Kuudes arvokisafinaalin tappio putkeen - miksi Suomi häviää kultamitalit?

  • 16 774
  • 139

Rocco

Jäsen
Lyhyesti sanottuna:

Suomi ei häviä kultamitaleita, vaan se ylisuorittaa ja voittaa hopeaa.

Suomen ei pitäisi olla juuri millään mittareilla edes mitalitason joukkue, vaan taistella sijoista 4-7. Jokainen arvokisamitali on mielestäni onnistunut suoritus.
 

ReYaSu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Voisin tässä debyyttipostauksessi pohtia vähän enemmän pelillistä puolta, kun minulla ei oikeastaan ole tietoja siitäkään, kuinka hyvä psyykkaaja valmennuskolmikkomme on tai ketkä miehet onnistuisivat valmentamaan Suomen joukkueen parhaisiin tuloksiin. Näin mututuntumalta vaan sanon, etteivät Erkka Westerlund ja Hannu Virta todellakaan vaikuta kovin karismaattisilta ja mukautuvilta valmentajilta. Mutta vastuu on toki viime kädessä pelaajilla. Ammattimiehen on osattava ottaa rooli roolituksen puutteesta huolimatta. Jos taas finaaliottelukaan ei sytytä, se ei ole valmennusjohdon vika. :P

Omasta mielestäni kuusi finaalitappiota ei ole mikään katastrofi. Suomen tasoiselle joukkueelle finaalikin on kova juttu - joukkue pelaa ehkäpä niin kovaa, että finaaliin päästyään se on jo menettänyt parhaan latauksensa aiempiin peleihin. Mikä Suomen kuitenkin erottaa muista huippumaista - eikä suinkaan edukseen - on yksilöpelaaminen ja ennen kaikkea MAALINTEKOTAITO.

Teemu Selänne on minun mielestäni yksi kaikkien aikojen maalintekijöistä. Kaveri paitsi johtaa, ja tulee aina johtamaan, kirkkaasti tulokkaiden maalintekotilastoa myös on onnistunut palaamaan aivan liigan maalintekijöiden terävimpään kärkeen 35 vuoden iässä, ja tahti jatkuu edelleen nyt, kun mittarissa on jo 36 vuotta. Selänteen lisäksipä Suomella ei ole yhtään pelaajaa, jolla olisi kädet ja pää laittaa kiekko reppuun aina kun huvittaa. Paikoista tehdään ainakin silmämääräisesti surkealla prosentilla, eikä kiekkoa ammuta / saada ammuttua maalin kattoon, minne ne kiekot nykyään(kin) perhosveskareille(kin) uppoavat.

Kiekollisina hyviä pakkeja ei Suomen joukkueesta ole viime vuosina löytynyt kuin korkeintaan kolme kerrallaan. Todellisia maalintekijöitäkään Suomella ei kerta kaikkiaan Selänteen lisäksi ole. Käsien, vetojen ja yksilösuoritusten heikkouden vuoksi Suomi tekee oikein luottaessaan viisikkopelaamiseen.

Suomen viisikko on mielestäni ollut kaksituhattaluvulla aivan maailman huipputasoa: sen kanssa tuntuvat kilpailevan vain amerikkalaiset joukkueet ja Ruotsi, ja näillä mailla näyttäisikin olevan enemmän yksilötaitoa kuin Suomella. Juuri helvatan hyvä viisi viittä vastaan -pelaaminen mielestäni vie viime kädessä Suomen usein arvoturnausten finaaleihin saakka.

Otanpa tähän väliin esiin junnujen oma-alotteisuuden puutteen. Mikäli junnu haluaa äärettömän hyväksi kikkanikkariksi, mutta ei koe saavansa tarpeeksi hyvää valmennusta, sitä olisi vain opeteltava itse. Sama koskee tietysti vaikkapa maalintekoa.

Kieltämättä näyttää myös siltä, että finaali tuo Suomelle paineita, joista olisi vain kasvettava ulos. Peli ei ole niin rentoa kuin sen pitäisi olla, vaan yhden, kahden takaiskun jälkeen joukkue alkaa yrittää liikaa ja menee sekaisin. Meillä suomalaisilla ei jääkiekossa ole voittamisen kulttuuria, hurmiota, joka vie meidät finaalivoittoon finaalivoiton perään. Päinvastoin - meille onkin muodostunut lähinnä häviämisen kulttuuri. Mutta jolleivät loppuotteluvastustajat olisi taitavampia joukkueita, harmittavia tappioasemiakin olisi vähemmän, ja ehkäpä tällöin Suomi saattaisi jokusen finaalin viedäkin.

Finaalivoitto tulisi siis paitsi varmasti myös valmennuksen parantamisella, vaikka en asiaa tässä juuri käsitellytkään, myös maalinteon ja tekniikan parantamisella.
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tarinankertoja kirjoitti:
Kansanluonteena ja kasvatustapana suomalaisia leimaa negatiivisuus ja herkkä toisten arvosteleminen. Tämä juurikin johtaa mainittuun virheiden pelkoon. virheistä moititaan kakarasta asti. Jos nyt vaikka hurreihin vertaa, niin siellä ei kakaroita arvostella edes kouluarvosanoin muksuja ennen yhdeksättä luokkaa.

Ensin alkuun vähän offtopicia, nimittäin Ruotsin koulujärjestelmähän on jo vuosia ollut täysin perslevällään ja se on näkynyt tuloksissakin. Nyky-Ruotsissahan on ihan arkipäiväistä, että nuoret eivät vain viitsi lukea tai opiskella heti kun se käy vapaaehtoiseksi.

Sitten finaalitappioista. Yhdeksän kertaa arvokisojen finaalissa ja kahdeksan tappiota - ei ole todellista! Vastaavaa saldoa tuskin löytyy miltään muulta urheilumaailman maajoukkueelta. Kyllähän tämä vituttaa ja rankasti, kun vielä ensi keväänä 13 vuoden päästäkin vuoden 1995 MM-kulta on se ainoa juttu mitä voidaan hehkuttaa!

Kukapa olisi uskonut tuona kultakeväänä, että seuraavaa kultaa saadaan odottaa vähintään 13 vuotta?
 

PJx

Jäsen
Panzerfaust kirjoitti:
1994 finaalit: selvästi huonompi materiaali Suomella. Häviö rankkareissa.
1995 finaalit: selvästi parempi materiaali Suomella. Voitto.
1998 finaalit: selvästi, jopa murskaavasti huonompi materiaali Suomella. Häviö erittäin pienellä (1 maalin) marginaalilla.
1999 finaalit: hieman parempi materiaali Suomella. Häviö.
2001 finaalit: huonompi materiaali Suomella.(ykkössena Juha Ylönen!). Häviö.
2004 WC finaalit: selvästi ja murskaavasti huonompi materiaali Suomella. Murskaavasti siksi, koska Temen johdolla koko ykkösketju pelasi klesana. Häviö.
2006 Torino: huonompi materiaali Suomella. Lisäksi ratkaisevassa paikassa katkesi mailaa yms. Häviö.
2007 finaalit: Murskaavasti huonompi materiaali Suomella. Häviö.
Mikä tässä on niin ihmeellistä?
Muuten hyvä lista, mutta ainakin muistoissa vuonna 94 Suomi pelasi kisoissa sellaista kiekkoa, että kulta oli todennäköisempi kuin hopea. Peruutuspeilistä katsoen kohtuulliset saumat kultaan on ollut 4-5 kertaa. Silti jääkiekkojoukkueen syyllistäminen huonoon voittamisen taitoon tilastojen perusteella ei johda kovin syvälliseen analyysiin. Samalla logiikalla voisi vedota myös puhtaasti älyttömän huonoon tuuriin. Todennäköisyyksien kanssa pelaaminen on antoisaa etukäteen, mutta jälkikäteen löytyy parempiakin keinoja.

Ensinnäkin mukaan mahtuu tapahtumia, joissa Suomi on pelannut omaan tasoonsa nähden hyvin, mutta hävinnyt kuitenkin. Silloin vastustaja on yksinkertaisesti pelannut niin hyvin, että se on vienyt voiton avaimet. Vedonlyöntitodennäköisyyksissä on mukana vastustajan epäonnistumisen todennäköisyys. Jos se ei realisoidu, niin jälkikäteisanalyysi lähtee aivan toiselta pohjalta.

Toki näissä kisoissa Suomi pilasi mahdollisuutensa vaisulla startilla. Ainoa mahdollisuus olisi ollut maalivahdin loistopeli, mutta sekään ei toteutunut. Joku voisi spekuloida sillä mitä olisi tapahtunut, jos etukulma olisi pysynyt kiinni. Todennäköisesti Kanada ei olisi ryhtynyt peruuttelemaan, joten vaikea arvata. Kovin pitkälle ei heräämisen odottelua joukkue olisi siinäkään tapauksessa kestänyt, sillä harvoin maalivahti voi yksin voittaa pelejä.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Voimalaituri kirjoitti:
vain Summasen World Cup finalistit ovat pystyneet parhaimpaansa ratkaisuottelussa. Tulos oli sama, mutta vastustaja oli sillä kertaa vain niin hyvä, että Suomen 110%:kaan ei riittänyt.

Mutta onko tämä World Cup poikkeus sattumaa? Ennen Ramia puikoissa oli Aravirta ja jälkeen Westerlund. Mahdotonta arvioida näin kotisohvalta, mutta kyseisten valmentajien persoonien perusteella kuvittelisin että henkinen valmennus ja joukkueen psyykkaus olivat Ramin jaksolla hieman erilaista. Joillekin pelaajille ilmeisesti jopa liiankin rajua

Jotenkin tuntuisi liian helpolta, että sen eron tekee se, onko valkulla hullun kiilto silmissä. Mutta toisaalta, Suomi nousi tapaus Niinimaan ja pelillisen kriisin jälkeen jaloilleen, löi Yhdysvallat näiden kotikentällä ja haastoi Kanadan tämän maaperällä. Että kaikkien vaikeuksien jälkeen, ei voi sanoa etteikö joukkue olisi ollut 100 prosenttisesti virittynyt ratkaisuhetkillä. Kaikesta tekemisestä huokui terävyys ja tappamisen meininki, tilanteisiin mentiin eikä vain meinattu mennä. Kaksissa arvokisoissa haastettiin kovin mahdollinen, mutta molemmilla kerroilla Kanada oli niukasti parempi.

Mutta Rami tuli ja meni. Tiedä sitten mitä olisi tapahtunut, jos asiat eivät olisi kärjistyneet niin voimakkaasti ja Summanen-Westerlund olisi jatkanut yhteistyötään tulena ja vetenä. Kanadan kisoissahan meillä on penkin takana Shedden-Jalonen, jonka yhteistyö saattaa tuottaa pommin - tai sitten täyden pannukakun. Se on vaan niin, että finaaliin asti pääseminen on aina kovan työn takana, vaatii onnistumisia ja ripauksen onnea. Näissäkin kisoissa tie olisi voinut ihan hyvin katketa USA- tai Venäjä-peleihin. Koskahan saadaan seuraava tilaisuus? Jättipotti Halifax/Quebecistä tai Vancouverista korvaisi kyllä kaikki menetetyt mahdollisuudet.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
PJx kirjoitti:
Muuten hyvä lista, mutta ainakin muistoissa vuonna 94 Suomi pelasi kisoissa sellaista kiekkoa, että kulta oli todennäköisempi kuin hopea.

Varmasti olisi ollut todennäköistä, jos vastassa olisi ollut joku muu sieltä kisoista kuin Kanada. Siellä Milanossa vastassa oli mm.täysin krapulainen jenkkijoukkue, mikä kaatuikin näytöstyyliin. Finaalissa Kanada tasoitti muistaakseni, kun Kurri kampattiin ja Kanada sai ylivoimahyökkäyksen. Rankkarissa ei taito riittänyt, vaikka Kurri ja Miksa Mäkelä pussittivat. Kisat päättyivät sitten 2x epäonnistuneen Veikko Niemisen kyyneliin.

Suomella oli kyllä kova jengi Milanossa, mistä puuttui silloisista huipuistamme vain Selänne, Tikkanen, Numminen ja Lumme.

Mutta tässä pelaajia Kanadan rosterista 1994:

hyökkääjiä:

Joe Sakic
Brendan Shanahan
Luc Robitaille
Paul Kariya
Rod Brind'Amour
Mark Recchi
Jason Arnott
Shayne Corson
Steve Thomas
Jason Arnott
Pat Verbeek
Geoff Sanderson

pakisto ei ollut niin kova, mutta nimekäs kuitenkin:

Rob Blake
Steve Duchesne
Darryl Sydor
Luke Richardson
Bobby Dollas
Marc Bergevin
Yves Racine

maalissa vielä silloin huipputasolla ollut Bill Ranford

Täällä liian moni niputtaa finaalitappioita joksikin yhdeksi rykelmäksi ilman joko halua tai kykyä ymmärtää vastustajien tasoa suhteessa Suomen kulloiseenkin joukkueeseen.
 

Sampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins/Turun PalloSeura/Kiekko-Vantaa
Panzerfaust kirjoitti:
...
Suomella oli kyllä kova jengi Milanossa, mistä puuttui silloisista huipuistamme vain Selänne, Tikkanen, Numminen ja Lumme.

Mutta tässä pelaajia Kanadan rosterista 1994:

hyökkääjiä:

...

pakisto ei ollut niin kova, mutta nimekäs kuitenkin:

...

maalissa vielä silloin huipputasolla ollut ...

Täällä liian moni niputtaa finaalitappioita joksikin yhdeksi rykelmäksi ilman joko halua tai kykyä ymmärtää vastustajien tasoa suhteessa Suomen kulloiseenkin joukkueeseen.

Mutta eihän oleellista ole verrata joukkueiden materiaalia, vaan joukkueiden peliä ja tuloksia. Mikä muu kertoo enemmän joukkueen tasosta? Eihän pelaajiakaan verrata keskenään arvioimalla jokaisen kaverin taidot asteikolla 1-100 eri osa-alueilla ja laskemalla sitten pisteet yhteen. Kaukalossa ne erot syntyvät, jos ovat syntyäkseen.

Venäjän maajoukkuehan on tästä täydellinen esimerkki.

Siksi toisekseen, jos tarkoitus on arvioida tai parantaa Suomen maajoukkueen suorituksia, niin eikö olisi loogista verrata niitä nimenomaan Suomen aiempiin esityksiin samassa turnauksessa? Vasta tästä vertailustahan alkaa paljastua, millä tasolla joukkue omiin kykyihinsä nähden pelaa. Turha katsella materiaalia, jos samalla materiaalilla on esim. välierissä kaadettu supertähtiä vilisevä joukkue 4-0 ja sitten finaalissa hävitty jotakuinkin yhtä vahvalle joukkueelle.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Sampe kirjoitti:
Mutta eihän oleellista ole verrata joukkueiden materiaalia, vaan joukkueiden peliä ja tuloksia. Mikä muu kertoo enemmän joukkueen tasosta?
...
Turha katsella materiaalia, jos samalla materiaalilla on esim. välierissä kaadettu supertähtiä vilisevä joukkue 4-0 ja sitten finaalissa hävitty jotakuinkin yhtä vahvalle joukkueelle.

Venäjä onkin ollut huonoiten joukkueena pelaava ryhmä suuhteessa materiaaliin, pl. nämä kisat, sitten Neuvostoliiton hajoamisen.

Mutta väitteesi, ettei materiaalia pidä verrata on totaalisen älyvapaa. Jos haetaan syytä miksi Suomi on hävinnyt finaaleissa, niin ensimmäiseksi on nimenoaan syytä katsoa materiaalia. Kukaan ei tietysti pääse finaaleihin näyttämällä rostereita, joten tottakai se finaalivastustaja on myös hyödyntänyt materiaaliaan.

Itseasiassa tuo materiaaliväitteesi on niin vammainen, etten tiedä mitä siihen pitäisi sanoa. TISSIT?


e. tämä vielä:

Sampe kirjoitti:
Siksi toisekseen, jos tarkoitus on arvioida tai parantaa Suomen maajoukkueen suorituksia, niin eikö olisi loogista verrata niitä nimenomaan Suomen aiempiin esityksiin samassa turnauksessa?

Siinä ei ole logiikan häivääkään, jos ei olla aikaisemmin kohdattu sitä finaalivastustajaa. Tiedätkö että siellä pelataan aina toista jengiä vastaan ja sen toisen jengin taso vaikuttaa AINA siihen kuinka hyvin sitä kuuluisaa "omaa peliä" pystytään pelaamaan.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Eli ollaanko saatu finaaleissa joukkueista kaikki irti ja onko saldo 1-1-7 sekä turnaus- että materiaalitason valossa täysin looginen? Jos vastaa näihin kysymyksiin myöntävästi niin sittenhän ei mitään ongelmaa ole. Suomi on ollut 7 kertaa niin hyvä joukkue että se on päässyt loppuotteluun, mutta sitten niin paljon huonompi, että tappiot paras yhdessä -peleissä ovat kaikki normaaleja ja tämä murheellinen saldo täysin odotettavissa ollut lopputulos. Itse en oikein ymmärrä miten näin voi ajatella, että aina hyvin kuin käy (tappio), mutta hyvä jos voi noin positiivisesti suhtautua. Tai siis negatiivisesti.
 

Sampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins/Turun PalloSeura/Kiekko-Vantaa
Panzerfaust kirjoitti:
Venäjä onkin ollut huonoiten joukkueena pelaava ryhmä suuhteessa materiaaliin, pl. nämä kisat, sitten Neuvostoliiton hajoamisen.

Mutta väitteesi, ettei materiaalia pidä verrata on totaalisen älyvapaa. Jos haetaan syytä miksi Suomi on hävinnyt finaaleissa, niin ensimmäiseksi on nimenoaan syytä katsoa materiaalia. Kukaan ei tietysti pääse finaaleihin näyttämällä rostereita, joten tottakai se finaalivastustaja on myös hyödyntänyt materiaaliaan.

Itseasiassa tuo materiaaliväitteesi on niin vammainen, etten tiedä mitä siihen pitäisi sanoa. TISSIT?


e. tämä vielä:



Siinä ei ole kogiikan häivääkään, jos ei olla aikaisemmin kohdattu sitä finaalivastustajaa. Tiedätkö että siellä pelataan aina toista jengiä vastaan ja sen toisen jengin taso vaikuttaa AINA siihen kuinka hyvin sitä kuuluisaa "omaa peliä" pystytään pelaamaan.

Tottahan toki toisen joukkueen *pelin* taso vaikuttaa omaan pelaamiseen. Mutta ei materiaali. Materiaali voi auttaa, tai sitten ei. Riippuu osataanko sitä käyttää ja miten hyvin.

Materiaalilla sinänsä ei aikuisten oikeasti ole mitään merkitystä. Vain sillä, miten se näkyy jäällä.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Sampe kirjoitti:
Materiaalilla sinänsä ei aikuisten oikeasti ole mitään merkitystä. Vain sillä, miten se näkyy jäällä.

Filosofista paskanjauhantaa. Materiaali näkyy aina kaukalossa tavalla tai toisella. Paras materiaali ei aina toki voita, varsinkaan paras yhdestä pleijareissa, mutta ihan helvetin paljon todennäköisemmin se voittaa kuin huonompi materiaali.

Uskomatonta skeidaa saa täältäkin lukea.
 

Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Panzerfaust kirjoitti:
Mutta tässä pelaajia Kanadan rosterista 1994:

hyökkääjiä:

Joe Sakic
Brendan Shanahan
Luc Robitaille
Paul Kariya
Rod Brind'Amour
Mark Recchi
Jason Arnott
Shayne Corson
Steve Thomas
Jason Arnott
Pat Verbeek
Geoff Sanderson

pakisto ei ollut niin kova, mutta nimekäs kuitenkin:

Rob Blake
Steve Duchesne
Darryl Sydor
Luke Richardson
Bobby Dollas
Marc Bergevin
Yves Racine

maalissa vielä silloin huipputasolla ollut Bill Ranford
Tuo oli kyllä aika huikea kokoonpano, vaikka olivatkin silloin noin 15 vuotta nuorempia ja esim. Sakic 25-vuotiaana tulossa vasta kohti jääkiekkoilijan parasta ikää (yli 27-v.).
 

Sampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins/Turun PalloSeura/Kiekko-Vantaa
Syötä! kirjoitti:
Tuo oli kyllä aika huikea kokoonpano, vaikka olivatkin silloin noin 15 vuotta nuorempia ja esim. Sakic 25-vuotiaana tulossa vasta kohti jääkiekkoilijan parasta ikää (yli 27-v.).

Jep. Ja silti Ranfordilta vaadittiin aivan mahtava peli ja tuomarilta paha virhe. Muuten Suomi olisi voittanut.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Niin kauan kuin Ville Peltosen sanomaa ei ymmärretä, vaan selitellään juuri päättyneellä tappiollisella pelillä, Suomi ei voita yhtään mitään. Missä muualla arvostetaan yhtä paljon asetelmaa, jossa välierät ja pronssipeli on kuin mestaruus? Oikein, Hämeenlinnassa, mutta tarkoitin Suomen ulkopuolella...
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Sampe kirjoitti:
Jep. Ja silti Ranfordilta vaadittiin aivan mahtava peli ja tuomarilta paha virhe. Muuten Suomi olisi voittanut.

Näin olisi voinut käydä. Ja tuollaisen jengin haastaminen kertoo kaikesta muusta kuin "voittamisen pelosta" tai muustä huuhaasta mitä täällä suolletaan.

Eihän kukaan ole finaalitappioihin tyytyväinen, mutta lajia/pelaajia tuntevat osaavat laittaa ne Suomen finaalitappiot oikeisiin mittasuhteisiin.

Suomi on ollut lätkässä viimeiset reilu 10 vuotta yksi suurimpia ylisuorittajia, piste.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
peruspata kirjoitti:
Niin kauan kuin Ville Peltosen sanomaa ei ymmärretä, vaan selitellään juuri päättyneellä tappiollisella pelillä, Suomi ei voita yhtään mitään.

Ville oli turhautunut etenkin omaan suoritukseen koko skaboissa. Harvoinpa olen kuulut, että joku ammattiurheilija menisi sanomaan, että vastustajalla on vain liian hyviä pelaajia. Ei sellaisella asenteella pelaamisesta tulisi mitään, mutta ulkopuoliset täällä voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
 
LuKi kirjoitti:
Olen tänne ennenkin asiasta kirjoittanut, mutta tulkoon toistona. Minulla on ollut mahdollisuus seurata aitiopaikalta juniorivalmennusta sekä Suomessa että Ruotsissa. Suurin ero on lasten psykologisessa käsittelyssä. Ruotsalaisen tenavan ei tarvitse pelätä virheitä! Pelaat kuinka surkeasti vaan, niin aina tulee kommentti: "Bra tsempat killarna!" Tappion jälkeen valmentajat korostavat niitä hyviä asioita. Joukkuekaverit eivät koskaan mollaa toisiaan virheistä, siis jopa alle 10- vuotiaat osaavat kannustaa jatkuvasti hörppivää maalivahtia. Kuitenkin Ruotsissa ei ole mitään "Nuori-Ruotsi"- säänöjä. He alkavat pelata koko kentällä ikäluokkaa aikaisemmin kuin Suomessa, lentävät vaihdot, taklaukset ja "lämmääminen" sallitaan Suomea aikaisemmin. Tuloksista on nähtävissä, että ruotsalaisen pelaajan itseluottamus on paljon suomalaista edellä. Tämä näkyy juuri siinä, että tärkeimmässä pelissä uskalletaan hakea rohkeita ratkaisuja, kun vastaavasti suomalainen keskittyy välttämään virheitä.

Suomalainen juniorivalmennus voi olla keskimäärin huonompaa kuin ruotsalainen, tai sitten ei. Tämänkaltaisissa selityksissä on kuitenkin se ongelma, että maajoukkueissa ei pelaa mitkään kuvitellut järjestelmän keskiarvo "tuotteet" vaan valioyksilöt, jotka ovat kaipaamiasi voittajatyppejä.
 

Sampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins/Turun PalloSeura/Kiekko-Vantaa
Panzerfaust kirjoitti:
Näin olisi voinut käydä. Ja tuollaisen jengin haastaminen kertoo kaikesta muusta kuin "voittamisen pelosta" tai muustä huuhaasta mitä täällä suolletaan.

Eihän kukaan ole finaalitappioihin tyytyväinen, mutta lajia/pelaajia tuntevat osaavat laittaa ne Suomen finaalitappiot oikeisiin mittasuhteisiin.

Suomi on ollut lätkässä viimeiset reilu 10 vuotta yksi suurimpia ylisuorittajia, piste.

Se jengi satuttiin vaan haastamaan saman valmentajan alaisuudessa, joka seuraavana vuonna johti joukkueen kultaan. Sittemmin on ollut hiljaista. Ja mikäs siinä muutenkaan oli haastaessa, kun mikään ei mennyt pieleen ennen kolmannen erän tuomarivirhettä.

Voi toki ajatella, että Suomi on ylisuorittanut joka kerta menestyessään, jos kaikki lähtee oletuksesta että muiden huippumaiden pelaajat omaavat tasan yhtä hyvän kyvyn ja potentiaalin pelata joukkueena. Tärkeämpää kehityksen kannalta on kuitenkin se, pystyttäisiinkö mitenkään "ylisuorittamaan" nykyistä enemmän. Minusta pystytään.

Millä perusteella muuten virheiden pelko on huuhaata? Eikö ilmiötä mielestäsi esiinny missään?
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kun katsoo pelaajien palkkapusseja NHL:ssä ja pelipaikkoja (lähinnä ykkös- ja kakkoskentässä) niin Suomi on siinä rankingissa maailman 5-7. Poislukien tietenkin maalivahdit.

Ja markkinataloudessa raha on varsin luotettava mittari. Aidossa kilpailussa hinta vastaa varsin hyvin laatua.

Näihinkin Moskovan kisoihin Erkka sai nipun nöyriä keskinkertaisia polkukoneita. Onneksi ratkaisijoita löytyi tarvitaessa. Voi vain kuvitella sen tuskan Westerlundilla, kun pitäisi mennä mopolla kuuhun. Varsinkin kun selkäänpuukottajat ovat valmiit jokaisen löysällä olevan luistimennauhankin laittamaan
Erkan syyksi.

Aina voi spekuloida maailman tappiin, että Pillun peluuttaminen tai joku muu poppakonsti olisi ollut tie tähtiin. Mutta materiaalia katsellessa voi vain todeta ikuisen urheilun lainalaisuuden: Vaaditaan hirmuinen pulla, että satasella yhdentoista juoksija voittaa kympin juoksijan.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
HLe kirjoitti:
Ensin alkuun vähän offtopicia, nimittäin Ruotsin koulujärjestelmähän on jo vuosia ollut täysin perslevällään ja se on näkynyt tuloksissakin. Nyky-Ruotsissahan on ihan arkipäiväistä, että nuoret eivät vain viitsi lukea tai opiskella heti kun se käy vapaaehtoiseksi.

Niin, kun mitataan mitattavissa olevia asioita, kuten oppimista, matematiikkaa ja äidinkieltä (esim.). Mutta henkisesti ruotsin kansankodissa kasvetaan vahvemmiksi persooniksi. Niin ikävää kun se onkin myöntää, mutta eihän se nyt sattumaakaan voi olla, että ruosi on pelannut finaaleissa jääkiekon lisäksi esim jalkapallossa ja käsipallossa ( puhumattakaan, että pieksevät meidän joka vuosi salibandyn MM loppuottelussa)

Ruotsin henkinen ilmapiiri on erilainen kuin suomen.

Se ei tietenkään ole koko selitys finaalitappioihin, mutta kaavan ero meidän ja länsinaapurin välillä on nähtävissä. Ja jos jotkut kansat ovat vertailukelpoisia keskenään, niin paljon kulttuurillisesti ja historiallisesti lähempää kansaa verrokiksi ei voitane ottaa kuin hurrit.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Sampe kirjoitti:
Millä perusteella muuten virheiden pelko on huuhaata? Eikö ilmiötä mielestäsi esiinny missään?

Virheiden pelko ei varmasti olekaan huuhaata: tilanne jossa pelin tärkeys valtaa mielen ja vie parhaan terän pois siitä tärkeimmästä tulokseen vaikuttavasta tekijästä, eli jäällä tapahtuvasta suorittamisesta. Suoritustaso ja pelaajasta irti saatava hyöty laskee, kun tämä ei uskalla pelata ominta peliään. Kokemuksen kautta tämä puoli varmasti kehittyy, mutta kyllähän valmennuksella ja pelinjohdolla on oma osuutensa ilmapiirin luomisessa. Myös selkeä pelisysteemi, tuttu ja turvallinen, tuo sen hyödyn, että sillon kun peli ei meinaa aueta, voidaan palata yksinkertaisiin perusasioihin ja hakea sitä itseluottamusta pienten onnistumisten kautta.

Voittamisen pelko sen sijaan on jotenkin ontuva termi/selitys takavuosilta. Vaikka henkimaailmaan kiemuroihin tuokin nivoutuu: alun alkaen ei uskota, että voitaisiin olla yhtä hyvä kuin vastustaja, jännitetään, pelätään enemmän virheitä, tappiota kuin haetaan onnistumisia, voittoa. Hyvällä valmistautumisella näitä sudenkuoppia voi yrittää kiertää.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Sampe kirjoitti:
Se jengi satuttiin vaan haastamaan saman valmentajan alaisuudessa, joka seuraavana vuonna johti joukkueen kultaan. Sittemmin on ollut hiljaista.

Ja vastustaja oli silloin '95 toki sama NHL tason jengi kuin '94 finaalissa?

Kyllä se on parempi, että jatkatte vain henkisistä ilmapiireistä keskustelua. Eihän niitä finaaleita nyt sentään pelaajien tasolla ratkaista.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Panzerfaust kirjoitti:
1994 finaalit: selvästi huonompi materiaali Suomella. Häviö rankkareissa.

1995 finaalit: selvästi parempi materiaali Suomella. Voitto.

1998 finaalit: selvästi, jopa murskaavasti huonompi materiaali Suomella. Häviö erittäin pienellä (1 maalin) marginaalilla.

1999 finaalit: hieman parempi materiaali Suomella. Häviö.

2001 finaalit: huonompi materiaali Suomella.(ykkössena Juha Ylönen!). Häviö.

2004 WC finaalit: selvästi ja murskaavasti huonompi materiaali Suomella. Murskaavasti siksi, koska Temen johdolla koko ykkösketju pelasi klesana. Häviö.

2006 Torino: huonompi materiaali Suomella. Lisäksi ratkaisevassa paikassa katkesi mailaa yms. Häviö.

2007 finaalit: Murskaavasti huonompi materiaali Suomella. Häviö.


Mikä tässä on niin ihmeellistä?

Vaikka Suomi olisi ollut arvokisafinaaleissa ennakkoon keskimäärin altavastaaja esim. todennäköisyysprosentein 25-75, saldo 1-8 (unohdit 1992) olisi sittenkin heikko suoritus.

Ei toki sillä, että Suomen finaalisaldossa mitään elämää ihmeellisempää olisi, mutta yhdeksässä ottelussa KalPa saisi erittäin mahdollisesti paremman saldon Kärppiä vastaan, eivätkä Suomen finaalivastustajat todellakaan ole olleet (keskimäärin) yhtä suuria ennakkosuosikkeja kuin Kärpät kyseisessä parissa.


Ranger
 

Pegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers, HJK, Arsenal, 1. FC Köln
Otetaan yksi esimerkki yhden ottelun aikana toteutetusta onnistuneesta ja ottelun aikana jämäkkää reagointia vaatineesta psyykkisestä valmennuksesta.

Syksyn -04 maailmancupin alkusarjassa Suomi sai vastaansa Ruotsin. Ottelun alkuasetelma oli muistaakseni se, että välttääkseen lähdön Pohjois-Amerikkaan Ruotsin oli pakko voittaa Suomi.

Varsinainen peliaika oli tasaista kamppailua. Ottelun viimeisellä minuutilla toteutui painajainen: rakkaat naapurimme iskivät matsin tasoihin. Kotikatsomossa alkoi kylmä hiki nousta, olihan tuoreessa muistissa kevään 2003 romahdus MM-kisoissa samaa maata vastaan.

Mutta millainen Leijonajoukkue nähtiinkään jatkoajalla: Suomi pelasi erittäin rauhallisesti ja viileästi. Jatkoajan lopulla kävikin niin, että Sundin & Co kuumenivat, kun heidän pelinsä ei toiminutkaan.

Kyseisen ottelun päätyttyä Summanen kertoi pitäneensä joukkueelle puhuttelun ennen jatkoaikaa. Tämä oli pieni, yksittäinen esimerkki onnistuneesta psyykkaamisesta. On pakko kysyä, mikä helkkari meni pieleen sekä Aravirran että Westerlundin valmennuskaudella, kun vastaavaa joukkueen herättämistä ei kyetty toteuttamaan finaalien ratkaisuhetkillä? Sen sijaan nähtiin panikoiva, munaton ja tappiota pelkäävä joukkue. Ja hopeamitali (tai ei mitalia ollenkaan) oli tuomisina.
 

Sampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins/Turun PalloSeura/Kiekko-Vantaa
Panzerfaust kirjoitti:
Ja vastustaja oli silloin '95 toki sama NHL tason jengi kuin '94 finaalissa?

Vastustaja ei ollut sama, Suomen joukkue ei ollut sama, eikä Suomi pelannut (koko kisoissa) aivan yhtä hyvin. Mutta valmentaja oli sama, ja kaiken lisäksi ulkomaalainen. Suomi ei myöskään jäänyt Kanada-ottelussa missään vaiheessa takaa-ajajaksi.

Toki muitakin mahdollisia syitä 94-95 vuosien menestykselle varmasti löytyy. Odotuksetkaan eivät olleet vielä nykyistä tasoa.

Panzerfaust kirjoitti:
Kyllä se on parempi, että jatkatte vain henkisistä ilmapiireistä keskustelua. Eihän niitä finaaleita nyt sentään pelaajien tasolla ratkaista.

Totta kai pelaajien tasolla voidaan ratkaista otteluita. Juuri siksihän monet näistä henkisistä ilmapiireistä muistuttavatkin. Paremmassa ilmapiirissä kasvaa parempia pelaajia. Motivaatiolla kun tuntuu olevan vaikutus menestykseen.

Samalla tavalla otteluita voidaan kuitenkin ratkaista myös taktiikoilla, henkisellä valmistautumisella, ottelussa tapahtuvalla psyykkauksella jne. Keneltä se on pois, jos näillä osa-alueilla pyritään kehittymään?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös