Kuinka Liigan ja KHL-Jokereiden suhde tulisi järjestää?

  • 206 683
  • 1 640

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Eihän venäläiset sitä seuraa rahoita rahan tai menestyksen takia vaan propagandana. Sama juttu öljymailla valioliigassa. Pitää olla isompia poliittisia syitä jos venäläinen rahoitus loppuu ja sillon menee koko Jokerit Oy konkurssiin. Junnuyhtiö sitten voi Jokerit nimellä perustaa uuden edustukden Mestikseen esim Vantaan kanssa.

Venäläisten Jokerit-projektissa ällöttää sekin, että Jokerit on KHL:ssä pelkästään palvelemassa Venäjän poliittisia tavoitteita. Tähän sisältyy, että vaikka Jokerien on hyvä olla kilpailullisesti uskottava, Jokerit ei saa voittaa mestaruutta, koska KHL-mestaruuden karkaaminen Venäjän ulkopuolelle olisi nöyryytys.

Itsekin uskon, että Jokerien lähtö KHL:stä tapahtuu juuri tuolla tavalla, että konkurssia on vaikea välttää. Jos taloudellisia vastuita jää paljon tai jos taustalla olevia Putinin lähipiiriin kuuluvia omistajia on hankala ostaa ulos, konkurssia ei edes kannata välttää. Konkurssin jälkeen olisi enää mahdoton perustella toiminnan jatkajaksi mahdollisesti perustettavan uuden yhtiön suoraa pääsyä Liigaan.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Väitän, että Espoossa katsojapotentiaali on myös pelkän määrä lisäksi myös ikärakenteeltaan huomattavasti valoisamman tulevaisuuden kiekkojoukkueelle mahdollistava.
Siis miten Espoon kiekkojoukkueella olisi huomattavasti valoisampi tulevaisuus, kuin Liigan vakavaraisimmalla joukkueella, jolla on vuosikymmenien aikana rakennettu erittäin vahva kannatuspohja ja yksi koko Suomen uskollisimmista kannattajakunnista?

Muistan ennenkin lukeneeni samanlaista höttöä sulta, missä ainoa ratkaiseva asia kaiken kannalta on kaupungin asukasluku.
 
Since 1953

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers, Jokerit vol. 2023
Siis miten Espoon kiekkojoukkueella olisi huomattavasti valoisampi tulevaisuus, kuin Liigan vakavaraisimmalla joukkueella, jolla on vuosikymmenien aikana rakennettu erittäin vahva kannatuspohja ja yksi koko Suomen uskollisimmista kannattajakunnista?

Muistan ennenkin lukeneeni samanlaista höttöä sulta, missä ainoa ratkaiseva asia kaiken kannalta on kaupungin asukasluku.
Jokainen saa uskoa ihan millaiseen tulevaisuuteen haluaa. Faktoissa on vain se erikoinen piirre, että ne eivät muuksi muutu riippuen siitä uskooko niihin vai ei. Espoon potentiaali Liigassa on tulevaisuuteen katsoen aivan eri tasolla.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Espoon potentiaali Liigassa on tulevaisuuteen katsoen aivan eri tasolla.
Miten se tulevaisuus eroaa menneisyydestä? Mikä on siis nyt niin muuttunut niin radikaalisesti, että vuonna 2006 konkurssin tehnyt ja aina pisin vittua raha-asiat hoitaneen seuran tulevaisuus on huomattavasti valoisampi, kuin koko Liigan vakavaraisimman seuran?
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Avalanche
Jokainen saa uskoa ihan millaiseen tulevaisuuteen haluaa. Faktoissa on vain se erikoinen piirre, että ne eivät muuksi muutu riippuen siitä uskooko niihin vai ei. Espoon potentiaali Liigassa on tulevaisuuteen katsoen aivan eri tasolla.
Tottakai Espoon potentiaali liigatasolla on eri luokkaa, koska Espoossa ei tällä hetkellä mitään muuta olekaan kuin potentiaalia. Raumalla tuo potentiaali on ihan oikeasti realisoitunut ja siellä menee tällä hetkellä hyvin niin kaukalossa kuin talouspuolellakin. Asiat on siellä hoidettu niin hyvin, ettei mitään mahalaskuakaan ole odotettavissa. Espoossa katto saattaa olla korkeammalla kuin Raumalla, mutta mitään merkkejä ei kyllä ole että tämä kuuluisa potentiaali realisoituisi isosti.

edit: Ketjun varsinaiseen aiheeseen lisätäkseni: Niin kauan kuin liiga on suljettu ja sinne voi päästä kabinettipäätöksellä, niin en näe mitään syytä miksei Jokerit palaisi suoraan liigaan jos vain saavat rahoituksen toimimaan. Urheilulliset näytöt on annettu liigaa tasokkaammassa sarjassa. Rahoituspuoli onkin sitten hyvin mielenkiintoista nähdä, miten se toteutettaisiin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Oli ja tulee olemaan jatkossakin. Ihan vain faktojen pohjalta tämä on selvä peli. Espoon väkiluku yli 297 000 ja Rauman yläkanttiin pyöristettynä noin 39 000. Väitän, että Espoossa katsojapotentiaali on myös pelkän määrä lisäksi myös ikärakenteeltaan huomattavasti valoisamman tulevaisuuden kiekkojoukkueelle mahdollistava.
Huomattavan valoisampi tulevaisuus? No mites siellä noin muuten ovat menneet vuodet sujuneet? Makkaraperijä pumppasi rahaa pohjattomaan kuiluun aikansa. Väsyi sitten, kun ei enää halunnut hassata rahojaan johonkin muoviseen asiaan.

Junnutoiminta on ollut ihan huippua, mutta sieltä niitä on Raumankin suuntaan vaan mennyt, sekä muualle Suomeen. Mikseivät jääneet Espooseen rakentamaan ammattilaisuraa ja sieltä maailmalle? Kaikki mahdollisuudet oli rakentaa kestävän kehityksen organisaatio. Potentiaalia on, mutta siihen se jää.

Homma tuntuu katkeavan siihen, kun iskä tai äiti ei tuo enää junnuaan citymaasturilla treeneihin. Sen mitä espoolaisia on oppinut työssä ja osittain vapaa-ajallakin tuntemaan viimeisen 15 vuoden aikana, niin aika monelle espoolaisuus tai Espoossa asuminen on jonkinlainen käsite tai statuskysymyskin. Jopa maalta muuttaneiden verkkatakki on nopeasti kääntynyt siihen espoolaisuuteen, jonka merkitystä he eivät ymmärrä. Millä ihmeellä tuo sekametelisoppa voisi kehittää sitten kaupunki-identiteetin, jolloin oikeasti voisi seisoa Kiekko-Espoon takana?

Rahaa ja potentiaalia on, mutta siihen se jää. Tarvitaan enemmän Kiekko-Espoo ja Honka verkkareita katukuvaan. Muillekin kun reilusti keski-ikäisille.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Jos rahotus saadaan kuntoon niin samantien vaan sisään!

Muussa tapauksessa K-Espoon kaveriksi Mestikseen taikka vielä sarjaporrasta alemmas hakemaan lisää vauhtia.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kiekko-Espoo oli paikallinen seura, jonka identiteetti perustui paikallisuuteen toisin kuin Harkimon ostaneelle Jokereilla. Salonojan myötä tuo identiteetti kuoli ja tulos oli senmukainen.

Raumalla taas on alle 40 000 asukasta ja kilpaileva seura alle sadan kilometrin päässä sekä pohjoisessa että etelässä. Tulos ei ole senmukainen, vaan Lukko on SM-liigan kärkeä ja paikallisittain erittäin tärkeä.

Espoossa täytyy ymmärtää, että vahva talousalue Keilaniemineen ja suuri väestöpohja eivät amerikkalaiseen tapaan riitä rakentamaan kiinnostavaa palloilukulttuuria, vaan tarvitaan paikallisuutta ja identiteettiä.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Mun mielestä täällä vähätellään nyt Bluesin ja Espoon yleisömääriä. Kaudella 2015-16 Blues kampesi kuolonkorinoissaankin 3300 yleisökeskiarvon ja yksi osasyy talousvaikeuksille tuli siitä, ettei porukkaa löytänyt kauden aikana hallille ennakoitua määrää. Kautta aiemmin mentiinkin jo 4000 katsojan keskiarvossa. Vanhempia yleisölukemia ei Liigan sivu tai pikainen googlaaminen kertonut, mutta nettifoorumilähteen (Jatkis) mukaan kaudella 2000-01 keskiarvo oli 4700 katsojan paikkeilla.

Väli Liigan ja Mestiksen välillä on ihan uskomaton, mitä tulee yleisön ja sponsorien kiinnostukseen. Okei, korona rassaa yleisötapahtumia, mutta kun Espoossa ovet ovat olleet auki, niin hallille löytää 500-1000 ihmistä. Kaikki Liiga-aikaiset pääsponsoritkin ovat ottaneet hatkat, samalla kun tilalle on tullut pienempiä paikallisia sponsoreita. Näitä juttuja on tullut seurailtua lähinnä siitä syystä, että täällä Jyväskylässä jotkut oikeasti kuvittelevat, että JYPin kannattaisi pudottautua kaudeksi tai pariksi Mestikseen ja nousta sieltä takaisin kohti Liigan kärkikahinoita. Kyllä se Mestikseen putoaminen tappaa koko toiminnan. Kiekko-Espookin on hangannut Mestistä jo viisi vuotta, mutta Liiganousuun on vielä paljon matkaa.

Minä ottaisin Jokerit kirkuen takaisin Liigaan. Mitä pikemmin, niin sitä parempi. Sitä en osaa sanoa, että miten todennäköistä se sitten olisi, että venäläiset luovuttaisivat seuran takaisin Liigaan. Liigaan paluu vaatisi naapurilta Jokereiden hylkäämistä, joka luultavasti tapahtuisi täysin yllättäen yhtään ennakkoon varoittamatta. Ja se päätös voi tapahtua juuri ennen kauden alkua tai jopa keskellä kautta.

Puheet Mestikseen pudottamisesta ovat typeriä, koska lähtökohtien tulee olla samat kaikille Mestis-joukkueille. Se ei ole monien huutama urheilullinen ratkaisu, jos Mestiksen mestari nostetaan Liigaan vain siinä tapauksessa, että voittaja oli Jokerit.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Jokainen saa uskoa ihan millaiseen tulevaisuuteen haluaa. Faktoissa on vain se erikoinen piirre, että ne eivät muuksi muutu riippuen siitä uskooko niihin vai ei. Espoon potentiaali Liigassa on tulevaisuuteen katsoen aivan eri tasolla.
Kyllähän Shangaissakin olisi valtava potentiaali jääkiekkojoukkueelle. Tai pesäpallo-joukkueelle, mutta kiinnostaako se ketään siellä? Ei se potentiaali ihan kaikkea kerro.

Itsehän en espoolaisia hirveästi tunne, joten otosryhmä on hyvin pieni. Mutta iso osa heistä (joita tunnen) on muualta muuttaneita, kannustavat sitä "alkuperäistä" joukkuettaan ja välittävät tämän pitkälti lapsiinsa. Sitten taas ne kenellä ei ole sidettä mihinkään joukkueeseen, eivät Bluesin liiga-aikoinakaan pitäneet Espoota mitenkään "omanaan", vaan silloin siirtyivät HIFKin tai Jokereiden taakse. Aika harva myöskään sanoo itseään espoolaiseksi, vaan kyseessä on jyväskyläläinen/turkulainen/oululainen joka asuu Espoossa. Siitä on helvetin pitkä matka siihen että synnytään joukkueen faniksi, kuten vaikka Raumalla tai Porissa. Tampereellakin synnytään jommankumman faneiksi, mutta fanitussuunta saattaa myöhemmin kääntyä, mutta kyseessä on silti "tamperelainen".
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Liiga voisi nyt antaa Jokereille mahdollisuuden palata välittömästi (ensi kauden alusta lähtien) Suomen pääsarjaan auttaen heitä siinä prosessissa kaikin mahdollisin keinoin, sekä ilmoittaa että elleivät vetäydy sotahullun diktaattorin sarjasta ennen pudotuspelejä, niin tämä ovi suljetaan lopullisesti.

Perinteinen ota tai jätä, tai pikemminkin viimeinen oljenkorsi Jokereille, jota ei todennäköisesti parin kuukauden päästä ole nykymenolla enää edes olemassa.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jokereiden paluu SM-liigaan tarkottaisi Putinin kavereiden ja heidän bulvaanien pääsemistä SM-liigaan. Parasta olisi, että Jokerit joko lähetetään kokonaan Venäjälle tai jos haluavat pelata suomalaisessa sarjassa, pitää sen tapahtua uusilla omistajilla.
 
juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Ei liigaan tuolla organisaatiolla. Kurri ja muut Putinin hännystelijät eivät kuulu liigaan.
Lisenssin ostoon ja anomaan polvillaan pääsyä liigaan uudella organisaatiolla (ja varmaan myös joukkueella )
 
pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Sinä olet todella vastenmielinen Lukko kannattaja. Toivottavasti muut liiga jengit pyyhkivät Lukolla kunnolla jäätä.
 
pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei liigaan tuolla organisaatiolla. Kurri ja muut Putinin hännystelijät eivät kuulu liigaan.
Lisenssin ostoon ja anomaan polvillaan pääsyä liigaan uudella organisaatiolla (ja varmaan myös joukkueella )
Näin puhuu fani jonka oma seura on nostettu kabinetti päätöksellä liigaan.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Jokereiden paluu SM-liigaan tarkottaisi Putinin kavereiden ja heidän bulvaanien pääsemistä SM-liigaan. Parasta olisi, että Jokerit joko lähetetään kokonaan Venäjälle tai jos haluavat pelata suomalaisessa sarjassa, pitää sen tapahtua uusilla omistajilla.
No ei varmasti ole Potanin Jokerit tulossa Liigaan. Uusilla omistajilla tuo tapahtuisi enkä usko, että myöskään bulvaanilla olisi mitään asiaa johtoportaaseen. Tuon jaffalan kohtalo olisikin sitten kinkkisempi juttu.
 
Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät
Ei liigaan tuolla organisaatiolla. Kurri ja muut Putinin hännystelijät eivät kuulu liigaan.
Lisenssin ostoon ja anomaan polvillaan pääsyä liigaan uudella organisaatiolla (ja varmaan myös joukkueella )
Eikö Liigassa ole jo monta vuotta nostettu joukkuemäärää ylemmäs? Nyt olisi mahdollisuus saada kova "paluumuuttaja" Jokereiden muodossa. Myöhemmin myös Espoo.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
No ei varmasti ole Potanin Jokerit tulossa Liigaan. Uusilla omistajilla tuo tapahtuisi enkä usko, että myöskään bulvaanilla olisi mitään asiaa johtoportaaseen. Tuon jaffalan kohtalo olisikin sitten kinkkisempi juttu.

Ymmärtääkseni Jokerit ry. omistaa edelleen nimen ja logon. Eli ei muuta kuin uusi joukkue pystyyn vanhalla nimellä ja logolla.

Espoossa ja Vantaalla on liigakelpoinen halli eli sekin asia on kunnossa. Ilmalassa pelaava propagandajoukkue voi sen sijaan muuttaa nimensä Bulvaaneiksi.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Eikö Liigassa ole jo monta vuotta nostettu joukkuemäärää ylemmäs? Nyt olisi mahdollisuus saada kova "paluumuuttaja" Jokereiden muodossa. Myöhemmin myös Espoo.
16 joukkuetta olisi optimaalisempi lukumäärä kuin nykyinen. 17 joukkuetta puolestaan ei olisi mitenkään optimaalinen. Jos Jokerit tulisi suoraan Liigaan, niin uskoisin Espoon joutuvan karsimaan paikastaan tulevaisuudessa. Ellei sitten jokin joukkue putoa pois talousvaikeuksien vuoksi.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Liiga voisi nyt antaa Jokereille mahdollisuuden palata välittömästi (ensi kauden alusta lähtien) Suomen pääsarjaan auttaen heitä siinä prosessissa kaikin mahdollisin keinoin, sekä ilmoittaa että elleivät vetäydy sotahullun diktaattorin sarjasta ennen pudotuspelejä, niin tämä ovi suljetaan lopullisesti.

Perinteinen ota tai jätä, tai pikemminkin viimeinen oljenkorsi Jokereille, jota ei todennäköisesti parin kuukauden päästä ole nykymenolla enää edes olemassa.
Mitenhän se paluu mahtaisi tapahtua? Tulisi hieman kiire hankkia taloudelliset edellytykset liigalisensseineen, tuskin olisi varaa pelata nykyisessä venäläisten hallissa. Eikä niitä rahamiehiä Suomessa on jonoksi asti ja nykyistä pääomistajaa ei kiinnosta kuin saamansa ruplakasat. Narrit ovat tiensä valinneet ja muistissa on hyvin miten paskamaisesti lähtivät itänaapuriin Kummolan + Hjalliksen yhteisellä suhmuroinnilla. Toi paskasakki ole muutenkaan saanut tehtyä mitään hyvää kotimaisen kiekon eteen, ainoastaan negatiivisia otsikoita. Muutenkaan nykyisillä pellepaidoilla ei ole mitään tekemistä entisten Jokereiden kanssa. Jos perustavat kokonaan uuden seuran uudella omistajapohjalla, sitten vaan alasarjoista kausi kerrallaan ylöspäin mikäli rahkeet riittää.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Liiga voisi nyt antaa Jokereille mahdollisuuden palata välittömästi (ensi kauden alusta lähtien) Suomen pääsarjaan auttaen heitä siinä prosessissa kaikin mahdollisin keinoin, sekä ilmoittaa että elleivät vetäydy sotahullun diktaattorin sarjasta ennen pudotuspelejä, niin tämä ovi suljetaan lopullisesti.

Perinteinen ota tai jätä, tai pikemminkin viimeinen oljenkorsi Jokereille, jota ei todennäköisesti parin kuukauden päästä ole nykymenolla enää edes olemassa.
Se ei ole noin yksinkertaista. Venäläisomistajat voivat jättää Jokerit täysin kuseen sulkemalla rahahanat. Ehkä. Tietämättä tarkemmin, minkälaisia sopimuksia siellä on allekirjoitettu. Toki toisessa vaakakupissa sitten se, että tarvitsevat Jokereita hallibisneksensä kannalta.
Jokereiden paluu SM-liigaan tarkottaisi Putinin kavereiden ja heidän bulvaanien pääsemistä SM-liigaan. Parasta olisi, että Jokerit joko lähetetään kokonaan Venäjälle tai jos haluavat pelata suomalaisessa sarjassa, pitää sen tapahtua uusilla omistajilla.
Pidän aika selviönä, että nykyomistajia ei kiinnosta liigassa lätkiä.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se ei ole noin yksinkertaista. Venäläisomistajat voivat jättää Jokerit täysin kuseen sulkemalla rahahanat. Ehkä. Tietämättä tarkemmin, minkälaisia sopimuksia siellä on allekirjoitettu. Toki toisessa vaakakupissa sitten se, että tarvitsevat Jokereita hallibisneksensä kannalta.
Rahahanat voivat sulkeutua pakotteiden toimesta ihan pyytämättä ja yllättäen.
 
juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Ymmärtääkseni Jokerit ry. omistaa edelleen nimen ja logon. Eli ei muuta kuin uusi joukkue pystyyn vanhalla nimellä ja logolla.

Espoossa ja Vantaalla on liigakelpoinen halli eli sekin asia on kunnossa. Ilmalassa pelaava propagandajoukkue voi sen sijaan muuttaa nimensä Bulvaaneiksi.
Espoon Jokerit! Siinähän se olisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös