Mainos

Kurinpitopäätökset kaudella 2012–2013

  • 1 288 576
  • 5 646

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Jos päähän kohdistuvasta taklauksesta voi antaa rangaistukseksi 2+10min, niin millainen taklaus sen pitää olla jos tällaisesta pitää antaa 5+PRK ja mahdollisesti vielä pelikieltoja päälle? Tässä taklauksessa ei kukaan loukkaantunut, eikä vääryyttä kärsinyt seura ole juurikaan asiasta meteliä nostanut. Taklaus oli ruma? - Kyllä. Törkein tai yksi törkeimmistä tällä kaudella? - Ei ollut.

Ruman tuosta Koskisen taklausesta teki se, että Salmisen pää oli pitkään samassa asennossa ja Koskisen täytyi tietää, että taklaamalla osuu suoraan päähän. Tuosta syystä myös Koskisen kommentit, että oli pakko taklata, ovat aika huolestuttavia. Ei siinä hirveästi ole kunnioitusta kollegoiden terveyttä kohtaan jos videon katsomisen jälkeenkin pelaaja on sitä mieltä, että oli pakko taklata päähän. Siihen en ota kantaa, oliko kauden törkeimpiä taklauksia.

Mitä tuohon KalPan valittamatta jättämiseen tulee, niin mitä sillä valituksella olisi saavutettu? JYPin tusinapakille pelikieltoa pariin runkosarjapeliin, jotka eivät ole KalPaa vastaan. Toki sama pätee Ruudun tapaukseen, mutta tällä kertaa ei tullut vammoja, joka varmasti vaikuttaa valitushalukkuuteen. Itse tosin olisin jättänyt valituksen tekemättä Ruudunkin tapauksessa, koska ei yksi lisäpeli KalPaa juurikaan lämmitä.
 
Millä perusteella video-tuomari lähettää kaukalossa tapahtuneita "rikoksia" eteenpäin? Eikö selvät päähän kohdistuneet taklaukset pitäisi niitä olla. Kaukalossahan tuntuu siltä, että ulos lentää vain, jos jää tarpeeksi pitkään makaamaan, oli taklaus puhdas tai ei. Laitan taas tämän taklauksen esimerkiksi.

SaiPan kapteeni Ville Kohoa taklataan vastapalloon suoraan kyynerpäällä päähän. Koho ei jää jäähän makaamaan. Seuraukset taklauksesta voi lukea täältä eli mahdollisesti koko kausi on ohi. Kenellekään ei varmaan ole yllätys, että koska taklauksen uhri ei jäänyt makailemaan niin taklaaja selvisi 2+10min jäähyllä eikä videotuomari vienyt asiaa eteenpäin. Pikkuseurat eivät lähde 5000€ takia myöskään valittamaan. Se on SaiPalle iso raha eikä olisi auttanut Kohoa parantumaan.

Tästä Niko Karhun taklauksesta Ville Kohoon taisi olla myös pieni maininta iltapäivälehdissäkin siellä muutaman rivin otteluraportissa sivun alalaidassa.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Youtubessa Keränen / Saarenheimo (linkki vie Youtubeen) nähtävissä. Kysymys kuuluu, mikä on vialla mikäli tätä ei tutkita? Aivan jäätävää toimintaa molemmilta pelaajilta.

Näköjään liiga hiljaisesti hyväksyy kaiken tämän paskan vaikka molempien tulisi saada useampi peli tuostakin jutusta että tähän hommaan saataisiin pikkuhiljaa joku roti. Mutta kun ei niin alkaa karata tämä homma aivan käsistä. Mielenkiinnolla odotellaan vielä mitä tulee tässä kevään mittaan vielä tapahtumaankaan.
 

OlviTenu

Jäsen
Suosikkijoukkue
AVS
Kenellekään ei varmaan ole yllätys, että koska taklauksen uhri ei jäänyt makailemaan niin taklaaja selvisi 2+10min jäähyllä eikä videotuomari vienyt asiaa eteenpäin.

Ei todellakaan ole yllätys. Miettikääpäs pieni hetki sitä, jos Jokereiden #25 olisi ollut tuon sikailun suorittaja. Oltaisiinko nähty muutama sivu otteluketjussa, ja olisiko Liusjärvi saanut töitä? Kyllä.

Jäätävä niitti suoraan päähän, lähentelee jo tapaus Koskisen mittoja törkeydessä. Koholle propsit että keräsi itsensä, mutta fakta homma on se: jos olisit jäänyt makaamaan, olisi Karhu lähtenyt 100% varmuudella pihalle.
 

JPL

Jäsen
Youtubessa Keränen / Saarenheimo (linkki vie Youtubeen) nähtävissä. Kysymys kuuluu, mikä on vialla mikäli tätä ei tutkita? Aivan jäätävää toimintaa molemmilta pelaajilta.

Pitäisi ehdottomasti tutkia. Tuossa tilanteessa olisi voinut käydä todella pahasti, koska Saarenheimon tasapaino oli huono (edellisen taklauksen jälkimainingeissa) ja sen takia lensi pää edellä laitaan. Vähintään 3:n pelin kakku olisi tuosta pitänyt antaa, koska ei ole Keräselle ensimmäinen kerta. Saarenheimolle sitten noista huitaisuista (jotka johtuivat tilanteeseen kuuluvasta spontaanista hermostumisesta) 1-2 pelin kakku. Voi olla, että kumpikaan joukkue ei tilanteita halunnut viedä eteenpäin, koska olisi selvää, että jos jompikumpi tilanne tutkittaisiin, myös omalla tulisi kakkua.

Salomäen taklauksesta ei mielestäni tarvitse antaa mitään jälkisanktioita, koska se ei tullut puun takaa, eikä kovalla vauhdilla. Kiekollinen Jaatinen näki taklauksen olevan tulossa ja hänen olisi pitänyt ottaa töötti vastaan oikein, eikä kääntää selkää.

Pikkaraiselle pitää antaa vähintään 5 ottelun pelikielto, koska Huml ei voi odottaa että tuollaisessa tilanteessa tulee töötti ja kun se vielä osuu päähän.
 

OlviTenu

Jäsen
Suosikkijoukkue
AVS
Pitäisi ehdottomasti tutkia. Tuossa tilanteessa olisi voinut käydä todella pahasti, koska Saarenheimon tasapaino oli huono (edellisen taklauksen jälkimainingeissa) ja sen takia lensi pää edellä laitaan. Vähintään 3:n pelin kakku olisi tuosta pitänyt antaa, koska ei ole Keräselle ensimmäinen kerta. Saarenheimolle sitten noista huitaisuista (jotka johtuivat tilanteeseen kuuluvasta spontaanista hermostumisesta) 1-2 pelin kakku.

Vaikka Maradona kuuluukin inhokkeideni kärkipäähän, oli tuo Keräsen töötti aivan käsittämätön. Jäätävää, että edelleen Nordlundista leivotaan kansakunnan Stalinia numero yksi, kun pisti MM-95 sankarin aivosolut solmuun. Puhtaalla taklauksella. Sitten ketään ei kiinnosta tapaukset Koskinen, Karhu, tai nämä veijarit.

Keräselle ilman muuta monta peliä kakkua, oli todella vaarallisen näköinen taklaus. Loukkaantuminen vältettiin vain sillä, että näytti osuvan vähän huonosti Saarenheimon ollessa kyykyssä.

Maradonan huitaisu aivan yhtä törkeä, toki se vituttaa kun kaveri rottailee selkään, mutta ei tuota voi hyväksyä mitenkään.

Onko tosiaan näin, että kaverit selvisivät kakkosilla? Eikö tätä ole otettu edes käsittelyyn?
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pikkaraiselle pitää antaa vähintään 5 ottelun pelikielto, koska Huml ei voi odottaa että tuollaisessa tilanteessa tulee töötti ja kun se vielä osuu päähän.

Eikös tuo Pikkaraisen päänmetsästys ole aika samalainen kuin Peltosen Plihaliin kohdistama töötti? Sama rangaistus Pikkaraisellekin eli neljä peliä bannia.
 

Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Eikös tuo Pikkaraisen päänmetsästys ole aika samalainen kuin Peltosen Plihaliin kohdistama töötti? Sama rangaistus Pikkaraisellekin eli neljä peliä bannia.

Paitsi että tuon Peltosen tilanteen jälkeen liiga kertoi koventavansa rangaistuksia. Eli pikkaraiselle 6-8 peliä huilia.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
+ rikoksen uusija kyseessä. En silti usko että noihin määriin päästään.

Ei varmaan tulekaan, mutta koko kurinpidon uskottavuuden vuoksi noin tulisi ehdottomasti toimia. Veikkaan, että Pikkarainen kuittaa sen neljä ottelua, vähemmälle ei oikein ole mitään perusteita. Pitemmälle olisi.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Siksi taklauksia tulee, kun jääkiekossa saa yhä taklata. Tai no, ei saa, vaan niistä tuntuu lentävän ulos. Mitä kyykistymisiin tulee, en tue kyseistä tapausta ollenkaan, vaan sellaisesta saa oikeutetusti tullakin sanktiota.

Puhtaat taklaukset on taas asia erikseen, ja järjetön poru tuosta on tullutkin. Jos valot sammuu puhtaan taklauksen vuoksi, koska pää kolahtaa betonilaitaan, on se valitettavaa, mutta minkäs teet. Oikeasti, minkäs teet? Peltosella oli kaksi vaihtoehtoa: ottaa taklaus kunnolla vastaan ja olla pelaamatta kiekkoa maalille, tai pelata kiekkoa maalille ja tulla jyrätyksi huonossa asennossa. Valitsi jälkimmäisen, vaikka tasan tarkkaan tiedosti riskit. Tuossa tapauksessa ei pitäisi olla kahta sanaa.

Rudin tempaukset ei liity tähän ollenkaan, ja sekä Summanen että porin vahvistukset keskittyvät nyt ihan vääriin asioihin...

Ruudun tempaukset liittyvät tähän sillä tavalla, että Jokerien valmennus kertoi V. Peltosen telomisen välityksellä tekevänsä mitä tahansa voiton eteen. Tätähän Lämsä on hokenut pitkin kautta.

Nordlundilla oli kaksi vaihtoehtoa: vetää Peltonen mahdollisimman kovaa seinälle tai vähentää jonkin verran voimaa taklauksesta. Hän valitsi ensimmäisen. Tämä kertoo siitä ilmapiiristä mikä joukkueessa vallitsee.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei varmaan tulekaan, mutta koko kurinpidon uskottavuuden vuoksi noin tulisi ehdottomasti toimia. Veikkaan, että Pikkarainen kuittaa sen neljä ottelua, vähemmälle ei oikein ole mitään perusteita. Pitemmälle olisi.

Mutta siinäpä sitten ihmetellään taas että missä linja jos tuosta tulee 4 peliä. Case Peltonen&Plihal toi 4 pelin kakun ja tämä on muuten täysin vastaava tilanne ainoastaan sillä erotuksella että pelaaja ei loukkaantunut vaikka siihenkin kaikki mahdollisuudet olivat olemassa. Lisäksi tuon casen jälkeen liiga on linjannut julkisesti koventavansa rangaistuksia ja lisäksi Pikkaraiselta löytyy käsittääkseni tältäkin kaudelta yksi aiempi niitti josta kakkua on tullut. Kaiken järjen mukaan 6- jopa 10 pelin kakku mutta nyt katsotaan sitten missä se järki kurinpidossa on?
 

OlviTenu

Jäsen
Suosikkijoukkue
AVS
Ruudun tempaukset liittyvät tähän sillä tavalla, että Jokerien valmennus kertoi V. Peltosen telomisen välityksellä tekevänsä mitä tahansa voiton eteen. Tätähän Lämsä on hokenut pitkin kautta.

Nordlundilla oli kaksi vaihtoehtoa: vetää Peltonen mahdollisimman kovaa seinälle tai vähentää jonkin verran voimaa taklauksesta. Hän valitsi ensimmäisen. Tämä kertoo siitä ilmapiiristä mikä joukkueessa vallitsee.

Ensinnäkään Nordlund ei vetänyt Peltosta "mahdollisimman kovaa" seinälle, vaan tööttäsi reilulla voimalla ja puhtaasti. Kohtuuttomalla voimalla suoritettu taklaus olisi ryntäys, ja tämä olisi oma rikkeensä sitten erikseen. Sellaisesta ei kukaan ole puhunut, eikä puhu, koska tämä ei sitä ole.

Toisekseen, on hyvä että joukkue tekee kaikkensa voittamisen eteen. Tässä en sinänsä näe mitään väärää, mikäli keinot vaan ovat oikeat. Sääntöjen vastaiset tempaukset on sitten asia erikseen, enkä näitä hyväksy sen enempää kuin muiltakaan joukkueilta.
 
Eikös tuo Pikkaraisen päänmetsästys ole aika samalainen kuin Peltosen Plihaliin kohdistama töötti? Sama rangaistus Pikkaraisellekin eli neljä peliä bannia.

Peltonen ajaa Plihalia vaan muutaman "sadasosan" myöhemmin kiekosta "luopumisen" jälkeen kuin Pikkarainen Humlia. Tuossa Pikkaraisen taklauksessa tullaan taas keskustelemaan siitä oliko Huml kiekollinen vai ei eli oliko taklaus liian myöhässä. Ruma taklaus kuitenkin.

Peltosen taklauksessa ei ollut mitään epäselvää siitä taklattiinko kiekotonta. Onkos kukaan jo kellottanut sitä, tuliko tämä Pikkaraisen Huml-taklaus myöhemmin kuin Pikkaraisen taklaus Mäntymaahan. Eikös se Mäntymaa-taklaus katsottu tulevan kiekolliseen?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Toisekseen, on hyvä että joukkue tekee kaikkensa voittamisen eteen. Tässä en sinänsä näe mitään väärää, mikäli keinot vaan ovat oikeat. Sääntöjen vastaiset tempaukset on sitten asia erikseen, enkä näitä hyväksy sen enempää kuin muiltakaan joukkueilta.

Se, että Jokerit puolustaa kyykimistä ja toistuvaa epäurheilijamaista pelaamista noin voimakkaasti, kertoo aika paljon joukkueen keinoista. Ja Lämsä on hokenut koko kauden keskittyvänsä voittamaan pelejä ja hyväksyy kyseenalaiset tapahtumat kentällä.
 

OlviTenu

Jäsen
Suosikkijoukkue
AVS
Se, että Jokerit puolustaa kyykimistä ja toistuvaa epäurheilijamaista pelaamista noin voimakkaasti, kertoo aika paljon joukkueen keinoista. Ja Lämsä on hokenut koko kauden keskittyvänsä voittamaan pelejä ja hyväksyy kyseenalaiset tapahtumat kentällä.

Vaikka nyt koetat kovasti provoilla, niin linkkaatko tähän nyt edes lähteesi että missä Lämsä kertoo hyväksyvänsä kyseenalaiset otteet kentällä? Tai edes, että missä Jokerit puolustaa kyykkäämistä ja epäurheilijamaista pelaamista?
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Edelleen olen samaa mieltä kuin otteluketjussa, että Pikkarainen ei saa kurinpitäjältä mitään. Ainakin minun silmään tuo taklaus - vaikkakin on kiekottomaan pelaajaan kohdistuva - ei osu taklattavaa päähän vaan rintaan.

Tätä tukee myös Humlin oma toiminta eli kontaktin korostaminen. Mikäli taklaus olisi osunut päähän, niin hän ei varmasti olisi tuosta selvinnyt minuutin huililla. Humlhan oli siis pyörittämässä ylivoimaa jo reilun minuutin päästä.

Mikäli tulkintani on oikea, ei Pikkaraiselle voi pelikieltoa antaa, koska varsinainen tuomio päähän kohdistunut taklaus ei pidä paikkaansa. Täysin kiistatonta materiaalia tuosta ei saa, mutta siltä se minulle näyttää, että taklaus ei osu päähän.
 

Iku-Turso

Jäsen
Suosikkijoukkue
NYR
Kuuntelin tänään radiosta JP Vuorisen haastattelun ja kyllä täytyy sanoa, että kaveri on jääkiekosta täysin kujalla. Harmi, että tämmöiset säätäjät ovat vuodesta toiseen päättämässä ja tuhoamassa kotoisen liigamme. Hoitaisi Vuorinenkin ne turvakaukalot joka liigakaupunkiin ja jättäisi itse pelin rauhaan!

Ja kyllä juu, ne raflaammat otsikot näköjään myyvät, kun roskalehdet sekä jatkoaika.comikin uutisoivat nyt Peltosen aivotärähdystä aivovammana!
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaikka nyt koetat kovasti provoilla, niin linkkaatko tähän nyt edes lähteesi että missä Lämsä kertoo hyväksyvänsä kyseenalaiset otteet kentällä? Tai edes, että missä Jokerit puolustaa kyykkäämistä ja epäurheilijamaista pelaamista?

Ossi Väänänen haukkui viime keväänä ruotsalaisen kyykkääjän alimpaan helvettiin, mutta puolusteli J. Ruutua. Melart yritti toistuvasti haastaa J. Ruudun rehelliseen tappeluun, mutta tämä kieltäytyi toistuvasti hanskoja heilutellen. 1.9. Jokereiden valmennusjohto päätti, että he puolustavat J. Ruutua ja lähettivät Ben-Amorin kentälle.

Mikäli Jokereiden valmennus olisi sanonut J. Ruudulle, että vastaa Melartin haasteeseen, emme olisi nykyisessä tilanteessa. Mutta he päättivät puolustaa sen sijaan J. Ruudun toimintaa ja seuraukset ovat tiedossa.

Nykyinen linja on tekeytyä tyhmäksi ja saivarrella. Jokainen tietää, että koodin mukaan toimittuna asia olisi selvinnyt kahden miehen yhteenotolla.
 

ilu

Jäsen
Edelleen olen samaa mieltä kuin otteluketjussa, että Pikkarainen ei saa kurinpitäjältä mitään. Ainakin minun silmään tuo taklaus - vaikkakin on kiekottomaan pelaajaan kohdistuva - ei osu taklattavaa päähän vaan rintaan.

Tätä tukee myös Humlin oma toiminta eli kontaktin korostaminen. Mikäli taklaus olisi osunut päähän, niin hän ei varmasti olisi tuosta selvinnyt minuutin huililla. Humlhan oli siis pyörittämässä ylivoimaa jo reilun minuutin päästä.

Mikäli tulkintani on oikea, ei Pikkaraiselle voi pelikieltoa antaa, koska varsinainen tuomio päähän kohdistunut taklaus ei pidä paikkaansa. Täysin kiistatonta materiaalia tuosta ei saa, mutta siltä se minulle näyttää, että taklaus ei osu päähän.

Vaikka taklaus ei osuisikaan päähän, voidaan pelikieltoa silti langettaa kohtuuttoman kovasta pelistä, sillä tilanteessa tapahtuu kuitenkin selkeä rike (estäminen). Vrt. Ruudun pelikielto samoilla perusteilla, vaikka alunperin rangaistus tulikin ryntäyksestä.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Millä perusteella video-tuomari lähettää kaukalossa tapahtuneita "rikoksia" eteenpäin? Eikö selvät päähän kohdistuneet taklaukset pitäisi niitä olla. Kaukalossahan tuntuu siltä, että ulos lentää vain, jos jää tarpeeksi pitkään makaamaan, oli taklaus puhdas tai ei. Laitan taas tämän taklauksen esimerkiksi.

No niin, nyt lähti meikäläisen kierrokset nousuun. En ollut tätä Karhun taklausta aiemmin nähnyt, mutta nyt kun sain sen silmieni eteeni ni en voi muuta ku raivota. Miten vitussa tästä ei tullut mitään lisäseuraamuksia? Noin selvää ja rumaa kyynärpäätaklausta päähän en oo liigassa tällä kaudella nähnyt. Ku tulee vielä suoraan vastapalloon ni ei tarvii ihmetellä miksi Kohon kausi on ohi.

Eihän se nyt voi vittu olla niin että taklauksista tulee pelikieltoja sen mukaan miten paljon niistä on joihinkin lehtiin kirjotettu ja twitteriin voivoteltu? Miten helvetissä liigan kurinpito voi olla näin saatanan kujalla, tässä oo vittu enää yhtään mitään tolkkua koko touhussa.

Samaan hengenvetoon on kyllä annettava jättimäisiä lampaanperseitä SaiPan pelaajille jotka tuon tilanteen jälkeen eivät tee elettäkään Karhua kohtaan. Ei edes sitä selästä tuuppausta jonka KalPan mikkihiiret sai Jarkko Ruudulle aikaiseksi tämän kolattua Lehkosen. Täysin anteeksiantamatonta muniinpuhaltelua! Miljoona kertaa mieluummin näkisin nyt edes vaikka sitten Tirkkosen huutelemassa turkulaisille jostain Matin ja Tepon suihinotoista ja Vauhkosen kertomassa että hän tietää missä Karhu asuu ku tämmöstä vätystelyä.

Nordlundin ja Järventien taklaukset oo mitään tämän rinnalla, muista viikonlopun sikailuista Saarenheimon temppu on omasta mielestäni vielä tätä Karhun sikailua pahempi, Keränen ja Pikkarainen on samalla viivalla. Kauhulla ja epäuskolla odotan viikonlopun tuomioita, jos Nordlund ja/tai Järventie saa enemmän penaltia ku Saarenheimo, Keränen ja Pikkarainen, vetäisen kokonaisen hernemaissipaprikapussin molempiin sieraimiin.
 

OlviTenu

Jäsen
Suosikkijoukkue
AVS
Ossi Väänänen haukkui viime keväänä ruotsalaisen kyykkääjän alimpaan helvettiin, mutta puolusteli J. Ruutua. Melart yritti toistuvasti haastaa J. Ruudun rehelliseen tappeluun, mutta tämä kieltäytyi toistuvasti hanskoja heilutellen.

Kyykkääminen sinänsä on tuomittava teko, mutta edelleen haluaisin, että laitat tähän sen lähteen. Sen jälkeen lopetan kyselemisen. Minä nimittäin en ole Ossin suusta mitään puolustelua Jarkon kyykkäämiselle nähnyt, joten voi olla että minulta on mennyt tosiaan ohi. Jos näin on, pahoittelen!

1.9. Jokereiden valmennusjohto päätti, että he puolustavat J. Ruutua ja lähettivät Ben-Amorin kentälle.

Miten Semirin lähettäminen kentälle tukee Rudin puolustelua?

Mikäli Jokereiden valmennus olisi sanonut J. Ruudulle, että vastaa Melartin haasteeseen, emme olisi nykyisessä tilanteessa. Mutta he päättivät puolustaa sen sijaan J. Ruudun toimintaa ja seuraukset ovat tiedossa.

Melartin hakkaamisessa ei minun mielestäni olisi menettänyt kukaan mitään, ja olisinkin mielelläni tämän nähnyt. Mutta miten ihmeessä se, että kielletään Rudia tappelemasta ja lentämästä ulos, tukee tätä hehkuttamaasi "J. Ruudun toimintaa"? Mitkä seuraukset tästä ovat tiedossa?

Voi olla että tipahdin nyt vähän kärryiltä, mutta selvennä nyt tyhymälle :)
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Ossi Väänänen haukkui viime keväänä ruotsalaisen kyykkääjän alimpaan helvettiin, mutta puolusteli J. Ruutua. Melart yritti toistuvasti haastaa J. Ruudun rehelliseen tappeluun, mutta tämä kieltäytyi toistuvasti hanskoja heilutellen. 1.9. Jokereiden valmennusjohto päätti, että he puolustavat J. Ruutua ja lähettivät Ben-Amorin kentälle.

Mikäli Jokereiden valmennus olisi sanonut J. Ruudulle, että vastaa Melartin haasteeseen, emme olisi nykyisessä tilanteessa. Mutta he päättivät puolustaa sen sijaan J. Ruudun toimintaa ja seuraukset ovat tiedossa.

Nykyinen linja on tekeytyä tyhmäksi ja saivarrella. Jokainen tietää, että koodin mukaan toimittuna asia olisi selvinnyt kahden miehen yhteenotolla.

Näytäs mulle missä Väänänen on puolustellut Ruudun leikkauksia? Miksi Jokerit lähtisi uhraamaan Ruutua johonkin Melartiin ottelun 3 ensimmäisen minuutin aikana pelissä jolla ei ollut HIFK:lle enää merkitystä.

Tiedän, että Jokerit on inhokkijoukkueesi. Ei sinun tarvitse Jokereista pitää. Lopeta silti paskan puhuminen. Mikäli en nyt tuo esille Väänäsen puolusteluita jäit jälleen kerran kiinni paskan puhumisesta.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Edelleen olen samaa mieltä kuin otteluketjussa, että Pikkarainen ei saa kurinpitäjältä mitään. Ainakin minun silmään tuo taklaus - vaikkakin on kiekottomaan pelaajaan kohdistuva - ei osu taklattavaa päähän vaan rintaan.

Tätä tukee myös Humlin oma toiminta eli kontaktin korostaminen. Mikäli taklaus olisi osunut päähän, niin hän ei varmasti olisi tuosta selvinnyt minuutin huililla. Humlhan oli siis pyörittämässä ylivoimaa jo reilun minuutin päästä.

Mikäli tulkintani on oikea, ei Pikkaraiselle voi pelikieltoa antaa, koska varsinainen tuomio päähän kohdistunut taklaus ei pidä paikkaansa. Täysin kiistatonta materiaalia tuosta ei saa, mutta siltä se minulle näyttää, että taklaus ei osu päähän.

Mielestäni Pikkaraisen taklaus osuu päähän, mutta jos ajatellaan että näen väärin. Silti taklaus tulee myöhässä suurinpiirtein saman verran kuin Ruudun taklaus Lehkoseen. Erona että Ruutu taklasi suoraan edestä, Pikkarainen kuolleesta kulmasta. Kumpikaan taklauksista ei osunut päähän, Lehkonen loukkasi, Huml ei. Eli verrattuna Ruudun taklaukseen Pikkaraisen taklauksessa on yksi raskauttava ja yksi lieventävä seikka. Linjan mukaan samat neljä peliä olisi oikein.

Jos taas katsotaan että Pikkaraisen taklaus osuu päähän, niin neljä peliä ei enää riitä. Varsinkin kun juuri ollaan annettu tiedote kovennetuista rangaistuksista päähän kohdistuvissa taklauksissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös