Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 726
  • 81 140
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Ei kai sitä sen kummemmin tarvitse perustaa muuhun kuin Ruotsin lukuihin. Yhteiskunta on sen verran samankaltainen, että mitenkään dramaattisesti lopputulos poikkeaisi. Ruotsin kuolleisuus 1450 per miljoona, Suomen 177. Ruotsin tuloskaan ei ole "koko pandemia ilman mitään rajoituksia", vaan talvella Ruotsissa oli enemmän rajoituksia keskimäärin kuin Suomessa. Eikä Ruotsissa tartuntoja ennen rokotuksia ehtinyt kertyä mitään laumasuojaa lähentelevääkään määrää, vaan max. kolmannes väestöstä. Jos siis loppuun asti olisivat vetäneet ilman rajoituksia, olisi kuolleisuus ollut merkittävästi korkeampi.
Eli ihan hatusta heitit. No niin mie vähän ajattelinki. Ruottissa varmistettuja on ~10% kansasta, Suomessa ~2%. Jos tuijottaa pelkkiä kuolemia, tekee aivan jäätäviä yleistyksiä, eikä yhtään käytä omaa ajattelua, niin tuommoseen tulokseen voi toki ajattelematta yhtään tulla, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Tuijottaa vain kahta toisiinsa mitenkään liittymätöntä lukua ja huutelemalla niistä itse vetämiään järjettömiä, mihinkään perustomattomia tuloksia totuuksina on kyllä ihan puhasta väärän informaation levittämistä ja paniikin levittämistä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK

En ihan käsittänyt tätä, oliko tämä sarkasmia?
 
F

Flonaldo

Tuplarokotetut eivät tietysti kanna yhtä paljon virusta, kun heistä ~80 % ei kanna virusta lainkaan. Ja jos tuplarokotettu tartunnan saa, hän kantaa virusta vähemmän aikaa. Brittilukujen mukaan Deltan osalta sairastuneen rokotetun riski levittää virus perheenjäsenilleen on 50 % pienempi.

Ja silti voidaan mitata todetusti sairastuneen tuplarokotetun nenästä oireiden huipulla virusmääriä ja ne olla identtisiä rokottamattoman kanssa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuosta CDC:n muistiosta siis tulee esille:
- Rokotettujen läpäisyinfektiot tartuttaa edelleen väkeä, mutta lyhyemmän aikaa
- Delta on huippuleviävä ja todennäköisesti rokottamattomat sairastuu vakevemmin
- Rokotteet pienentää sairastumisriskiä kolminkertaisesti ja vakavan sairastumisen riskiä kymmenkertaisesti

Edit: ilmeisesti tätä läpäisyinfektiota käytetään nyt uutena terminä. Eli virusta voi kantaa nenänielussa ja olla joko oireeton, lieväoireinen tai vähän isompioireinen. Aika hankala termi.
 
F

Flonaldo

Jos tuijottaa pelkkiä kuolemia, tekee aivan jäätäviä yleistyksiä, eikä yhtään käytä omaa ajattelua, niin tuommoseen tulokseen voi toki ajattelematta yhtään tulla, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Väite: Suomessa ei olisi voinut tulla missään olosuhteissa yli 3000 koronakuolemaa, vaikka maassa ei olisi ollut missään vaiheessa yhtäkään rajoitusta.

Suomessa tartunnan on saanut <5 % väestöstä. Jos tartunnan saaneita olisi 10-15-kertaisesti nyt toteutuneeseen nähden, ei tartuntojen määrä olisi kuitenkaan yli kolminkertaistunut koska...? Sisulla siitä selviää?

TAI

Suomessa ei tartuntoja olisi saanut koskaan >15 % väestöstä, ilman yhtäkään rajoitusta, koska... ? Sisulla siltä välttyy?
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Sitä saa sitten taas ilmeisesti ilmoittaa junnuille, että treenit jää tauolle.

Ei vittu tätä touhua
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Väite: Suomessa ei olisi voinut tulla missään olosuhteissa yli 3000 koronakuolemaa, vaikka maassa ei olisi ollut missään vaiheessa yhtäkään rajoitusta.

Suomessa tartunnan on saanut <5 % väestöstä. Jos tartunnan saaneita olisi 10-15-kertaisesti nyt toteutuneeseen nähden, ei tartuntojen määrä olisi kuitenkaan yli kolminkertaistunut koska...? Sisulla siitä selviää?

TAI

Suomessa ei tartuntoja olisi saanut koskaan >15 % väestöstä, ilman yhtäkään rajoitusta, koska... ? Sisulla siltä välttyy?
Siis nyt en kyllä ymmärrä miten nämä liittyy mihinkään. Sie olet tässä huuellu, että ilman rajotuksia Suomessa olis ollu ainaki kymmenen kertaa enemmän koronakuolemia. Siis olit vaan huitassu tuommosen oletuksen hatusta, selittelet sitä jotenki Ruottin luvuilla, jotka ei liity asiaan millään tavalla. Ja nyt sitten tämä viesti, jossa ei ole yhen mitään järkeä.

Jos Suomessa ei olis ollu mitään rajotuksia, niin voidaan vaan arvioida paljonko koronaan kuolleita olisi. Mutta mikään ei kyllä tue sitä, että luku olisi se vähintään 9810. Viimeistään jossaki 3000-5000 ruumiin kohalla riskiryhmät olis ihan itte alkanu rajottaa elämäänsä ja muuki porukka toimis huomattavasti tarkemmin jos ruumita tulis useampia per päivä, päivittäin.
Sie nyt vaan olet kattellu Ruottin lukuja ja tehny THLät ja vetäny siitä suoran viivan, mutta ku se ei koskaan oikein toimi käytännössä noin.
 
Tuosta CDC:n muistiosta siis tulee esille:
- Rokotettujen läpäisyinfektiot tartuttaa edelleen väkeä, mutta lyhyemmän aikaa
- Delta on huippuleviävä ja todennäköisesti rokottamattomat sairastuu vakevemmin
- Rokotteet pienentää sairastumisriskiä kolminkertaisesti ja vakavan sairastumisen riskiä kymmenkertaisesti

Edit: ilmeisesti tätä läpäisyinfektiota käytetään nyt uutena terminä. Eli virusta voi kantaa nenänielussa ja olla joko oireeton, lieväoireinen tai vähän isompioireinen. Aika hankala termi.

Koronapassin kannalta tämä tarkoittaa sitä, että kysymys on vain oman tarttumispelon lieventämisestä. Rokote on henkilökohtainen suoja, eikä rokotetun eristämisellä rokotetuista saavuteta merkittävää lisähyötyä. Lääketieteellisesti ei ole perusteltua jakaa yhteiskuntaa rokotettuihin ja rokottamattomiin.

Tämä on ollut minun alkuperäinen pointtini. Arvostan kyllä kykyäsi analysoida CDC raporttien yksityiskohtia.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Mistä on kyse? Onko tulossa jotain rajoituksia? Vai itsekö meinaat laittaa hommat tauolle?

Ei ole poissuljettu junnuja.

Kovin vaikeaa saada pidettyä turvavälejä F-junioreilla
 
F

Flonaldo

Siis nyt en kyllä ymmärrä miten nämä liittyy mihinkään.
Sitten kannattaa ehkä lukea se keskustelu alusta asti, eikä hypätä vain huutamaan kesken kaiken. Keskustelun avasi väite, että missään olosuhteissa, ilman mitään rajoituksia, Suomessa ei olisi voinut tulla yli 3000 koronakuolemaa.

Viimeistään jossaki 3000-5000 ruumiin kohalla riskiryhmät olis ihan itte alkanu rajottaa elämäänsä ja muuki porukka toimis huomattavasti tarkemmin jos ruumita tulis useampia per päivä, päivittäin.
Ja tämä perustuu mihin? Missä näin on tapahtunut sellaisessa mittakaavassa, että sillä olisi pysäytetty kokonaan tartunnat?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Koronapassin kannalta tämä tarkoittaa sitä, että kysymys on vain oman tarttumispelon lieventämisestä. Rokote on henkilökohtainen suoja, eikä rokotetun eristämisellä rokotetuista saavuteta merkittävää lisähyötyä. Lääketieteellisesti ei ole perusteltua jakaa yhteiskuntaa rokotettuihin ja rokottamattomiin.

Tämä on ollut minun alkuperäinen pointtini. Arvostan kyllä kykyäsi analysoida CDC raporttien yksityiskohtia.
Kyllä se taitaa nyt vähän niin olla, että tässä tilanteessa se passi on melko hyödytön, joten alan kyllä olla vähän samaa mieltä.

Rokotepassin tarkoitus on vaikuttanut olevan, että rokottamattomat eivät pääse kokoontumaan ja tartuttamaan toisiinsa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK

Ei ole poissuljettu junnuja.

Kovin vaikeaa saada pidettyä turvavälejä F-junioreilla
Mikä laji on kyseessä? Kannattaa varmaan pohtia seurajohdon kanssa, tuolla perusteellahan päiväkotejen ryhmäkoot pitäisi olla alle 10 lasta ja luokkakoot samoin pienempiä.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kuinka suuri osuus Ruotsissa kuolleista oli hoitokodeissa? Paljonko Ruotsissa on ihmisiä hoitokodeissa?
Sen osaat itsekin selvittää kun kerran mielestäsi sillä ei ole väliä.

Nyt puhutkin taas ylikuolleisuudesta, etkä enää vain koronaan kuolleista. Pelkästään hoitokodeissa tapahtuneisiin kuolemiin nähden erikoista, että ylikuolleisuus oli prosentuaalisesti korkeampaa 75-84-vuotiaissa kuin 85+-vuotiaissa...
Eli se, että maahanmuuttaja taustaisten ihmisten kuolemat pomppaavat onkin nyt mielestäsi täysin merkityksetön asia.
No turha tästä on sinun kanssasi jatkaa.

Kuinka paljon suomalaistaustaisia oli/on hoitokodeissa?
Selvitä itse mutta kyse on sadoista ellei tuhansista ihmisistä.

Tällä ei toki lopputuloksen kannalta olisi edes mitään merkitystä. Puolitoista vuotta ilman yhtäkään rajoitusta yhteiskunnassa, niin virus olisi tavoittanut ihan jokaisen, joka ei erakkona metsässä asu.
On sillä todella iso merkitys kokonaisuuden kannalta.
Sinä puhuit täysin ilman rajoituksia ja mm. ihan lehtijutun aiheena olleesta inarilaismiehestä väitän, että hänellä oli huomattavasti suurempi todennäköisyys saada korona kun lähti hakemaan korotetta useamman tunnin reissulle kuin olisi jäänyt sinne keskelle erämaata.
Yhä ne riskiryhmät kyllä olisivat suojanneet itseään vaikka mitään virallisia rajoituksia ei olisi ollut.
Mutta sitä et ilmeisesti ymmärrä kun kaikki pitää tulla ylhäältä käskynä, vaikka mitään oikeita perusteita ei olisikaan.
Kuulet ilmeisesti siihen porukkaan, joka hyppää vaikka kaivoon jos johtaja niin käskee.

Ja uskot ilmeisesti THL:n laskelmiin kuin piru Raamattuun.
 
Oadie

Jäsen
Yle kysellyt sairaalahoidon tilanteesta jokaiselta sairaanhoitopiiriltä ja koonnut niistä uutisen.

Ensin luin tämän Ylen uutisen:

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
TAYSin viestinnästä kerrotaan, että osasto- ja tehohoidossa on tällä hetkellä yhteensä kahdeksan koronapotilasta. Koska potilaiden määrä on vähäinen, ei rokotustilannetta potilaiden osalta voida tietosuojasyistä kertoa. Pieni osa kesän aikana sairaalahoitoon joutuneista on rokotettu kertaalleen.

Ja sitten perään tämän:

"Tartuntamäärien kasvu lisää terveydenhuollon kuormitusta näytteenotossa, päivystyksessä ja vuodeosastoilla ja uhkaa jäljitystoimintaa, mikä voi aiheuttaa vaaran epidemian hallitsemattomalle leviämiselle. Tämän perusteella avi näkee rajoitukset välttämättömänä."

Mitenkähän tuo asia nyt sitten oikein on? Kahdeksan ihmistä osastolla. Toki jos se on muuttunut seitsemästä kahdeksaan niin kasvuahan se on. Itselle tulee mieleen että pystytäänhän tässä hoitamaan myös muita sairauksia, kun kaikki resurssit tuntuu menevän koronaan. Osastoilla se ei näy tai siis näkyy vai miten se nyt oli..

Lihavoinnit omia.

E. Enkä tässä nyt suoraan kritisoi asetettuja rajoituksia vaan ihmettelen tuota viestinnän sekaisuutta. Väärällä informaatiolla on yleensä huonot jäljet ja saa aikaan turhaa kalabaliikkia ihmisissä.
 
Viimeksi muokattu:

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Mikä laji on kyseessä? Kannattaa varmaan pohtia seurajohdon kanssa, tuolla perusteellahan päiväkotejen ryhmäkoot pitäisi olla alle 10 lasta ja luokkakoot samoin pienempiä.

Ringette ja jääkiekko. Oli edellisellä kierroksella listassa.

Ja meanwhile in Helsinki, suunnitellaan paikkojen avausta. On tää yks vitun komedia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ringette ja jääkiekko. Oli edellisellä kierroksella listassa.

Ja meanwhile in Helsinki, suunnitellaan paikkojen avausta. On tää yks vitun komedia.
No toivotaan, että ei mene kiinni. Ihmettelisin suuresti, koska on linjattu, että lapsia ja nuoria rajoitetaan viimeiseksi.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Loppuelämän sijaan odotetaan pari kuukautta, että 30+ -ikäluokat on rokotettu kahdesti. Ja tällä menolla alle kolmekymppiset ovat sairastaneet taudin kolmesti.
Ja mun mielestä melkeinpä vielä tärkeempää... että ne alle 16 vuotiaat riskiryhmäläiset on saanut 2 rokotetta.

Ite olin alkuun sitä mieltä, että ei tarvii enää rajottaa mitään, kun melkein kaikki riskiryhmät on rokotettu... mutta yllätti kyllä itteni kuinka hyvin näin kesäkaudellakin tuo Delta on levinnyt.

Kyllä tätä sotaa jaksetaan vielä tuo kaksi kuukautta. Eikä tee ees tiukkaa. Ja toivottavasti tapahtuma, kulttuuri kuin ravintola-alaakin tuetaan kunnolla, että ihmisillä säilyis työpaikat.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Juuri näin. Ja avaaminen toki tilanteen mukaan, mutta uskon kyllä, että syys- tai lokakuu ovat edelleen ne ajankohdat, jolloin tämä tapahtuu.

Laskeskelin tuossa tiistaina, että mihin tällä rokote- ja tartuntavauhdilla noustaisiin ennen kuin rokoteaste painaa tartunnat alas. Silloin laskenta antoi arvion, että huippu olisi elokuun lopussa ja vajaa 1100 tartuntaa päivässä (liukuva keskiarvo). Todennäköisesti kuitenkin karanteenit, ihmisten varovaisemmaksi muuttuva käyttäytyminen sekä mahdolliset rajoitukset hidastavat kasvua ennen tuota. Täytyy kuitenkin todeta, että viime päivien kasvuvauhti on ylittänyt tuon laskemani, joten laskennallinen huippu olisi nyt jo selvästi tuota tiistaista suurempi.

Mutta kuten sanoin, uskon tartuntojen jäävän tuota matalammaksi, edellä mainituista syistä. Aika näyttää.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Mikä on muuten tilanne Englannissa? En löydä faktaa mistään. No, Sunin sivuilla kävin, muttei sanaakaan asiasta. Kaikkki kuolleet?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Täytyy kyllä sanoa, että miettikääpäs jos delta olisi ollut se alkuperäinen villivirus.

Siinä olisi ollut aika dystooppiset tunnelmat.

@Sistis ,en muista oletko kertonut laskeneesi, mutta missä vaiheessa suunnilleen on se kohta kun 1. Piikkejä ei enää mene juuri ollenkaan 2. Piikkejä on mennyt n. 65% kansalle ja tästä on kulunut kaksi viikkoa, eli milloin meillä on tällä tahdilla ns. Maksimaalinen rokotepeitto?

Arvioisin, että tuossa lokakuun puolessa välissä tilanne on sellainen, että se ei rokottamalla parane.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Eli se tämän ketjun narratiivi, että Suomessa on mennyt täysin pieleen ja että viranomaiset ja poliitikot ovat täydellisesti epäonnistuneet on jo itsessään täysin kestämätön

Mielestäni tämä sinun näkemyksesi on melko lailla kestämätön, sillä tuo ei nähdäkseni suinkaan ole ketjun narratiivi. En tätä ketjua ole pandemian alkuajoilla seurannut, enkä muista teinkö sitä viime vuoden puolella lainkaan, mutta ainakin nyt pidemmän aikaa arvostelu on koskenut nykymenoa.

Muiden puolesta en voi varmaa kantaa ottaa, mutta oma näkemykseni on, että pandemiaa on hoidettu siinä mielessä oikeinkin hyvin, että isommilta koronaruumiskasoilta ollaan vältytty. Joten joku voisi sanoa, ja sanookin, että kriisin hoito on ollut mallikasta.

Mutta, tässä sodassa vaan on ammuttu liian raskailla tykeillä, tuottaen valtavasti sekä henkistä että taloudellista tuskaa. Ja vaikka tuo jossain kohtaa olisi ollutkin pakosta maksettu hinta, niin enää se ei sitä ole. Käsittääkseni iso osa täällä ajattelee kuin minäkin, eli enää ei olisi tarvetta aiheuttaa lisää murhetta kenellekään, vaan nyt voisi jo alkaa löysäämään kaulusta. Se kaulus on ollut monelle helvetin tiukka ja kuristava viimeisen puolitoista vuotta.
 
F

Flonaldo

CDC:n aamulla kuullut hurjat uutiset näyttäytyvät hieman erilaisina nyt kun koko heidän data-/kalvosetti julki.

Se että Delta-tartunnan saaneilla tuplarokotetuilla virusmäärä olisi sama kuin rokottamattomilla perustui kahteen paikalliseen jenkkitutkimukseen, n-luvut näissä 19 ja 65.

Ja sitä ennen oli joulu-huhtikuun osalta huomattavasti suurempaa tutkimusta:

Compared to unvaccinated cases, vaccinated cases (full or partial) had:
–40% lower mean RNA viral load (2.3 v. 3.8 copies/mL)
–shorter mean duration of detectable viral RNA (2.7 v. 8.9 days)
–lower risk of febrile symptoms (25.0% v. 63.1%)
–shorter mean duration of symptoms (10.3 v. 16.7 days)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös