Kuuntelussa juuri nyt

[Evil]

Vähän iisimpää "tissilläläpsyttelymusiikkia" viime päivinä. Strengin Pekkaa, Trafficia, Loven Forever Changes, Nick Draken Five Leaves Left. Niin, ja toki hillitöntä Pedro's Heavy Gentlemenia!

 

[Ted Raikas]

Vähän iisimpää "tissilläläpsyttelymusiikkia" viime päivinä. Strengin Pekkaa...

Mitäh? Pekka Streng jos mikä on rankkaa musiikkia. Sen näennäisen keveyden ei tule antaa hämätä. Väitän, että paljon rankempaa kamaa kuin mitä moni mukarankka bändi Suomessa on sittemmin tehnyt tai yrittänyt tehdä.

No, uskon, että tiedostat tämän asian valveutuneena ihmisenä.

 

[Evil]

No, uskon, että tiedostat tämän asian valveutuneena ihmisenä.

Juu, tarkoitin että ei mitään särökitaravallia.

 

[Girardi #5]

Pakko oli taas alkaa palauttelemaan Nirvanan tuotantoa mieleen, oli se kova silloin kun olin teini! :)

 

[Ted Raikas]

Insomnium - Drawn to Black

Avautui ihan hiljattain, että tälläinenkin metallimusiikin suuruus löytyy meiltä Suomesta. Todella komeaa matskua. En ole toistaiseksi tutustunut kuin tähän Above the Weeping Worldiin, jolta tämä kyseinen biisi on. Tämä levy ainakin potkii lujaa, joten täytynee tutustua muuhunkin tuotantoon ja odotella innolla tulevaa levyäkin.

Death metal ei yleensä itselleni putoa, ellei ole varsin melodista, kuten tämä. Myös pientä kansanmusiikin omaista sävyä löytyy, ei yhtä paljon kuin Amorphiksesta, mutta tiettyä sukulaisuutta kuitenkin. Tämä tosiaan nyt deathimpää siis.

Mukava tehdä aina välillä tälläisiä löytöjä hiukan vanhemmista bändeistäkin.

 

[M10]

Anathema - A Fine Day To Exit

Hieno levy!

Mutta mutta, tänään alkaa sitten tutustuminen siihen odotetuimpaan teokseen, Opethin Heritageen. Kaikki mahdolliset arviot ja arvostelut on tullut netistä ja lehdistä luettua, mutta itse levyä en ole kuullut käytännössä ollenkaan.

 

[-Kantor-]

Ghost - Opus Eponymous

Aivan mahtavaa settiä! Soundit täyttä 70-lukua, kertsit hakevat tarttuvuudella vertaansa, sanat kumartavat enemmän bläkkisgenren suuntaan ja tunnelma on koko levyn varsin omaleimaisen mystinen. Löytyy Spotifystä. Suosittelen.

Opeth - Heritage

Parin kuuntelun perusteella parasta Opethia miesmuistiin. Tosin kuulunkin niihin harvoihin vastarannan kiiskeihin, jotka eivät ole ikinä pitäneet Åkerfeldtin murinoita juuri minään. Lopezin rumpalointia tuli myös ikävä, sillä mielestäni hänen dynaaminen soittotyylinsä istuisi yhtyeen "uuteen" suuntaan huomattavasti paremmin kuin jotenkin hieman persoonattomana pitämäni Axenrotin. Silti, kuten todettua, parasta Opethia miesmuistiin.

 

[Ralph]

Hector - Lumi teki enkelin eteiseen. Hieno, todella hieno kappale. Yksi harvoista kappaleista jonka osaan ulkoa, niin vähän musiikkia yleensäkin kuuntelen.

 

[vilpertti]

Ladytronin uusi albumi. Todella kovaa tavaraa.

Todella.

Kovaa.

Gravity The Seducer by Ladytron on Spotify

 

[M10]

Ladytronin uusi albumi. Todella kovaa tavaraa.

Eikö näillä ollut aikanaan se hitti "Sä oot mun Romeo, mä oon sun Julia, kun suudella saisin sun huulia.."

 

[tinkezione]

Eikö näillä ollut aikanaan se hitti "Sä oot mun Romeo, mä oon sun Julia, kun suudella saisin sun huulia.."

Kyllä se oli Movetron. Niillä oli monta muutakin hittiä, mutta säästän muita lukijoita jättämällä nimet luettelematta.

 

[Pavlikovsky]

Deep Purplen klassikko Machine Head. Hitto, näin hienoa musiikkia ei nykyään enää tehdä.

Koko bändi parhaimmillaan tuolloin ja kemiat täsmäsivät, Gillanin ääni rautaa, Blackmore veistelee kitaran varressa omalla tunnistettavalla tyylillään ja Lordin urut ovat näiden biisien se juttu. Ei pidä unohtaa myöskään pienen rumpusetin takana takovaa Ian Paicea eikä iki-Purplea Roger Cloveria bassossa! Toivottavasti Jon Lord selättää syöpänsä ja palaa vielä soolobändinsä kanssa lavoille.

Long Live Deep Purple!

 

[tinkezione]

Betraying the Martyrs - Breathe in Life

Täysin puskista tietoisuuteeni saapunut ranskalainen kohkausbändi pistää jaot extremehevikaukalossa uusiksi. Lisätietoja ja pari biisivinkkiä tuolta osaavia metallibändejä koskevasta ketjusta.

 

[Kece]

Ice Cube - Why We Thugs, ei mitenkää erityisemmin tule tämän kategorian musaa soitettua, mutta Spotifyssa on ihan jees tämä related artists -systeemi.
Viimeksi JääKuutiota kuunnellut 4-5 vuotta sitten, kun pelasin GTA San Andreasta.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Aina yhtä etevä ja pätevä King Crimson, Red.

 

[Kulttimörkö]

Aina eeppinen Steve Jablonskyn säveltämä Arrival To Earth, joka löytyy Transformer Original Soundtrackilta.

 

[vilpertti]

Eikö näillä ollut aikanaan se hitti "Sä oot mun Romeo, mä oon sun Julia, kun suudella saisin sun huulia.."

Melkein sama firma. Vaikka Movetronillakin on tietyt kannuksensa suomalaisen elektronisen musiikin saralla, laskisin ehkä Ladytronin vähän kovemmaksi bändiksi tuotannon laajuuden takia =)

 

[fewe0]

Tässä biisissä kaikuu kyllä mieletön fiilis. Iskee! Mustalaiselta ja kissalta löytyy muitakin meneviä kipaleita.

Gypsy & The Cat - Jona Vark

 

[McJokke]

Tälleen syksyllä on taas iskenyt aivan kauhea Swallow the sun kuume.

Onhan nämä aivan huiketa veisuja näin pimeinä syysiltoina. Helvetin hyvä fiilis tulee biiseistä ja saa rauhoitettua itsensä.

Tällä hetkellä fiilistellään The Ship biisiä.

 

[heavy]

Ghost: Opus Eponymous - miten tätä nyt kuvailisi... Mercyful Fate kohtaa Blue Öyster Cultin? Joka tapauksessa viime viikot ehdottomasti eniten kuuntelussani ollut levy.

 

[Footless]

Iltaa lämmitellessä:

Between the Buried and Me - Alaska
Between the Buried and Me - Colors

 

[Ted Raikas]

Steven Wilson - No Part of Me

Porcupine Treen nokkahemmon Steven Wilsonin toista soololevyä nimeltään Grace for Drowning on tässä nyt tullut kuunneltua pari päivää innolla. Odotukset oli suhteellisen ristiriitaiset, koska edellinen Porcupine Treen levy The Incident osoittautui loppujen lopuksi aika vaisuksi tekeleeksi, joka ei ole jaksanut kiinnostaa alkuhuuman jälkeen oikein yhtään. Eikä edellinen Wilsonin soololevykään ihan mahdottomasti sykäyttänyt. Tämä uusi on ihan toista maata. Hienoja King Crimson -vaikutteita, samoin piirteitä Porcupine Treen alkutaipaleelta. Todella komea kokonaisuus.

Jos Up the Downstair/The Sky Moves Sideways/Signify akseli viehätti Porcupine Treen diskografiassa, niin tämä uusi soololevy kannattaa tarkistaa. Toki muutenkin jos Wilsonin musiikista sattuu tykkäämään.

 

[Rinksu]

Steven Wilson - No Part of Me

Porcupine Treen nokkahemmon Steven Wilsonin toista soololevyä nimeltään Grace for Drowning on tässä nyt tullut kuunneltua pari päivää innolla.

Aikas mukavan kuuloisia biisejä. Täytyykin ottaa työn alle. Ja Incidentistä muuten sama. Loistavien Deadwingin ja Blank Planetin tasosta aikamoinen pudotus. Näitä josta saisi kivan EP:n huomattavasti typistämällä.

*****

Uusin Opeth ollut lähiajat kuuntelussa. Ja ei oikein sytytä. Ideoita on, mutta toteutus ontuu. Se mistä olen yleensä Opethissa pitänyt on tuo sävellys- ynnä sovituspuoli. Se miten biisien dynamiikka toimii. Nyt tuntuu siltä kuin kuuntelisi jotain traileria 70-luvun progeen, välissä pakollista ambient-fiilistelyä. Ei varsin toimia biisejä. Sama valju kuva jää kuin kahdesta edellisestäkin.

Ja pakollisena nillityksenä, tämä on juuri se levy, joka olisi huutanut Martin Lopezia. Axenrot ei vain ole samalla tasolla, edes lähellä, tuon tyyliniekan kanssa.

 

[Datsun]

Uusin Opeth ollut lähiajat kuuntelussa. Ja ei oikein sytytä. Ideoita on, mutta toteutus ontuu. Se mistä olen yleensä Opethissa pitänyt on tuo sävellys- ynnä sovituspuoli. Se miten biisien dynamiikka toimii. Nyt tuntuu siltä kuin kuuntelisi jotain traileria 70-luvun progeen, välissä pakollista ambient-fiilistelyä. Ei varsin toimia biisejä. Sama valju kuva jää kuin kahdesta edellisestäkin.

Ja pakollisena nillityksenä, tämä on juuri se levy, joka olisi huutanut Martin Lopezia. Axenrot ei vain ole samalla tasolla, edes lähellä, tuon tyyliniekan kanssa.

Ei oikein tosiaan putoa. Joo, hetkittäin oikein kiva - mutta onhan tämä jonkilainen floppi kyllä. Hyvin kuvailtu tuo "traileri 70-luvun progelle."

Olisin kovasti halunnut pitää tästä levystä, mutta ei.

 

[Ted Raikas]

Uusin Opeth ollut lähiajat kuuntelussa. Ja ei oikein sytytä.

Täytyy sanoa, etten ole vielä tuota Heritagea kuulostellut erityisen paljoa, eli en nyt uskalla mitään lopullista sanoa, mutta vähän samat fiilarit kuitenkin. Joku tuossa mättää ja se retroilu ei ihan onnistu parhaimmalla tavalla. Esimerkiksi Pain of Salvation Road Salteillaan jotenkin saavuttaa paremmin sen retrosaundin ja biiseissä on imua, eikä se retroilu ole niin päälleliimattua.

Vaan annetaan nyt tuolle Opethin uusimmaiselle aikaa ja mahdollisuutta, mutta odotuksiin nähden se tuntuisi vähän vaisulta ja päämäärättömältä.