En sitten ikinä enää juhli kenenkään valmistujaisia, en omiani enkä muidenkaan. Käyn ainoastaan kakkukahvilla nätin kukkapuskan kera ja sen jälkeen painelen nopeasti kotiin piiloon ja suljen puhelimen. Varmuuden vuoksi ruuvaan vielä ovikellon irti ja laitan korvatulpat korviin. Ettei vaan kukaan pääse minua niihin kinkereihin houkuttelemaan enkä joudu seuraavana päivänä kärsimään näin niinkuin nyt.
Mistä se johtuu, että kun ihmisen humalatila ohittaa tietyn pisteen, sitä tulee ikäänkuin "immuuniksi" viinalle, siis ainakin omasta mielestään? Tällä tarkoitan siis sitä vaihetta, kun tuntuu, ettei mikään mene päähän ja on niin selvä olo että! Kun sitten sieltä baarin hämystä ulostaudut ja menet kotiin, niin tilanteen oikea laita yleensä valkenee. Yhtäkkiä kotona ollessaan sitä huomaa, että seinät ovat jotenkin kummallisella tavalla siirtyneet lähemmäs toisiaan ja on täysin mahdotonta olla osumatta niihin. Viime yönäkin näin kävi, siitä seurauksena useampia (onneksi melko pieniä, mutta kivuliaita) mustelmia.Aamulla tein sitten sen virheen, että katsoin puhelimen lähetetyt viestit. Meinasin hypätä parvekkeelta sen jälkeen.Ei helvetti. Ne yöllä järkevän tuntuiset viestit olivatkin aamun koittaessa jotain ihan muuta.Pankkitilin saldoa en ole uskaltanut edes vilkaista.
Nyt sitten on sekä morkkis että krapula. En oksenna, mutta päässä jytisee ja jaffa tanssii vatsassa masurkkaa kera yöpitsan.Ulos en uskalla mennä, siellä on liian kirkasta. Siitäkin tulee sitten lisää morkkistelun aihetta, kun mitä kauneimpana kesäpäivänä makaan tunkkaisessa kämpässäni ja katson, kun aktiiviset ja krapulattomat ihmiset pelaavat ulkona pihapelejä oikein tervehenkisesti samaan aikaan,kun minä nieleskelen pahaa oloani ja yritän uskotella itselleni, että oikeasti elämä on aivan elämisen arvoista.