Niin tai sitten unohtaa se kiekko ja nousta pystyyn...Olisi pitänyt jarkkoruutubradmarchandmaisesti polvistua etsimään piilareita jäästä.
Niin tai sitten unohtaa se kiekko ja nousta pystyyn...Olisi pitänyt jarkkoruutubradmarchandmaisesti polvistua etsimään piilareita jäästä.
Niin tai sitten unohtaa se kiekko ja nousta pystyyn...
Jos sellaiseen tilanteeseen itsensä ajaa, niin kyllä. Ei siltä puolustajalta voi viedä puolustuskeinoa pois sillä, että painaa päätä alas.Niin ehdottomasti. Koska jääkiekossa on ihan toissijaista pelata sitä kiekkoa, ensisijaista on ottaa taklauksia vastaan joka suunnasta ja koko ajan, se on se pelin itsetarkoitus.
Ei siltä puolustajalta voi viedä puolustuskeinoa pois sillä, että painaa päätä alas.
Ei ole hyppyä. Toinen luistin on tukevasti jäässä kohtaktihetkellä. Ja kädetkin on alhaalla kuten näkyy.Olihan siinä ihan selvä hyppy. Ei kuitenkaan vauhtia eikä mitenkään erityisen ruma muutenkaan. 2+10 ihan oikea tuomio ja sen jälkeen takaisin peliin.
Ei paljon selvempää polvitaklausta voi suorittaa, varsinkin hidastuksesta näkee että sitä haetaan
Nyt kolahti ikävästi! TPS-hyökkääjän taklaus johti ulosajoon
TPS:n Zach Budishin ottelu päättyi ennen aikojaan, kun hän taklasi KooKoon Alexander Bonsaksenia polveen ulosajon arvoisesti.www.mtvuutiset.fi
Ei paljon selvempää polvitaklausta voi suorittaa, varsinkin hidastuksesta näkee että sitä haetaan
Nyt kolahti ikävästi! TPS-hyökkääjän taklaus johti ulosajoon
TPS:n Zach Budishin ottelu päättyi ennen aikojaan, kun hän taklasi KooKoon Alexander Bonsaksenia polveen ulosajon arvoisesti.www.mtvuutiset.fi
Itse en kovin suurta hakemista näe vaikka onkin mustavalkoiset lasit päässä. Kakkosia näistä on tällä kaudella vihelletty.
Ulosajo tästä, kun pelaaja loukkaantuu on oikein. Jostain syystä Mankinen selvisi huomattavasti vauhdikkaammasta ajostaan 2 minuuttisella.
Osuma polveen on selkeä, mutta johtuu osin siitä että Bonsaksen väistää samalla. Budin lonkka osuu myös Bonsakseen.
Ulosajo tästä, kun pelaaja loukkaantuu on oikein. Jostain syystä Mankinen selvisi huomattavasti vauhdikkaammasta ajostaan 2 minuuttisella.
Osuma polveen on selkeä, mutta johtuu osin siitä että Bonsaksen väistää samalla. Budin lonkka osuu myös Bonsakseen.
Kyllä näistä pitäisi oman järkeni mukaan pelikieltoakin tulla. Tosin kurinpidon nollalinjan, referenssi tilanteesta missä pelaaja oli poissa myös seuraavaasta pelistä on sangen tuore.
Tärkeintä on toki se, että Bonsaksen olisi pelikuntoinen mahdollisimman pian. Kookoolla on just nyt hyvä meininki ja sen soisi jatkuvan.
Mielestäni Budish oli hyvin myöhässä vielä eli oliko Bonsaksen edes kiekollinen tilanteessa?Omaan silmään tuo näytti vähän siltä että Budishin levitys liike on aika olematon ja loukkaantuminen johtuu lähinnä Norjalaisille tutusta telemark käännöksestä. Ja lopussa näyttäisi siltä että Budis yrittäisi hyppäämällä keventää kontaktia. 2 olisi tästäkin riittänyt. Onneksi Bonsa käveli kuitenkin koppiin. Mikä viittaisi pieneen kolhuun.
No eikös kiekko ole lähes Bonsan lavassa, kun kolahtaa? Enkä kyllä näe Budishilta mitään levitystä tai kurkotusta. Mielestäni ulosajotuomio oli hyvä ja riittävä tästä. Toivottavasti ei tullut puujalkaa isompaa ja Bonsaksen ei missaa pelejä.Mielestäni Budish oli hyvin myöhässä vielä eli oliko Bonsaksen edes kiekollinen tilanteessa?
No joo. Oli vaan niin turha viedä loppuun tuota. Mielestäni kuitenkin selkeä polvitaklaus. Bonsaksen yrittää alta pois mutta Budishin jalka on sen verran levällään, ettei siitä ohi mahdu.No eikös kiekko ole lähes Bonsan lavassa, kun kolahtaa? Enkä kyllä näe Budishilta mitään levitystä tai kurkotusta. Mielestäni ulosajotuomio oli hyvä ja riittävä tästä. Toivottavasti ei tullut puujalkaa isompaa ja Bonsaksen ei missaa pelejä.
Eipä siinä ole mitään ihmeellistä että eri peleissä samanlaisissa tilanteissa tuomarit vetävät aivan eri tulkintoja. Valitettavasti.Sinällään aika hassua jos viikon välein tapahtuneista aika identtisistä taklauksista toisesta tulee 2 min. ja toisesta 5 + 20 ja pelikieltoa. Joku linja näihin olisi löydettävä, olisiko esim. niin että polvitaklauksista aina vitonen ja pelikiellot sitten taklauksen 'törkeyden' mukaan?
Niin ehdottomasti. Koska jääkiekossa on ihan toissijaista pelata sitä kiekkoa, ensisijaista on ottaa taklauksia vastaan joka suunnasta ja koko ajan, se on se pelin itsetarkoitus.
Sinällään aika hassua jos viikon välein tapahtuneista aika identtisistä taklauksista toisesta tulee 2 min. ja toisesta 5 + 20 ja pelikieltoa. Joku linja näihin olisi löydettävä, olisiko esim. niin että polvitaklauksista aina vitonen ja pelikiellot sitten taklauksen 'törkeyden' mukaan?