Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 666
  • 81 125

molari

Jäsen
Mielenkiintoista nähdä, milloin tämä eskaloituu kansallistottelemattomuudeksi ja kapinaksi päättäjiä kohtaan.

Jos vaikka näin mennään toukokuussa, ei visiota tulevaisuudesta, rahat loppuvat ja kuolleiden määrä nousee.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Husin toimitusjohtaja Juha Tuominen halusi A-talkissa ulkomailta palaavat valvottuun karanteeniin. Tuomisen mukaan Espanjasta palaaville tulisi tehdä valvottu karanteeni. Espanjasta palaavat voitaisiin esimerkiksi laittaa lentokenttähotelliin. Oikeusministeri Henrikssonin mukaan tällaista keskustelua olisi ohjelma-aikanakin käynnissä ja että Hus olisi siinä yhtenä osallisena.

Olisi järkevä toimenpide.

Pahoittelut, jos oli jo esillä. Mobilistina en selaillessani sitä huomannut.
 

molari

Jäsen
Husin toimitusjohtaja Juha Tuominen halusi A-talkissa ulkomailta palaavat valvottuun karanteeniin. Tuomisen mukaan Espanjasta palaaville tulisi tehdä valvottu karanteeni. Espanjasta palaavat voitaisiin esimerkiksi laittaa lentokenttähotelliin. Oikeusministeri Henrikssonin mukaan tällaista keskustelua olisi ohjelma-aikanakin käynnissä ja että Hus olisi siinä yhtenä osallisena.

Olisi järkevä toimenpide.

Sieltä tulee klo 23 - 24 n. 500 henkilöä Etelä-Euroopasta Vantaalle, kiirus on päätöksellä
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Vielä tuosta ulkomailta palaavista... Ihan ensimmäinen info olisi voitu antaa vaikka lentokoneessa... Olisi oheistettu lentoyhtiöitä ensin ja kapteeni olisi voinut vaikka kuuluttaa koneessa mikä tilanne on kentällä ja sit porteilla olisi ollut isot tiedotteet.

Nyt vähän niinkun kustiin muroihin. Peliä ei vielä ole totaalisesti menetetty mutta pitkittää sitä ei enään voida
 
Ja USA ohitti juuri Kiinan tartuntaluvuissa ja ottaa ykköspaikan haltuunsa. Yli 13 000 uutta todettua tartuntaa tämän päivän aikana.

Siinä ei kauaa mennyt. 2 viikossa 1300 -> 81 000.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vielä tuosta ulkomailta palaavista... Ihan ensimmäinen info olisi voitu antaa vaikka lentokoneessa... Olisi oheistettu lentoyhtiöitä ensin ja kapteeni olisi voinut vaikka kuuluttaa koneessa mikä tilanne on kentällä ja sit porteilla olisi ollut isot tiedotteet.

Nyt vähän niinkun kustiin muroihin. Peliä ei vielä ole totaalisesti menetetty mutta pitkittää sitä ei enään voida

Sehän meni niin, että Suomessa asuvat saivat 1) operaattoriviestit + 2) ulkoministeriön viestin, jos olivat matkustusilmoituksen täyttäneet. Ongelma ovat ne, jotka eivät pääasiallisesti joko asu Suomessa tai joille ei ole suomalaista liittymää. Jortikka on hyvä esimerkki, jos ei täyttänyt matkustusilmoitusta. Näitä ei tainnut kukaan erikseen pohtia. Ja kukaan ei ota vastuuta pohtimattomuudesta.

Varmaan olisi kuitenkin paljon parannettavaa lentoasemalla (Vantaa). Ohjeistusta ohjeistuksen päälle. Mutta kai ihmisillä vielä on itselläänkin aivot?
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Eli onko tuo nyt käytännössä laiton (mitätön) ilmoitus, koska nuo tuo lomautusvaroitus annettiin ilman YT-menettelyä ja aikaa alkuun 11 päivää? TES (KIPA) ei ainakaan meillä jousta tuossa, mitä nyt itse sitä vilkuilin.
Mitä meinaat tuolla karenssilla tässä tilanteessa, työntekijälle KELA:sta?

Näyttää sovitun kiinteistöpalvelualalla määräaikaisista muutoksista, eli lyhyempi yt-prosessi on mahdollinen. Ilman menettelyä ei lähtökohtaisesti voisi kuitenkaan tehdä. Työehtosopimuksiin koronaepidemian vuoksi tehdyt muutokset
 

Kentsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pähkäilin tätä samaa muutama viikko sitten kun tilanne alkoi olla päällä Italiassa. Suomessa on jo pidemmän aikaa säännöstelty antibioottien antamista ja olen tätä itsekin kiukutellut kun en ole lääkäristä saanut kuuria. Ja hyvä etten ole saanut, aina on mennyt ohi ilmankin.

Tuli tuota Italian tilannetta pohtiessa mieleen, että mikä mahtaa olla maan käytäntö antibioottien kanssa. Lyhyellä googletuksella tuli selväksi, että Italiassa ja Kreikassa määrätään eniten antibiootteja ja aiheesta löytyi aika monta varoittavaa kirjoitusta viime vuosilta. Eli mahtaako tuossa kuolleisuudessa olla isona osatekijänä ikärakenteen lisäksi myös se, että hoito ei yksinkertaisesti toimi enää riittävän hyvin?

Ihan puhtaasti omaa pohdintaa.

Lisätään tähän vielä, kun kritiikkiä tuli jo aiheesta: tiedän, ettei antibiootit ole toimiva hoito virusinfektioille. Olen vaan itse siinä käsityksessä, että myös virusperäisissä keuhkokuumeissa usein mukaan tulevat myös bakteerit.

Lisäysten makuun kun on päästy niin lisätään vielä tämmöinen linkki:

Noita ensimmäisiä sairastuneita tutkiessa on ainakin todettu, että yli puolella on todettu verenmyrkytys. Vaikka virus on se, joka vie sinne hoitoon niin uskon, että antibiootit ovat aika isossa osassa niissä itse hoidoissa kuitenkin.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Juuri näin. Itsellänikin on taustaa mallinnuksesta useilla eri tavoilla ja erilaisia parametreja muuttamalla saadaan suuret poikkeamat. THL:n mallinnusta tekee yhtenä Turun yliopiston professori Kari Auranen. Hän sanoo, että niissä on kyse vasta karkeista skenaarioista. Ne on Aurasen mukaan tehty karkealla haarukalla ja tietenkin tiedonpuutteessa. Siksi ei kannata täysin ripustautua lukemiin, ja ne päivittyvät.

Ihan ammattilaisen puhetta.

Elikkäs siis voinemme olettaa useamman mallintajan, varsinkin mallintajajoukon eli ison organisaation tulosten vertailuilla päästään lähemmäs totuutta.
Tähtitieteilyä en oikein tajua, mutta nykyään kai eri organisaatioiden, ehkä eri maiden hallitsemat teleskoopit ottavat yhteiskuvia yhtenä kamerana maailmankaikkeudesta. Aivan ennennäkemättömän skarppeja kuvituksia kaukaa.

THLn tartuntatautimallintajien pooli lienee muutama tirkistelijä, influenssaexperttejä, päteviä toivottavasti nykyäänkin, alan ehdottomia experttejä aikoinaan varmasti.
En syytä THLlää ja helevetin turhaa nostaa tässä tilanteessa älämölötystä mitä vittua tyyliin.

Mutta ehkä suomalaisen tieteen tasosta on jossain mielessä luotu vääristynyt kuvasto.
Suomessa on huippututkimusta, huippututkijoita, mutta hyvin pientä palaa maailmasta on varaa tässä korvessa perusteellisesti tutkia. Suomalaissyntyisiä huippututkijoita on varmaan Briteissä ja Jenkeissä paljon, Venäjällä tuskin mutta Tanskassa ja Hollannissa luultavasti.
THLn työläiset ovat varmaan pätevimmät mitä suomalaisella valtion palkalla saadaan töihin.

Yleistuomionani kuitenkin, että joihinkin tieteisiin kannattaa Suomessa satsata tulevaisuudessa koulutusresursseja enemmän kuin toisiin.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sehän meni niin, että Suomessa asuvat saivat 1) operaattoriviestit + 2) ulkoministeriön viestin, jos olivat matkustusilmoituksen täyttäneet. Ongelma ovat ne, jotka eivät pääasiallisesti joko asu Suomessa tai joille ei ole suomalaista liittymää.

Ja sitten olivat ne, jotka keskeyttivät reissunsa ja palasivat ensi tilassa Suomeen. Ainakin mulle tuo viesti tuli vasta sitten, kun oli matkustajailmoituksessa mainittu paluupäivä, eli melkein 5 päivää oikean paluupäivän jälkeen. Olisiko sitten ollut liian vaikeaa lähettää kaikille saman tien, kun asiasta oli päätös tehtynä ja valmiuslaki saatu voimaan? Kyllä se siellä kesken matkan olisi yhtä lailla auttanut.

Kokeilin muuten myös matkustusilmoituksen päivittämistä, mutta siinä ei ollut sellaista ominaisuutta tarjolla, tai en ainakaan löytänyt.

Samoin oli ala-arvoinen suoritus, ettei viime viikon aikana saatu minkäänlaista tiedotusta aikaan lentokentille. Kai se sitten oli sitä byrokratian vaikeutta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
THLn tartuntat autimallintajien pooli lienee muutama tirkistelijä, influenssaexperttejä, päteviä toivottavasti nykyäänkin, alan ehdottomia experttejä aikoinaan varmasti.
En syytä THLlää ja helevetin turhaa nostaa tässä tilanteessa älämölötystä mitä vittua tyyliin.

Minähän tuota THL:n porukkaa nyt tiedä, mutta esimerkiksi isojen eurooppalaisten lääkeyhtiöiden osalta tiedän jotain. Vähintään viiden tason asiantuntijoita ja lisäksi teknistä osaamista riittävästi. Tarkoittaa sitä, että asiantuntijat arvioivat osaamisalueeltaan esimerkiksi kaikki riskit ennalta päätetyin ajankohdin ja lisäksi niiden oletetun merkittävyyden useilla eri tavoilla. Mallintamiseen erikoistuneet taas laittavat kaikki ikään kuin palloon, ja pallon sisällä oleva matematiikka alkaa tuottamaan arvoja eri parametrein. Niitä voi olla periaatteessa erittäin paljon, usein puhutaan nelinumeroisista tai suuremmista luvuista.

Malli voi sitten tuottaa useita erilaisia skenaarioita niistä asioista, joita halutaan tarkastella. Jos perusparametreissa ei isompia virheitä ole, ainakin suunnilleen jotain sinnepäin olevaa ilmestyy ruudulle.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Sehän meni niin, että Suomessa asuvat saivat 1) operaattoriviestit + 2) ulkoministeriön viestin, jos olivat matkustusilmoituksen täyttäneet. Ongelma ovat ne, jotka eivät pääasiallisesti joko asu Suomessa tai joille ei ole suomalaista liittymää. Jortikka on hyvä esimerkki, jos ei täyttänyt matkustusilmoitusta. Näitä ei tainnut kukaan erikseen pohtia. Ja kukaan ei ota vastuuta pohtimattomuudesta.

Varmaan olisi kuitenkin paljon parannettavaa lentoasemalla (Vantaa). Ohjeistusta ohjeistuksen päälle. Mutta kai ihmisillä vielä on itselläänkin aivot?
Itse tulin sunnuntai-iltasella Helsinki-Vantaalle ja ohjeistukset olivat kyllä varsin selviä, niitä ei voinut olla ainakaan suomalainen ymmärtämättä ja tulihan niitä kuulutuksia myös ainakin englanniksi. Näin ei ilmeisesti ole ollut koko ajan, joka on kyllä melkoista perseilyä. Vanhempani tulivat sitten tiistaina Teneriffalta, jossa olivat vähän pidemmällä reissulla, jonne siis lähtivät vielä hyvään aikaan, ja saivat sitten loppuviimeksi peruttujen paluulentojen jälkeen liput Finnairin hakulennolle. Sielläkin homma oli toiminut hyvin ja kaikille matkaajille oli annettu hengityssuojaimet ja käsittääkseni kumihanskatkin siihen lennolle. Lisäksi ohjeistettu oli varsin selvästi. Tämän lisäksi Espanjassahan on oltu jo vissiin yli kaksi viikkoa käytännössä ihan täydessä ulkonaliikkumiskiellossa, että karanteenissa olivat jo olleet yli sen kaksi viikkoa hotellihuoneessaan. Enkä nyt tarkoita etteikö sieltä tautia tänne tulisi myös sieltä palaavien mukana, kunhan mainitsin ja harvoissa maissahan tuota liikkumista on ihan noin rajusti rajoitettu kuin Espanjassa.

Tuo viruskartta näyttää USA:n kannalta täydeltä katastrofilta. Punaista on kuin kauhuelokuvassa, siitä ei hyvä heilu.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ja sitten olivat ne, jotka keskeyttivät reissunsa ja palasivat ensi tilassa Suomeen. Ainakin mulle tuo viesti tuli vasta sitten, kun oli matkustajailmoituksessa mainittu paluupäivä, eli melkein 5 päivää oikean paluupäivän jälkeen. Olisiko sitten ollut liian vaikeaa lähettää kaikille saman tien, kun asiasta oli päätös tehtynä ja valmiuslaki saatu voimaan? Kyllä se siellä kesken matkan olisi yhtä lailla auttanut.

Kokeilin muuten myös matkustusilmoituksen päivittämistä, mutta siinä ei ollut sellaista ominaisuutta tarjolla, tai en ainakaan löytänyt.

Samoin oli ala-arvoinen suoritus, ettei viime viikon aikana saatu minkäänlaista tiedotusta aikaan lentokentille. Kai se sitten oli sitä byrokratian vaikeutta.

Totta. Itse olen muutaman tutun turistin ja yhden pysyvämmin Suomeen palanneen varassa, mitä noihin tietoihin tulee. Ei varmaan mennyt putkeen lentoaseman tiedotus. Mitä olen koittanut keskustelua seurata, se menee kuten kirjoitin: kukaan ei ota vastuuta. Suomeksi: kukaan ei vastannut asiasta ainakaan riittävästi, ja erilainen yhteistyö epäonnistui tämän osalta. Mutta toisenkinlaisia kokemuksia on, ja nämä muutama tuttua turistia olivat tyytyväisiä puhelimeen tulleisiin ohjeisiin ja varmaan jotain kentälläkin oli.

e: @Rontti kuvaakin yllä juuri vähän samalla tavalla, mitä kuulin.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Tuo viruskartta näyttää USA:n kannalta täydeltä katastrofilta. Punaista on kuin kauhuelokuvassa, siitä ei hyvä heilu.
Juu ei. US Navy tuo sairaalalaivan ja US Army kaksi kenttäsairaalaa New Yorkiin. Kahdelle hengelle jaetut hengityslaitteet on jo käytössä.

Lähde on France24 uutislähetys.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@Cobol Uskomme siis THLn asiantuntemuksen olevan isojen eurooppalaisten lääkeyhtiöiden tasoista, kyllä tottamooses.
Miksi emme uskoisi? Varsinkin koska THL on suomalainen, Suomen lääketieteen huippuosaajien keskittymä, uran huippu Everest.

Pekka Puska sanoo, että pysykää kotona mutta muistakaa sydänkohtausvaara koska viikonloppuna kelloa pitää herätä aamuyöllä siirtämään. Eikun Partonen se olikin, tämä auringon tuntija, koronapertti.
 

BaronFIN

Jäsen
Kummallinen juttu tämä tiedotuksesta mariseminen. Ulkomailla tai ei, jokainen on lukenut mediaa viimeisen kuukauden ja tiennyt oma-aloitteisesti että kahden viikon omaehtoinen karanteeni on must. Toki tämä harmaantunut sukupolvi joka jo lähtökohtaisesti on sitä mieltä että tämä on turhaa kaakatusta on voinut välttyä tältä ja jatkanut eloa kuten ennenkin.

Niin kuin heihin olisi lentokenttätiedottaminen tehonnut. Tuolla ne painaa jo maakuntiin mökille peräkärryn kanssa.

Tämä kriisi tuo kaikki vapaan maailman huonot puolet esiin ja totalitarisemmissa yhteiskunnissa on puolensa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Muuten tuosta ulkomailta kotiin paluusta... Kyllähän tietyssä määrin jonkinlainen vastuu pitää sillä tänne tulijallakin olla? Et sä voi olla ulkona kun tamppoonin naru, että et tajua olla menemättä vaikka sinne vitun bussiin tai junaan.
Kai siellä nytr ollaan nettiä luettu että mikä tilanne maailmalla nyt on ja etenkin Suomessa.
Minä tulin viime viikon tiistaina takaisin Suomeen, tosin alueelta, jonka tartuntamäärät olivat tuolloin huomattavasti Suomea vähäisemmät, ja ovat edelleen. Yritin hakea tietoa netistä, ja kyselin myös Finnairin lentohenkilökunnalta, miten minun tulisi toimia lentokentältä eteenpäin, kun piti päästä Jyväskylään tavalla tai toisella. Ohjeita ei oikein mistään saanut, ja tulimme lentoemäntien ja vieruskavereiden kanssa siihen tulokseen, että ei muuta kuin junaan vaan, oireeton kun olin.

Edelleenkään en tiedä, mitä tekisin, jos olisin vastaavassa tilanteessa vaikkapa tänään. Ei oikein viitsisi kävelemäänkään lähteä, joten pitäisikö siis ottaa taksi? Se olisi semmoinen muutaman satasen paukku vähintään. Pientä toki sen rinnalla, että voisin tartuttaa jonkun mahdollisesti tappavaan tautiin, mutta silti sitä saattaisi hetken ynnäillä päässään.

Tänään päivä 9/14, eikä tee edes tiukkaa. Huonekasvini tosin vastailevat ikävän sarkastisesti jutteluuni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös