Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 960 193
  • 81 126

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika harvoin näitä tilaisuuksia järjestetään Suomessa ulkona tähän aikaan vuodesta.
"Liikkuminen rajoitusalueilla on sallittu vain näillä mainituilla erityissyillä".

Eli aika suoraviivaisesti tuo on kielletty, ellet sitten siirry sinne kaverille hormipulverilla tai ilmiintymällä.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vähän kyllä huvittaa koko tämä hässäkkä. Siellä media kyselee kiivaasti, miten nuorille käy, kun eivät voi pariin viikkoon hengailla ostareilla. Sitten arvuuteellaan, että voinko minä nyt mennä imurikaupoille Prismaan, jos ostan tikkarin siinä samalla. Tai miten minulle nyt käy, kun asun Kauniaisissa, mutta haluan ehdottomasti mennä Espooseen samoilemaan.

Jotenkin luulisi, että riittäisi sellainen yksinkertainen ohje turhan liikkumisen välttämisestä. Tai oikeastaan tämä ohjehan on ollut varmaan jostain lokakuusta alkaen, mutta nyt sitä sitten ryyditetään lainsäädännöllä.

Sekavaksihan tuo menee, se on selvää. Paljon vähemmällä porulla meni se vuoden takainen Uudenmaan sulku, vaikka se oli toimena todella järeä ja ilmeisesti myös lain vastainen.
 
F

Flonaldo

Nillittäminen on toki kaikkien ykkösharrastus. Ja tässä on koko pandemian ajan ollut jostain syystä fokus ihan liikaa lainsäädäntörunkkauksessa Mika Salmista mukaillen.

Mutta onko tuossa nyt hirveästi epäselvää oikeasti? Älä lähde himasta ellei ole ihan pakko.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tämänhetkisen esityksen mukaan ulkoilun on kuitenkin tapahduttava vain ja ainoastaan oman kotikunnan alueella. Käytännössähän PK-seutu kuitenkin on "Suur-Helsinki", jossa kunnanrajat ylittyvät jatkuvasti työ- ja opiskelumatkoilla, kauppareissuilla, sekä juurikin lenkkeillessä tai kamera kaulassa luontoretkellä. Kauniaislainen saa siis matkustaa duunipaikalleen Helsinkiin, mutta vapaapäivän kävelylenkki ei saa mennä metriäkään Espoon kautta.

Ei vaan esitysluonnoksen mukaan rajoitusalueella. Eli saa mennä Espooseen, Helsinkiin, Vantaalle ulkoilemaan muttei Vihtiin tai Sipooseen.

2 § 1-2 mom:

" Henkilön liikkuminen ja oleskelu muualla kuin hänen kotikunnassaan olevassa asuinpaikassa taikka muussa siihen rinnastuvassa asuinpaikassa on kielletty niiden kuntien alueilla, joilla kielto on välttämätön vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaavan hyvin laajalle levinneen vaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Kielto koskee poistumista asuinpaikalla olevan kiinteistön suljetusta tai rajatusta pihapiiristä.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään 1 momentissa tarkoitetuista kunnista sekä niiden muodostamista alueista siltä osin kuin alueet muodostuvat useammasta kuin yhdestä kunnasta. Asetus voidaan antaa määräajaksi, enintään 21 vuorokaudeksi ja se on voimassa vain välttämättömän ajan. Asetuksen voimassaoloa voidaan jatkaa enintään 21 vuorokautta kerrallaan. "

ja edelleen 3 §

" Kaikille sallittua on virkistäytymis- tai kuntoilutarkoituksessa tapahtuva ulkoilu samaan talouteen kuuluvien tai enintään kahden muun henkilön kanssa ja kotieläimen ulkoiluttaminen, jos se voi tapahtua riittävää etäisyyttä muihin henkilöihin pitäen ja tapahtuu alueella, jossa on voimassa 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu kielto. "
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli aika suoraviivaisesti tuo on kielletty, ellet sitten siirry sinne kaverille hormipulverilla tai ilmiintymällä.
Ei tartte teleportata itseänsä ristiäisiin. Ihan sallittua mennä sinne sisätiloihin näkyvästi.
 

SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Vähän kyllä huvittaa koko tämä hässäkkä. Siellä media kyselee kiivaasti, miten nuorille käy, kun eivät voi pariin viikkoon hengailla ostareilla. Sitten arvuuteellaan, että voinko minä nyt mennä imurikaupoille Prismaan, jos ostan tikkarin siinä samalla. Tai miten minulle nyt käy, kun asun Kauniaisissa, mutta haluan ehdottomasti mennä Espooseen samoilemaan.

Jotenkin luulisi, että riittäisi sellainen yksinkertainen ohje turhan liikkumisen välttämisestä. Tai oikeastaan tämä ohjehan on ollut varmaan jostain lokakuusta alkaen, mutta nyt sitä sitten ryyditetään lainsäädännöllä.

Sekavaksihan tuo menee, se on selvää. Paljon vähemmällä porulla meni se vuoden takainen Uudenmaan sulku, vaikka se oli toimena todella järeä ja ilmeisesti myös lain vastainen.
Tämä. Ja pakkoko sitä imuria tai niitä farkkuja on nyt just kyseisen kahden viikon aikana mennä ostamaan. Luulisi että jokainen tolkun ihminen ymmärtää mitä tässä tavoitellaan. Vältä turhaa liikkumista kahden viikon ajan. Ei maailma nyt tähän lopu. Ne synttärit tai muut kekkerit voi kyllä varmaan tässä tilanteessa siirtää.
Tuo sekavuus johtuu pitkälti siitä että eräille on ihan pakko eritellä mikä on erikseen sallittua ja mikä kiellettyä.
 

ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Tämä. Ja pakkoko sitä imuria tai niitä farkkuja on nyt just kyseisen kahden viikon aikana mennä ostamaan. Luulisi että jokainen tolkun ihminen ymmärtää mitä tässä tavoitellaan. Vältä turhaa liikkumista kahden viikon ajan. Ei maailma nyt tähän lopu.
Tuo sekavuus johtuu pitkälti siitä että eräille on ihan pakko eritellä mikä on erikseen sallittua ja mikä kiellettyä.

Aika kovaa luottoa, että kestää vain kaksi viikkoa... Voisin melkein lyödä kivekseni vetoa, että kahden viikon päästä tätä jatketaan. Ja sen jälkeenkin vielä jatketaan... Hups, sitten onkin jo melkein kesäkuu.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Luulisi että jokainen tolkun ihminen ymmärtää mitä tässä tavoitellaan. Vältä turhaa liikkumista kahden viikon ajan. Ei maailma nyt tähän lopu.

Toihan se, ei ole ensinnäkään kaksi vaan kolme viikkoa. Ja kyllä se äkkiä loppuu aika monella yrittäjällä se maailma jos pitää firma olla kiinni ainakin kolme viikkoa.

Kukaan ei ole teistä @SFedo @Walrus21 @Flonaldo vissiin ollut yrittäjä, jotta ymmärtäisitte heidän ahdinkoa? Nyt kannattaa vaan pysyä himassa kuten toistatte.
 

SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Aika kovaa luottoa, että kestää vain kaksi viikkoa... Voisin melkein lyödä kivekseni vetoa, että kahden viikon päästä tätä jatketaan. Ja sen jälkeenkin vielä jatketaan... Hups, sitten onkin jo melkein kesäkuu.
No murehditaan sitä sitten. Nyt ollaan päätetty näistä ja näillä mennään. Kaikki muu on jossittelua.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tämä. Ja pakkoko sitä imuria tai niitä farkkuja on nyt just kyseisen kahden viikon aikana mennä ostamaan. Luulisi että jokainen tolkun ihminen ymmärtää mitä tässä tavoitellaan. Vältä turhaa liikkumista kahden viikon ajan. Ei maailma nyt tähän lopu. Ne synttärit tai muut kekkerit voi kyllä varmaan tässä tilanteessa siirtää.
Tuo sekavuus johtuu pitkälti siitä että eräille on ihan pakko eritellä mikä on erikseen sallittua ja mikä kiellettyä.

onko samanlainen 2 viikkoa kun kuntosalien kanssa? Kohta tulee kuukausi täyteen eikä loppua näy. Tai 3 viikon operaatio loppukiri joka taisikin olla vasta lämmittely. Rajoitukset kun saadaan päälle niin aina löytyy selitys miksi ei voida purkaa.
 

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Naamakirjasta nähtyä. Perhetuttu on jo vuosia vuokrannut kahta mökkiään ja tänään oli tullut jo 20 soittoa. Muutoin on vuokraaminen hieman rauhallisempaa. Ihmisillä on nähtävästi kiirus päästä dokaamaan porukalla.

 
F

Flonaldo

Kukaan ei ole teistä @SFedo @Walrus21 @Flonaldo vissiin ollut yrittäjä, jotta ymmärtäisitte heidän ahdinkoa? Nyt kannattaa vaan pysyä himassa kuten toistatte.
Kyllä, olen yrittäjä. Kyllä, korona on syönyt viivan alta viisinumeroisen summan ja ensimmäinen numero ei ole ykkönen tai kakkonen.

En nyt mitenkään tästä purkauksesta huolimatta kommentoinut siihen ovatko toimet suhteellisia ja tarpeellisia. Päinvastoin, eilen juuri tänne kirjoitin toiveeni siitä, että eduskunta hylkäisi esityksen, koska se on täysin väärin suunnattu.

Mutta tämä lakirunkkaus ja porsaanreikien villi metsästäminen on järjetöntä. Käsky on pysyä himassa ellei ole ihan pakko jostakin painavasta syystä himasta lähteä. Siinä ei ole mitään epäselvää. Paitsi niille, jotka (kukin mistäkin syystä) haluavat esittää tyhmää.
 

SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Toihan se, ei ole ensinnäkään kaksi vaan kolme viikkoa. Ja kyllä se äkkiä loppuu aika monella yrittäjällä se maailma jos pitää firma olla kiinni ainakin kolme viikkoa.

Kukaan ei ole teistä @SFedo @Walrus21 @Flonaldo vissiin ollut yrittäjä, jotta ymmärtäisitte heidän ahdinkoa? Nyt kannattaa vaan pysyä himassa kuten toistatte.
Okei, kättä pystyyn. Mutta viestin pointin kannalta on ihan sama onko se kaksi vai kolme viikkoa. Ja arvoisa @Nickelback, ei kannata tehdä olettamuksia siitä mitä kukin tekee tai on tehnyt leipänsä eteen. Varsinkin kun omalla kohdallani veikkauksesi meni noin about 180 astetta pieleen. Tässä on sangen pitkä taival yrittäjänä takana. Mitään muuta ole työkseni tehnytkään.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei vaan esitysluonnoksen mukaan rajoitusalueella. Eli saa mennä Espooseen, Helsinkiin, Vantaalle ulkoilemaan muttei Vihtiin tai Sipooseen.

2 § 1-2 mom:

" Henkilön liikkuminen ja oleskelu muualla kuin hänen kotikunnassaan olevassa asuinpaikassa taikka muussa siihen rinnastuvassa asuinpaikassa on kielletty niiden kuntien alueilla, joilla kielto on välttämätön vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaavan hyvin laajalle levinneen vaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Kielto koskee poistumista asuinpaikalla olevan kiinteistön suljetusta tai rajatusta pihapiiristä.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään 1 momentissa tarkoitetuista kunnista sekä niiden muodostamista alueista siltä osin kuin alueet muodostuvat useammasta kuin yhdestä kunnasta. Asetus voidaan antaa määräajaksi, enintään 21 vuorokaudeksi ja se on voimassa vain välttämättömän ajan. Asetuksen voimassaoloa voidaan jatkaa enintään 21 vuorokautta kerrallaan. "

ja edelleen 3 §

" Kaikille sallittua on virkistäytymis- tai kuntoilutarkoituksessa tapahtuva ulkoilu samaan talouteen kuuluvien tai enintään kahden muun henkilön kanssa ja kotieläimen ulkoiluttaminen, jos se voi tapahtua riittävää etäisyyttä muihin henkilöihin pitäen ja tapahtuu alueella, jossa on voimassa 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu kielto. "

Mielenkiintoista. Vihtiläinen ei myöskään sitten saa kurvata metriäkään Espoon kautta metsäretkellänsä. Keravalainen joutuu myös tekemään tiukan uukkarin jos pyöräretki on vahingossa ulottumassa Vantaan puolelle?
 

SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
onko samanlainen 2 viikkoa kun kuntosalien kanssa? Kohta tulee kuukausi täyteen eikä loppua näy. Tai 3 viikon operaatio loppukiri joka taisikin olla vasta lämmittely. Rajoitukset kun saadaan päälle niin aina löytyy selitys miksi ei voida purkaa.
En tiedä. Voi olla. Tai sitten ei ole. Murehditaan sitä sitten, mutta nyt mennään näillä.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Okei, kättä pystyyn. Mutta viestin pointin kannalta on ihan sama onko se kaksi vai kolme viikkoa. Ja arvoisa @Nickelback, ei kannata tehdä olettamuksia siitä mitä kukin tekee tai on tehnyt leipänsä eteen. Varsinkin kun omalla kohdallani veikkauksesi meni noin about 180 astetta pieleen. Tässä on sangen pitkä taival yrittäjänä takana. Mitään muuta ole työkseni tehnytkään.

Ehkä kohdensin huonosti kysymyksen, että onko kivijalkayrittäjä, mutta koen kyllä että nää sekavat ohjeet nimenomaan pitää saada keskustelua aikaseksi, että mitä ihmiset voi tehdä ja mitä ei. Itsellä on suuri huoli noista liikkeistä kun heitä ei aiota tukea mutta niissä ei saisi käydä. Siksi vähän korpeaa kun sanotaan että "älkää liikkuko nyt kotoanne minnekään", sellainen kun ei paljon yrittäjissä mieltä lämmitä.
 

Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Ulkosaaristossa on muutamia saaria joissa pelkästään vuokramökkejä. Bisnes kukoistaa. Kalenteri varattu täydeksi ympäri vuoden ja suolaiseen hintaan.

Nyt vaan odotellessa milloin saa rahat takaisin tilille.
Ketuttaa kylläkin. Ei muuta kuin telttailemaan.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Yle seuraa: Hallitus esittää liikkumisrajoituksia, Marin vetoaa: terveydenhuolto on uhattuna, jätetään juhlat ja illanistujaiset nyt väliin
Tuo vaikuttaa niin juosten kustulta toiminnalta nyt, ettei voi olla kyse muusta, kuin että jotain täytyy tehdä, ettei vaalien siirtelykin näyttäisi entistä tyhmemmältä. Saas nähdä voiko tuollainen mennä valiokunnassa läpi?

Edelleen. Päiväkodissa/koulussa voi kokoontua vaikka kuinka isolla porukalla ohjaajineen, mutta ilmeisesti ei ole hyväksyttävää kutsua tuolta vaikka viittä kaveria kaverisynttäreille illalla, koska korona (mikä ei kuulemma lasten kautta leviä) voi kuitenkin levitä juhlissa?

Voi olla että ymmärrän väärin tämän, mutta kyllä tässä väkisin kysymyksiä herää..
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielenkiintoista. Vihtiläinen ei myöskään sitten saa kurvata metriäkään Espoon kautta metsäretkellänsä. Keravalainen joutuu myös tekemään tiukan uukkarin jos pyöräretki on vahingossa ulottumassa Vantaan puolelle?

Olet nyt aika monta tällaista viesti jo laittanut. Hassutteletko vai mitä tämä on?

Luuletko oikeasti, että keskellä metsää kahden kunnan rajalla olisi vitunkaan väliä menetkö metrin toiselle puolelle vai et? Kuka edes tietää missä ne rajat siellä metsässä menee?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Tuo pilkunviilaus paikoista hieman surettaa. Vuosi sitten oli helppo saada kauppakeskukset hiljaisemmaksi. Ymmärrettiin, ettei sitä uutta hiustenkuivaajaa tarvittu juuri sillä hetkellä. Nyt pitää kaivaa esimerkiksi koristeet.

Totta kai kauppaan pääsee, jos vaikka mikroaaltouuni kosahtaa. Vaatekaupoissa ja monessa muussa jeesii nettikaupat.

Nojoo, onneksi itsellä helpot oltavat. Jos asuisin vanhalla asuinpaikallani, saattaisin kysellä tyhmiä rajojen ylittämisestä.
 

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Vituttaa kyllä huolella.
Oliko viime syksynä vai kesänä, kun suositeltiin matkailua kotimaassa ulkomaan sijaan. Varattii vaimon kanssa sitten silloin mökki pohjoisesta huhtikuun lopulle ja ajateltiin että noin pitkälle kun varataa niin tilanne varmaan jo rauhallinen ja rokotukset loppusuoralla.
Ja vitut. Turussa kun asutaan niin eiköhän se sitten ole liikkumisrajoitukset päällä (todennäköisesti).
Ihan pikkasen sitä lomaa jo odottikin, sairaalassa kun olen töissä niin odotti hetken ulospuhallusta tästä paskasta. Ja vaimo yrittäjänä niin helppoa ei hännelläkään ole ollut firmansa kanssa.
No, ei muuta kun peruuttamaan varaukset ja vakuutuksesta rahoja takaisin.

Syödään tää paska ja mennään eteenpäin. Ehkä sitten ensi talvena päästään. Harmittaa.

Tsemppiä kaikille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös