Vuorokausi kohta märehditty tuoreinta vastoinkäymistä, mutta tuskin viimeistä. Aamuyöllä heräsin enkä saanut heti unta uudestaan, vaan jäin miettimään sputnikkeja. Kokemuksesta tiedän, etteivät ajatukset ole tuohon aikaan valoisimmat.
Jussin osuus Lehterä-episodissa jäi vaivaamaan. Vaikka hän jatkoista kertoikin, täytyy olla niin, että myös hallitus on asian siunannut. Ei tj voi yksin tällaista päättää, vaan toimia esittelijänä. Mutta onko hallitus ollut tietoinen myös muista koutsimahdollisuuksista ja vaihtoehdoista? Jos ei, niin silloin on hypätty yli aidan matalimmasta kohdasta. Silloin on myös jätetty huomiotta joukkueesta huokuneet viestit, että ei jatkoon. Ongelmat näki sokea Reettakin jo keväällä, että kaikki ei ole kohdillaan. Lehterä tunnusti kesällä syntinsä ja sai ilmeisen synninpäästön, mutta vaikeudet joukkueen kanssa jatkuvat. Mihinkäs kissa karvoistaan pääsisi.
SaiPan esitykset ovat olleet läpi syksyn niin vaihtelevia ja aneemisia, että koutsin nopeaan uusiutumiseen on vaikea uskoa. Sitä sietää kuitenkin toivoa, sillä muuten valmentajaura saattaa jäädä lyhyeksi. Muissakin joukkueissa. Tuoreessa Jääkiekkolehdessä oli juttua pikkuleijonista ja Raipesta. Kaikki kunnioittavat legendan peliuraa ja kokemusta, mutta valmennuksen suhteen riittää yhä epäilyjä. Reilusta 10 vuodesta huolimatta. Kokemuksen siirtäminen muiden toimivaksi käytännöksi on haastavaa. Sen myöntänee myös Lehterä. Varsinkin jos itse on ollut mj-tasoa, mutta koutsattavat ei.
Takaisin Jussiin. Näyttää ilmeiseltä, että JM on maalannut itsensä ja SaiPan liigajoukkueen nurkkaan. On valittu mukahelppo ja luotettava vaihtoehto vailla huolen häivää. Edessä on kuitenkin visio, että valinta osoittautuu suutariksi, joka odottaa räjäytystä. Se jää käytännössä tj:n tehtäväksi. Hallitus tuskin seuraa ilolla puolen kauden räpellystä reilun 2000 hengen katsomoille, saatika sallisi sen toistuvan seuraavallakin kaudella. Siinä samalla asetellaan kysymysmerkkejä myös Markkasen kohdalle. Ja onhan siinä Jussinkin euroja liossa.
Jussilta odotan jatkossa määrätietoista ja tiukkaa otetta asioihin. Sellaista, joka kääntää tarvittaessa kivet ja kannotkin nurin oikean ratkaisun löytämiseksi. Hyväveli-toiminta ei ole tätä päivää menestyvässä organisaatiossa.
Itse en tietenkään toivo pahinta pahaa kellekään, mutta opiksi kannattaa vastoinkäymisistä ottaa. Ja kuunnella herkällä korvalla myös joukkuetta. Ei aikuiset miehet mitään itkupillejä ole eikä tuplauunoja, jotka uskovat vain huutoa ja vittuilua. Sarkasmikin on taitolaji, jota kannattaa käyttää harkiten. Lehterän jatko julkaistiin reilu kuukausi sitten ja sen jälkeen on tilillä 3 voittoa ja 8 tappiota. Joukkue ei tainnut iloita päätöksestä. Mikkelissä tehtiin sama temppu ja kerrottiin, että Kauppinen jatkaa ensi kaudella ruorissa. Nyt Kangasalusta joukkueineen pähkäilee, miten saisi loppukauden kunnialla päätökseen. Motivoituminen on vaikeaa ja koutsi enemmän tai vähemmän tyhjänpanttina. Ihmisen mieli on sellainen, tunteikas ja välillä masentuvakin.