Mitäs se Kontiola teki, kun ei oo tullut seurattua enkä pikaisella etsinnällä löytänyt mitään?
Alla olevasta julkaisusta löytyy videopätkä tuosta tilanteesta, jossa Kontiola tuuppaa poikittaisella mailalla Pelicansin pelajan Kasper Puution pää edellä laitaan. Puutio on tilanteessa kiekoton pelaaja ja taklaus tulee selän puolelta, joten Puutio ei voi tietää tai olettaa taklauksen olevan tulossa ja varautua siihen. Hän on lisäksi pari metriä irti laidasta ja lentää taklauksen voimasta pää edellä kaukalon laitaan, jolloin tilanne on erityisen vaarallinen. Onneksi Puutio ei kuitenkaan loukkaantunut tilanteessa. Ehkä hänen olisi kuitenkin kannattanut jäädä makoilemaan jäähän, niin puusilmät olisivat arponeet tilanteesta kahta minuuttia isomman kakun. Jostain kumman syystä tuntuu, että rangaistuksia arvotaan edelleenkin sen mukaan, loukkaantuuko pelaaja vai ei, eikä rikkeen vakavuuden ja vaarallisuuden perusteella. Arvostan kuitenkin sitä, että näissä tilanteissa pelaaja nousee saman tien ylös, jollei oikeasti ole sattunut pahemmin. Tuomarin pitäisi pystyä arvioimaan rikkeen vakavuus riippumatta siitä, loukkaantuuko pelaaja vai ei.
Vertailukohtana tällaiseen selkäpuolelta kiekottomaan pelaajaan kohdistuneesta taklauksesta, jossa pelaaja lentää pää edellä laitaan voisi käyttää vaikkapa Pelicansin Lenni Killisen joulukuussa tekemää taklausta, josta hänelle tuomittiin kahden pelin pelikielto. Kurinpitoratkaisun perusteet pätisivät aika selkeästi tähän Kontiolan tapaukseen kuitenkin sillä erotuksella, että Killisen tilanteessa oli kuitenkin kyse enemmän kiekontavoittelutilanteesta. Tässä Kontiolan tapauksessa kohteena ollut Puutio oli paljon selkeämmin kiekoton pelaaja kuin Killisen taklauksen kohteena ollut pelaaja Santeri Virtanen. Alla linkki Killisen takauksen kurinpitopäätökseen (sisältää videon tilanteesta).
Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt Pelicansin Lenni Killiselle kahden ottelun pelikiellon 9.12.2023 pelatussa Pelicans–Ilves-ottelussa tapahtuneesta tilanteesta.
liiga.fi
Tuo Kontiolan tapaus nyt oli ja meni. Siihen ja siitä langetettuihin tuomioihin ei enää pysty vaikuttamaan. Toivoisin kuitenkin, että vastaavat vaaralliset taklaukset otetaan tuomareiden toimesta jatkossa pois ja tuomitaan niistä suoraan pelirangaistus ja kurinpito langettaa vielä asiaan kuuluvat lisärangaistukset aina kun syytä on. Vaikka nyt kuinka mestaruudesta pelattaisiin, niin se ei voi olla veruke sallia sääntöjenvastaista ja toisen pelaajan terveyttä vaarantavaa tai toisen pelaajan vahingoittamiseen pyrkivää pelaamista. Joku pikkukakkonen on aika pieni rangaistus sellaisesta tilanteesta, joka voi aiheuttaa toisen pelaajan kauden tai jopa uran päättymisen. Sellaisia ovat aina nämä tilanteet, joissa pelaaja lentää holtittomasti pää edellä laitaan.
EDIT: korjailtu kirjoitusvirheitä