Mainos

Kuntavaalit 2021

  • 141 268
  • 1 161

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
EVA:n uusin vertailu (8.6. 2021) kertoo, että suomalaisista 52 prosenttia luottaa hallitukseen. Luottamus on vähentynyt vuodessa kahdeksan prosenttiyksikköä ja pudotusta on kuusi sijaa. Nyt Marinin hallitus on Suomen luottamusrankingissa sijalla 19.

Tämä tulee näkymään kuntavaaleissa ja huolimatta niiden osittaisesta paikallisluonteesta, SDP häviää. Syitä ovat a) pääministeripuolue b) Marinin vähentynyt henkilökohtainen karisma. Äkkiseltään voisi sanoa, että eihän pääministeripuolueella ole tekemistä kuntavaalien lopputuloksen kanssa. Ja vasta-argumentti: on, sillä pääministerin puolue on ottanut takkiinsa jo yli 30 vuoden aikana joka kerta. Marinin laittomat edut vaikuttavat vaalipäivän ääniin.

Ottaen kokonaisuuden huomioon, Marinin SDP saa runsaan saaliin eläkeläisääniä ennakkoon, mutta vaalipäivänä tökkii pahasti. Kolmas sija, ei enempää. Kokoomus olisi mun arvioissa ykkönen, mutta PS paljon lähempänä kuin ennusteet kertovat.
 

msg

Jäsen
Jos äänestäisin Helsingissä ja äänestäisin Vihreitä, niin Hannu Oskala vaikuttaisi yhteistyökykyiseltä tyypiltä, joka ei ota itseään turhan vakavasti. Tokikaan en tunne häntä, enkä äänestä Helsingissä enkä Vihreitä eli ihan omalla vastuulla ne äänestämiset.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Maikkarin pöllöraati pisti onnistumisjärjestykseen: 1) Marin, 2) Ohisalo, 3) Orpo, 4) Essayah, 5) Saarikko ... Hallis ja Hjallis peränpitäjinä.
Näissä arvioissa yleensä omat mielipiteet painottuu itse kullakin aika vahvasti, kuten ymmärrettävää on. Itse en katsonut.

Makunsa kullakin. Minä kun mietin tenttiä katsoessani, että jos puheenjohtajan osaamisella on merkitystä, miksi kukaan äänestää Marinin SDP:tä, kun Anderssonilla on selvästi enemmän osaamista ja tietoa. Ohisalo on pätevä, mutta poliitikon täytyy olla myös osaava, mitä Ohisalo ei riittävästi ole, eikä siksi pitäisi olla edellä Saarikkoa. Essayah on helluntalaispuolueesta huolimatta ollut aina parempi kuin Orpo. Halla-aho oli Orpoakin huonompi, mutta huomattavasti parempi kuin Harkimo, jonka kuuluisi olla samassa tentissä SKE:n, SKP:n ja kristallipuolueen kanssa.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Päästäisiinkö sen jälkeen rakentamaan asiantuntijoiden suosittelemaa muutamaan sote-alueeseen perustuvaa mallia?
Yksinkertainen vastaus: ei. Kepu löytyy myös seuraavasta hallituksesta, jonka pääpuolueista yhtä sote ei kiinnosta alkuunkaan.

Selvää on, ettei kepu lähde sotea vaarantamaan lähtemällä hallituksesta ennen aikojaan. Sitten jos (ja toivottavasti) se ei toteudu, puolue voi kantaa vastuunsa ja hahmotella kokoomuksen kanssa valinnanvapauden osaksi settiä. Taas.

Josko se sote alkaisi näyttää realistiselta 2027...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Copy that! Viisas neuvo. Anyways, itse asiasta, tai siis tästä omasta kysymyksestäni laumaviisaudelle, niin Osmohan nyt pääsee muutenkin läpi. Ehkä sitten jotain nuorta toivoa listalta - huom. ei kuitenkaan Iris Flinkkilää, vaikka ihan oikeasti vaikuttaa aivan järkevältä ehdokkaalta, tosin ei kauheasti talouspoliittista käsitystä.
Atte Harjanne ja Mikko Kiesiläinen ovat ainakin hyviä "soininvaaralaisia" ehdokkaita.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ollut. Jep, Lepomäki on fine. Mutta puolue luisuu persuihin - ei tule kauppoja. Ja oikeisto on näitä valopilkkuja lukuunottamatta täysin haihatteleva ja höttöinen talous- ja yhteiskuntapolitiikassaan. Jos ihan keskitytään niin ajatellaan peräti kaksi kvartaalia eteenpäin eikä yksi. Ei näkymätön käsi pelasta, eikä EK. Ja nämä siis ovat vastakkaisia toisilleen, btw. Että Vihreät, niin epätyydyttäviä kuin ovatkin. Tai RKP oikealta, hurra Malax!

Kyllä mä näillä spekselillä lähtisin Otso Kivekkään kelkkaan.

Seuraavaksi kuulemmekin, miksi ei kannata.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mjr
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
On siellä kuitenkin se Soininvaara
Niin on. Oletin että @mjr olisi tiennyt Osmon listalla olemisesta, koska hän olettaa muutenkin tietävänsä oikean laidan vähän joka asiasta. Eikä ole ainoa lajissaan tällä palstalla.

Saahan sitä kuka hyvänsä ja jopa mjr hakea muitakin vaihtoehtoja, varsinkin jos arvelee Osmon menevän joka tapauksessa reilusti läpi. Ja joskus poliittinen ura loppuu Odeltakin, joten varavaihtoehtoja sopii hyvin kartoittaa. Viherpuolueeseen päätyminen on kyllä sinällään sangen valitettavaa, mutta sanotaan tähän nyt laimeasti, että yksi tykkää tyttärestä, toinen isoisästä.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Tänä vuonna äänestyspäätöksen tekeminen oli minulle suht helppoa. Täällä Hämeenlinnassa listoilta löytyy ainakin kolme minullekin etukäteen tuttua ehdokasta ja niistä oli sitten helppo valita se ketä äänestin. Se on jotenkin helpompaa ja luontevampaa äänestää ihmistä jonka tuntee jo etukäteen. Tietää että kyseessä on fiksu, jämäkkä ja hyvä ehdokas jolta varmasti hommat hoituu jos valituksi tulee.

Ja minulla on jotenkin nyt hyvät fiilikset sen suhteen että hän tulee valituksi. Hän on esimerkiksi koko korona-ajan jakanut tsemppejä päivästä toiseen Hämeenlinnan Facebook-ryhmässä ja saanut nimeään tunnetuksi varmasti sitäkin kautta jo. Mutta minä tunnen tämän ehdokkaan muutenkin, hän oli aikoinaan työnohjaajani.

Minä äänestin tällä kertaa ennen kaikkea henkilöä, en niinkään puoluetta. Ja äänestin jo ennakkoon, sillä ennakkoäänestyspaikka oli hyvällä sijainnilla minulle ja minun oli helppoa sinne kulkea.
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pitäisikö olla avoin ja kokeilunhaluinen ja äänestää Kristallipuoluetta?
Koska täällä tunteet kuumenevat ajattelin hieman keventää.

Lainasin itseäni toisesta ketjusta, missä pohditaan "poliittista kotia" jollaista minulla ei ole.

Tänään(kin) kävin läpi näitä vaalikoneita ja totesin parhaaksi Itäväylän koneen (Itä-Uusimaa), missä oikeasti kysytään kuntakohtaisia kysymyksiä. Painotin hieman erilailla aiempia vastauksiani ja - ta-daa - minulle ehdotettiin ykkösenä Kristallipuolueen ehdokasta.

Nuoriso sanoisi WTF, minä, mitä helvettiä. Aamulla en hämmennyksissäni huomannut edes katsoa tämän ehdokkaan mielipiteitä, mutta nyt selvittyäni tästä shokista voin todeta, että vaalikone ja/tai minä olemme rikki.

Nyt(kin) saa minulle nauraa!
 

Analyzer

Jäsen
Maikkarin pöllöraati pisti onnistumisjärjestykseen: 1) Marin, 2) Ohisalo, 3) Orpo, 4) Essayah, 5) Saarikko ... Hallis ja Hjallis peränpitäjinä.
Näissä arvioissa yleensä omat mielipiteet painottuu itse kullakin aika vahvasti, kuten ymmärrettävää on. Itse en katsonut.



Tässä taas nähty asia kuten itsekin koin, eli Marin suoriutui huonoiten vihervasemmistosta (Demarit,vasemmistoliitto, kepu, vihreät).

Mutta mielipideasioitahan nämä toki on aina.

Kuitenkin minulle kaukaisin puolue äänestää on vasemmistoliitto, ja pystyn silti antamaan paljon arvoa Andersonin asiaosaamiselle ja esiintymiselle. Olen sitä mieltä, että vasemmistoliitto tulee kasvamaan vielä paljon nykyisestä(demareiden kustannuksella) jahka Andersonin lisäksi puolue saisi näkyvyyttä eturiviin. Arhinmäen tähti on jo laskussa, Pekonen on maskisotkun jälkeen kadonnut maan alle. Saramolla ihan hyvää yritystä, hänestä lienee iloa vassareille myös tulevaisuudessa.
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mutta mielipideasioitahan nämä toki on aina.
Juuri näin, mutta jos arvioimme esiintymistä ja asiaosaamista niin Essayah oli ehdoton ykkönen (mielipide). Vastasi kysymyksiin asiallisesti ja asiantuntevasti kiihkoilematta.

Toisena Li Andersson vaikka en jaakaan hänen ajatuksiaan- asiallisia vastauksia.

Kolmantena, jaa-a, Halla-aho - vältteli selkeästi päällepuhumista ja odotti aikaansa. En hänenkään ajatuksiaan kaikilta osin jaa, mutta arvostan hänen käytöstään.

Heikoin esitys oli Majalla, diipadaapaa ja päällepuhumista - todella raskasta.

Viihdyttävintähän oli tämä hallituspuolueitten nokittelu, mutta se on kokonaan toinen juttu. Eriasia.
 
4

444

Koska täällä tunteet kuumenevat ajattelin hieman keventää.

Lainasin itseäni toisesta ketjusta, missä pohditaan "poliittista kotia" jollaista minulla ei ole.

Tänään(kin) kävin läpi näitä vaalikoneita ja totesin parhaaksi Itäväylän koneen (Itä-Uusimaa), missä oikeasti kysytään kuntakohtaisia kysymyksiä. Painotin hieman erilailla aiempia vastauksiani ja - ta-daa - minulle ehdotettiin ykkösenä Kristallipuolueen ehdokasta.

Nuoriso sanoisi WTF, minä, mitä helvettiä. Aamulla en hämmennyksissäni huomannut edes katsoa tämän ehdokkaan mielipiteitä, mutta nyt selvittyäni tästä shokista voin todeta, että vaalikone ja/tai minä olemme rikki.

Nyt(kin) saa minulle nauraa!
En tiedä, miten ko. palvelu näyttää tulokset, mutta esim. Ylellä saa myös puoluekohtaisesti tulokset esille, ja sitä kannattaa verrata yksittäisten ehdokkaiden vastauksiin. Oma ykkösheppani olisi ollut Keskustan ehdokas, mutta puolueena vastaukset olivatkin jo melko kaukana omistani, joten oletetun puoluekurin vuoksi (toki myös monesta muusta syystä, esim. itse puolueen takia) äänestin kakkoseksi noussutta ehdokasta. Siinä sentään puoluetasolla vastaukset olivat selvästi lähimpänä omiani. Rankingissa Kristallit ja Lumihiutaleet (persut) olivat kauimpana omista vastauksistani. Jännä.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Menikö ennakkoäänestys jo? Lauantainako virallinen vaalipäivä? Sillon tuskin ehtii äänestämään. No tää on joskus tätä.

Meni. Ennakkoäänestys loppui tiistaina. Varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai 13. 6. siis toistan sunnuntai. Äänestyspaikkasi on ilmoitettu siinä kotiin tulleessa lapussa. Klo 9-20 lienee auki.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tuo Anderssonin tietty osaaminen on pakko hyväksyä, mutta sitten erittäin Vasemmistolaiset mielipiteet tuhoavat kyllä kaiken perustuksia myöten. On äärimmäisen vaikeaa ostaa hänen näkemyksiään etenkään mihinkään talouteen liittyvistä asioista.
Mutta hemmeti kun se osaa esiintyä. Minä en todellakaan jaa hänen kantojansa, mutta minusta oli kyllä tuossa tentissä taas aivan suvereeni. Ylivoimaisesti paras esiintyjä ja asioiden ilmaisija, lisäksi hän vastaa kysymyksiin, hänellä on mielipide ja hän myös tuo sen julki eikä kiertele. Vaikka kuinka en olisi hänen linjoillaan, niin täytyyhän tuota arvostaa. Marinin kiertely ja kaartelu ja kysymyksiin vastaamattomuus ja poliittisen jargonin latelu on suorastaan hävettävää tuossa rinnalla.
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä, miten ko. palvelu näyttää tulokset, mutta esim. Ylellä saa myös puoluekohtaisesti tulokset esille, ja sitä kannattaa verrata yksittäisten ehdokkaiden vastauksiin.
Juu, en minäkään tiedä miten nuo toimivat, mutta jäinpä ihmettelemään mm. seuraavia seikkoja kuntavaalikoneissa:
  • miksi kuntavaalikoneissa kysytään asioita, jotka eivät ole kuntien päätettävissä?
    • tämä liittynee juuri siihen mikä puolue edustaa parhaiten sinun arvojasi yleisesti
  • havaitsin selvän eron siinä kuinka vahvasti olet mieltä mistäkin asiasta
    • tulkintani on, että vaaliehdokkaan diipadaapavastaukset eli sellaiset keskiverto- tai hyvin maltilliset kannanotot saattavat nostaa ehdokkaan yllättävän korkealle
  • kuinka moni äänestäjä tekee ratkaisunsa vaalikoneen tuloksen pohjalta?
 

smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Meni. Ennakkoäänestys loppui tiistaina. Varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai 13. 6. siis toistan sunnuntai. Äänestyspaikkasi on ilmoitettu siinä kotiin tulleessa lapussa. Klo 9-20 lienee auki.
En saanut sitä lappua tällä kertaa ollenkaan. Mutta kiitos vastauksesta silti. Eli sunnuntaina sitten darrassa äänestyspaikalle (minne?) henkkarit kourassa vaan.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Juu, en minäkään tiedä miten nuo toimivat, mutta jäinpä ihmettelemään mm. seuraavia seikkoja kuntavaalikoneissa:
  • miksi kuntavaalikoneissa kysytään asioita, jotka eivät ole kuntien päätettävissä?
    • tämä liittynee juuri siihen mikä puolue edustaa parhaiten sinun arvojasi yleisesti
  • havaitsin selvän eron siinä kuinka vahvasti olet mieltä mistäkin asiasta
    • tulkintani on, että vaaliehdokkaan diipadaapavastaukset eli sellaiset keskiverto- tai hyvin maltilliset kannanotot saattavat nostaa ehdokkaan yllättävän korkealle
  • kuinka moni äänestäjä tekee ratkaisunsa vaalikoneen tuloksen pohjalta?
Varmasti moni äänestää vaalikoneiden tulosten mukaan. Itse en äänestänyt kärkiehdokasta kun hän oli SDPn ehdokas, enkä sinne halunnut ääntäni antaa.

Nää kunnallisvaalit on muuten ihan perseestä näin pienellä paikkakunnalla. Ei vain kertakaikkiaan ollut hyviä ehdokkaita(johtuu tietenkin isolta osin omasta tietämättömyydestä). Noh, äänestin sitten huonoa ehdokasta.
 

Analyzer

Jäsen
Mutta hemmeti kun se osaa esiintyä. Minä en todellakaan jaa hänen kantojansa, mutta minusta oli kyllä tuossa tentissä taas aivan suvereeni. Ylivoimaisesti paras esiintyjä ja asioiden ilmaisija, lisäksi hän vastaa kysymyksiin, hänellä on mielipide ja hän myös tuo sen julki eikä kiertele. Vaikka kuinka en olisi hänen linjoillaan, niin täytyyhän tuota arvostaa. Marinin kiertely ja kaartelu ja kysymyksiin vastaamattomuus ja poliittisen jargonin latelu on suorastaan hävettävää tuossa rinnalla.

Ja hän on aidosti vasemmistolainen ja ns ylpeä siitä. Ratkaisu on lisätä keski ja hyvätuloisten sekä pääoman verotusta ja piste.

Demarit yrittävät usein piilottaa sen jonkun hattaran taakse, joskin täytyy myöntää että nykyinen puheenjohtaja sitä ei samanlailla tee kuin aiemmat.
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Varmasti moni äänestää vaalikoneiden tulosten mukaan. Itse en äänestänyt kärkiehdokasta kun hän oli SDPn ehdokas, enkä sinne halunnut ääntäni antaa.
Tätä vaalikonehuumaa hieman aavistelen itsekin. Toisaalta onhan tämä sinänsä kehitystä, että sinulla on edes jonkinlainen mahdollisuus päästä ehdokkaan ajatusmaailmaan sisälle. Toki pitää muistaa, että ehdokkaat vastaavat sen mukaan kuin kuvittelevat äänestäjien (kohderyhmän) ajattelevan. Lopulta toiminta voi olla jotain aivan muuta (puoluekuri).

Nää kunnallisvaalit on muuten ihan perseestä näin pienellä paikkakunnalla. Ei vain kertakaikkiaan ollut hyviä ehdokkaita(johtuu tietenkin isolta osin omasta tietämättömyydestä). Noh, äänestin sitten huonoa ehdokasta
Kuntavaalit ja eduskuntavaalit ovat kaksi eri asiaa mielestäni. Kunnissa yleensä kai pyritään kuitenkin enemmän konsensukseen ja asiat ovat erilaisia kuin valtakunnan politiikassa, joten äänestäminen "yli puoluerajojen" ei ole tavatonta.

Todella pienistä kunnista ei ole kokemusta, mutta monissa pienissä kunnissa ehdokkaitakin on kovin vähän ja poliittinen konsensus on sangen vahva. Tämä on jossain määrin huolestuttavaa, koska syntyy ajatus "että mennään niin kuin on aina menty".
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ja hän on aidosti vasemmistolainen ja ns ylpeä siitä. Ratkaisu on lisätä keski ja hyvätuloisten sekä pääoman verotusta ja piste.

Demarit yrittävät usein piilottaa sen jonkun hattaran taakse, joskin täytyy myöntää että nykyinen puheenjohtaja sitä ei samanlailla tee kuin aiemmat.
Toki siis itse olen toivonut, että Li vuosien varrella olisi maltistunut ja en voi sanoa viisastunut, koska ilmeisen viisas on aina ollut, mutta sanotaan järkintynyt, sekä siirtynyt politiikassa enemmän oikealle ja realismin ja järjen suuntaan. Valitettavasti en enää oikein usko, että tapahtuu, mutta kyllä arvostan ihmisessä sitä, että hän on aidosti sitä mitä on.
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
mutta kyllä arvostan ihmisessä sitä, että hän on aidosti sitä mitä on.
Tämä selkeä ero on vasemmistoliitossa ja demareissa: ensinmainitut tuntuvat uskovan asiaan ja jälkimmäiset uskottelevat asiansa olevan tärkeä. Eihän se näin yksinkertaista ole, mutta tavallaan kaiholla muistelen mm. Tennilää.

Li Andersson on kuitenkin puhdas poliitikko ja pelaa tuota peliä. Hän tietää ja tuntee pelikentän, vastaa asiallisesti ja osaa ottaa yleisönsä. En voi kuitenkaan olla huomioimatta hänen "kauriin silmiään ajovaloissa" - tarkoituksellista vai tarkouttamatta, mutta aiheuttanee sympatioita.

Anna Kontula on yksi ehdottomista suosikeistani poliitikkoina, vaikka en hänen ajatuksiaan jaakaan. Tänään(?) aamuteeveessä vastaili asiallisesti, otti kantaa tyylinsä mukaan. "Huikeaa" esiintymistä. Eikä tämä rajoitu yhteen eikä kahteen julkiseen esiintymiseen.

Olen usein miettinyt, miksi hänellä ei ole näkyvämpää roolia vasemmistoliitossa?
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En saanut sitä lappua tällä kertaa ollenkaan. Mutta kiitos vastauksesta silti. Eli sunnuntaina sitten darrassa äänestyspaikalle (minne?) henkkarit kourassa vaan.

Pitäisi löytyä Suomi.fi -palvelusta sähköisenä tämä kuponki. Jos ei löydy, niin täältä voi kysellä: "Tiedon omasta vaalipäivän äänestyspaikasta löytää toukokuussa lähetettävästä äänioikeusilmoituksesta tai palvelunumerosta 0800 94770 (ruotsiksi 0800 94771) ja WhatsAppista 050 438 8730. "

Voi myös mennä hortoilemaan mille tahansa äänestyspaikalle, niin kyllä sieltä osataan ottaa yhteys keskusvaalilautakuntaan, joka pystyy hetullasi löytämään oikean paikan.
 
4

444

En saanut sitä lappua tällä kertaa ollenkaan. Mutta kiitos vastauksesta silti. Eli sunnuntaina sitten darrassa äänestyspaikalle (minne?) henkkarit kourassa vaan.
Sitä lappua ei käsittääkseni jaettu tänä vuonna kellekään, jolla on suomi.fi -tunnukset käytössä. Itselläni nuo on lähinnä siksi, että työn puolesta tarvitsen tuon vahvan tunnistautumisen, ja esim. Kela käyttää suomi.fi -tunnuksia siihen. En tiedä, mikä on tilanne, mikäli noita tunnuksia ei ole käytössä, kuten esim. varmasti monella vanhuksilla on tilanne.
Äänestyspaikan löytänet kotikuntasi sivuilta tai helpoimmin Googlen kautta ”*kotikuntasi* äänestyspaikat”. Useimmiten menevät varmaan postinumeron perusteella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös