa, näkeepähän heti, kuka viestin on lähettänyt.

Tiivistettynä, uudistus ei toistaiseksi kauheasti miellytä silmää, mutta kaipa se silmä tottuu uuteen juttuun. Nimim. virkistystaajuuden nostaja.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Ihan vaan pienenä ehdotuksena olisi selkeämpää esimerkiksi joukkue-osioissa jos seuran logo olisi mustavalkoinen jos kyseisessä osiossa ei olisi uusia viestejä palstaa seuraavalle käyttäjällä. Mielestäni tämä myös selkeyttäisi palstaa ja parantaisi luettavuutta.
 

krobbe

Jäsen
Muutama huomio.

Ehkä päivitykset ovat vielä kesken ja muutoksia on tulossa, mutta kuitenkin tämän hetkisen tilanteen mukaan näen miinuksina ainakin seuraavat asiat:

- uudet viestit toiminto puuttuu, tai minä ainakaan en sitä löytänyt.

- keskustelupalstan logot ei oikein jaksa innostaa. Foorumissa on uusia viestejä info jää puuttumaan. Vapaan puolella (siis etusivulla) on vanha systeemi; kiekko, jonka päällä on info mm. uusien viestien (kaksi A 4) tulosta osioon. SM-liiga joukkueiden logot voisi myös mielestäni poistaa, vanha rauhallinen ulkoasu oli mielestäni paljon parempi. Nyt ollaan menossa selkeästi lasten värityskirjan maisemiin.

- tuo tausta saisi tosiaan olla astetta tummempi, noin kirkas tausta häiritsee ainakin minua niin kuin palautteista päätellen monia muitakin.

Muutoinhan uudistukset ovat onnistuneita.

Ps. Suurin ongelma on kuitenkin tuo uudet viestit -namikan puuttuminen, sillä nuo muutkin (logo) ongelmat menettävät merkitystään tuntuvasti.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Moskova 2007 -osiossa aiheiden otsikot eivät järjesty vasempaan reunaan vaan keskelle. Vasemmalla on se logo (uusia viestejä), sitten tyhjää ja keskellä vasta aiheen otsikko. Kokeilin tyhjennellä välimuistia ja cookieita ja käynnistellä selainta. IE selaimena.

E: Tuleeko NHL-osioon joukkueiden logot esim. joukkue kausi xx -ketjuihin?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Näkyykö teillä lainauksessa tuo kuvake, mistä pääsee klikkaamaan lainattuun viestiin? Minulla siinä kohdalla on vain sellainen puuttuvan kuvan kuvake, jossa teksti "Näytä viesti". Selaimena IE6 ja käyttis XP. Linkki sinänsä toimii, mutta kuvake puuttuu.

Ei mullakaan kuvaketta siinä ole, vain teksti.
 

Kaivanto

Jäsen
Ei mullakaan kuvaketta siinä ole, vain teksti.

Mulla ei ole edes puuttuvan kuvan kuvaketta, teksti vain, kuten kai sullakin, jos oikein ymmärrän.

edit: niin ja yo. koskee Mozilla 2.0.0.3:a, IE 6:lla tosiaan näkyy näkyvän puuttuvav kuvan ruksi. Opera 7.50:llä teksti näkyy jonkin sortin korkokuvana.
 
Viimeksi muokattu:

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Mikä logiikka noissa lukematon/luettu viestiketju-väreissä on?
Keltaiset ovat sellaisia, mihin on tullut uusia viestejä paitsi jos oletkin joskus vastannut ko. ketjuun jolloin ketjun väri on sininen?

Vai onko kyse jostain sellaista ominaisuudesta joka on vielä vaiheessa.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Muistatteko, kun Jatkoaika edellisen kerran päivitti keskustelupalstan ulkoasua? Silloin itkettiin pitkään, kuinka palsta on sysipaska, ja pakottaa lopettamaan Jatkoajassa roikkumisen.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Muutosehdotus

SM-liiga NHL Maajoukkue Mestis Keskustelu Yhteystiedot Palaute Linkit

Nuo saisivat olla jaoteltuna tasaisesti palkissa, jotta saataisiin sinne harmonisempi kompositio. Nyt sivu on vähän kuin kallellaan vasemmalle päin.

Sanojen väliin vaikka | -merkki

Esimerkki:

SM-liiga | NHL | Maajoukkue | Keskustelu | Yhteystiedot | Palaute | Linkit
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mulla ei ole edes puuttuvan kuvan kuvaketta, teksti vain, kuten kai sullakin, jos oikein ymmärrän.

edit: niin ja yo. koskee Mozilla 2.0.0.3:a, IE 6:lla tosiaan näkyy näkyvän puuttuvav kuvan ruksi. Opera 7.50:llä teksti näkyy jonkin sortin korkokuvana.

Joo, täällä on myös Firefox ja sama versio, eli vain teksti on kehissä.

Tuo Uleåborgirin ehdotus on hyvä, itseänikin häiritsee ko. linkkien painottuminen vasemmalle.
 

enigma

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuusKi, Nikerit
Silmiä kirvelee näin kirkas väri. Ei hyvä ollenkaan..

Mutta selkeyttä tuli logojen ansiosta lisää. Propsit siitä.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Tuleeko se vanha tuttu, hyväksi havaittu ulkoasuvalikko vielä takaisin? Itse kun en muista, oliko oma valinta vade- vaiko semi retro. Toivottavasti jokin vastaava, tai pelkistetty tekstipohjainen on saatavilla (á la hfboardsin PDA/Mobile -ulkoasu).

Myöskin pätkä stylesheetistä syö miestä, linkki ja visiteerattu linkki molemmat samalla (musta) värillä. Nyt kun ei näe laisin, onkohan jotakuta linkkiä tullut tarkasteltua jo aiemmin.
 
Viimeksi muokattu:

Jamina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, HJK
Saisko tuonne viestiketjun looppuun vielä tiedon mitä ketjua olen lukemassa?
Esim. Keskustelu - Vapaa keskustelu - Vitutusketju Nyt iteto näkyy vain ylhäällä.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä se vanha oli parempi. Tässä häiritsee eniten tuo turha kirkkaus ja nimimerkkien ei ehkä tarvitsisi olla kissankokoisilla kirjaimilla.
 

irGGu

Jäsen
Vieläkin kaipaisin kipeästi noiden kultaisten palkkien muuttamista tumman sinisiksi. En yksinkertaisesti pidä tuosta väristä, jatkoajan pitää olla sininen.

Minä taidan olla yksi niistä harvoista joka pitää siitä että nuo nimimerkit näkyvät noin suurella. Koskaan en aiemmin katsonut ketä on kirjoittanut mitäkin, ja siksi suurin osa nimimerkeistä on aivan outoja. Paitsi niiden jotka kirjoittaa monia viestejä päivässä. Nyt niitä ei voi olla huomaamatta, ja jo tähän mennessä olen noteerannut paljon "uusia" nimiä.

Mutta tuo kultainen, tuo kultainen..
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Päivityksen jälkeen ikoni thread_dot_lock.gif näyttäisi puuttuvan. Aiheuttaa sen että tuo "ikonialue" vasemmalla venyy hint-tekstin mittaiseksi ja on näin ollen aika ikävää luettavaa.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"Yksityisviestilaatikkosi on 93% täynnä."

Tärkeä tieto. Yritinkin laskea, että kuinka monta prosenttia 93 on sadasta, mutta en onnistunut :).

Kaikkeen tottuu. Sen verran löytyy kuitenkin perspektiiviä, että paljon kamalempiakin ulkoasuja löytyy netin forumeista. Esim. FF2:n aivan järkyttävään vihreään ulkoasuun verrattuna tämä on ihan kelvollinen.

Edit: Missäs muuten vanhojen kolumnien, otteluennakoiden/raporttien hakusyystemin kehittämisen kanssa mennään? Käsittääkseni sellaista on ainakin luvattu, että ne kaivettaisiin esille.
 
Viimeksi muokattu:

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Jeps, nyt tässä vähän tottuneena tähän uudistukseen ei silmiini nyt mitään räikeitä puutteita tule. Liian isot nimimerkit ja erityisesti oudosti värjätyt kiekot ennen topicin nimeä ovat nyt jotain. Keltaisella kaikki uudet, paitsi sitten sinisellä kuitenkin väleissä kaikki johon on itsekin osallistunut, vähän sekavaa.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Onko mulla joku filtteri koneessa vai miksi tuolle SM-liigapalstalle ei tule Jypin logoa ollenkaan?

EDIT: No nyt se oli sinne ilmestynyt??? Tarttisko soittaa Scullylle tai Mulderille?
 
Viimeksi muokattu:

J.Petke

Jäsen
Jeps, nyt tässä vähän tottuneena tähän uudistukseen ei silmiini nyt mitään räikeitä puutteita tule. Liian isot nimimerkit ja erityisesti oudosti värjätyt kiekot ennen topicin nimeä ovat nyt jotain. Keltaisella kaikki uudet, paitsi sitten sinisellä kuitenkin väleissä kaikki johon on itsekin osallistunut, vähän sekavaa.

Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä että kaikki uudet keltaisella, on kirjoittanut siihen ketjuun tai ei. Kyllähän sen tuosta tekstin lihavoinnista huomaa myös mutta vaikeammin kuin tuosta keltaisesta lätkästä.

Myös ainakin minulla on keskustelujen aukeaminen ollut hitaampaa uuden palstan aikana kuin ennen.
 
Viimeksi muokattu:

Hack

Jäsen
Onko Jatkoajan ylläpito päivittämässä Jatkoajan pääsivuja (muita kuin tämän keskustelun) saman teeman mukaisesti? Näyttää nimittäin hauskalta, kun varsinkin sivun ylälaita muuttuu niin radikaalisti painaessa pääsivulla "keskustelu"-kohtaa.
 

Kaivanto

Jäsen
Myöskin pätkä stylesheetistä syö miestä, linkki ja visiteerattu linkki molemmat samalla (musta) värillä. Nyt kun ei näe laisin, onkohan jotakuta linkkiä tullut tarkasteltua jo aiemmin.

Netissä kaikkien muiden kuin normaalin sinisen käyttäminen vierailemattomassa linkissä on taiteellinen eikä järkeen perustuva ratkaisu. Ihmisten nettilukutaitoon sisältyy käsitys linkin ulkonäöstä ja sen rikkomisessa ei ole tolkkua, jos tähdätään käytettävyyteen. Täällä ei tällä hetkellä erota linkkiä ja alleviivattua tekstiä toisistaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös