Saksalaiset saivat vihdoin Frank Turnerin England Keep My Bonesin ihan oikeana levynä (tai oikeastaan kahtena, sillä vinyylin mukana tuli myös CD) toimitettua minulle asti. Ei tuo sen kummemmaksi muuttunut levysoittimessakaan: pari turhaa täytebiisiä (Rivers, Wessex Boy), pari keskinkertaista FTHC-kipaletta (If Ever I Stray, Nights Become Days), pari "ylisovitettua" mestariteosta (Peggy Sang the Blues, I Am Disappeared), loput puhdasta neroutta. Erikseen pitänee mainita Glory Hallelujah, joka toimii taustakuoron ja bändin kanssa jopa paremmin kuin akustisena soolona, One Foot Before The Other, joka jyrisee ja rutisee, ah, niin mukavasti ja Redemption, joka on ehkä levyn paras biisi.
Valitettavasti vaan taisi päästä käymään juuri niin kuin pelkäsin: artisti kasvoi sen verran isoksi (Englannin albumilistalla avauspäivänä kuudentena, koko viikon listalla kahdestoista), että tänne asti ei tule ihan heti käymään, ellei sitten joku kesä jollekin festarikeikalle. Toivo tietysti elää, että Yhdysvaltain- ja Englannin-kiertueidensa jälkeen jaksaisi vielä lähteä loppuvuodesta kiertelemään Tavastian kokoisia pikkuklubeja pohjoiseen...