Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 016 074
  • 81 135

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Alkaa lukuihin tulla pomppuja Euroopassakin ja näyttäisi kyllä siltä, että virus tulee väistämättä pyyhkäisemään pallon yli isolla pensselillä. Uusia tapauksia Saksassa 22 ja kokonaismäärä lähes tuplaantui (49). Ranska +20 (38) eli yli tuplat ja Ruotsissakin löytynyt nyt 5 uutta keissiä (7), sekä Norjassa 3 (4). Myös mm. muutama päivä takaperin mainitsemani Kuwait liittyi peliin ja heillä on nyt 43 tapausta. Koreassa menty jo yli 2000. Unohtamatta Italiaa, jossa on jo himpun vajaa 700 tapausta, vaikka viikko sitten ne laskettiin sormin.

Näissä luvuissa esim. Italiassa tulee jo itsellä mieleen että auttaakohan hirveästi enää mitkään tapahtumien peruuttamiset ja kaupunkien pysäytykset. Käytännössä levinnyt jo niin että mahdoton tietää kuka ketäkin tartuttanut ja minne. Suomessa toki pystyy ehkä tässäkohti vielä mutta jotenkin veikkaan että viikonlopun aikana menee ekat 10 tapausta tääläkin ja viikonlopun uutisointien jälkeen terveysasemat alkaa täyttyä alkuviikosta. Sitten kun niitä ekoja selvitetään on jo kymmeniä uusia tullut ennenkuin saatu eristettyä henkilöitä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Asiaan liittyen Sveitsissä löytyi eilen (vai oliko toissapäivänä) ensimmäinen virustapaus. Tätä kirjoitettaessa niitä on jo 9kpl. Tapahtumia on alettu perua, näin kiekkoaiheisella palstalla pitänee ensin mainita että jo 3 NLA:n peliä pelataan tyhjille katsomoille (ok, 2 pelattiin jo keskiviikkona, perjaintaina Rapperswilissa 1 lisää), uusia odotetaan:

Mitenköhän muuten lain puolesta Suomessa esim. Liigaotteluiden mahdolliset peruutukset menisi tai jonkun muun urheilun/tapahtuman salta? ovatko nämä yleensä suosituksia viranomaisilta mutta ei mitään määräyksiä? Eli voitaisiinko vaikka poliisien toimesta tulla lätkähalli tyhjentämään johonkin lakiin vedoten vai onko enemmän "voisitteko olla pelaamatta". Siis oletan että näin voisi myös Suomessa alkaa tapahtua jossain kohti seuraavien viikojen aikaan että juttuja aletaan perua.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen töissä jenkkiläisessä tech-firmassa ja meillä myös on matkustusrajoituksia laajennettu kokoajan, viimeisimpänä Italia ja Japani täyteen matkustuskieltoon. Jos joutuu omia lomareissuja muokkaamaan tuon takia, niin firma osallistuu kuluihin max 1000 dollarilla.

Lisäksi monta tapahtumaa jo peruttu ja uskoisin näiden perumisten vaan lisääntyvän.

Omasta mielestä Suomessa on homma mediassa lähtenyt pahasti laukalle ja somessa etenkin vanhempi sukupolvi näyttää uskovan kaiken mitä netissä eteen osuu. Toki jos olisin 70-vuotias perussairauden omaava henkilö, niin huolestuttaisi ja minimoisin julkisissa tiloissa pyörimisen, mutta 35-vuotiaana ei erityisesti jännitä.

Enemmän vituttaa päiväkodista tulevat taudit, kun taas on viikko menty flunssassa. Päiväkodit tuntuvat välillä olevan pahempia tautipesäkkeitä kuin Wuhanin ruokatorit.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Muuten tuo juttu kun pilkataan hallituksen ja Marinin kehoituksia hyvään käsihygieniaan, siis siinä kun eräät toiset maat pistävät armeijaa kaduille ja ihmisiä lukkojen taakse niin noin rationaalisesti ajatellen taitaisi kuitenkin olla muutamallakin kokoluokalla tehokkaampi keino, jos väestö tosiaan laajamittaisesti alkaisi noudattaa hyvää käsihygieniaa, niin epädramaattiselta kuin se kuulostaakin.

Eikä käsihygienia ole niin itsestäänselvyys kuin mitä monet kommenteissa kiukuttelee (ei nyt siis vain tällä palstalla). Itse busseja usein käyttävänä todennäköisesti jatkossa pohdin, tarvitsenko ehkä käsidesin varmuudeksi mukaan. Sen verran noissa notkuu juoppoja sun muita, jotka ei ehkä viitsi muita ajatella.

Ylen a-studiota kun eilen vilkuili, kuulosti lähinnä toimittaja siltä, että pyrki kuulostamaan mahdollisimman dramaattiselta. Pelkääkö itse, en tiedä. Tuonkin lähetyksen lopussa muistutettiin selkeästi käsihygieniasta, mitä itse pidän tärkeänä viestinä. Lähetyksessä myös ministeriltä hyvä viesti, että mediaa kannattaa seurata edes pienellä kriittisyydellä. Moni media sylkee hieman turhaakin tietoa viruksesta ja toisaalta otsikoihin laitetaan sitä, mikä ei välttämättä olekaan se oleellinen pointti.

lisäys: Hygieniaa pohdin myös ihan marketeissa. Noissa hipelöidään vaikkapa banaaneja valikoiden, mitkä itselle ovatkaan ne kelvollisimmat. Liha- ja maitopakkauksia pengotaan, että löydetään tarpeeksi tuoreet päivämäärät jne. Onhan näitä monenlaisia paikkoja.
 
Viimeksi muokattu:

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Käsihygieniasta muistuttaminen on kyllä tosi hyvä jo ihan omienkin kokemusten perusteella, kun miettii esim. kuinka moni ihminen lopulta edes pesee käsiään vessakäyntien jälkeen (jäähallit, lentokentät, leffateatterit jne.). Itsellä jäänyt sellainen mielikuva, että hyvällä tuurilla vain puolet miehistä pesee kädet vessakäynnin jälkeen...
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Alkaa lukuihin tulla pomppuja Euroopassakin ja näyttäisi kyllä siltä, että virus tulee väistämättä pyyhkäisemään pallon yli isolla pensselillä. Uusia tapauksia Saksassa 22 ja kokonaismäärä lähes tuplaantui (49). Ranska +20 (38) eli yli tuplat ja Ruotsissakin löytynyt nyt 5 uutta keissiä (7), sekä Norjassa 3 (4). Myös mm. muutama päivä takaperin mainitsemani Kuwait liittyi peliin ja heillä on nyt 43 tapausta. Koreassa menty jo yli 2000. Unohtamatta Italiaa, jossa on jo himpun vajaa 700 tapausta, vaikka viikko sitten ne laskettiin sormin.

Veikkaisin, että maaliskuun loppuun mennessä on Kiinan tartunnat paperia muun maailman osalta. Ja Afrikka on vieläkin epäilyttävän hiljainen.

Kiinassa voimakkailla on vastatoimilla ja pelonlietsonnalla on saatu taudin leviäminen kuriin. Muutamassa ongelmaprovinssissa homma kytee, mutta mm. asuttamassani Guangdongin provinssissa uusien tapauksien määrät ovat hyvin vähäisiä. Ehkä täällä jossain vaiheessa koittaa arki. Joidenkin arvioiden mukaan tällä viikolla vain 10-20% työväestä on ollut töissä. Positiivisena merkkinä voidaan pitää sitä, että KFC:ssä ainakin pääsee taas syömään sisällä.
Kiina ”ylireagoi”, mutta sai mahdollisesti taudin kuriin. Tääl vapaassa maailmassa seuraillaan tilannetta.
 

Baldrick

Jäsen
Esimerkiksi yhdessä Kiinan suurimmista kaupungeista Shenzhenissä (yli 12 miljoonaa asukasta), jossa asun, on uudet tartunnat käytännössä loppuneet, vaikka valtaosa kaupungin väestöstä on muualta muuttaneita ja päivittäin kaupunkiin valuu uutta väkeä. Viimeisen 10 päivän aikana on tullut yksi todettu tartunta. Seuranta ja rajoitukset liikkumisessa, ohjeistus pysytellä kotona ja suojautua taudilta, kaikki kontaktit karanteeniin jne. Näin epidemiaa ei ole päästetty vapaasti leviämään ongelma-alueiden ulkopuolella ja ollaan erittäin hyvin perillä altistuneista ja sairaista.

Nyt Kiinassa vain odotellaan, että tartunnan saaneet sairastuvat ja heidät hoidetaan, sekä kontaktit laitetaan karanteeniin. Tartuntojen määrät ovat merkittävässä laskussa ja ongelmaprovinssien ulkopuolella tilanne on jo hyvin hallinnassa.

Esimerkiksi Wuhanin ja Shenzhenin kohdalla nähdään hyvin ero siinä, miten nopeat ja mittavat varotoimet saavat aikaan. Shenzhenissä käytännössä odotellaan nyt paikalleen pysähtyneiden tapausmäärien sairastuneiden tervehtymistä/menehtymistä. Italiassa homma on lähtenyt jo lapasesta, mutta mittavilla varotoimilla Suomikin voisi pitää rattaat pyörimässä ennenkuin tauti leviää laajalle ja pysäyttää koko koneiston. Tiedä sitten, että onko esim. kuumeoireisen ja hänen kanssaan tekemisissä olleiden pakkokaranteeni laillista.

Jos jotain hyvää Kiinan kaltaisessa diktatuurissa on, niin juuri tämänkaltaisissa tilanteissa voidaan toimia nopeasti ja tehokkaasti.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Tuo ylempi on kyllä ihan tosi. Diktatuurissakin on tietyissä tilanteissa hyvät puolensa, kuten kansan kontrollointi poikkeusoloissa. Italiassa haukotellaan ja vedetään vähän sinnepäin Espanjan tapaan ja tullaan paikalle sitten kun kerkeää. Suomessa mietitään ensimmäiseksi että kenen ihmisoikeuksia tämä loukkaa ja pistetään byrokratian rattaat kitisemään ruosteisina ja ”seurataan tilannetta”.

En missään vaiheessa olekaan vaatinut mitään paniikkiratkaisuja, päinvastoin, mutta tässäkin korostuu tämän hallituksen reagointikyky: ”Kattellaan ja ollaan hiljaa niin saadaan kalaa”

Tämän maan terveydenhuoltoon luotan kyllä, mutta jos reagointia tarvitaan ihan valtiollisella tasolla, niin se on edelleen nolla. Siis jopa kommunistinen Kiina menee tässä sen edelle. Kommunistinen Suomi ei tähän pysty.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En missään vaiheessa olekaan vaatinut mitään paniikkiratkaisuja, päinvastoin, mutta tässäkin korostuu tämän hallituksen reagointikyky: ”Kattellaan ja ollaan hiljaa niin saadaan kalaa”

Tämän maan terveydenhuoltoon luotan kyllä, mutta jos reagointia tarvitaan ihan valtiollisella tasolla, niin se on edelleen nolla. Siis jopa kommunistinen Kiina menee tässä sen edelle. Kommunistinen Suomi ei tähän pysty.

Kerro miten hallituksen olisi mielestäsi pitänyt reagoida?

Suomen nykyinen hallitus on mielestäni täysi vitsi ja olen samaa mieltä, että yleisesti ottaen eivät ole saaneet aikaiseksi juuri mitään. Mutta nyt oikeasti haluaisin tietää mitä tässä corona-aiheessa heidän olisi pitänyt tehdä? Eristää Helsinki ja Ivalo, koska sieltä on todistetusti löytynyt virukseen sairastunut?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tämän maan terveydenhuoltoon luotan kyllä, mutta jos reagointia tarvitaan ihan valtiollisella tasolla, niin se on edelleen nolla. Siis jopa kommunistinen Kiina menee tässä sen edelle. Kommunistinen Suomi ei tähän pysty.

No siis, jos kuvauksiin tästä alkutilanteesta voi luottaa niin paikallishallinnon johto ei halunnut mitään hälyttäviä uutisia kaikuvan Pekingiin, kun Xi oli juuri julistamassa Kiinan hienoa mahtia länsimaisen ja oman uuden vuoden kunniaksi. Asiasta huolestuneita painostettiin ja eteenpäin välitettiin tietoa, notta ei täällä mitään häikkää ole, pikkuusen vaan kurkku kipiä joillakin. Ja niinpä homma levisikin käteen maan suurimman lomakauden aikana. Notta tuossa suhteessa diktatuurit eivät ihan toimi kun junan vessa - vai haluaisitko itse kertoa provinssistasi diktaattorille surkeita uutisia justiin kun maan pitäisi bilettää ihan kybällä? Jossain ei-sensoroivassa sivistysmaassa tämän olisi ehkä voinut pysäyttää alkuunsa.
 

Baldrick

Jäsen
Noh toisaalta Kiina ei aluksi ottanut millään tavoin vakavasti tuota vaan alkoi ylireagoimaan, kun ”paskat” oli jo housussa, niin aika persumainen kommentti.

Kiina kusi alkumetrit totaalisesti, mutta sitä vastoin jälkipyykki muualla kuin Hubeissa on hoidettu kyllä aika hyvin. Ei mielestäni voi puhua ylireagoimisesta, sillä taudin leviäminen on haluttu pysäyttää nopeasti ja toimet saavuttamiseksi ovat olleet mitoissaan.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Jotenkin tuntuu, että tällä kaikella kohkaamisella ja pelottelulla saadaan enemmän haittaa aikaan, kuin jos taudin antaisi levitä ja laantua itsekseen influenssan tapaan. Aivan älytöntä toimintaa.

Tähän liittyen juttua Iltasanomissa. Vaikka koronavirus ei lopulta olisikaan mikään älyttömän tappava tauti niin sitä ei voi verrata influenssaan koska sitä vastaan osalla ihmisistä on jo immuniteetti hankittuna tavalla tai toisella. Täten sairastuneiden määrä olisi todennäköisesti ihan toista koronaviruksella kuin influenssalla. Ja jokainen sitten ymmärtää mitä se tarkoittaa terveydenhuollon kapasiteetille ja vaikkapa sairauspoissaoloille jne.
 

Byvajet

Jäsen
Jotenkin tuntuu, että tällä kaikella kohkaamisella ja pelottelulla saadaan enemmän haittaa aikaan, kuin jos taudin antaisi levitä ja laantua itsekseen influenssan tapaan. Aivan älytöntä toimintaa.

Riippuu näkökulmasta. Kyllähän tuo vanhoja ihmisiä tehokkaasti niistää influenssaan verrattuna. Jos lähipiiriin kuuluu vanhuksia, voi miettiä, pistäisikö heidät mukaan kuolemanlottoon, koska voittamisen todennäköisyys vanhuksilla tässä sairaudessa on suuri.

Kovat toimet maailmalla jatkuvat edelleen. Myös WHO vaatii niitä. Lentoyhtiöt ovat alkaneet perua lentojaan. Tauti on tarttunut myös koiraan.

Kyllä tämä siis uhkaavaksi koetaan.

Jokaisella kylällä ainakin Järvi-Suomessa on se kaikkien tuntema pilkkimies, joka on käynyt koukkimassa ohuilla jäillä 40 vuotta, kunnes sitten lopulta hukkuu.

Globaaleissa uhissa on sama ongelma. Vääriä hälytyksiä voi tulla vaikka kuinka monta, mutta pitkällä aikavälillä lopulta tulee myös kunnon niitti, eikä etukäteen voi tietää, millainen se on.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Sveitsi laittoi isot yleisötapahtumat banniin = Geneven autonäyttely (piti alkaa ens ti) peruttu! Valtavat tappiot kaikille näytteilleasettajille ja varmasti myös Palexpolle...
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tässä muuten hyvä ja ytimekäs yhteenveto taudista, taudinkuvasta, tilanteesta maailmalla. Kannattaa lukaista läpi.

Kopsataan tekstistä tämä.
Koronavirukset ovat joukko viruksia, joita on todettu sekä ihmisillä että eläimillä. Ne aiheuttavat tavallisimmin lievän hengitystieinfektion. Vakavia tautitapauksia ovat aiemmin aiheuttaneet SARS ja MERS -koronavirukset. Uusi koronavirus on geneettisesti SARS-koronaviruksen kaltainen.
 

Byvajet

Jäsen
Sveitsi laittoi isot yleisötapahtumat banniin

Mihin perustuu määrite suuri? Miksi alle tuhannen ihmisen yleisötapahtumia saa järjestää? Eikö tauti leviä niissä?

Jos yksi tartuttaa kolme ja tartunnan saaneet kolme uudet kolme, niin tautihan leviää ties kuinka nopeasti.

Ymmärtäisin paremmin sen, että kaikki rajoitetaan tai mitään rajoiteta, mutta miksi luodaan ratkaisu, jossa taudin leviämiselle on hyvät edellytykset ja samaan aikaan tapahtumien perumisesta koituu suuret tappiot?
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen

Vai Coronan tuloskin kärsii. Jokseenkin hörähdin. Itse olen vitsaillut, että kai Turussakin Bar Korona mainostaa olevansa turvapaikka, jos ilmenee tapauksia täällä.

(linkki siis maikkarin uutiseen)
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Alla oleva uutinen julkaistu Keskisuomalaisessa äskettäin:

Lainaus:
"Karanteeniin pannun koiran 60-vuotiaalla omistajalla on koronavirustartunta, mutta koiralla ei ollut oireita taudista. Virus ilmeni koirasta otetuista näytteistä. Viranomaiset eivät ole selittäneet syytä koiran testaamiselle.

Lemmikki noudettiin omistajan kodista keskiviikkona, kun sen omistaja oli saanut diagnoosin ja eristetty sairaalaan.

Nyt koiraa seurataan tiiviisti ja viranomaisten on tarkoitus selvittää, onko koiralla todella tartunta vai onko kyse ympäristön "saastuttamista" kuonosta ja suusta."

 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Kerro miten hallituksen olisi mielestäsi pitänyt reagoida?

Suomen nykyinen hallitus on mielestäni täysi vitsi ja olen samaa mieltä, että yleisesti ottaen eivät ole saaneet aikaiseksi juuri mitään. Mutta nyt oikeasti haluaisin tietää mitä tässä corona-aiheessa heidän olisi pitänyt tehdä? Eristää Helsinki ja Ivalo, koska sieltä on todistetusti löytynyt virukseen sairastunut?

Hain ehkä enemmän tällä provokatiivisella kirjoituksella sitä takaa, että hallitus jatkaa samalla linjallaan:” kattellaa kevväämmällä”. Jotain puhutaan ja löpistään, mutta lähinnä viestitetään että perustetaan työryhmä tutkimaan miten koronaan pitäisi suhtautua ja loukkaako se kenenkään ihmisarvoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös