Mainos

Kysymyksiä keskustelupalstan moderaattoreille ja ylläpidolle II

  • 1 143 508
  • 6 476

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Voitteko @Moderaattorit käydä Perussuomalaiset-ketjussa muistuttamassa, että ketju käsittelee perussuomalaisia, ei
a) Päivi Räsästä
b) Päivi Räsäsen abortti/adoptiokantoja.

Päivi Räsänen ei ole perussuomalainen vaan kristillisdemokraatti.
 
Jännä, ite ajattelin (suhteellisen uutena kirjoittajana) aihetta olleen sivuttu jo.
Toki, mikäli ylläpito ei kysymykseen reagoi, kertoo se itselleni tästä palstasta tarpeeksi.

Kirjoittajien oikeudet kiinnostaa itseäni lähinnä siksi, että uskon täällä kirjoittaessani törmänneeni yhteen modeen. Kaverin teksti on yllättävän kärkästä, voisikin hyvin sanoa liikuttavan siinä provon rajoilla.
Mikäli kirjoittaja on yp:n jäsen, on luonnollisesti turhaa lähteä oikaisemaan nimimerkin väitteitä / tarttua aiheettomuksiin, koska sota on hävitty ennen ensimmäistäkään laukausta.

Niin kauan, kuin modet toimivat incognitona meidän tavisten keskellä, lienee ainakin turhaa ihmetellä eriarvoista kohtelua.
Moderaattoreiden nimimerkit eivät ole julkista tietoa. Yksi syy tähän on se, että se antaa mahdollisuuden niin meille kuin teille mahdollisuuden keskustella asioista aivan normaalisti.

Mikäli koet jonkun kirjoittajista rikkovan sääntöjä provosoimalla, käytä raportointi-nappia. Ikävä kyllä vaikka yritämme parhaamme, kaikkea emme mekään huomaa.

Palstalla on lukuisia kirjoittajia ja todennäköisyydet sille, että kyseessä olisi ylipäätään ylläpidon jäsen, ovat erittäin pienet.

Jännä nähdä kuinka pitkän pelikiellon moderaattorit asettavat käyttäjälle ylläpito tuosta onelinerista, joka sisälsi vain yhden sanan, jossa siinäkin ainoastaan kaksi kirjainta. "Aha" ja "täysin samaa mieltä" olivat viikon arvoisia suorituksia.
Nimimerkki Ylläpito mahdutti tähän kahden kirjaimen viestiin enemmän asiasisältöä, kuin moni saa mahdutettua usean kappaleen viestiin. Tämän vuoksi emme vie kyseistä viestiä jatkokäsittelyyn.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiitos "Tykkää" - napista. Harmi ettei omista viesteistään voi tykätä ;-)
 
Rene Saari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hamilton Mustangs
Mikäli koet jonkun kirjoittajista rikkovan sääntöjä provosoimalla, käytä raportointi-nappia.

Kuten sanottua, lukemani perusteella useampi kirjoittaja täällä on sitä mieltä, että tasapuolista kohtelua on turha odottaa.
Onko silloin raportointi-napilla mitään merkitystä muuta kuin heille, jotka ovat ylemmässä kastissa?

Mutta, tehdään nyt muutama jatkokysymys:

1. Perusteletteko hyllytyksen / hyllyttämättä jättämisen (syytä kysyttäessä)?
2. Vanhentuuko ”rikos”, eli annatteko paljonkin jälkikäten sanktiota (viittaus: ”kaikkea emme mekään huomaa”)?
 
Jatkoajan moderaattoreiden päätökset esimerkiksi pelikieltojen suhteen ovat aina kollektiivisia. Yksittäinen moderaattori ei siis päätä pelikiellosta, vaan päätökset tehdään tiiminä. Modetiimi tulee eri puolelta Suomea hyvin erilaisista taustoista ja tällä pyritään turvaamaan niin tasapuolinen kohtelu, kuin yleensä on mahdollista. Täydellisyyteen mekään emme kykene, tälläkin puolella ruutua on kuitenkin ihan tavallisia ihmisiä.

Mitä kysymyksiisi tulee
1. Pelikielloista tulee ilmoitus palstalle. Lisäksi olemme yhteydessä rikkeen tehneeseen käyttääjään niin pelikielloissa kuin lievemmissä huomautuksissa. Yksittäisiä pelikieltoja emme kuitenkaan kommentoi julkisesti emmekä yksityisesti.
2. Emme lähde ruotimaan viikkoja vanhoja viestejä, mutta joissain tapauksessa olemme merkanneet vanhemman tapauksen muistiinpanoihimme.

Moderaattorit
 
Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Saako tuon tykkäysominaisuuden jotenkin asetuksista piiloon? Minua ei muiden peukuttamiset kiinnosta eikä tuo laatikko esteettisestikään niin kaunis ole, että sen tarvitsisi olla näkyvissä. Vai onko tuohon vain pakko sopeutua?
 
Ylläpito

Administrator

Ei saa käyttäjän sivustoasetuksista piiloon. Jos asian suhteen nousee kapinahenki niin voimme miettiä vaihtoehtoja asian ratkaisemiseksi.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Saako tuon tykkäysominaisuuden jotenkin asetuksista piiloon? Minua ei muiden peukuttamiset kiinnosta eikä tuo laatikko esteettisestikään niin kaunis ole, että sen tarvitsisi olla näkyvissä. Vai onko tuohon vain pakko sopeutua?
Sen verran saa ainakin "modattua", että asetuksista saa ilmoitukset tykkäyksistä pois. Ei toki sitä mitä meinasit, mutta jos jotain alkaa hälytykset nyppiä.
 
Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Sen verran saa ainakin "modattua", että asetuksista saa ilmoitukset tykkäyksistä pois. Ei toki sitä mitä meinasit, mutta jos jotain alkaa hälytykset nyppiä.
Joo, tuon kyllä huomasin. Sen verta harvoin tulee kirjoiteltua, ettei onneksi tarvitse liiallisesta tykkäysmäärästä huolehtia!

Ei saa käyttäjän sivustoasetuksista piiloon. Jos asian suhteen nousee kapinahenki niin voimme miettiä vaihtoehtoja asian ratkaisemiseksi.
Selvä homma, olen varmasti vähemmistössä asian suhteen, joten koetan sopeutua muutokseen. Kiitos vastauksesta.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Modetiimi tulee eri puolelta Suomea hyvin erilaisista taustoista ja tällä pyritään turvaamaan niin tasapuolinen kohtelu, kuin yleensä on mahdollista. Täydellisyyteen mekään emme kykene, tälläkin puolella ruutua on kuitenkin ihan tavallisia ihmisiä.

Ovatko sukupuolten moneus, taidelukiolaiset, saamelaisnuoret ja muut syrjityt edustettuina? Mutta muistakaa: rasistien kanssa ei pidä keskustella, eikä fasistien, sadistien kanssa vain jos sadisti tykkää läpsiä itsekin!!!
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Tuleeko seuraavaksi sellainen reaktionappi, jolla voi tuoda ilmi viestistä esille nousseen tunnetilan? Sillä voisi sitten kätevästi reagoida joko vihaista naamaa tai sitten ironisesti jotain hymyilevää naamaa, jos joku kirjoittaisi jotain urpoa tai joku urpo kirjoittaisi jotain.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oho! No jopas jotain, outoa nähdä äsken ensimmäistä kertaa tykkäys äsken sattumanvaraisessa lukemassani viestissä, luulin että joku oli hassutellut sellaisen omaan viestiinsä alalaitaan.

Ei mitään, kohti uusia tuulia täälläkin.
 
Tuleeko seuraavaksi sellainen reaktionappi, jolla voi tuoda ilmi viestistä esille nousseen tunnetilan? Sillä voisi sitten kätevästi reagoida joko vihaista naamaa tai sitten ironisesti jotain hymyilevää naamaa, jos joku kirjoittaisi jotain urpoa tai joku urpo kirjoittaisi jotain.

Tällaista ei ole suunnitteilla. Tykkää-napin toivomme vähentävän näitä "Aamen", "Samaa mieltä" ja "Hyvin sanottu siellä takana" -onelinereitä. Mahdollisten muiden tunteiden julkituomiseen edelleenkin paras tapa on kirjoittaa viesti ja osallistua tällä tavoin keskusteluun.

Moderaattorit
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Elvis Presley - Heartbreak Hotel
Kiitti hei. Nyt on helpompi olla samaa mieltä kaikkien kanssa. Ei tuu paljoa kirjoiteltua tänne, kun monet osaa samat ajatukset tuoda paremmilla sanoilla esille. Nyt voi vaan tykätä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Onko typerä ajatus, jos moderaattorit ottaisivat oikeuden muuttaa äänestysketju tavalliseksi keskusteluketjuksi? Esimerkiksi Yhdysvaltojen vaaleista keskustellaan nyt kierrätyskeskuksen puolella vain siitä syystä, että ketju sisältää äänestyksen, vaikka viestien sisällön takia sen pitäisi olla vapaan puoluen asiaketjujen joukossa.

Äänestysten on hyvä pysyä kierrätyskeskuksessa, mutta mielestäni on hyödyllisempää poistaa äänestys kuin pitää asiakeskustelua kierrätyskeskuksessa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Hei, mulla on parina viime päivänä lagannut jatkoaika kesken istunnon, heittää tekstin: unoccurred database error, try again later. Homma kyllä taas lähtee pelittään kun palaa nuolilla pari sivua taaksepäin, joten mistään isommasta ei lie kyse, mutta tiedoksi.
 
Kiitos tiedosta, seuraillaan tilannetta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös