Aha. Ja millä perusteella näin, eikä niin että kysymyksen pointtina olisi, että miten saada edelleen teroitettua (THL:n toimesta) tässä ja nyt tilanteen vakavuutta?
En tässä kyllä nyt ensisijaisesti olisi huolissani eri tahojen kyvystä teroittaa tilanteen vakavuutta. Teroittaminen on kyllä hyvin hallussa :)
Varmasti, tosin esim. Mikael Ruohomaa kertoi taannoin erätauko-haastattelussa, että keuhkoissa tuntui pitkään pahalta toipumisen jälkeen. Jääkiekossa toki ei tarvita aivan maksimaalista hapenottokykyä vs kestävyyslajit.
KHL:n puolella useita pelaajia oli sairaalahoidossa koronan vuoksi.
Minulla oli juuri hiljattain n. 5-6 viikon ajan vaihtelevaa hengenahdistusta rasituksessa. Välillä todella rajua, välillä lievempää. Harrastan paljon kestävyysurheilua, joten tuo oli varsinainen saatanan maanvaiva. Muuten ei mitään tuntemuksia, mutta jo normaalisti PK1-vauhtisessa hölkässä alkoivat keuhkot huutamaan hoosiannaa ja syke nousi 10-20 lyöntiä normaalia korkeammalle tasolle. Ei siinä mitään, lääkäri kertoili keuhkokuvan perusteella, että se oli jonkun virusinfektion jälkipolttoa. Jos kyseessä oli joku koronavirus (vaikka HCoV-OC43), mikä on ihan hyvin mahdollista, voidaan sanoa, että sairastin pitkittynyttä koronaa. Sain astmalääkereseptin, niin alkoi vähitellen tukossa olleet keuhkoputket aukeamaan. Nyt jo terve olo ja astmapiippukin alkaa olemaan jo tyhjä.
Ihan tyypillisiä juttuja hengitystieinfektioissa.
Mitä tulee kestävyysurheiluun ja hengitystieinfektiohin, niin kestävyysurheilija on kyllä sairastumiselle altis varsinkin tehoharjoittelujaksojen ja kilpailukauden aikana, kun raju tehojenotto heikentää väliaikaisesti vastustuskykyä. Siksi tuntuu maallikosta siltä, että esim. hiihtäjät ovat aina kipeänä. Koska niin he - karrikoidusti sanottuna - ovatkin. Hengitystienfektiot voivat heikentyneen vastustuskyvyn seurauksena myös oireilla kovaa ja - koska keuhkot ovat kestävyysurheilijan työväline ja niihin kohdistuu käsittämättömän kova kuormitus - parantumiselle pitää antaa aikaa. Kilpailukausi on äkkiä melkeinpä paketissa jonkun influenssan tai vastaavan takia. Siksi kestävyysurheilijat suhtautuvat jopa neuroottisesti tartuntariskeihin.
Nuo kaikki pelottelujutut covidin taudinkuvasta ovat naurettavia. Valtaosalle ihmisistä ja ylivoimaisessa valtaosassa tapauksista tämä tauti on varsin normaali hengitystieinfektio. Se voi aiheuttaa kovastikin kipeän olon, mutta pääsääntöisesti se menee ohi 1-2 viikossa. Viimeistään kolmessa. Huonolla tuurilla voi joistakin syistä (esim. kehon reagoiminen elimistössä oleviin jo kuolleisiin viruksiin) oireet pidentyä, mutta tämä sama koskee kaikkia muitakin hengitystieinfektioita. MInun on vaikea nähdä, mikä on tarkoituksena tuohon laajaan uutisointiin covidin tyypillisen taudinkuvan poikkeuksista. Klikkihakuisuus tulee ainoana asiana mieleen. Journalismina se on paitsi aika heppoista, myös haitallista: pelottelu saattaa ahdistaa monia. Erityisen pahaa tekee niiden ihmisten puolesta, joiden elämänlaatua koronan aiheuttama epävarmuus jo muutenkin on rajusti heikentänyt.
Se, että inhoan näitä pelottelujuttuja ja kehotan kaikkia oman jaksamisen ja henkisen terveyden kannalta olemaan turhaan pelkäämättä itse tautia, ei tarkoita sitä, etteikö taudin leviämisen estämiseen pitäisi suhtautua vakavasti. Tottakai pitää - siinä ei ole mitään epäselvää, etteikö tämä virus olisi uhka terveysjärjestelmän kantokyvylle ja siten yhteiskunnan toimivuudelle. Ja tietysti virus voi olla suurikin terveydellinen uhka jollekin toiselle ja siksikin sen leviämistä pitää estää. Tämä aspekti tosin koskee lukuisia muitakin keskuudessamme pyöriviä tartuntatauteja ja niiden leviämisen ehkäiseminen pitäisi joka tapauksessa olla itsestäänselvyys. Tietysti omaltakin kannalta kannattaa välttää tartuntaa, koska kuka vittu sitä nyt haluaa ehdoin tahdoin tulla kipeäksi. Mutta myös tämän pitäisi olla normaalisti ajattelevalle ihmiselle arkipäiväinen itsestäänselvyys - oli covid-tautia liikkeellä tai ei.
www.is.fi