Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 958 669
  • 81 126

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ranskan tilanne on vähän samantyylinen. Ensin tartunnat tuli jyrkästi alas, sitten tasoittui ja nyt mennään lievästi ylöspäin. Rajoitukset on aikalailla pysynyt siellä eikö vain?

Tästä voi päätellä minun mielestä sen että joko ihmisten käyttäytyminen on muuttunut tai sitten englannin virus alkaa saamaan jalansijaa siellä. Itse en osaa arvioida kumpi näistä se voisi olla.

Itse en ihan heti halua uskoa että tämä nykyinen versio olisi näin merkittävästi tarttuvampi. Varmasti tarttuu helpommin, mutta kuinka paljon, se jää vielä nähtäväksi. Itse haluan uskoa että englannin tilanne on monen asian summa. @TrafficIsland on varmasti myös oikeilla jäljillä omassa viestissään, mutta samalla ei voi jättää huomioimatta tämän uuden tyypin ominaisuuksia.

Ranskaa käytin tuossa omassa esimerkissä kun muitten maitten kehitystä ei ole joulun takia tullut seurattua. Vastaavanlaisia kehityksiä tartunnoissa löytyy varmasti myös muualta?

Ranska ja Englanti eivät ole millään muotoa samanlaiset. Ranskassa tuli todella voimakas lasku, jota on seurannut maltillinen nousu. Britanniassa tuli kohtuullinen lasku, joka kääntyi vielä kovemmaksi nousuksi.

Ranska on tällä hetkellä yli 70% alempana lock-downia edeltänyttä huippuaan. Britannia tekee joka päivä uuden huippunsa, joka ylittää lock-downia edeltäneen tason tällä hetkellä jo noin 35%:lla.

On toki ihan hyvä pohdinnan aihe, että onko tuo Britannian virustyyppi syynä siihen, miksi Ranskassa on käännetty lievään nousuun. Epäilen kuitenkin, että kun akuutin hätä on helpottanut, niin nyt vähempioireisia on alettu testata enemmän, ja se lisää tilastollisesti tartuntoja.
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nämä kaikki on 4-kohtaa lukuunottamatta käyty jo täällä pari kertaa läpi. Mutta kasvu alkoi uuden variantin vaikutusalueilla jo kesken lockdownin, ennen rokotuksia, ennen joulushoppailua. Lockdownin aikana virusvariantti oli kasvattanut osuuttaan uusista tartunnoista jo ~5 prosentista ~40-50 prosenttiin näillä alueilla.

Tässä tuo alueiden rajaaminen tuntuu vähän keinotekoiselta, miksi uusi variantti vaikuttaa vain "tietyillä alueilla" saarta? En siis tarkoita tässä sinua, vaan että millä perusteella tuo aluerajaus on asiantuntojoiden toimesta tehty? Kuulostaa vähän siltä, että jälkikäteen tutkimuskohteiksi on valittu ne tietyt alueet, joissa tartuntamäärät ovat kasvaneet rajuimmin.

Miksi tartuntamäärät eivät muilla alueilla ole kasvaneet? Ja mikä tärkeämpää, kun mutatoitunut variantti on syntynyt jo syyskuussa tai peräti jo aiemmin, miksi ei se ei jo aiemmin ole lähtenyt leviämään?

Tähän nyt sisältyy oletus, että a) britit eivät olisi tunnollisia ja b) suomalaiset erityisesti olisivat. Kuitenkin itsekin linkittämäsi data näyttää, että liikkuvuus on ollut merkittävästi vähäisempää siellä - toinen lockdown jopa lähellä kevään ensimmäisen lockdownin tasoja.

No siis kyllähän suomalaiset ovat hyvin kuuliaisia pandemian aikana olleet. Eivät britit varmaan erityisen kapinahenkisiä ole koko maailman mittapuussa, mutta sielläkin kuitenkin yhteiskunta on hyvin kahtiajakautunutta, ja osa kansasta ei ole kovin kouluttautunutta, näin kohteliaasti sanottuna. Qanonilla ja muilla hörhöilyagendoilla on huomattavasti parempi kasvupohja kuin Suomessa.

Ehkä Lontoon seudulla uuden virusvariantin leviäminen voi selittyä vaikka sillä, että moni ihminen on jo keväällä saanut tartunnan, jonka on aiheuttanut jokin vanha variantti? Immuunipuolustus osaa torjua jo ne, mutta uutta ei. Tai sitten vaan uusi variantti on jollain muulla perusteella luonnonvalinnassa vanhoja edellä, esim. siksi että se pärjää talviolosuhteissa paremmin?

En sano, että itselläni olisi vastausta näihin kysymyksiin, mutta mielestäni on todella harhaanjohtavaa myydä eteenpäin argumentteja "mutatoitunut virusvariantti on 70% tehokkaampi leviämään" ennen kuin kenelläkään on tietoa siitä, etteikö aiempaa tehokkaamman leviämisen takana voisi olla muut tekijät, jotka ovat näitä ihan tähänkin asti tunnistettuja ihmisten liikkumiseen, käyttäytymiseen ja ajatteluun liittyviä juttuja.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Ranska ja Englanti eivät ole millään muotoa samanlaiset. Ranskassa tuli todella voimakas lasku, jota on seurannut maltillinen nousu. Britanniassa tuli kohtuullinen lasku, joka kääntyi vielä kovemmaksi nousuksi
Oli huonosti kirjoitettu minulta, tarkoitin nimenomaan että tilanteet muistuttaa toisiaan siinä ettei lockdown riitä pitämään tartuntoja R-lukua alta yhden. En siis suoraan verrannut kuinka pahaksi tilanne on päässyt.
 
F

Flonaldo

Tässä tuo alueiden rajaaminen tuntuu vähän keinotekoiselta, miksi uusi variantti vaikuttaa vain "tietyillä alueilla" saarta? En siis tarkoita tässä sinua, vaan että millä perusteella tuo aluerajaus on asiantuntojoiden toimesta tehty? Kuulostaa vähän siltä, että jälkikäteen tutkimuskohteiksi on valittu ne tietyt alueet, joissa tartuntamäärät ovat kasvaneet rajuimmin.

Miksi tartuntamäärät eivät muilla alueilla ole kasvaneet? Ja mikä tärkeämpää, kun mutatoitunut variantti on syntynyt jo syyskuussa tai peräti jo aiemmin, miksi ei se ei jo aiemmin ole lähtenyt leviämään?
Ihmisten kontaktit ovat rajattuja. Jossain Kentin maakunnan Hämeenlinnan kokoisessa pikkukaupungissa elävä ei suhaa ostoksilla Manchesterissa päivittäin. Viruksella kestää oman aikansa alkaa levitä maantieteellisesti, ihan nyt samaan tapaan kuin sillä kesti Kiinasta tulla ympäri Eurooppaa pari-kolme kuukautta.

Uusi variantti siis syntyi (tai tuli ulkopuolelta) näille kaakkois-Englannin alueille, missä se alkoi levitä nopeasti ja syrjäytti vanhan version rivakasti. Sieltä se levisi Lontoon työssäkäyntialueille, ottaen kylän kerrallaan haltuunsa. Ja sitten kun se levisi sieltä Lontooseen, niin boom.

Brittitutkijat ovat kyllä koko ajan pilkkoneet genomeita ihan tasaisesti kaikista näytteistä ympäri maata. Tältä osin mikään valikointiteoria ei siis pidä ollenkaan paikkaansa. Sen myötä he nytkin tietävät, että pohjois-Englannissa uuden variantin osuus pyörii yhä vasta jossain ~25 % tasolla, kun taas Lontoossa ja kaakkois-Englannissa lähennellään jo 90 %.

Uusikaan variantti ei voi levitä kuin niiden ihmisten välillä, jotka ovat keskenään kontaktissa. Yksi uuden variantin tartunnan saanut ei siis tartuta tuhatta ihmistä. Jos siis ensin on yksi, sitten kaksi, sitten neljä jne., niin kestää hyvän aikaa (varsinkin kun lockdownien ja rajoitusten myötä kontaktimäärät ovat alhaalla) ennen kuin virus lähtee absoluuttisissa luvuissa kovaan kasvuun.

Jälleen, ihan samaan tapaan kuin keväällä, ensin oli ihan yksittäisiä tapauksia, sitten luvut lähtivät kasvuun, mutta numerot olivat vielä maltillisia - ja eksponentiaalisen kasvun periaatteiden mukaisesti jossain kohdin tulevat isot luvut vastaan.

No siis kyllähän suomalaiset ovat hyvin kuuliaisia pandemian aikana olleet. Eivät britit varmaan erityisen kapinahenkisiä ole koko maailman mittapuussa, mutta sielläkin kuitenkin yhteiskunta on hyvin kahtiajakautunutta, ja osa kansasta ei ole kovin kouluttautunutta, näin kohteliaasti sanottuna. Qanonilla ja muilla hörhöilyagendoilla on huomattavasti parempi kasvupohja kuin Suomessa.
Muuten hyvä, mutta ei pidä paikkaansa. Koulutustaso on UK:ssa korkeampi kuin Suomessa. Ehkä pudokkaita voi olla hieman Suomea enemmän, kun peruskoulu pitää penskoista hieman paremmin kiinni oppivelvollisuusikään asti, mutta ne määrät ovat jo sitten hyvin marginaalisia.

Brexit varmasti kansaa kahtia jakaakin, mutta ei siellä mitään trump-kannattajia olla, missä poliittisen kannan perusteella vastustettaisiin rajoituksia.

Lähde: OECD

Ehkä Lontoon seudulla uuden virusvariantin leviäminen voi selittyä vaikka sillä, että moni ihminen on jo keväällä saanut tartunnan, jonka on aiheuttanut jokin vanha variantti? Immuunipuolustus osaa torjua jo ne, mutta uutta ei. Tai sitten vaan uusi variantti on jollain muulla perusteella luonnonvalinnassa vanhoja edellä, esim. siksi että se pärjää talviolosuhteissa paremmin?
Ihmettelen kovasti, että näin on kova hinku löytää joku syy, mikä tahansa muu syy, kun nyt johtavat tieteilijät ovat todenneet, että piikkiproteiinin muutokset mahdollistavat paremman tunkeutumisen soluihin, tämä johtaa suurempaan virustuotantoon jo ylähengitysteissä, mikä johtaa siihen että tartunnan saaneen uloshengitysilmassa on enemmän virusta.
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihmisten kontaktit ovat rajattuja. Jossain Kentin maakunnan Hämeenlinnan kokoisessa pikkukaupungissa elävä ei suhaa ostoksilla Manchesterissa päivittäin. Viruksella kestää oman aikansa alkaa levitä maantieteellisesti, ihan nyt samaan tapaan kuin sillä kesti Kiinasta tulla ympäri Eurooppaa pari-kolme kuukautta.

Uusi variantti siis syntyi (tai tuli ulkopuolelta) näille kaakkois-Englannin alueille, missä se alkoi levitä nopeasti ja syrjäytti vanhan version rivakasti. Sieltä se levisi Lontoon työssäkäyntialueille, ottaen kylän kerrallaan haltuunsa. Ja sitten kun se levisi sieltä Lontooseen, niin boom.

En osta tätä argumenttia. Kentistä on Lontooseen 1-2 tunnin ajomatka. Miten ihmeessä on mahdollista, että syyskuussa havaitulla superleviävällä variantilla voi kestää kaksi-kolme kuukautta levitä Lontooseen? Kuulostaa pikemminkin melko hitaalta kuin rivakalta.

Uusikaan variantti ei voi levitä kuin niiden ihmisten välillä, jotka ovat keskenään kontaktissa. Yksi uuden variantin tartunnan saanut ei siis tartuta tuhatta ihmistä. Jos siis ensin on yksi, sitten kaksi, sitten neljä jne., niin kestää hyvän aikaa (varsinkin kun lockdownien ja rajoitusten myötä kontaktimäärät ovat alhaalla) ennen kuin virus lähtee absoluuttisissa luvuissa kovaan kasvuun. Jälleen, ihan samaan tapaan kuin keväällä, ensin oli ihan yksittäisiä tapauksia, sitten luvut lähtivät kasvuun, mutta numerot olivat vielä maltillisia - ja eksponentiaalisen kasvun periaatteiden mukaisesti jossain kohdin tulevat isot luvut vastaan.

Kyllä, näistä olen samaa mieltä ja juuri näinhän virus leviää. Näihinkin lukuihin peilattuna 70% lisäys tarttuvuuteen kuulostaa aivan poskettomalta. Eli R-luku nousisi 1.0:sta 1.7:ään tai vaikka 2.0:sta 3.4:ään pelkästään mutaation ansiosta. Ei tällaista näin suurta lisäystä näy missään tilastoissa.

Voi toki olla, että sillä 70 prosentilla on tarkoitettu jotain ihan muuta alunperin, ennen kuin Boris ja media lähtivät levittelemään näitä lukuja. Jos näin on ollut, niin olisi mukava tietää mitä.

Muuten hyvä, mutta ei pidä paikkaansa. Koulutustaso on UK:ssa korkeampi kuin Suomessa. Ehkä pudokkaita voi olla hieman Suomea enemmän, kun peruskoulu pitää penskoista hieman paremmin kiinni oppivelvollisuusikään asti, mutta ne määrät ovat jo sitten hyvin marginaalisia.

Anteeksi, nyt meni ohi mikä koulutusta ja yhteiskuntarakennetta koskeva väitteeni ei pidä mielestäsi paikkaansa? Oma pointtini oli että UK:ssa koulutuksen ja sivistyneisyyden taso vaihtelee enemmän kuin Suomessa. Oletko tästä eri mieltä? Tason laajuus ja leveys kai on koronan leviämisen osalta olennaista, eikä se, kuinka terävä se terävin kärki on. Joukkue on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki yms.

Ihmettelen kovasti, että näin on kova hinku löytää joku syy, mikä tahansa muu syy, kun nyt johtavat tieteilijät ovat todenneet, että piikkiproteiinin muutokset mahdollistavat paremman tunkeutumisen soluihin, tämä johtaa suurempaan virustuotantoon jo ylähengitysteissä, mikä johtaa siihen että tartunnan saaneen uloshengitysilmassa on enemmän virusta.

Minulla ei ole mitään hinkua mihinkään suuntaan muuhun kuin siihen, että löydetään olennaiset syyt siihen miksi tartunnat ovat UK:ssa olleet kasvussa. Mielestäni monta loogista syytä on nyt jätetty huomioimatta samalla kun vauhkotaan uudesta mutaatiosta. Omat intressini ovat vain siinä, että saataisiin lisää tietoa siitä, onko uusi mutaatio jotenkin olennainen tekijä tarttuvuudessa isossa kuvassa vai ei. En ole vielä vakuuttunut siitä, että olisi. Alustavat labratutkimukset viruksen tarttuvuudesta ovat ihan eri asia kuin viruksen leviäminen populaatiossa.

Minusta tämä artikkeli summaa kokonaisuuden aika hyvin:

Muutama poiminta jutusta:

"New strains can become more common simply by being in the right place at the right time - such as London, which had only tier two restrictions until recently."

"teasing apart what is due to people's behaviour and what is due to the virus is hard."

"There is no "nailed on" figure for how much more infectious the variant may be. Scientists, whose work is not yet public, have told [...] figures both much higher and much lower than 70%. But there remain questions about whether it is any more infectious at all.

"The amount of evidence in the public domain is woefully inadequate to draw strong or firm opinions on whether the virus has truly increased transmission"
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En osta tätä argumenttia. Kentistä on Lontooseen 1-2 tunnin ajomatka. Miten ihmeessä on mahdollista, että syyskuussa havaitulla superleviävällä variantilla voi kestää kaksi-kolme kuukautta levitä Lontooseen? Kuulostaa pikemminkin melko hitaalta kuin rivakalta.
Siitä yksinkertaisesta syystä että mutaatio on syntynyt niin että yhdessä ihmisessä virus on tehnyt mutaation. Kaikki tämän jälkeen tulleet tartunnat ovat tästä yhdestä ihmisestä lähteneen ketjun seuraavia kierroksia. Se vain ottaa aikansa miten se lähtee leviämään ja liikkuvuus alueiden välillä nyt on vähäisempää kuin normaalisti.
 
F

Flonaldo

En osta tätä argumenttia. Kentistä on Lontooseen 1-2 tunnin ajomatka. Miten ihmeessä on mahdollista, että syyskuussa havaitulla superleviävällä variantilla voi kestää kaksi-kolme kuukautta levitä Lontooseen? Kuulostaa pikemminkin melko hitaalta kuin rivakalta.
Ei sillä kestänyt 2-3 kuukautta levitä Lontooseen. 2+ kuukautta meni siihen, että yhdestä yksittäisestä tapauksesta variantti edustaa Lontoossa 90+ % tartunnoista ja R on rivakasti yli 1,5:n. Siihen että jostain havaittavissa olevasta osuudesta tartuntoja (esim. 5 %) Kentissä, sama osuus oli Lontoossa meni varmaan likemmäs 2 viikkoa.

Ja sillä puolentoista tunnin ajomatkalla - on se sitten paljon tai vähän - on aika vähän merkitystä, kun a) se ei ole kuitenkaan työssäkäyntialuetta ja b) hirveästi muita syitä Lontooseen matkustamiseen ei ollut lockdownin takia.

Kyllä, näistä olen samaa mieltä ja juuri näinhän virus leviää. Näihinkin lukuihin peilattuna 70% lisäys tarttuvuuteen kuulostaa aivan poskettomalta. Eli R-luku nousisi 1.0:sta 1.7:ään tai vaikka 2.0:sta 3.4:ään pelkästään mutaation ansiosta. Ei tällaista näin suurta lisäystä näy missään tilastoissa.
Minun mielestäni taas näkyy. Kun lockdownin aikana muualla maassa R oli jotain 0,7-0,8, oli se kaakkois-Englannissa jotakin selvästi yli yhden.

Lockdownin päättymisen jälkeen, kun muualla maassa R oli jotain vähän päälle yhden (sanotaan vaikka 1,1-1,2), oli se Lontoossa jotain "aika pirusti liikaa".

Anteeksi, nyt meni ohi mikä koulutusta ja yhteiskuntarakennetta koskeva väitteeni ei pidä mielestäsi paikkaansa? Oma pointtini oli että UK:ssa koulutuksen ja sivistyneisyyden taso vaihtelee enemmän kuin Suomessa. Oletko tästä eri mieltä? Tason laajuus ja leveys kai on koronan leviämisen osalta olennaista, eikä se, kuinka terävä se terävin kärki on. Joukkue on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki yms.
Olen eri mieltä, koska tilastot eivät tue väitettäsi. Suomessa ylioppilaaksi kirjoittaa hieman alle puolet ikäluokista, ja sillekin tasolle on noustu hieman brittejä myöhemmin. Briteissä yli puolet. Briteissä on oppivelvollisuus 18-vuotiaaksi, Suomessa ei. Niistä jotka eivät lukioon mene, briteissä suurempi osuus suorittaa erilaisia ammattitutkintoja, sertifikaatteja, "kauppista".

Niin hieman vastenmielistä kuin se onkin, briteissä lapsilla alkaa ykkösluokka myös jo viisivuotiaina (sisältö toki silloin vielä lähempänä esikoulua).

Siellä ihan alapäässä (14-vuotiaana täysipäiväiseksi huumediileriksi) lienee briteissä enemmän väkeä, mutta silloin puhutaan promillejen prosenteista, millä nyt ei mitään merkitystä ole isossa kuvassa.

"There is no "nailed on" figure for how much more infectious the variant may be. Scientists, whose work is not yet public, have told [...] figures both much higher and much lower than 70%. But there remain questions about whether it is any more infectious at all.

"The amount of evidence in the public domain is woefully inadequate to draw strong or firm opinions on whether the virus has truly increased transmission"
Mitään tarkkaa faktaa jollekin prosenttiluvulle emme tule koskaan saamaankaan. Aineistoja tulee varmasti ihan lähipäivinä julki enemmän ja enemmän. Vielä viikko sitten perjantaina brittihallitukselle esitetyssä aineistossa NERVTAG:n proffat sanoivat, että heillä on "moderate confidence" lukuihinsa. Jo aatonaattona valiokunnan kuulemisessa se oli kehittynyt "high confidence".
 
F

Flonaldo

Mainio ja erittäin tasapainoinen sekä rehellinen Mika Salmisen haastattelu sunnuntai-Hesarissa (vain tilaajille):

Tällainen aika paljonpuhuva poiminta sieltä:
"Salminen on myös sitä mieltä, että ennen kuin uusi tartuntatautilaki tulee voimaan, rajoituksia ei saada kohdennettua oikeaan kohteeseen.

”Kouluista on ollut paljon puhetta, mutta ennen kuin lähdetään lasten koulunkäyntiä ja liikuntaharrastuksia vaikeuttamaan, pitäisi puuttua kattavammin aikuisten kokoontumisiin. En nyt lähde niitä kaikkia aikuisten kokoontumispaikkoja luettelemaan.”"
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jere, Tapulin Tulppaani, antaa kasvot rokotevastaisuudelle. Toivoisin, että tuosta @Knox viestistä tulisi tämän palstan yksittäinen tykätyin kirjoitus. Nyt ollaan jo hyvällä alulla.

linkki: IL.
Joo, kyllä Karalahden kannattaisi olla ihan hiljaa ainakin jääkiekon ulkopuolisista asioista ja mielellään kiekostakin, Jos noista ansioista (tarkoitan aiemmin ansaittua rahaa) huolimatta sotkee oman ja vaimonsa talouden ja jättää pelkurimaisesti elatusavutkin maksamatta, niin KIITOS, EI NEUVOJA muille..Ulospäin elellään niinkuin oikeasti varakkaat ihmiset, mutta helppoahan se on, kun ei ole minkäänlaista vastuuntuntoa..
 
Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuossa ei ehdoteta minkäänlaista lainmuutosta - eikä perustuslain tasoinen lainmuutos ole toki edes tämän pandemian oletetun keston aikana käytännössä kovin mahdollinen toteutettava. Tuossa ehdotetaan valmiuslain _ennakoivaa käyttöönottoa_, joka ei ole mahdollinen toimi. Se pitäisi VM:n entisen kansliapäällikön, eli käytännössä maan ykkösvirkamiehen kyllä hyvin tietää.
Lait ja varsinkaan niiden tulkinnat eivät ole mitään fysiikkaa. Hetemäen ehdotus ei perustuslain muutosta tarvitsekaan, mutta ei senkään muuttaminen tarpeen mukaan ole millään muotoa mahdotonta.
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tällainen aika paljonpuhuva poiminta sieltä:
"Salminen on myös sitä mieltä, että ennen kuin uusi tartuntatautilaki tulee voimaan, rajoituksia ei saada kohdennettua oikeaan kohteeseen.

”Kouluista on ollut paljon puhetta, mutta ennen kuin lähdetään lasten koulunkäyntiä ja liikuntaharrastuksia vaikeuttamaan, pitäisi puuttua kattavammin aikuisten kokoontumisiin. En nyt lähde niitä kaikkia aikuisten kokoontumispaikkoja luettelemaan.”"
Eikö aikuisten kokoontumisiin ole puututtu jo perin kattavasti? Mitään ei saisi tehdä eikä missään käydä.
Minkäs sille mahtaa että ne koulut ja harrastuspaikat on niitä suurimpia viruslinkoja.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt tuli ensimmäinen lähiosuma, työpaikalla saman talon eri osastolla eri vuorossa ollut korona, ainakin yksi työntekijä altistunut ja asiakkaita myös. Onneksi osui just jouluaatolle ja päivälle.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minun mielestäni taas näkyy. Kun lockdownin aikana muualla maassa R oli jotain 0,7-0,8, oli se kaakkois-Englannissa jotakin selvästi yli yhden.

Koko maan tasollakin se näkyy. Tuo oma kaavani (R = päivän tartunnat* suhteessa edellisen seitsemän päivän tartuntojen* keskiarvoon, * = liukuva keskiarvo) kertoo, että loka- ja marraskuun alussa alkoi noin kahden viikon ajanjakso, jolloin tartunnat pysyivät hyvin vakaina (R = n. 1.0). 16.11. alkoi laskukausi, jolloin R-luku oli alimmillaan 0.82. Tämä kausi kesti 2.12. asti, jonka jälkeen R-luku on koko ajan kasvanut, ja on nyt jo yli 1.3 (tilanne juuri ennen joulua).

Mitenkäs nuo päivämäärät osuvat tuohon lock-downiiin?
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ihan fiksujahan Salminen tuossa juttelee. Alla lainaus, josta on paha olla eri mieltä:

Kun WHO:n edustajat kävivät Kiinassa Wuhanissa opintomatkalla, seurasi Kiinan toimien superylistystä. Järjestö sanoi, että tehkää vain niin kuin Kiina tekee.

”Turhautti valtavasti, sillä ei yksipuoluejärjestelmän toimia noin vain kopioida länsimaiseen demokratiaan”, Salminen puuskahtaa.

Tätä henkeä on ollut paljon tämän vuoden aikana ilmoilla. Että miksi ei vaan suljeta ja rajoiteta vielä enemmän? Vähän kuten Kiinakin on tehnyt. Tätä samaa viestiä on saanut kuulla tuolta WHO:lta asti, että länsimaissa ei tehdä tarpeeksi. Monilta on jotenkin tuntunut hämärtyneen se, että meillä on olemassa täällä tämä laki, joka sanoo tiettyjä asioita ihmisten vapauksista. Täällä ei valtio voi vaan tulla komentamaan kaikkia ihmisiä, että nyt te pysytte sisällä ettekä liiku sieltä minnekään. Piste.

En minä ainakaan halua niitä kaikkia lieveilmiöitä valtavalla ihmisten valvontakoneistolla höystettynä yms. jonka se edellyttäisi, että tuollaisia toimia pystyttäisiin kansalaisiin kohdistamaan.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Itse en kyllä näe, että Salminen olisi Kiinan mallin kannattaja.

Vaan niin että kun WHO haluaa kaikkien maailman maiden toimivan kuin Kiinassa tehdään, niin Salminen on turhautunut siihen, että WHO:ssa ei muisteta/haluta muistaa/haluta ymmärtää sitä eroa, joka vallitsee Kiinan ja länsimaiden demokratian välillä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Lait ja varsinkaan niiden tulkinnat eivät ole mitään fysiikkaa. Hetemäen ehdotus ei perustuslain muutosta tarvitsekaan, mutta ei senkään muuttaminen tarpeen mukaan ole millään muotoa mahdotonta.

Käytännössä vaatisi PL 23 § muuttamisen, että valmiuslaki voitaisiin ottaa käyttöön kuvatulla tavalla. Ks. esim. HE 309/1993.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Joulutauko ohi ja on aika palata luettelointiin. Suomen 156 uutta ilmoitettua koronavirustartuntaa jakaantuivat seuraavasti:

Helsinki ja Uusimaa 86
Helsinki 43
Vantaa 19
Espoo 18
Nurmijärvi 1
Kerava 1
Hyvinkää 1
Tuusula 1
Sipoo 1
Vihti 1

Varsinais-Suomi 18
Turku 6
Salo 2
Naantali 2
Parainen 3
Mynämäki 2
Kemiönsaari 1
Rusko 1
Pöytyä 1

Pirkanmaa 8
Tampere 3
Ylöjärvi 2
Virrat 3

Pohjois-Pohjanmaa 5
Oulu 5

Etelä-Pohjanmaa 5
Seinäjoki 3
Kuortane 1
Ei kuntatietoja 1

Vaasa (alue) 4
Vaasa 1
Mustasaari 2
Vöyri 1

Keski-Suomi 9
Jyväskylä 8
Äänekoski 1

Kanta-Häme 4
Hämeenlinna 4

Päijät-Häme 5
Lahti 3
Hollola 1
Kärkölä 1

Pohjois-Savo 1
Kuopio 1

Satakunta 2
Pori 1
Rauma 1

Pohjois-Karjala 1
Ilomantsi 1

Länsi-Pohja 2
Tornio 2

Lappi 1
Rovaniemi 1

Ahvenanmaa 5
Maarianhamina 1
Brändö 2
Jomala 1
Ei kuntatietoja 1
 
jiihoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Mainio ja erittäin tasapainoinen sekä rehellinen Mika Salmisen haastattelu sunnuntai-Hesarissa (vain tilaajille):

Tällainen aika paljonpuhuva poiminta sieltä:
"Salminen on myös sitä mieltä, että ennen kuin uusi tartuntatautilaki tulee voimaan, rajoituksia ei saada kohdennettua oikeaan kohteeseen.

”Kouluista on ollut paljon puhetta, mutta ennen kuin lähdetään lasten koulunkäyntiä ja liikuntaharrastuksia vaikeuttamaan, pitäisi puuttua kattavammin aikuisten kokoontumisiin. En nyt lähde niitä kaikkia aikuisten kokoontumispaikkoja luettelemaan.”"
Salminen myös vastaa artikkelissa viikko sitten täällä pyöriteltyyn kysymykseen siitä, voidaanko rajoituksia suurelta osin poistaa, kun riskiryhmät ja terveydenhuollon väki on rokotettu. Vastaus on suurpiirpiirteinen, mutta periaatteeltaan selkeä: ”Joudumme varmasti käyttämään rajoitustoimia, kunnes iso osa väestöstä on rokotettu.”

Eli eipä taida mikään hirveästi muuttua vielä alkukeväästä, vaikka em kriittiset ryhmät olisi saatu rokotetuksi. Muuta massaa on saatava lisäksi rokotettua reippaasti.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Tuo on nyt salmiselta osin höpöpuhetta. Lasten liikuntaharrastuksia on kyllä aika tavalla jo vaikeutettu. Toki ei kaikkialta, mutta monet kunnat ovat sulkeneet liikuntatilansa myös lapsilta, tai sitten monet seurat ovat oma-aloitteisesti panikoineet. En ymmärrä, miten samat lapset voivat tarhassa painia keskenään, mutta eivät illalla sählyssä.

Jutut muuttuvat tässä ajan kanssa. Nykyisiä rajoituksiahan perustellaan keihäänkärkenä riskiryhmät. Tähän pitää sitten keväällä keksiä jotain uutta.
 
F

Flonaldo

Tuo on nyt salmiselta osin höpöpuhetta. Lasten liikuntaharrastuksia on kyllä aika tavalla jo vaikeutettu. Toki ei kaikkialta, mutta monet kunnat ovat sulkeneet liikuntatilansa myös lapsilta, tai sitten monet seurat ovat oma-aloitteisesti panikoineet. En ymmärrä, miten samat lapset voivat tarhassa painia keskenään, mutta eivät illalla sählyssä.
Siis niinhän juuri Salminen sanoo, että lasten liikuntaharrastuksia ei olisi pitänyt vaikeuttaa. Vaan olisi pitänyt sulkea baarit ja pubit ensin, ja jonossa hyvin kaukana perällä niiden vaikuttavuuden myötä olisivat lasten koulunkäynnin ja harrastusten sulkeminen.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kaikkien liikunta_harrastusten_ pitäisi sinänsä olla jonossa viimeisenä. Lapsilla luontaista liikkumista tulee vielä helpohkosti, aikuisväestöllä ei ja etenkin ikääntyneemmillä toimintakyky laskee jopa parissa viikossa voimakkaasti liikkumisen vähetessä. Nimenomaan aikuisväestön osalta liikunnan yhteydestä toimintakykyyn riittää tutkimusta hyllykilsoina.

Baarien jne. ykköspriota sulkemisten suhteen tuo ei toki muuttaisi.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
316 tulosta tilastoon ja 156 positiivista. Testejä ilmeisesti otettu silti yllättävän hyvin. Viikolla sitten varmaan taas 50 000 menee rikki vuorokaudessa tuloksien kirjautuvuudessa/vrk.
 
Ihan fiksujahan Salminen tuossa juttelee. Alla lainaus, josta on paha olla eri mieltä:

Tätä henkeä on ollut paljon tämän vuoden aikana ilmoilla. Että miksi ei vaan suljeta ja rajoiteta vielä enemmän? Vähän kuten Kiinakin on tehnyt. Tätä samaa viestiä on saanut kuulla tuolta WHO:lta asti, että länsimaissa ei tehdä tarpeeksi. Monilta on jotenkin tuntunut hämärtyneen se, että meillä on olemassa täällä tämä laki, joka sanoo tiettyjä asioita ihmisten vapauksista. Täällä ei valtio voi vaan tulla komentamaan kaikkia ihmisiä, että nyt te pysytte sisällä ettekä liiku sieltä minnekään. Piste.

En minä ainakaan halua niitä kaikkia lieveilmiöitä valtavalla ihmisten valvontakoneistolla höystettynä yms. jonka se edellyttäisi, että tuollaisia toimia pystyttäisiin kansalaisiin kohdistamaan.
Kiinassa eletään tänäpäivänä ihan normaalia elämää kuin koronaa ei olisi koskaan ollutkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös