Mainos

Kurinpitopäätökset kaudella 2012–2013

  • 1 288 620
  • 5 646

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Milloinkahan Kai Kantolan tapauksesta meinataan antaa varsinainen/lopullinen päätös?

Eilen tai tänään kaiketi on Kantolaa kuultu kurinpidon toimesta. Itse siis veikkaisin, että huomenna kuuluu.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut

Todennäköisesti näin on. Kaksi peliä on lisäksi ihan kelpo määrä istua katsomossa jo ennen tuomiota, kyllä tuosta varmaan 3-4 peliä tulee kieltoa. En usko, että mennään niihin määriin, mitä 1.9. tapahtumat saivat aikaan. Eikä siinä, yksipuolinen mätkiminen oli juuri niin naurettavaa, miltä näyttikin.

Jos ensi kerralla taklaisi vaikka huviksensa kaukalossa kohdattaessa, syntyy vähemmän hälyä, vaikka ulos voi tietenkin lentää puhtaastakin taklauksesta.
 
Raipe ripitti toimittajia | SM-liiga | Iltalehti.fi

Raipe on lähetellyt videota liigalle, että Ohtamaan oma vika oli Kantolan tapaus. Nyt kuulemma potkaissutkin Kantolaa. Kukaan muu, ilmeisesti Kantola mukaan luettuna, ei tällaista pelin aikana huomannut. Veikkaanpa, että siellä on katsottu peli suurennuslasilla läpi ja etsitty kohtaa, missä voisi joku raaja osua johonkin toiseen pelaajaan. Sellaisia kyllä löytyy. Raipe rinnastaa myös tilanteen täysin samaksi kuin Marjamäki-Kreps.

Olen eri mieltä kiekkoikonin kanssa rinnastuksesta tapauksissa. Olen myös erimieltä toimittajan näkemykseen Ohtamaan taklauksen likaisuudesta, mitä oli myös SM-liigan kurinpito (ja valtaosa tällöin täällä kirjoittavista). Joka tapauksessa mikäli pelikielto jää muutamaan peliin, oli se tuomio oikein tai väärin, niin siinä tapauksessa Helsingin joukkueille todellakin on oma rangaistusasteikkonsa.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Kylläpä tämä keissi menee jo melko huvittavaksi. Vai että oikein potkaissut :D Nyt vaan sitten videota eetteriin tästäkin tapauksesta, niin päästään taas kunnolla vääntämään luistimen terien kaltevuuskulmista.

Suosittelen jo muuten sitten etukäteen että siirrytään takaisin tuonne aihetta käsittelevään ketjuun, ettei tämäkin ketju taas täyty turhasta paskasta.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Raipe ripitti toimittajia | SM-liiga | Iltalehti.fi

Raipe on lähetellyt videota liigalle, että Ohtamaan oma vika oli Kantolan tapaus. Nyt kuulemma potkaissutkin Kantolaa. Kukaan muu, ilmeisesti Kantola mukaan luettuna, ei tällaista pelin aikana huomannut. Veikkaanpa, että siellä on katsottu peli suurennuslasilla läpi ja etsitty kohtaa, missä voisi joku raaja osua johonkin toiseen pelaajaan. Sellaisia kyllä löytyy. Raipe rinnastaa myös tilanteen täysin samaksi kuin Marjamäki-Kreps.

Olen eri mieltä kiekkoikonin kanssa rinnastuksesta tapauksissa. Olen myös erimieltä toimittajan näkemykseen Ohtamaan taklauksen likaisuudesta, mitä oli myös SM-liigan kurinpito (ja valtaosa tällöin täällä kirjoittavista). Joka tapauksessa mikäli pelikielto jää muutamaan peliin, oli se tuomio oikein tai väärin, niin siinä tapauksessa Helsingin joukkueille todellakin on oma rangaistusasteikkonsa.
Helmisen puheet voi tässä tapauksessa jättää omaan arvoonsa. Mies kommentoi asiaa puolueellisesta näkökulmasta ja tottakai hänen kuuluukin pyrkiä kaikin keinoin lieventämään Kantolan rötöstä.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid

Huutonaurua tälle kärppäläisen "Raipe on puolueellinen" perustelulle! :D Olisiko pitänyt odottaa että Tappara tai muu kolmas osapuoli tekee Ohtamaan potkusta ilmoituksen Liigalle? Tai että Ohtamaa tai Kärpät tekee sen itse? Ja kuten sanot: "tottakai hänen kuuluukin pyrkiä kaikin keinoin lieventämään Kantolan rötöstä". Totta munassa Raipe puolustaa omiaan jos sielä Ohtamaa on tällä kertaa potkaissut sen aikaisemman kyseenalaisen taklauksen lisäksi.

- Meillä on videomateriaalia, että Ohtamaa potkaisi Kantolaa siinä pelissä. En sano, että hän teki sen tahallaan, mutta sellainen video on lähetetty SM-liigalle. - Helminen.

Onko teillä muuten jotain ennakkoesimerkkiä antaa että Raipe puhuisi paskaa?
 
Viimeksi muokattu:

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Oulu voi lopettaa kyllä vaatimuksen puolueettomuudesta aika lyhyeen. Ottamatta kantaa Helmisen lausuntoihin, niin Oulusta kuuluu ihan kummallista marvanian kieltä selityksissä, jos vähänkään asiat liittyvät pienpedon paitaa kantaviin pelaajiin. Kummallisia asioita myös sallitaan tapahtuvan, kunhan vain paidassa on pienen petoeläimen kuva.

Naurettavinta on ollut vuosien saatossa vedota kommentaattoriin, jolla on paikallisradiotoimittajan paperit. Se siitä ja sen kestävyydestä.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mitä millään videolla on väliä? Mihin se edes vaikuttaa? Ei yhtään mihinkään. Ohtamaalleko tuossa haetaan pelikieltoa? Vai kurinpitoryhmälle perustetta Kantolan kiehahtamiseen? Ei varmaan hirveästi tule vaikuttamaan siihen mitä sieltä tulee pelikiellon pituudeksi.

Montakos peliä se on jo istunut katsomossa? Taitaa jokunen olla vielä tulossa lisää.
 
Huutonaurua tälle kärppäläisen "Raipe on puolueellinen" perustelulle! :D Olisiko pitänyt odottaa että Tappara tai muu kolmas osapuoli tekee Ohtamaan potkusta ilmoituksen Liigalle? Tai että Ohtamaa tai Kärpät tekee sen itse? Totta vitussa Raipe puolustaa omiaan jos sielä Anne on tällä kertaa potkinut.

Minusta huutonaurua sille, että yritätte mieliinne maalata Ohtamaasta kuvaa likaisena tai muuten vastenmielisenä neitipelaajana. Ohtamaa on pelannut liigaa jo kohta 250 ottelua, taklannut (ja pelannut) samalla tavalla ensimmäisistä peleistä lähtien. Kantola taitaa olla ensimmäinen näistä loukkaantunut. Jäähyminuutteja kaverilla on kausia kohti saman verran kuin puolustajilla yleensä. Hän ei ole käytännössä tehnyt liigakaukaloissa mitään rottamaista, ellei sitten kilppareita lasketa rottailuiksi tai neiteilyiksi(harvemmin). Kieltäytyminen tappeluista ei ole lähtökohtaisesti neitimäistä, sillä täysin samalla syyllä esim. Sami Helenius on jättänyt liigassa tappelematta, eikä häntä minusta voi sen vuoksi pitää neitinä.

Myös hieman huvittaa nähdä, miten jokaista asiaa pidetään totuutena, mitä milloinkin tulee esiin "omien" puolelta. Yksinkertaisin selitys on yleensä uskottavin ja siinä uskon itse Kantolaa. Hän antoi ymmärtää haastattelussaan, että kyseessä oli muistutus loukkaantumiseen johtaneesta taklauksesta vaikka ei tietenkään halunnut sitä suoraan myöntää. Ihan omista sanoistaan tuo jälkimmäinenkin.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Mitä millään videolla on väliä? Mihin se edes vaikuttaa? Ei yhtään mihinkään. Ohtamaalleko tuossa haetaan pelikieltoa? Vai kurinpitoryhmälle perustetta Kantolan kiehahtamiseen? Ei varmaan hirveästi tule vaikuttamaan siihen mitä sieltä tulee pelikiellon pituudeksi.

Ei varmaan vaikutakaan mihinkään tässä paskaliigassa, missä tuomarointi ja pelikiellot ovat ihan päin honkia. Jos tämä olisi normaali jääkiekkoliiga, missä kurinpidosta päättäisi entiset ammattipelaajat jotka tuntevat pelin hengen, Ohtamaan potku ja aiempi Kantolan telonut taklaus laskisivat Kantolan pelikiellon määrää selvästi verrattuna siihen että Kantola olisi lähtenyt jahtaamaan jotain random pelaajaa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Mitä millään videolla on väliä? Mihin se edes vaikuttaa? Ei yhtään mihinkään. Ohtamaalleko tuossa haetaan pelikieltoa? Vai kurinpitoryhmälle perustetta Kantolan kiehahtamiseen? Ei varmaan hirveästi tule vaikuttamaan siihen mitä sieltä tulee pelikiellon pituudeksi.

Montakos peliä se on jo istunut katsomossa? Taitaa jokunen olla vielä tulossa lisää.

Tämä onkin mielenkiintoista, jos sielä oikeasti on ollut potku, sillä pelkästä yrityksestähän tuomitaan OR (1 peli pelikieltoa) ja tällä kaudella nuo pari potkua (Lindbohm ja Liivik) ovat tuoneet enemmänkin. Voiko tuota enään edes viedä kurinpitokäsittelyyn?

edit. Katolan tilanteeseen ei varmasti vaikuta, ainakaan lieventävästi, sillä liiga ontehnyt selväksi, että kostomielessä tehtäviä "tempauksia" ei hyväksytä.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei varmaan vaikutakaan mihinkään tässä paskaliigassa, missä tuomarointi ja pelikiellot ovat ihan päin honkia. Jos tämä olisi normaali jääkiekkoliiga, missä kurinpidosta päättäisi entiset ammattipelaajat jotka tuntevat pelin hengen, Ohtamaan potku ja aiempi Kantolan telonut taklaus laskisivat Kantolan pelikiellon määrää selvästi verrattuna siihen että Kantola olisi lähtenyt jahtaamaan jotain random pelaajaa.

Ohtamaan potku? Olitko paikalla katsomassa peliä? Urholla ei kyllä liiemmin potkut pyöri uusintana. Onko sinulla videomateriaalia tästä? Viimeistään kurinpitopäätöksestä sitten nähdään onko potkua tapahtunut vai ei? Vai onko tässä ollut se kuuluisa potkun "yritys" taustalla?
 
Jos Ohtamaa todella on potkaissut Kantolaa, niin se saattaisi laskea. Tällöinkin suuttumisen pitäisi lähinnä olla aika välitön, kuin "hei, tuohan se oli kilahtamisen syy". Tuo normaali pelitilannetaklaus ei lähtökohtaisesti varmasti laskisi missään liigassa sanktiota. Jossain liigoissa tuosta kilahtamisesta ei luultavasti mietittäisi puolestaan minkäänlaista jatkosankiota, mutta se ei sinänsä liity tuohon.

Jännä juttu muuten sekin, että liigassa on ollut tällä kaudella paljon selvempiä rikkeitä, jotka ovat johtaneet pelikieltoihin ja loukkaantumisia, jotka eivät ole johtaneet pelikieltoihin. Tämä on ainoa kosto. Eikö muut osaa koodeja vai mikä tuossa mättää? Vai onko kuitenkin niin, että edes pelaajien mielestä tuo ei aivan täysin normaalia ole?
 
Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Helminen on kyllä ihan naurettava pelle. Voin taas kuvitella, kun se on sylkenyt toimittajille ja verrannut tätä Kantolan tapausta Marjamäki-Kreps tilanteeseen. Ei voi sanoa kuin, että voi herranjestas mikä ääliö. Mutta se video olisi mukava nähdä, jossa Ohtamaa potkaisee Kantolaa. "Meillä on materiaalia". No nämä Helmisen itkemiset nyt on tullut jo tällä kaudella tutuksi. Se mahtava ilme, kun tulee huutaa siihen reunuksen päälle tuomarile, kun taas niin sympaattinen Ilves on kokenut pelissä oikeusmurhan ja saanut täysin perusteettoman jäähyn. Aina sitä Ilvestä sorretaan. Ehkäpä, jos Raipe laittaa oikein vihaisen ilmeen naamalle ja vielä murisee päälle, niin Kantolalle ei tule ollenkaan pelikieltoa näiden kahden ottelun lisäksi mistä nyt on ollut pois. Mutta pelle koko äijä. Ei pysty arvostamaan.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tämä onkin mielenkiintoista, jos sielä oikeasti on ollut potku, sillä pelkästä yrityksestähän tuomitaan OR (1 peli pelikieltoa) ja tällä kaudella nuo pari potkua (Lindbohm ja Liivik) ovat tuoneet enemmänkin. Voiko tuota enään edes viedä kurinpitokäsittelyyn?

edit. Katolan tilanteeseen ei varmasti vaikuta, ainakaan lieventävästi, sillä liiga ontehnyt selväksi, että kostomielessä tehtäviä "tempauksia" ei hyväksytä.

Jos siellä on potku video eilen lähetetty vai milloin lie, niin tuskin Ohtamaa olisi sitten eilen pelannut mikäli asia olisi otettu kurinpidon käsittelyyn. Vai väittääkö joku jotain muuta?
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Minusta huutonaurua sille, että yritätte mieliinne maalata Ohtamaasta kuvaa likaisena tai muuten vastenmielisenä neitipelaajana. Ohtamaa on pelannut liigaa jo kohta 250 ottelua, taklannut (ja pelannut) samalla tavalla ensimmäisistä peleistä lähtien. Kantola taitaa olla ensimmäinen näistä loukkaantunut. Jäähyminuutteja kaverilla on kausia kohti saman verran kuin puolustajilla yleensä. Hän ei ole käytännössä tehnyt liigakaukaloissa mitään rottamaista, ellei sitten kilppareita lasketa rottailuiksi tai neiteilyiksi(harvemmin). Kieltäytyminen tappeluista ei ole lähtökohtaisesti neitimäistä, sillä täysin samalla syyllä esim. Sami Helenius on jättänyt liigassa tappelematta, eikä häntä minusta voi sen vuoksi pitää neitinä.

Samanlailla Kärppä-leiristä Kantolan huudetaan olevan ties mikä sekopää, hullu, ämmä, paskahousu jne. mitä näitä nyt on vain siksi että halusi P-Amerikkalaisen kiekkoilun kasvattina maksaa taklauksesta (ja potkusta) pienillä nyrkkitalkoilla.

Myös hieman huvittaa nähdä, miten jokaista asiaa pidetään totuutena, mitä milloinkin tulee esiin "omien" puolelta. Yksinkertaisin selitys on yleensä uskottavin ja siinä uskon itse Kantolaa. Hän antoi ymmärtää haastattelussaan, että kyseessä oli muistutus loukkaantumiseen johtaneesta taklauksesta vaikka ei tietenkään halunnut sitä suoraan myöntää. Ihan omista sanoistaan tuo jälkimmäinenkin.

Jokainen uskoo mitä uskoo. Minä uskon että sieltä videolta joku potkuliike löytyy. Ei kai sinne huvikseen mitään videoita lähetetä?

Kantolahan sanoi että "en sano/myönnä suoraan että oli kosto". Eihän siinä puhuttu että mistä se olisi ollut kosto. Taklauksesta, potkusta vai molemmista.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Ohtamaan potku? Olitko paikalla katsomassa peliä? Urholla ei kyllä liiemmin potkut pyöri uusintana. Onko sinulla videomateriaalia tästä? Viimeistään kurinpitopäätöksestä sitten nähdään onko potkua tapahtunut vai ei? Vai onko tässä ollut se kuuluisa potkun "yritys" taustalla?

Aika usein nuo potkut tuppaa menemään ohi. Lindbohmin tilanteessa en edes kolmannen uusinnan jälkeen tajunnut yhtään, että mistä mies lensi ulos, kun ei tajunnut nimenomaan jalkaa katsoa. (siis ihan perusteltu tuomio lopulta) Joten ei se nyt mitenkään ennenkuulumatonta olisi, että tuo tilanne olisi mennyt kaikilta, tai lähes kaikilta ohi... Aika oudon kuuloista kyllä jokatapauksessa.

Petteri Lindbohm potkaisee Mikko Pukkaa | SaiPa - Jokerit 17/11/2012 - YouTube
 
Tämä onkin mielenkiintoista, jos sielä oikeasti on ollut potku, sillä pelkästä yrityksestähän tuomitaan OR (1 peli pelikieltoa) ja tällä kaudella nuo pari potkua (Lindbohm ja Liivik) ovat tuoneet enemmänkin. Voiko tuota enään edes viedä kurinpitokäsittelyyn?

Voi viedä seuran toimesta. Jokin aikaraja siihenkin oli, mutta Ilves lienee tietoinen ja on lähettänyt videoita ajallaan. Liiga taas ei omin päin voi ottaa tapausta käsittelyyn, ellei pelin jälkeen ole tehty asiasta ilmoitusta. Raipe ei kuitenkaan eritellyt, onko kyseessä selvä rike, josta haluavat sanktiota (sakon uhalla) vai onko kyseessä lievennysyritys Kantolan mahdolliseen pelikieltoon eli pyrkimys selittää Kantolan kilahdusta.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Kertokaa minulle miksei Kantola maininnut tuosta potkusta siinä Yle Puheen haastattelussa. Nyt ollaan kuitenkin jo videoita lähettämässä SM-liigalle! Huutonaurua!
 
Samanlailla Kärppä-leiristä Kantolan huudetaan olevan ties mikä sekopää, hullu, ämmä, paskahousu jne. mitä näitä nyt on vain siksi että halusi P-Amerikkalaisen kiekkoilun kasvattina maksaa taklauksesta (ja potkusta) pienillä nyrkkitalkoilla.

No olenpa lukenut sokeasti, sillä mitä minä olen nähnyt niin kaikki (paitsi ei kaikki ilvesleiristä) ovat kritisoineet Kantolaa oman joukkueen pelin tuhoamisesta. Paskahousuttelua toki näkyy, mutta sitä näkyy jo siitä, että pelaaja luistelee vastustajan paidassa. Ei kait nyt tuosta sinulla kuppi mene nurin?

Jokainen uskoo mitä uskoo. Minä uskon että sieltä videolta joku potkuliike löytyy. Ei kai sinne huvikseen mitään videoita lähetetä?

Jännä ettei Kantola itse huomannut. Jos siellä on potku, niin aika jännästi Raipekin puhuu "en sano, että se oli potku". Jospa siellä on vain kalastelua, kun juuri kalastelulta se näyttää.

Kantolahan sanoi että "en sano/myönnä suoraan että oli kosto". Eihän siinä puhuttu että mistä se olisi ollut kosto. Taklauksesta, potkusta vai molemmista.

Kantola päivän selvästi viittasi haastattelijan kysymyksen edellisen loukkaantumiseen johtaneen ottelun tapahtumista. Aivan selvästi myös sanoi, ettei halua suoraan myöntää sitä ja jatkoi kuitenkin, että kyllähän sitä siellä taustalla oli. Potkusta ei puhunut sanaakaan, eikä Ohtamaan "kompuroinnista". Kompurointi tuli sitten jälkiselityksenä, kun varmasti itsekin tajusi tästä saattavan seurata pelikieltoa.

EDIT: Kantolan omat sanat vielä sanatarkkaan "Halusin kyllä viestittää, että tuollaisia taklauksia ei suvaita". Mitähän mahtoi tarkoittaa, että mitä tilannetta oli puimassa?
 
Viimeksi muokattu:

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
No olenpa lukenut sokeasti, sillä mitä minä olen nähnyt niin kaikki (paitsi ei kaikki ilvesleiristä) ovat kritisoineet Kantolaa oman joukkueen pelin tuhoamisesta. Paskahousuttelua toki näkyy, mutta sitä näkyy jo siitä, että pelaaja luistelee vastustajan paidassa. Ei kait nyt tuosta sinulla kuppi mene nurin?

Missähän minulla on mennyt kuppi nurin? Ei ole mennyt eikä mene. Vai sekö on kupin nurin menemistä että sanon Attea Anneksi? Kirjoitukseni tämän tapauksen suhteen saattavat olla voimakkaita, sillä kertakaikkiaan sylettää nähdä jääkiekossa pelaajia jotka eivät vastaa teoistaan. Vielä enemmän sylettää nähdä jääkiekkofaneja jotka haukkuvat pelaajaa joka haluaa tapella kun on kokenut tulleensa väärin taklatuksi (ja potkituksi).

Nimimerkillä Onneksi alkaa NHL.

Jännä ettei Kantola itse huomannut. Jos siellä on potku, niin aika jännästi Raipekin puhuu "en sano, että se oli potku". Jospa siellä on vain kalastelua, kun juuri kalastelulta se näyttää.

Raipe sanoi kyllä "Meillä on videomateriaalia, että Ohtamaa potkaisi Kantolaa siinä pelissä. En sano, että hän teki sen tahallaan, mutta sellainen video on lähetetty SM-liigalle." Potkusta hän on siis varma, tahallisuudesta ei.

Ja mistä tuon tietää onko Kantola potkun huomannut? Siitäkö ettei hän haastattelussa sitä maininnut? Minä en tiedä huomasiko vai eikö huomannut. Enkä väitä kumpaakaan.

Kumma muuten että teidän mielestä olisikin nyt pitänyt mainita. Sitten taas jos olisi maininnut niin olisi huudeltu itkijäksi kuten Raipea nyt.

Kantola päivän selvästi viittasi haastattelijan kysymyksen edellisen loukkaantumiseen johtaneen ottelun tapahtumista. Aivan selvästi myös sanoi, ettei halua suoraan myöntää sitä ja jatkoi kuitenkin, että kyllähän sitä siellä taustalla oli. Potkusta ei puhunut sanaakaan, eikä Ohtamaan "kompuroinnista". Kompurointi tuli sitten jälkiselityksenä, kun varmasti itsekin tajusi tästä saattavan seurata pelikieltoa.

En ole haastattelua kuullut, lukenut vain verkkolehdistä haastatteluja joissa on vain Kantolan sanat, ei alkuperäisiä kysymyksiä.
 
timop

Jäsen
Suosikkijoukkue
jyp
Jokainen uskoo mitä uskoo. Minä uskon että sieltä videolta joku potkuliike löytyy. Ei kai sinne huvikseen mitään videoita lähetetä?

Eikä HIFK myöskään huvikseen kokeile kepillä jäätä että entä jos Villen päähän osunut (e: eli Ville taklasi Plihalia) taklaus ei aiheuttanutkaan aivotärähdystä vaan vaihtopenkillä istuskelu...
 
Missähän minulla on mennyt kuppi nurin? Ei ole mennyt eikä mene. Vai sekö on kupin nurin menemistä että sanon Attea Anneksi? Kirjoitukseni tämän tapauksen suhteen saattavat olla voimakkaita, sillä kertakaikkiaan sylettää nähdä jääkiekossa pelaajia jotka eivät vastaa teoistaan. Vielä enemmän sylettää nähdä jääkiekkofaneja jotka haukkuvat pelaajaa joka haluaa tapella kun on kokenut tulleensa väärin taklatuksi (ja potkituksi).

Kukaan ei ole kritisoinut Kantolaa tappeluhalukkuudesta. Sellaista tekstiä et löydä ainakaan tältä palstalta. Yksipuolista mättämistä on moni kritisoinut ja siinä ei ole mitään oksettavaa.

Sinähän juuri perustelet voimakkaat ja halventavat ilmaukset tyyliin "kun muutkin" ja sitten sieltä ei edes löydy vastaavia. Kyllä se ihmetyttää ainakin minua, että miksi sellaiseen pitää edes lähteä? Sillä arvelin, että kaippa se on sitten henkisesti jotain kolauttanut.

Raipe sanoi kyllä "Meillä on videomateriaalia, että Ohtamaa potkaisi Kantolaa siinä pelissä. En sano, että hän teki sen tahallaan, mutta sellainen video on lähetetty SM-liigalle." Potkusta hän on siis varma, tahallisuudesta ei.

En ole samaa mieltä. Minusta Raipe ei nimenomaan ole varma onko potkua tapahtunut, vai onko jalka osunut jossain tilanteessa johonkin. Muutenhan se on potku on tahallinen.

Ja mistä tuon tietää onko Kantola potkun huomannut? Siitäkö ettei hän haastattelussa sitä maininnut? Minä en tiedä huomasiko vai eikö huomannut. Enkä väitä kumpaakaan.

Sinä pidät sitä yhtenä syynä kilahdukseen. Kantola itse ei pitänyt, joten voisin arvella ettei edes huomannut. Kyllähän olisi ihan varmasti yrittänyt lieventää omaa osuuttaan tapahtumaan, mikäli olisi hoksannut tällaisen mahdollisuuden olevan.

Kumma muuten että teidän mielestä olisikin nyt pitänyt mainita. Sitten taas jos olisi maininnut niin olisi huudeltu itkijäksi kuten Raipea nyt.

Sitä en tiedä, mutta sitä ihmettelen notta missä ovat kaikki HPKoon haukkujat tällä hetkellä? Ennen oli videoiden lähettely suuri rikos jääkiekkoa vastaan. Kerrankin, minun ilokseni, kukaan ei ole lähtenyt tähän.

En ole haastattelua kuullut, lukenut vain verkkolehdistä haastatteluja joissa on vain Kantolan sanat, ei alkuperäisiä kysymyksiä.

Tätä arvelinkin. Itse satuin kuuntelemaan (ja katsoin) parikin haastattelua aiheesta ja kyllähän noista aika selvän kuvan saa syistä ja seurauksista.

Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että ison pelikiellon pelko on ja sitä halutaan keinolla millä hyvänsä yrittää lieventää. Samaahan kaikki tekee, mutta ei se välttämättä tee asioista totta.

Niin tai näin, itseäni tässä casessa kiinnostaa eniten se, onko rangaistusasteikko tasapuolinen vai pitääkö alkaa myöntämään Helsinkiläisille kavereille, että heidän rangaistuksissaan on lisiä :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös