Niin ja jos ensi kauden päävalmentaja on Vili niin miten SaiPa aikoo myydä ensi kautta maksavalle yleisölle ja sponsoreille? Aika monta puhelua saa Koho ja kumppanit soitella, että samantyyppisellä pelaajamateriaalilla kuin tällä päättyneellä kaudella saadaan houkuteltua maksavaa yleisöä uusimaan kausikorttinsa.
Toinen on se Marko Ojanen. Apuvalmentajan uraa takana melko runsaasti Tapparassa, Ilveksessä ja Suomen junnumaajoukkueissa. Luulisi Ojasta kiinnostavan päävalmentajan hommat. Tärkeintä joka tapauksessa Hämäläisen jatkaessa on se, että valmennukseen tuodaan uutta, jo todistettua osaamista.Mites tällainen skenaario. Raipe tuodaan jo ensikaudeksi "taktiseksi osaajaksi" Vilin kakkoseksi. Sitten kaudelle 2024-2025 Raipe ottaa päävalmentajan vastuun. Tässä takana se että Hämäläiselle joutuisi ensi kaudella palkan maksamaan jokatapauksessa, niin nyt tämä ns siirtymävuosi vedetään Vilin opeilla, kunnes alkaa Helmisen aika. Ihan vaan omaa mutuilua.
Itse olen sitä mieltä, että päävalmentajan suhteen ei kannata pihistellä. Sen verran pienistä rahoista kuitenkin puhutaan. Oletetaan, että kärkipään ykkös valmentaja nostaa palkkaa 130-150ke. Heikompi saanee 100ke. Käytännössä ero on yhden 3.ketjun pelaajan verran. Kyllä itse satsaisin kunnon valmentajaan.Totta. Ja tästä päästään kysymykseen siitä, että onko Jussi taas sortumassa hänelle tyypilliseen virheeseen eli väärästä paikasta säästämiseen? On totta, että vaikka Tommi Miettisen tai Karri Kiven hankinta olisi tuonut lisäkustannuksia, mutta toisaalta olisi ainakin ollut helpompaa myydä joukkuetta, kun olisi voinut sanoa että yritetään nyt kokeneemman valmentajan kanssa vähän nostaa tasoa. Nyt sponsoritulot voivat jäädä paljon normaalia alemmiksi. Etenkin kun yrityksillä varmaan muutenkin vaikeaa.
Ensi kaudella ollaan hetki kärjessä tasapistein muiden kanssa. Sen lupaan.Jos Vili on jatkamassa, niin tämä pitkä kausi jatkuu edelleen. Tuleepa ennätyspitkä kausi SaiPalla, siis olla jumbona.
Milloinhan tuosta Hämäläisen jatkosta aiotaan töräyttää tiedote ulos? Kaikki kunnia Kaukaan päädylle, mutta vähän taas puuhastelun makua kun puoltoista vuorokautta myöhemmin ei missään muualla ole hiiskuttu asiasta. Kiinnostaisi tietää esim. missä mennään muun valmennustiimin osalta.
Tulevassa viikkoinfossa tällä viikolla muistaakseni kerrotaan julkaisuaikatauluEikös se niin mennyt, että tällä viikolla julkaistaan tietoa siitä missä aikataulussa uusien asioiden kanssa tullaan ulos?
Ja aakkosittainkin järjesttynä TPS ja Ässät teitä alempana.Ensi kaudella ollaan hetki kärjessä tasapistein muiden kanssa. Sen lupaan.
Kyllä se perse näkyy tällä hetkellä koko ajan, ihan koko perse. Mutta uskottavan ja täydellisen valmennustiimin julkituomisella sitä saataisiin ehkä vähän piiloon. Kerralla vaan koko troikka julki.Mikäli julkistus on luokkaa Vili jatkaa päävalmentajana ja valmennustiimiä täydennetään kevään aikana ja tiedotetaan myöhemmin, niin se on kyllä melkoinen perseennäyttö faneille.
Kun julkistus on ensi maanantaina niin eikö Raipen ja Ojasenkin voi unohtaa. Yleensä ei SaiPa ole julkaissut sopimuksia kun kausi on kesken.
Totta tosiaan. Aivopieru, muistin että on vieläkin Ilveksen kirjoilla.Miksei Ojasta voisi julkaista? Ei kai maajoukkuepesti sitä mitenkään estä?
Karrin tuntien vaade on suora 4 vuoden pahvi, siinä sitä on taas makselemista jos kaveri laitetaan ennen joulua lentokoneeseen !Kielikellot kertoo, että maanantaina julkaistaan, Hämäläinen apuvalmentajaksi ja riippuen Ässien tilanteesta, Kivi päävalmentajaksi. Lähde on aikaisemmin ollut hyvin tietoinen Saipaan tulijoista. Älkää silti ampuko viestintuojaa, jos menee väärin.
Pitkässä sopparissa auttaa, kun hankkii "Kivelle" sellaiset työkalut, ettei tarvi miettiä miten pääsee siitä eroon.Karrin tuntien vaade on suora 4 vuoden pahvi, siinä sitä on taas makselemista jos kaveri laitetaan ennen joulua lentokoneeseen !
Tässä on vain pari ongelmaa: 1) SaiPalla ei ole rahaa eikä 2) nykyisen UTJ:n kanssa osaamista ostaa hyviä pelaajia. Silloin tarvitaan sinne aitioon tyyppejä, jotka saavat keskinkertaiset pelaajat pelaamaan odotettua paremmin ja/tai joukkueen pelaamaan kollektiivisesti paremmin kuin mihin yksilöiden taitotaso muuten riittäisi.Jääkiekko olisi yksinkertainen laji jos sen tajuaisi. Palkataan hyvät pelaajat ja joku tyyppi taputtamaan niitä selkään vaihtoaitiossa ja kertomaan kenen vuoro mennä kentälle.
Vaan voisiko olla että Hämäläinen hoitaisi tuon rooliin erätauoilla? Hämäläinen oman ymmärrykseni mukaan aika pidetty persoona kopissa ja kaiketi ihan hyvä tsemppaamaan joukkuetta.Kiven kanssa tarvii johtavia pelaajia kun haastattelussa kertoi ettei erätauolla paljoa kopissa käy vaan pelaajat hoitaa. Ässissä toiminut ihan hyvin että Joensuu ollut vähän kuin apuvalmentaja