Kuunteletko Auran Aaltojen otteluselostuksia?

  • 220 907
  • 875
Suosikkijoukkue
TPS
Joudun asustelemaan tämänhetkisessä pääkaupungissa. Mulla on koiria. Olen ollut jo vuosia Silvennoisen selostusten vakiokuuntelija, todella monta kilometriä olen kävellyt pitkin Hesulin polkuja koirien ja Silvennoisen selostusten kanssa.

Olen tykännyt kuunnella todella paljon. Erinomainen radioääni, iso mustavalkoinen sydän, osaava tunnelmanluoja. Monista hetkistä isoin oli se, kun TPS pääsi Raipen aikana finaaliin. Silloinkin oltiin Silvennoisen ja koirien kanssa kävelyllä.

Iso hatunnosto upeasta työstä. Iso kiitos kilometreistä.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Turkka Talosta itsekin ensimmäisenä radioäänenä joskus kuulin ja pidin kyllä suuresti.

Markkuun olen tutustunut parikymppisenä, oli hupaisia hetkiä illanistujaisissa hänen kanssa. Pöytälätkä-turnauksiakin tainnut kavereiden kanssa järjestää. Moroteltu sitten hallin käytävillä, josko olemme bonganneet. Pakkohan häntä siis ymmärtääkin, kun on elämässä havahtunut muuhunkin. Mutta josko tässä ehdin bongata taas, kiitän kyllä hyvistä selostuksista!
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mulle tuo mustavalkoinen ääni on aina ollut J-P Jalo. Elin noihin aikoihin kiihkeimpiä kannattajavuosia ja vierasmatsitkin tuli kuunneltua lähes aina ja tietty se eka mestaruus pitkään aikaan aika monien pettymysten jälkeen oli jotain unohtumatonta. Toki silloin saatiin nauttia lähes vuosittain menestyksestä, joten sekin saattaa glorifioida Jalon tekemsiä. Ja unohtamatta tietenkään San Siron ihmettä..
Olin oikeasti tuolloin todella vihainen, kun J-P sitten lähti ison rahan perässä vihoviimeiseen paikkaan, eli Jokereiden selostajaks. Vittu, että vitutti..
Tää Silvennoinen on jääny mulle aika tuntemattomaks, kun aika vähän matseja enää radiosta kuuntelen ja silloinkin Yleltä. Varmaan kuitenkin asiansa osaava kundi, kun täällä ollaan pahoillaan herran lopettamispäätöksestä.
Se, mikä ilahduttaa, että muutama seuraaja ikävöi Talosen Tuken perään. Tuke oli aivan loistava äijä, vaiks ei jääkiekosta hirveesti ymmärtänytkään. Selostajana hoisi hommansa vähintään kohtalaisesti. Vaihtaessani joskus Palloseuran a-junnut Kiekko-67:aan valmentajana oli Tuke ja treenit oli mitä oli.. Tuke oli todellinen monialaosaaja ja loistava persoona. Harmi, ett hänenkin elontiensä loppu aivan liian lyhyeen.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets
Miten mahtaa selostuksien tosiaan käydä? Koitin löytää tietoa mutta ei onnistunut mutta vuosi kerrallaan sopimukset menneet kai. Eli katkolla olisi nyt sitten taas ja kun ovat tuollaisella kummallisella kanavalla minkä taajuuden joudun itse joka kerta ainakin etsimään googlesta niin pahalta kuulostaa jatkon kannalta. Sääli se on että ilmeisesti ei ole mitään tarpeeksi isoa kanavaa mille nuo sopisivat koska ovat kuitenkin tosiaan kuten täällä kirjoitettu tuottaneet aika paljon tuota "ylimääräistä" sisältöä pelkän selostuksen ympärille eli materiaalia kulutettavaksi olisi paljon jos sen saisi yleisön saavutettavaksi. Ilves taitaa olla tässä vanhan ajan tuotteessa "edelläkävijä" koska eikö heillä ole koko radiotuote seuran omassa hallussa ja palvelussa? Ei ole millään muulla seuralla sellaista kai? Eikä Tepsin investointien varaan kannata tässä varmaan luottaa kun vaikeuksia on ollut saada lehdistötilaisuudet ja podcast tehtyä kunnialla.

Kuulun itse osaksi ongelmaa eli Urhotv:sta asti pelit on tullut katsottua yleensä television kautta. Välillä tien päällä sitten Silvennoisen selostamana tai jos en taajuutta / kanavaa löydä niin YLEltä. Sielläkin pelit nykyään vain netissä? Eli radioselostukset harmillisesti ovat katoamassa. Kulta-aikahan oli ennen vuosituhannen vaihtumista kun radio oli voimissaan ja Tepsi huipulla. Järvenpään ajasta ei jäänyt itselle mitään muistoja vaikka satunnaisesti tuli silloin kuunneltua ja Silvennoinen tosiaan ei ole oikein päässyt tekemään kunnollista playoffsien hurmaa ja jos on niin tyhjät katsomot tai muuta. Pitkään on kuitenkin tehtävää hoitanut eli ymmärrän väsymisen jos palkkakaan ei tosiaan ole kiitollinen.

Kuka sitten tilalle jos selostukset jatkuvat? Sitä en osaa oikein sanoa kun en Turkulaisia selostajia tunne tai selostajien taustoja muutenkaan. Laitinen selostamassa kuulostaa kaukaa haetulta sen mitä hänen raportointiaan olen kuullut. Ei taida siihen soveltua kuitenkaan. Juhavaltteri Salminen oli täällä mainittu ja hän taitaa olla Turusta mutta eikö hän ole jossain muualla töissä? Asuuko Turussa edes mikä varmasti helpottaisi tuossa hommassa.

Lopuksi sanottava että surullista se olisi kyllä jos Tepsin paikallisradion pitkä historia tähän päättyisi. Aikamme merkki kai mutta eikö melkein kaikilla joukkueilla kuitenkin ole edelleen noita selostuksia peleistä
 

JohnVeiNe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TURKU - ÅBO
Laitinen selostamassa kuulostaa kaukaa haetulta sen mitä hänen raportointiaan olen kuullut. Ei taida siihen soveltua kuitenkaan.
Joo, ei kiitos. Uskallan väittää, että Laitisen mukanaolo syöny ison siivun kuuntelijoista, itseni mukaanlukien. Selostukset kuuntelin, mut mainoskatkojen ajaksi pakko laittaa eri kanava. Sama neljännen erän kohdalla.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS
Joo, ei kiitos. Uskallan väittää, että Laitisen mukanaolo syöny ison siivun kuuntelijoista, itseni mukaanlukien. Selostukset kuuntelin, mut mainoskatkojen ajaksi pakko laittaa eri kanava. Sama neljännen erän kohdalla.
Eikai kukaan nyt oikeasti jättäisi peliä kuuntelematta tämän takia jos muitakaan vaihtoehtoja seurata peliä ei ole?

E:
En nyt laskisi ainakaan kanavahyppelyä mainoskatkojen aikana siihen että söisi kuuntelijoita. Vielä vähemmän että söisi ison siivun kuuntelijoista.
 
Viimeksi muokattu:

JohnVeiNe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TURKU - ÅBO
Eikai kukaan nyt oikeasti jättäisi peliä kuuntelematta tämän takia jos muitakaan vaihtoehtoja seurata peliä ei ole?

E:
En nyt laskisi ainakaan kanavahyppelyä mainoskatkojen aikana siihen että söisi kuuntelijoita. Vielä vähemmän että söisi ison siivun kuuntelijoista.
Kyl mä käännän kanavan pois aina kun Laitinen tulee ääneen, enkä ole ainut, varma tieto.
Ja jos nyt laitinen näitä pelejä selostais niin en kuuntelis, eikä moni muukaan, tämäkin varma tieto.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS
Kyl mä käännän kanavan pois aina kun Laitinen tulee ääneen, enkä ole ainut, varma tieto.
Ja jos nyt laitinen näitä pelejä selostais niin en kuuntelis, eikä moni muukaan, tämäkin varma tieto.
Tarkoitin vain että eikai voi sanoa Laitisen mukanaolo nykyisellään syövän kuuntelijoita jos hyppelee kanavien välillä välispiikeissä.

Selostukset olisikin sitten toki erikseen jos näin olisi.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Salmisella jo sen verran nimeä, että ei kyllä lähde pitkin poikin Suomea ajelemaan Tepsin perässä, vaikka ainakin nuorempana oli kovakin fani. Olisi kyllä erinomainen valinta jos saatavilla.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Salmisella jo sen verran nimeä, että ei kyllä lähde pitkin poikin Suomea ajelemaan Tepsin perässä, vaikka ainakin nuorempana oli kovakin fani. Olisi kyllä erinomainen valinta jos saatavilla.
Salminen on kuitenkin kovan tason ammattilainen, jonka voi saada rahalla, mutta ymmärsin, että radio selostukset ei ole niitä. Eiköhän joku lupaava nouseva kyky löydy.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Salminen on kuitenkin kovan tason ammattilainen, jonka voi saada rahalla, mutta ymmärsin, että radio selostukset ei ole niitä. Eiköhän joku lupaava nouseva kyky löydy.
Kyllä se varmaan saatavilla olisi. Friikkuna kun tekee keikkaa käsittääkseni. Vanha Tepsin junnu vielä kaupan päälle. Mutta kantsii tosiaan muistaa, että jo vuosia sitten esim. Pekke Jalo jätti nämä keikat tekemättä liian pienten korvausten takia. Käyttäjä Salminen tuskin muodostaa poikkeusta.

Heitto The Jarkosta oli vitsinauruhuumoria. Toivottavasti kaikki ymmärtävät sen. Tepsissäkin. Ja millä tahansa radiokanavalla.
 

agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Aika kultaa aina muistot, mutta kyllä Silvennoinen voi olla kuitenkin jopa se kaikkien aikojen mustavalkoinen ääni kun tarkemmin pohtii. Ei tietenkään nyt ajateltuna yllä JP Jalon tasolle. Jalon arvoa nostaa kuitenkin paljon nostalgia, miehen muu selostusura ja se, että TPS menestyi tuolloin aivan eri tavalla. 90 luvusta on hyvin vaikea löytää Tepsin osalta mitään, jossa ei olisi kultaista reunusta ja se seuraa myös Jaloa.

Markun omistautuminen seuralle on kuitenkin ollut jotain poikkeuksellista. Tätä korostaa mm. nuo neljännet erät. Todella pyyteettömästi ja antaumuksella Markku jaksaa materiaalia tuottaa jostain jopa aivan merkityksettömästä marraskuun kahnauksesta. Aikana, jolloin kaikki pitäisi olla nopeasti somessa, jaksaa Markku kerrata pelitapahtumia radioon tavalla, joka olisi ollut jopa 30 vuotta sitten kovaa tekemistä.

Kaikesta näkee, että tämä mies rakastaa tekemistään ja tekee sitä suurella mustavalkoisella sydämellä. Harmi, ettei seuran puolelta menestystä juuri Markun vuosille osunut. Ansaitsee kyllä suuret kunnianosoitukset uransa johdosta kun päätös lopulta tulee.

Tämä neljäs erä jaksoi kyllä ihmetyttää jo AA:n aikana. Silloisesta tiistai -saipasta jaksettiin jauhaa melkein tunti pelin päättymisen jälkeen. Kiekonmenetys siellä tai taklaus täällä käänsi sitä tätä tai tota.

Chapeau Make! Kaikkea hyvää jatkoon!
Täällä esitetyistä jatkajista JV Salminen jos joku. Unohtakaa muut.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets
Täällä esitetyistä jatkajista JV Salminen jos joku. Unohtakaa muut.
Eikös täällä ole esitetty jatkajiksi Salminen ja vitsillä Laitinen. Heistä Salminen on selostaja ja hänellä taitaa olla tosiaan niitä rahakkaampia töitä myöskin. Kyllä "fiksu raha" puoltaa näillä tiedoilla koko Tepsiläisen radioselostamisen perinteen loppumista tähän kauteen valitettavasti
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jaksa alkaa tässä tarkistelemaan mutta monellako joukkueella on selostukset nykyään? Onko jollain tietoa?
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jaksa alkaa tässä tarkistelemaan mutta monellako joukkueella on selostukset nykyään? Onko jollain tietoa?
Itse itseäni lainaten.. näytti olevan yhdellätoista joukkueella selostukset..
SaiPa, Jukurit, KooKoo, K-Espoo ja Sport joukkueet joilla ei ole selostuksia.
Pelicansilla on jopa kolme selostajaa, Kärpillä kaksi.
 
Radioperinne sen verran hieno osa liigahistoriaa, ettei sen soisi kuolevan. Ainakin itselleni radio on tärkeä osa liigakiekkoa, sillä usein tulee tehtyä muuta matsien aikana, mutta niin että kuitenkin peliä voi kuunnella.

Toivottavasti joskus tulisi sellainen tilanne, että tv-kanava maksaisi jotain pientä palkkiota paikallisradion radioselostajalle, ja netissä saisi valittua haluaako katsella peliä paikallisradion radioselostuksella vai normaalilla tv-selostuksella. Tämä hyödyttäisi kaikkia osapuolia, sillä radioselostajat saisivat hieman enemmän palkkaa, mihin paikallisradiot eivät yksin pysty, ja tv-lähetykset olisivat useammin siedettäviä, ei mertarantoja ja saukkosia. Ja onhan se ihan eri kokemus katsoa peliä kun tuttu saman seuran mies selostamassa eikä joku neutraali kaveri, joita on kaksitoista tusinassa. NHL:ssähän pelit tulee sekä vieras- että kotikanavalta, niin tälläinen halpa kevytversio luulisi olevan mahdollinen jopa Suomessa.
 

Lynsester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepsi
Sitä olen itsekin toivonut, että nämä paikallisradioselostukset tuotaisiin myös liigan tv-striimiin vaihtoehdoksi. Joo, radioon ja televisioon selostaminen on eri asia ja näin, mutta itse kuuntelisin ainakin sata kertaa mieluummin ihan radioMarkkua tv-kuvan päällä kuin joitain maikkarin selostajia. Radioselostukset kun varmasti jollain aikavälillä tulevat nykyisen muotoisena edelleen menettämään asemaansa, niin tällä tavalla saataisi kenties pidettyä tätä perinnettä yhä elossa.

Maikkari nyt on sellainen pulju, että en millään usko heidän tähän lähtevän ja toki täysin ongelmatonta tuollainen ei olisi. Mutta uskon että tv-operaattorillekin jossain tämänkaltaisessa järjestelmässä olisi potentiaalia tehdä rahaakin. Saattaisin vaikka maksaa ekstraa, jos Silvennoisen saisi vaihtoehdoksi. Maikkarilla löisin viisaat päät yhteen ja alkaisin miettimään miten tällainen systeemi kannattaa implementoida, ongelmat on varmasti selätettävissä jos tahtoa riittää.

Kiitetään nyt vielä itsekin Markkua kaikista näistä vuosista. Itsekin tien päällä on tullut selostuksia aika paljonkin aikoinaan kuunneltua. Seuran mies henkeen ja vereen, muutenkin mahtava ihminen. Ja kaikki neljännet erät, haastattelut sun muut analyysit ovat niin arvokkaita, että oikein harmittaa jos ne jäävät nyt pois. Niissäkin näkisin tv-firmalla/seuralla/jollain muulla medialla sauman tehdä rahaa, paremmin kuin vain fm-taajuksilla nykyään on mahdollista.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
SaiPa, Jukurit, KooKoo, K-Espoo ja Sport joukkueet joilla ei ole selostuksia.
Eli kaikilla perinteisillä liigaseuroilla pl SaiPa on paikallisradiotuki. Kyllä se jostain arvosta tuollaiselle tuotteelle kertoo. Sinänsä tuollainen on tänä päivänä teknisesti melko halpaa toteuttaa riittävällä laadullla, suurin kulu muodostuu selostajan palkkiosta ja vierasreissujen matkakuluista.

Studioisännöinti pois ja kaikki paukut riittävän laadukkaaseen selostajaan, niin joku mahdollisuus lienee jatkaa. Markku on kyllä asettanut riman korkealle selostuksen suhteen, mutta niin vaan pienen shokin jälkeen kuuntelijat hyväksyivät JP -> Turkka ja Iku -> Järvenpää -siirtymätkin.

Järvenpää on muuten tehnyt vielä aika paljon futisselostuksia alasarjoihin, mutta tuskin jaksaa lähteä enää kiertämään pimeitä talvisia maanteitä ympäri valtakuntaa.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Timo Järvenpää sekoilee nykyisin (ainakin vielä viime kesänä) Ruudun futisselostuksissa että heikompaa hirvittää. Äänikään ei tahdo kestää. Tämä nyt vain tähän sivuhuomiona.
 
Timo Järvenpää sekoilee nykyisin (ainakin vielä viime kesänä) Ruudun futisselostuksissa että heikompaa hirvittää. Äänikään ei tahdo kestää. Tämä nyt vain tähän sivuhuomiona.

Olen niitä selostuksia kuunnellessa miettinyt, onkohan kaveri sairastunut. Niin surullisia ne selostukset ovat.

Vaikka Järvenpää saikin paskaa niskaansa TPS-jaksonsa loppua kohti mentäessä, kyllä minä ihan oikeasti pidin Järvenpäästä johonkin vuoteen 2008 asti jonka jälkeen taso romahti. Tässä video mistä voi kuunnella mielestäni hyvää selostusta Järvenpäältä:



Tuota kun vertaa Järvenpään nykyselostuksiin, niin kyllähän se peli pitäisi jonkun viheltää poikki, ihan jo miehen itsensä takia.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets
Timo Järvenpää sekoilee nykyisin (ainakin vielä viime kesänä) Ruudun futisselostuksissa että heikompaa hirvittää. Äänikään ei tahdo kestää. Tämä nyt vain tähän sivuhuomiona.
Tälläinen onkin mennyt minulta kokonaan ohi. En uskollisesti jalkapallojaoston pelejä katsonut mutta kun katsoin niin Silvennoinen selosti niitäkin. Luulin Järvenpään jääneen eläkkeelle Auran aaltojen jälkeen ja siitä on kuitenkin kymmenen vuotta vai jopa enemmän? Sen kyllä muistan että ei häntä täällä kyllä monellekkaan jäänyt selostuksissa ikävä kun tehtävästä poistui
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tälläinen onkin mennyt minulta kokonaan ohi. En uskollisesti jalkapallojaoston pelejä katsonut mutta kun katsoin niin Silvennoinen selosti niitäkin. Luulin Järvenpään jääneen eläkkeelle Auran aaltojen jälkeen ja siitä on kuitenkin kymmenen vuotta vai jopa enemmän? Sen kyllä muistan että ei häntä täällä kyllä monellekkaan jäänyt selostuksissa ikävä kun tehtävästä poistui

Ainakin SalPan ja Tepsin pelejä selosti viime kesänä. Tepsin pelejä onneksi ei kovin monta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös