Nuo kommentit motivaatiosta ja sosiaalisista taidoista taitaa olla hyvin pitkälti täyttä spekulaatiota, ellet nyt oikeasti satu tuntemaan Puljujärveä.
En tunne Puljujärveä henkilökohtaisesti. Mutta se mitä olen kuullut, niin ei kyllä ole ainakaan motivaatiosta kiinni pelaaminen tai harjoittelu, käsittääkseni Jesse enemmän tai vähemmän hengittää jääkiekkoa, eikä Jessen sosiaalisissa taidoissakaan ole käsittääkseni mitään vikaa. Itsekin olen sortunut silloin tällöin arvostelemaan Puljujärven "hokitietokonetta", mutta kyllä tosiasia on se, että Kärpistä lähtiessään Pulju oli todella oivaltava pelaaja, joka joko pelasi paikan toiselle tai oli itse oikealla hetkellä oikeassa paikassa, tai teki sen tilanteen ihan itse omalla henkilökohtaisella taidolla ja lahjakkuudella. Tuo on varmaan tässä kolmen vuoden aikana unohtunut itse kelläkin, ainakin minulla. Koko Oilers-ura tähän saakka on ollut Jesseltä ainoastaan takapakkia.
Tässä vielä tuo toisaalle linkattu highlights liiga-ajoilta: https://www.youtube.com/watch?v=4wdTpfxDhiw&feature=youtu.be
Mutta se on varmasti ihan totta, että kyse on jollain tavalla poikkeuksellisesta persoonasta sillä tavalla, että kaikkien kanssa hommat ei vaan tahdo natsata millään. Kyse ei ole niin vahvatahtoisesta ja itsekkäästä ihmisestä, että hän sopeutuisi mihin tahansa ilman ongelmia. Lähtökohtaisesti odottaisin, että liiga osoittautuu Puljulle vääräksi sarjaksi. Sen ei tarvitse olla mitään ylimaallista dominointia, vaan sitä, että Jessen ei tarvitse liigassa kiinnittää huomiota muuhun kuin omaan kehittymiseensä. Missä Puljun sitten pitäisi kehittyä? Jotkut sanovat että kiekottomassa pelaamisessa, mutta olen hiukan siitä eri mieltä - kyse on mielestäni enemmän ketjun sisäisestä kemiasta kuin Puljun kiekottomasta pelaamisesta. Minä sanoisin, että kaksi isointa kehityskohdetta on voittavan kiekon pelaaminen ja "reppuselkään" nostaminen. Voittava kiekko ei aina ole kaunista, ja siinä on mukana sellaisia tekijöitä joita lähtökohtaisesti lahjakas kiekkoilija ylenkatsoo. Reppuselkään nostamisella tarkoitan sitä, että esimerkiksi oppii lukemaan kanssapelaajistaan ne vahvat ja heikot puolet, joita sitten voi omilla taidoillaan kompensoida suuntaan tai toiseen tarpeen mukaan. Näistä molemmista mun mielestä hyvinä esimerkkeinä toimii sekä Aho että Barkov.
On tietysti vaikea katsoa asiaa objektiivisesti, mutta tuollainen 20-vuotias, yli 100 NHL-peliä pelannut ykköskierroksen varaus liigassa on vaikea ohittaa, kun puhutaan kovimmista siirroista.
Viimeksi muokattu: