Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 992 826
  • 81 131

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vähän on alkanut syntyä vaikutelma, että laukkaa on kummassakin päässä.

Norjan viranomainen on arvioinut, että maassa sairastuu neljäsosa kansalaisista, ja sairastuneista sairaalaan joutuu 20 %.

Suomessa tuo suhdeluku tarkoittaisi 300 tuhatta sairaalaan joutuvaa ihmistä. Mistä hemmetistä noille kaivetaan resurssit, etenkin, kun jokin osa heistä tarvitsee tehohoitoa?

Eihän tässä voi kuin toivoa, että ammattilaisten ja viranomaisten arviot osuvat väärään, koska jos ne osuvat oikeaan, niin kusessa ollaan.

Täytyykö niitä asiantuntijoita ja ammattilaisia nyt uskoa vai ei?

Ihan mielenkiinnosta: onko tuohon lausuntoon jotain linkkiä? Kokeilin etsiä Googlen avulla, mutta en löytänyt. Kuulostaa hurjalta arviolta, ja minusta muut viranomaisten lausunnot ovat olleet paljon lievempiä.

Tuo, että Norjassa sairastuisi 20% kuulostaa hurjalta. Toki on mahdollista, että sairastumisia tapahtuu pitkän ajan kuluessa noin paljon, mutta esimerkiksi Kiinassa tilanne on hiljalleen osoittamassa talttumisen merkkejä, ja tilastojen mukaan approksimoituna sairastuneiden määrä tulisi jäämään alle 100 000:n. No, Kiinan tilastoihin ei voi luottaa, ja voi toki olla, että siellä tulee taas uusia epidemioita, kun jossain muussa maakunnassa alkaa tapahtua.

Nyt seuraan mielenkiinnolla näitä Japanin, Italian ja Etelä-Korean tilanteita. Noiden tilastointiin luotetaan ehkä enemmän kuin Kiinan?

Mutta sanoisinko näin, että aika rajuilta kuulostavat nuo väitteet, että tuo epidemia iskisi Norjaan niin rajusti, että 5% maan väestöstä tulisi vaatimaan sairaalahoitoa.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Sistis eihän noista koskaan tiedä. Nyt Norjassa on lääkärillä todettu corona ja hän ehti Italiasta paluun ja viruksen toteamisen välillä hoitaa lähes 200 potilasta. Suurin osa kait iäkkäitä, niin voihan tuo lähteä eskaloitumaan vuonomaassa.

Reissu Osloon bookattu 11 maaliskuuta, mutta jos homma lähtee lapasesta niin varmaan työnantaja kieltää reissun.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Onhan tämä nyt edelleen aivan saatanan kaukana edes noista kausi-influenssan lukemista. En ole koskaan jaksanut minkään vertaa stressata tai ajattellakaan, että pelkästään tuokin tappaa yli 1000 ihmistä Suomessa vuosittain. Myös sikainfluenssa tappoi 10 vuotta sitten ihan täällä Suomessakin kymmeniä ihmisiä. Silloinkaan käynyt mielessäkään minkään rokotuksen ottaminen.

Mutta kun tätä hysteriaa lietsotaan, niin joku huolestumiskammio aivoissa alkaa voimistumaan itselläkin. Olkaa hiljaa saatana.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Sistis eihän noista koskaan tiedä. Nyt Norjassa on lääkärillä todettu corona ja hän ehti Italiasta paluun ja viruksen toteamisen välillä hoitaa lähes 200 potilasta. Suurin osa kait iäkkäitä, niin voihan tuo lähteä eskaloitumaan vuonomaassa.

Reissu Osloon bookattu 11 maaliskuuta, mutta jos homma lähtee lapasesta niin varmaan työnantaja kieltää reissun.

Onhan kaikki mahdollista. Mutta toisaalta nyt tauti jo tunnetaan, joten toimenpiteet sen leviämisen rajoittamiseksi ovat myös kaikilla tiedossa.

Aamun tilastojen perusteella Kiinassa leviämistahti on kääntynyt taas nousuun. Mutta vieläkin ollaan siinä rajoilla, että epidemia olisi silti kokonaisuutena hiipumaan päin. Tilastointi noin isossa maassa on kuitenkin hankalaa, ja uudet paikalliset epidemiat saattavat näkyä juuri tuollaisia piikkeinä.

Etelä-Korean ja Italian osalta hiipumista ei vieläkään näy. Etelä-Korean osalta pistää silmään hieman matalampi kuolleisuus: 0.6%. Paha sekin.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Kun ollaan urheilusivulla, niin tekeillä on vuosisadan suurin oikeusmurha urheilussa: Miten Valioliigan loppukauden käy? - Telegraph: Britannian hallitus saattaa peruuttaa kaikki kevään urheilutapahtumat koronaviruksen vuoksi | Valioliiga.com

"Say no more", sanoisi Eric Idle. Kerrassaan järkyttävää: Liverpoolilta riistettäisiin ylivoimaisin mestaruus kautta aikojen. Toki Norwich säilyisi, mutta Pukkikaan ei pääsisi kunnon seuraan kauden jälkeen & kunnon tilistä puhumattakaan,

Ja kaikki vain yhden viruksen takia. Behaviorismin perustaja Skinner nukkui jonkinlaisessa kuplavuoteessa kaiketi viruksien pelossa. Lisäksi nyt jatkossa pelataan kuplafutista, pidetään avaruuspukua ja kielletään kaikki julkiset tapahtumat. Jess! Jos kuolemiseen suhtauduttaisiin muutenkin samalla vakavuudella, silloin otettaisiin nämäkin mahdollisuudet huomioon:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomi pääsi jalkapallon EM kisoihin mutta valitettavasti kisat tullaan perumaan tämän räkäyskäpelon vuoksi.

Voidaan jatkossa sanoa, että meillä voisi olla yksi EM-titteli, mutta kun kisat mentiin perumaan...
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Suomi vetäytyisi voittamattomana EM-areenoilta. Tosin Kamerun oli MM-areenoilla voittamaton vuosikaudet vaikka oli jopa pelannutkin.
 
K

kiwipilot

Itselle pistää päivä päivältä enemmän silmään lämpimien maiden tartuntojen vähyys: esim. Thaimaa, Singapore, Malesia ja Filippiinit ovat toistaiseksi käytönnössä säästyneet pahimmalta vaikka juuri ne olivat maat missä tartuntoja alkoi ilmetä Kiinan jälkeen. Tämä leviäminen noihin maihin oli toki odotettavaa, sillä jokaisessa näistä on paljon kiinalaista turismia ja teollisuutta. Joku Singapore Changin lentokenttä on käytännössä ladattu täyteen kiinalaisia, Thaimaan suurin turistiryhmä ovat kiinalaiset ja Malesian iso kiinalaisvähemmistö sukuloi juuri vuoden vaihteessa puolin ja toisin. Mutta, olisiko nyt niin, että lämpö ei ole tuon(kaan) viruksen ystävä? Pahimmalla alueilla, kuten Hubei on talvi, samoin Etelä-Koreassa, Japanissa, Iranissa sekä Pohjois-Italiassa.

Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jännä, että tuo Italia tuntuu olevan juuri se paikka, mistä nämä kaikkiin muihin Euroopan maihin tulleet tartunnut ovat lähtöisin. Siellä täytyy olla kunnon pesäkkeitä. Vaikka en koronavirusta pelkääkään niin tuonne (pohjois) Italiaan miettisin varmaan 2 kertaa ennen matkustamista, siis jos olisin juuri nyt sinne menossa...
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
eihän noista koskaan tiedä. Nyt Norjassa on lääkärillä todettu corona ja hän ehti Italiasta paluun ja viruksen toteamisen välillä hoitaa lähes 200 potilasta. Suurin osa kait iäkkäitä, niin voihan tuo lähteä eskaloitumaan vuonomaassa.
Näin postauksesi ja lähdin etsimään tietoa tästä casesta. Tietoa löysin vain Demarista:

"Monet silmäklinikan potilaista ovat iäkkäitä, ja virus on ainakin toistaiseksi ollut kohtalokkaampi iäkkäälle kuin nuorelle väestölle.

Aftenpostenin mukaan lääkäri oli tullut takaisin Italian matkalta viime viikonloppuna ja työskennellyt maanantaina ja tiistaina, jolloin hän oli saanut lieviä oireita. Hän kysyi tuolloin, olisiko hänet syytä testata, mutta sai kielteisen vastauksen.

Ensinnäkin pidän hieman huolestuttavana tätä approachia jossa vanhustyössä tulevat tulevat epidemia-alueelta ja sukkana menevät tehtäviin seuraavana päivänä jossa työnkuvaan kuuluu hönkiminen parinsadan vanhuksen naamalle eikä itsellä tai työnantajalla tule mieleen vaikka vähän uudelleenorganisoida töitä siten että riskejä edes vähän minimoitaisiin?

Joo, joo, todennäköisemmin auton alle lässynlässyn, mutta mikä on prosentuaalinen todennäköisyys mikä voidaan ottaa että 30 vanhusta tuossa sairaalassa kuolee tuohon? Laskukaava menee siten että 200 potilasta ja vanhusten kuolinprosentti oli 14% niin noista kuolee parikymmentä mummoa ja pappaa koska lääkäriä ja sairaalan johtoa ei taaskaan vittuakaan kiinnostanut potilaittensa terveys.

Uskomatonta että tiistai-iltana lääkäri kysyi esimiehiltään että pitäisikö mut testata kun vähän on duhaa, niin johdon kanta oli että ei tarvi kun oireet niin pieniä. Tyypille joka on tullut epidemia-alueelta ilmantuu flunssan kaltaisia oireita ja sairaalan kannalta on ihan ok että lekuri saa jatkaa hönkimistä vanhusten naamoille.

Ei jumalauta.
 
Viimeksi muokattu:

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@SergeiK niinhän sitä luulisi, että annettaisiin tiukempi ohjeistus työnantajan puolelta, mutta lähinnä suuret jenkkikorporaatiot tuntuvat ymmärtävän tilanteen vakavuuden.

Myös hesari näkyi nyt kirjoitelleen tuosta.

Oma veikkaus on, että Ruotsi-Norja akselilla lähtee nyt luvut kasvuun, koska siellä oli monella hiihtolomaa viime viikko.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
@SergeiK niinhän sitä luulisi, että annettaisiin tiukempi ohjeistus työnantajan puolelta, mutta lähinnä suuret jenkkikorporaatiot tuntuvat ymmärtävän tilanteen vakavuuden.
Me pohjoismaalaiset demarit naureskelemme jenkkien oikeusjutuille, mutta tuo oikeusjuttujen vaara tekee sen että yhdysvaltalais-korporaatio ei aiheuta satojen ihmisten kuolemia kun siitä voi olla jotain seurauksiakin.

Hesarin jutusta:

"Norjan terveysviraston aluejohtaja Geir Bukholm sanoo Aftenpostenille, että tapaus on vakava. Virasto ei kuitenkaan todennäköisesti aio muuttaa terveydenhuollon ammattilaisille annettuja ohjeita.

”Mutta muistutamme heitä, että heidän tulisi pysyä kotona, mikäli heillä on oireita ja tulevat alueelta, jossa on tartuntariski”, Bukholm sanoo.

Koska tämä tauti leviää jo itämisaikana niin ohjeistus että epidemia-aluielta palaavat terveydenhuollon ammattilaiset saavat mennä henkimään niiden ihmisten naamoille jotka ovat kaikkein suurimmassa vaarassa kuolla korona-virukseen on todella vastuuton.

No, SARSin pahin levittäjä oli lääkäri joka tappoi 550 ihmistä tekojensa seurauksena. Ehkä noiden jumalmoodi-mindsettiin ei mahdu että itse voi olla kipeänä.
 
jacques pain

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Dosty Dostal
Maailman terveysjärjestö nosti koronaviruksen riskiluokituksen ”erittäin korkeaksi”

Lainaus tuosta uutisesta:

"Italia harkitsee muuttavansa käytäntöä, jonka mukaan tartunnoista tiedotetaan. Paniikin vähentämiseksi tarkoitus on julkistaa vain tapaukset, jossa potilaalla on positiivisen näytteen lisäksi selviä oireita.

Taustalla on suuri huoli matkailijoiden kaikkoamisesta kiihkeimmän turistikauden alkaessa. Statista-sivuston mukaan matkailu muodostaa noin 13 prosenttia Italian bruttokansantuotteesta."

Semmosta. Toivottavasti järki voittaa Italiassakin ja tajutaan, kuinka tärkeää avoin ja luotettava tiedottaminen tautitapauksista on. Se tästä nyt vielä puuttuisi, että Euroopan suurimmassa tartuntakeskittymässä aletaan viilaamaan lukuja palaavien turistien toivossa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Me pohjoismaalaiset demarit naureskelemme jenkkien oikeusjutuille, mutta tuo oikeusjuttujen vaara tekee sen että yhdysvaltalais-korporaatio ei aiheuta satojen ihmisten kuolemia kun siitä voi olla jotain seurauksiakin.
Ja tämän takia kaikki kustannukset ovat niin paljon kalliimpia että ihmisiä jää hoitamatta ja aiheutuu tuhansien ihmisten kuolemia, mutta ne ei ole kenenkään yksittäisen tahon vika eikö kukaan joudu niistä maksamaan, joten ne ei haittaa.
 
Semmosta. Toivottavasti järki voittaa Italiassakin ja tajutaan, kuinka tärkeää avoin ja luotettava tiedottaminen tautitapauksista on. Se tästä nyt vielä puuttuisi, että Euroopan suurimmassa tartuntakeskittymässä aletaan viilaamaan lukuja palaavien turistien toivossa.
Se on kyllä karua hommaa näin yksittäisen ihmisen näkökulmasta seurata, että minkälaisen rahan ja vallan alttarilla sitä nykyään eletään, ei siinä pikku epidemiat paljon vaikuta kunhan talous rullaa. Tuli tämä asia jo eilen mieleen, kun kuulin uutisista että Kiina pyrkii ajamaan tuotantoaan ylös vaikka epidemiaa ei vielä ole täysin nujerrettukkaan. Vaakakupissa painaa enemmän talous ja oman vallan pitäminen, kuin epidemian leviämisen estäminen. En sitä varsinaista uutista löytänyt, mutta alla YLE:n artikkeli asiasta.

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Se on ihmisille yllättävän tärkeää, että syödä pitää vaikka olisikin pipi ja monelle työnteko on syömisen edellytys.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onneksi briteiltä liikenee piakkoin EU-maksuista vapautuvat 350 miljoonaa puntaa per viikko koronaepidemian hoitamiseen. NHS kiittää.
"Britannian terveysviranomaiset myöntävät: jos koronavirus leviää hallitsemattomasti, heikoimmat jätetään kuolemaan"
Jotenkin tuntuu ihan ylilyönneiltä, että isoja tapahtumia perutaan influenssan kaltaisen taudin takia.
Kiinaoikeastaan asetti standardin pistämällä karanteenin pystyyn ja sitä muut seuraa, jotta oma toiminta näyttäisi vaalikarjan suuntaan terävältä.

Nyt näyttää siltä, että wuhanin koronan pysäyttäminen on mahdotonta ja enää pystytään hidastamaan leviämistä. Rokote tulee 1-1½ vuoden päästä. Siihen asti ollaan luonnon armoilla.
 
jacques pain

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Dosty Dostal
Se on ihmisille yllättävän tärkeää, että syödä pitää vaikka olisikin pipi ja monelle työnteko on syömisen edellytys.

Ymmärrän kyllä itsekin tuon taloudellisen huolen ja sen, kuinka liian ylimitoitetut toimet voivat tehdä enemmän hallaa kuin hyötyä, mutta tartuntatapausten ilmoittamatta jättäminen on puhdasta vastuuttomuutta ja yhteisen oksan sahaamista. Avoimuudesta on pitkällä aikavälillä huomattavasti enemmän hyötyä kuin siitä, että ruvetaan pimittämään tietoja oman pesän suojelemiseksi.
 
En minä tästä eri mieltä ole. Pointtini on, että jollain kiinalaisella tehdastyöläisellä joka painaa hommia muutamansadan dollarin kuukausipalkalla ilman sosiaaliturvaa ei oikein ole sellaista luksusta kuin meillä, että hän voisi jäädä kotiin jos pystyy työhönsä tai miettimään ylipäätään mitään pitkiä aikavälejä tai länsimaalaisia.
 
Viimeksi muokattu:
Se on ihmisille yllättävän tärkeää, että syödä pitää vaikka olisikin pipi ja monelle työnteko on syömisen edellytys.
Vahvasti luulen, että Kiinan politbyroo olisi saanut juuri ja juuri syödäkseen vaikka olisivatkin pari viikkoa vielä jatkaneet taistelua epidemian leviämistä vastaan. Voin toki olla väärässäkin.
 
jacques pain

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Dosty Dostal
En minä tästä eri mieltä ole. Pointtini on, että jonllan kiinalaisella tehdastyöläisellä joka painaa hommia muutamansadan dollarin kuukausipalkalla ilman sosiaaliturvaa ei oikein ole sellaista luksusta kuin meillä, että hän voisi jäädä kotiin jos pystyy työhönsä tai miettimään ylipäätään mitään pitkiä aikavälejä tai länsimaalaisia.

Tämä on varsin totta, tärkeä huomio.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Vahvasti luulen, että Kiinan politbyroo olisi saanut juuri ja juuri syödäkseen vaikka olisivatkin pari viikkoa vielä jatkaneet taistelua epidemian leviämistä vastaan. Voin toki olla väärässäkin.
Minä taas vahvasti luulen, että Kiinan politbyroo ei arvioi jokaisen yksittäisen työläisen kuntoa mikäli hän esittää olevansa työkykyinen että pääsisi duuniin. Kaikki kiinalaiset eivät edes asu Wuhanin maakunnassa.
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Itselle pistää päivä päivältä enemmän silmään lämpimien maiden tartuntojen vähyys: esim. Thaimaa, Singapore, Malesia ja Filippiinit ovat toistaiseksi käytönnössä säästyneet pahimmalta vaikka juuri ne olivat maat missä tartuntoja alkoi ilmetä Kiinan jälkeen. Tämä leviäminen noihin maihin oli toki odotettavaa, sillä jokaisessa näistä on paljon kiinalaista turismia ja teollisuutta. Joku Singapore Changin lentokenttä on käytännössä ladattu täyteen kiinalaisia, Thaimaan suurin turistiryhmä ovat kiinalaiset ja Malesian iso kiinalaisvähemmistö sukuloi juuri vuoden vaihteessa puolin ja toisin. Mutta, olisiko nyt niin, että lämpö ei ole tuon(kaan) viruksen ystävä? Pahimmalla alueilla, kuten Hubei on talvi, samoin Etelä-Koreassa, Japanissa, Iranissa sekä Pohjois-Italiassa.

Sitä samaa olen itsekin pohtinut ja ainakin edellisen Sarsin kanssa oli juuri näin. Kun lämpö nousi Hong Kongissa, niin epidemia sammui omia aikojaan. Mitään ihmelääkettä ei keksitty.

Odotan vielä pari viikkoa, ennen kuin päädyn lopullisesti samaan johtopäätökseen. Saman kolikon kääntöpuoli voikin olla sitten Suomen kannalta hyvinkin ongelmallinen. Näyttää siltä, että Corona-virus on hyvinkin kylmänkestävä ja esimerkiksi Italiassa on tällä hyvinkin Suomen kylmän kesän kaltaiset olosuhteet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös