Mastodonin Hunter on täälläkin ollut kuuntelussa. Vaikka biisit ovat menneet huomattavasti suoraviivaisemmiksi ja yksinkertaisemmiksi, niin toimii silti. Vähän yllättävää, koska nimenomaan haastavuuden vuoksi alunperin tykästyin Mastodoniin silloin joskus 2005. Monta vuotta on tultu ja näköjään bändistä löytyy potentiaalia kirjoittaa enemmän hittimuotoista kamaakin. Positiivista, että levystä ei sinällään löydy taaskaan yhtään sietämätöntä biisiä vaan kaikki kuuntelee ihan mielellään.
Uutta Opethia olen myös yrittänyt, mutta ei tajua. Varmaan johtuu isoilta osin siitä, että ei ole koskaan kiinnostanut mitkään 70-luvun iänikuiset jutut ja tuon aikakauden proge muutoinkaan. Levyn ostin käytännössä siksi kun se nyt sattuu olemaan Opethin levy, mutta isoja pelkoja oli jo ennakkoon. Toistaiseksi on olemassa vaara, että tämä jää aika vähälle kuuntelulle. Pitää toki pyöritellä läpi vielä muutamasti, koska rouva totesi tykkäävänsä tästä. Kai se pitää yrittää silloin itsekin löytää jotain, mihin tarttua.
Kuuntelussa ei ole sen sijaan ollut kikkeliheviklassikoita. Kasvoin niistä yli tuossa 14 ikävuoden tienoilla.