Mainos

Kysymyksiä ja kommentteja Jatkoajan toimitukselle ja moderaattoreille

  • 202 698
  • 1 488
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä mietiskelen sitä että onko tosiaan säännöt erilaiset niille jotka ovat kirjoittaneet "vuositolkulla" jatkoaikaan koska ns. aktiivi nimerkkejen joukosta löytyy muutamia sen sortin tapauksia ettei voi käsittää että ei ole kaverin oikeuksia poistettu.
Samanaikaisesti kuitenkin käsittääkseni, varoituksia saadaan mitättömistä asioista.

Tiukka linja on ihan hyvä juttu mutta linjanhan pitäisi olla sama kaikille.

Uskomattomia piirteitä on vaikka siinä kopteriketjussa missä tietyt kaverit välittömästi uhrien ammattien selviämisen jälkeen aloittaa politiikkakeskustelun.
Mielestäni sopimattomaan aikaan, sopimattomassa paikassa.

Samaa touhua oli myös lontoon terrori-isku ketjussa, missä typerintä on faktojen väärinkäyttö eli kirjoitukset mitkä perustuvat ennakkoluuloisiin näkemyksiin ja itse tulkittuun osaan faktatiedosta.
Tarkoittaen kirjoittelua lähi-idän tilanteesta.
 
Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Ylläolevaan viitaten, voisiko epämääräisestä pilkunnussimisesta rankaista vaikka kahden päivän kirjoituskiellolla?
 
Groove Armada kirjoitti:
Ylläolevaan viitaten, voisiko epämääräisestä pilkunnussimisesta rankaista vaikka kahden päivän kirjoituskiellolla?

Hyvä idea. Vähän niinkuin kahden minuutin jäähy lätkässä. Jos rike toistuu saman pelikatkon aikana, voidaan antaa 2+2 päivän kirjoituskielto. Kuitenkin on syytä muistaa, että SM-liigassa (Jatkoajassa) tuomarit (moderaattorit) ovat ailahtelevaisia ex-liigapelaajia (ex-kirjoittajia), joten tuomarointi (moderointi) on melkoista arpapeliä. Lehdistötilaisuudessa (yksityisviestein) voidaankin sitten puida näiden surkeutta ja puolueellisuutta.

Kerrassaan hieno idea!
 
Number 11

Jäsen
Tuo Possu04:n kirjoitusoikeuksien poistaminen herätti yhden kysymyksen:

Onko kirjoitusoikeuksia mahdollista saada takaisin myöhemmin jos syy on esim. kirjoittajan iästä johtuva tekstin heikko laatu?

Periaatteessahan varhaisteinien ei kannattaisi eksyä tälle palstalle, koska heidän tuotoksiensa taso ei pääsääntöisesti vastaa palstan vaatimuksia ja näin ollen heidän "jatkoaikauransa" päättyy ennenaikaisesti. On tietenkin todennäköistä, että kyseinen henkilö saa uuden tietokoneen yms. ja pystyy uuden IP-osoitteen turvin aloittamaan "uransa" uudelleen. Tämähän on kuitenkin sääntöjen vastaista periaatteessa ainakin?
 
X-Hearted

Jäsen
Taas meni serveri tukkoon Schnabelin kiinnityksen myötä. Aiotaanko asialle tehdä jotain asiaa edistävää?
 
Carlos

Jäsen
Routainen Sydän kirjoitti:
Taas meni serveri tukkoon Schnabelin kiinnityksen myötä. Aiotaanko asialle tehdä jotain asiaa edistävää?

Tätä minäkin ihmettelen. Ennen päivitystä maksimikuorma oli jossain reippaasti yli 2000 yhtäaikaisen lukijan paikkeilla, ja päivityksenhän piti vain parantaa tilannetta. Nyt vaikuttaa että n. 1800 lukijaa on jo maksimi, miksi näin?
 
Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
Carlos kirjoitti:
Tätä minäkin ihmettelen. Ennen päivitystä maksimikuorma oli jossain reippaasti yli 2000 yhtäaikaisen lukijan paikkeilla, ja päivityksenhän piti vain parantaa tilannetta. Nyt vaikuttaa että n. 1800 lukijaa on jo maksimi, miksi näin?

Samat sanat. Jos tää putka on kyykyssä joka kerta kun Penan faksi älähtää niin ei hyvältä haise. Lisää rautaa prkl.
 
Suosikkijoukkue
Ilves Tampere
Ei vittu, nyt mä en kestä enää...

Eihän tämä se maailman suurin väärys ole, mutta silmiin sattuu, kun noissa säännöissä lukee esim. "§ 6". Kun sen kuuluisi olla 6 §. Eli pykälämerkin kuuluisi tulla sääntökohdan numeron jälkeen. Sama vaikuttaa toistuvan, kun pelikieltoja/kirjoitusoikeuksien poistoja koskien viitataan tiettyyn sääntökohtaan.

Tämä johtuu ihan siitä, että pykälää merkitsevä symboli "§" koostuu kahdesta s-kirjaimesta ja viittaa latinankieliseen ilmaisuun "signum sectiones", jonka yleisen luonteen takia §-merkki on kautta aikain sijoitettu normikokonaisuuden (laki tms.) kohtaa ilmaisevan numeron perään, ei eteen.

Tätä nyt voidaan toisaalta perustella myös sillä, että käytäntö on vakiintunut osaksi yleisiä oikeinkirjoitussääntöjä.

Kiitos ja anteeksi.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Tapio Rautalapio kirjoitti:
Eihän tämä se maailman suurin väärys ole, mutta silmiin sattuu, kun noissa säännöissä lukee esim. "§ 6". Kun sen kuuluisi olla 6 §.

Ja sanovat vielä juristeja pykälännussijoiksi....Ei vaan onhan sillä vissi ero onko edessä vai takana. Sitäpaitsi Rautalapion Tapsa on oikeassa.
 
Suosikkijoukkue
Ilves Tampere
kausi kirjoitti:
Ja sanovat vielä juristeja pykälännussijoiksi....Ei vaan onhan sillä vissi ero onko edessä vai takana. Sitäpaitsi Rautalapion Tapsa on oikeassa.

Osaatko yhtään arvata minkä nussioiksi turkulaisia sanotaa?

Served!
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Tapio Rautalapio kirjoitti:
Osaatko yhtään arvata minkä nussioiksi turkulaisia sanotaa?

Voittamisen kylttyyri on ainakin nussittu meiltä niinkuin teiltäkin. Sanotaa mitä sanotaa.
 
Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
YV

Yksityisviestiä lähettäessä systeemi kysyy että pyydetäänkö kuittaus. Vaihtoehdot ovat ok/cancel. Pitäisi minun järkeni mukaan ollan yes/no.

Voiko asian muuttaa vai näilläkö mennään?
 
Viimeksi muokattu:

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Isot pisteet Jatkoajan toimitukselle Filppulan lähdön uutisoinnista ensimmäisenä jo heinäkuussa. Silloin Virmanen kehtasi avautua julkisesti ja väittää uutista perättömäksi. Nyt kun Filppulan lähtö todellakin varmistui, voi laskea 1+1 ja tajuta, ettei se heinäkuinen JA:n uutinen ollut perätön. Virmanen voisi katsoa peiliin.
 
Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Hakumoottori-kyspä.

Mites toi hakumoottori oikein toimii, kun tuntuuu että kaikkea muuta löytyy, mutta ei sitä mitä hakee.

Esim.

Hakuun "Paras", "Hae vain otsikoista", "Näytä hakutulokset = ketjuja"

Haku palauttaa ekalle sivullekin 11 otsikkoa, joissa ei ole "paras" -hakusanaa. Mikä bugittaa, vai enkö mä vain osaa?

K
 
X-Hearted

Jäsen
mirasane kirjoitti:

Tästä voidaan helposti olla samaa mieltä, sillä Jatkoaika on näyttänyt monet kerrat olevansa se Suomen ykkönen - ja ennenkaikkea nopein - jääkiekon tiedottamisessa. Propsit siitä!
 
OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaiser Soze kirjoitti:
Mites toi hakumoottori oikein toimii, kun tuntuuu että kaikkea muuta löytyy, mutta ei sitä mitä hakee.

Esim.

Hakuun "Paras", "Hae vain otsikoista", "Näytä hakutulokset = ketjuja"

Haku palauttaa ekalle sivullekin 11 otsikkoa, joissa ei ole "paras" -hakusanaa. Mikä bugittaa, vai enkö mä vain osaa?

K

Hakisiko myös ketjussa olevien viestien otsikoista?

EDIT:Kokeilin, ja kyllä hakee. Eli vastaus on:Et vain osaa.
 
Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
OneBigRed kirjoitti:
Hakisiko myös ketjussa olevien viestien otsikoista?

EDIT:Kokeilin, ja kyllä hakee. Eli vastaus on:Et vain osaa.
Eli hakemisen kohdistaminen pelkästään ketjujen nimiinkö ei ole ollenkaan mahdollista? Pöhlöä.
 
Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
OneBigRed kirjoitti:
Hakisiko myös ketjussa olevien viestien otsikoista?

EDIT:Kokeilin, ja kyllä hakee. Eli vastaus on:Et vain osaa.

Mitä kuvan haku palauttaa sinulle?
 
Liitteet

  • haku.jpg
    haku.jpg
    14,3 KB · kertaa luettu: 365

krobbe

Jäsen
Minulle tuo kuva aukeni muodossa:

Palvelin on ruuhkautunut liian suuren käyttäjämäärän takia. Älä yritä ladata haluamaasi sivua välittömästi uudelleen, vaan yritä palata palstalle myöhemmin.

Perkkale, että tökkii nykyisellään nämä sivut.

Uudistuksen myötä nuo hakutoiminnot ainakin menivät mielestäni huonompaan formuun.
 
Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
OneBigRed kirjoitti:
Samoja ketjuja kuin sama haku niin, että laitat näyttämään tulokset viesteinä. Silloin pitäisi aueta sinullekin miksi niitä ketjuja siinä näkyy.

Siis MITÄ? Ei nyt poreile ollenkaan.

Millä optioilla saat kaikkiin löydettyihin otsikkoihin hakutuloksen "paras"?
 
OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
paras

Kaiser Soze kirjoitti:
Siis MITÄ? Ei nyt poreile ollenkaan.

Millä optioilla saat kaikkiin löydettyihin otsikkoihin hakutuloksen "paras"?

Ketjussa oleviin viesteihin saa myös otsikon, ja haku "vain otsikoista" ottaa huomioon myös nämä.

Eli nyt nimesin tämän viestin otsikoksi paras, ja täten tämän ketjun pitäisi ilmestyä myös haku tuloksiin, vaikka ei aiemmin olisi siellä näkynyt.
 
Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
OneBigRed kirjoitti:
Ketjussa oleviin viesteihin saa myös otsikon, ja haku "vain otsikoista" ottaa huomioon myös nämä.

Eli nyt nimesin tämän viestin otsikoksi paras, ja täten tämän ketjun pitäisi ilmestyä myös haku tuloksiin, vaikka ei aiemmin olisi siellä näkynyt.

Mjaah. Me puhumme eri asiasta. Minä tarkoitin ketjujen otsikoita, en viestien.. Mutta siis, se ei siis onnistukaan.. Paskan möivät.

Saisiko tämän palstan jo muuten vain rekkautuneiden käyttöön, ettei tarvisi jatkuvasti pällistellä tuota perkuleen servu on täynnä-ilmoa?
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kaiser Soze kirjoitti:
Saisiko tämän palstan jo muuten vain rekkautuneiden käyttöön, ettei tarvisi jatkuvasti pällistellä tuota perkuleen servu on täynnä-ilmoa?
Aivantäysin samaa mieltä. Tälläkin hetkellä rekisteröityneet käyttäjät edustavat alle kolmasosaa keskustelussa sisällä olevista ja kauden alettua tilanne varmasti pahenee.
 
scholl kirjoitti:
Jos serveri onkin täynnä suuren kävijämäärän takia niin miksei voi lukea "Liikaa kävijöitä. Yritä myöhemmin uudestaan."? Nyt kun yrität lähettää viestiä ja tulee ilmoitus, että "Serveri täynnä. Yritä myöhemmin uudestaan"

Ja jos tosiaan ongelma on se, että kävijöitä on liikaa niin olisi reilua myöntää se rehellisesti, eikä antaa ymmärtää, että serveri on täynnä.
Tuo ruuhkautumisilmoitus on nyt muutettu hieman paremmin asiaa kuvaavaan muotoon. Kyseessä tosiaankin on liian suuresta yhtäaikaisesta käyttäjien määrästä, joka pyritään korjaamaan mahdollisimman pikaisesti, jottei vastaavaa tilannetta syntyisi.
kantriantero kirjoitti:
Ei kykene lajin vaatimaton ystävä ymmärtämään mikä hirvittävä kiire on edellisen päivän ottelutulosten poistamisessa etusivulta, kun samaan aikaan siinä oikeassa reunassa roikkuu "ennakoita" tulevista otteluista parhaimmillaan vuorokausitolkulla etukäteen. "Ennakoita" lainausmerkeissä sen vuoksi, että toimituksellen sisältöhän noissa on ainakin näin harjoituskaudella, sanoisinko - vaatimatonta.
Välitimme viestin ylläpidolle eteenpäin ja eiköhän pikapuoliin saada otteluiden vaihtuminen etusivulla vasta pelipäivän iltapäiväksi. Nyt tuota sääteli vielä liigakauden aikainen asetus.
Kaivanto kirjoitti:
Meinasin avata äänestyksen aiheesta suosikki-yleisurheilulajisi, mutta äänetykseen voi näemmä laittaa vain 15 vaihtoehtoa ja lajeja on 25. Ihan niinkuin joskus olisi voinut laittaa huomattavasti enemmän, 40 muistaakseni. Palstauudistuksen yhteydessä muuttunut? Voisikohan tuota määrää rukata takaisin ylöspäin?
Vaihdetaanpa vaikka sinne 40:een. Todennäköisesti päivityksen yhteydessä sinne on tullut vakioasetus.
mirasane kirjoitti:
Helikopteriketjun keskustelijoista yksi on menettänyt onnettomuudessa setänsä, toinen naapurinsa ja kolmannelta kuoli tuttavan tytär. Se, että ervatsalo tulee ketjuun heittämään "kopterissa oli liikaa tuliaisia, ahneella on paskainen loppu!!" -kaltaisia kommentteja rikkoo kyllä mielestäni juuri tuota yleistä hyvän maun käsitettä.
Viimeinen kommenttimme tähän yksittäistapaukseen. Kannattaa tutustua missä vaiheessa tapahtumia ja ketjun kirjoituksia tuo kyseinen viesti oli sinne lisätty. Sitten voitte pohtia lisää vai vähentääkö se sen mauttomuutta.

Tuo logiikka kokonaisuutena taas on varsin ontuva palstan moderointiin. Eipä taida "markkupaukkusen" äiti pitää niistä kaikista lempinimistä, joita poikaansa täällä kutsutaan - emme kuitenkaan ihan heti ole antamassa pelikieltoja "lukijoiden loukkaamisesta".
Metsästäjä kirjoitti:
Näköjään KalPa on linkitettynä yhä Mestiksen puolelle (LINKIT välilehdessä) . Hain linkkiä ensin SM-liigajoukkueiden puolelta ja sitten muistin, että KalPahan pelaa Mestiksessä...
Jahka löydämme linkkien säätämisen tunnarit, niin ylennetäänpä KalPa liigaan.
Nikke kirjoitti:
Ovatko Moderaattorit jättänet palauttamatta monien poispotkittujen kirjoittajien kirjoitusoikeuksia? Mietin vaan kun näitä "uusia nimimerkkejä" josta paistaa se vanha läpi näyttää olevan täällä. Sama se oikeastaan minulle, kunhan ihmettelen.
Yhden käden sormilla ovat nuo laskettavissa. Käytännössä paluun hakijat siis on hyväksytty takaisin.

Noita "uusia nimimerkkejä" yrittävät ne nikit, jotka tietävät, ettei heillä paluuta ole - vaikka kuinka kiltisti pyytäisivät.

Poispotkittujen uusia yrityksiä bongaamme harva se päivä, kaikkien poistoa vaan ei aina julkisteta välttämättä. Jos epäilyksenne heräävät, niin olemme erittäin kiitollisia näiden tapausten raportoinnista.
Ren Höek kirjoitti:
Saako skitsofreenikko ottaa toisen nimimerkin? Me, tai siis minä, en tietenkään edusta kyseistä ryhmittymää. Tuli vaan mieleen, kännissä kun kerran ollaan.
Mielenhäiriöisille säännöt ovat samat kuin muillekin, eli toisen nimimerkin käytöstä lähtevät hyllylle molemmat nikit.
fat of the land kirjoitti:
Tässä mietiskelen sitä että onko tosiaan säännöt erilaiset niille jotka ovat kirjoittaneet "vuositolkulla" jatkoaikaan koska ns. aktiivi nimerkkejen joukosta löytyy muutamia sen sortin tapauksia ettei voi käsittää että ei ole kaverin oikeuksia poistettu.

Uskomattomia piirteitä on vaikka siinä kopteriketjussa missä tietyt kaverit välittömästi uhrien ammattien selviämisen jälkeen aloittaa politiikkakeskustelun.
Mielestäni sopimattomaan aikaan, sopimattomassa paikassa.

Samaa touhua oli myös lontoon terrori-isku ketjussa, missä typerintä on faktojen väärinkäyttö eli kirjoitukset mitkä perustuvat ennakkoluuloisiin näkemyksiin ja itse tulkittuun osaan faktatiedosta. Tarkoittaen kirjoittelua lähi-idän tilanteesta.
Säännöt eivät ole erilaiset eri nimimerkeille, riippumatta joukkueesta, rekisteröitymisajasta, hiusten väristä tai puoluekirjasta.

Sen sijaan niiden tulkinnassa otetaan monia seikkoja huomioon. Jos kirjoittaja on vaikkapa osallistunut keskusteluun asiallisesti neljän vuoden ajan ja tuottanut sinä aikana paljon hyviä viestejä, otetaan se huomioon mahdollisia rikkomuksia rangottaessa.

Jos taas tuomiolla on vastarekisteröitynyt kirjoittaja, jonka viestit eivät ole palstalle tuottaneet mitään lisäarvoa, armo ei todennäköisesti ole se todennäköisin suunta. Kokonaiskuvaa siis katsomme. Kukaan taas ei ole kirjoittanut neljää vuotta pelkkää sontaa, koska sellaisella tyylillä ei oikeuksiaan pitkään säilytä.

Kenen sitten pitäisi päättää mistä missäkin ketjussa on sopivaa puhua? Jonkun mielestä, kuten sinun, politiikkakeskustelu on sopimatonta. Jonkun mielestä, tässäkin ketjussa, taas "RIP-keskustelu" ei ole palstalle sopivaa, koska se ei ylipäänsä mitään keskustelua ole.

Me emme lähde jatkossakaan ottamaan kantaa siihen mistä missäkin ketjussa on sopivaa puhua. Tarvittaessa jaamme ketjuja, jos selvä sivuraide on sieltä erotettavissa. Samoin olisi toivottavaa, että te kirjoittajat itse avaatte ketjuja uusista aiheista; sen sijaan, että kaikki maan ja taivaan väliltä upotetaan johonkin ketjuun off-topicina.

Ja "ennakkoluuloisten näkemysten" moderointi, no, tarvinneeko tuohon oikeasti vastatakaan?
Number 11 kirjoitti:
Tuo Possu04:n kirjoitusoikeuksien poistaminen herätti yhden kysymyksen:

Onko kirjoitusoikeuksia mahdollista saada takaisin myöhemmin jos syy on esim. kirjoittajan iästä johtuva tekstin heikko laatu?
Kyllä ne oikeudet on mahdollista saada takaisin, samaan tapaan kuin muillakin poistetuilla kirjoittajilla. "Kypsyminen" on ehdottomasti palauttamiseen oikeuttava syy - tosin pari kuukautta ei vielä ihan meitä vakuuta...
Tapio Rautalapio kirjoitti:
Eihän tämä se maailman suurin väärys ole, mutta silmiin sattuu, kun noissa säännöissä lukee esim. "§ 6". Kun sen kuuluisi olla 6 §. Eli pykälämerkin kuuluisi tulla sääntökohdan numeron jälkeen. Sama vaikuttaa toistuvan, kun pelikieltoja/kirjoitusoikeuksien poistoja koskien viitataan tiettyyn sääntökohtaan.
Korjataanpa nyt ehtiessämme tuonne sääntöihin. Sitä emme lupaa, ettäkö muistaisimme joka kerta palstan ilmoituksissa laittaa sen pykälän oikealle puolelle numeroa - yritämme parhaamme.
Twite kirjoitti:
Yksityisviestiä lähettäessä systeemi kysyy että pyydetäänkö kuittaus. Vaihtoehdot ovat ok/cancel. Pitäisi minun järkeni mukaan ollan yes/no.

Voiko asian muuttaa vai näilläkö mennään?
Eipä löytynyt mitään mistä sen saisi muutettua. Muutenhan palstaa saa mukavasti suomennettua, mutta nuo promptit ovat johonkin jemmattu. Eli toivottavasti osaatte jatkossakin tulkita mitä tapahtuu OK:sta ja mitä Cancelista. OK pyytää kuittauksen, Cancel ei pyydä.
Kaiser Soze kirjoitti:
Mites toi hakumoottori oikein toimii, kun tuntuuu että kaikkea muuta löytyy, mutta ei sitä mitä hakee.

Mikä bugittaa, vai enkö mä vain osaa?
Näköjään ovat vBulletinilla vaihtaneet tuota hakua, eipä ole aiemmin osunut meidänkään silmiimme. Nyt siis, kuten jo täällä kerrottu, haku kohdistuu myös ketjussa olevien viestien otsikoihin, ei vain koko ketjun otsikkoon. Korjauskin taitaisi olla niin valtavan puukottamisen takana, että tuohon joudutaan tyytymään.

---

Palstan ruuhkautumisen ongelmiin olemme vastanneet omaan ketjuunsa täällä Vapaalla. Ongelmat pyritään korjaamaan mahdollisimman pikaisesti.

t. Moderaattorit
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös