Johtuen siitä, että korona hallitsi mediatilaa, keskustelua ja itse asiassa koko yhteiskuntaa niin pitkän ajan, koronaa itse sairastaessa ja sen jälkeen tuli jotenkin automaattisesti kiinnitettyä hyvin tarkasti huomiota oirekuvaan. Luulen näin olevan lähes kaikilla. Sitä siis tietää aika hyvin miten se korona oireili, mutta aikaisempiin flunssiin ei ole koskaan kiinnittänyt sen erityisempää huomioita eikä oireisiin ole tullut suhtauduttua erityisen analyyttisesti.
Koronan jälkeen kiinnitti huomiota, että jokusen päivän väsytti normaalia enemmän, mutta rehellisesti sanottuna ei ole erityisen hyvää muistikuvaa siitä, että kuinka usein aikaisempien flunssien jälkeen on väsyttänyt normaalia enemmän. Ei siis oikeastaan ole edellytyksiä verrata. Mutta luultavasti on väsyttänyt, koska immuunipuolustusjärjestelmän aktivoituminen semmoista tuppaa aiheuttamaan.
Mutta koska itse tulee erityisen innokkaasti harrastettua monenmoista pitkänmatkan lyllertämistä ja treenailtua kohtuulisen strukturoidusti, niin yksi asia on tullut kyllä erinomaisen tarkasti huomioitua: jokaisen flunssan jälkeen kestää tuskastuttavan kauan, että motivaatio urheilemiseen palaa normaaliksi ja sitä kautta saa kiinni rytmistä. Itselleni tyypillinen flunssa kestää muutaman hassun päivän, josta yhtenä tai kahtena on jonkun verran lämpöä. Mutta treenirytmi tuntuu menevän aina vihkoon n. 2-4 viikoksi. Näin oli myös koronan jälkeen, joka itsessään meni hyvin lievänä ja nopeasti ohi.
Yleisesti sairastamisen jälkeisestä motivaation puutteesta voi päätellä, että viruksen kropassa laukaisema tulehdusvaste kuitenkin kuluttaa koneistoa sen verran, että se vaatii reippaasti palautusta. Motivaatiohan nimittäin korreloi hyvin vahvasti fyysisen hyvinvoinnin kanssa eli alitajunta osaa ikään kuin protestoida kuormitusaikeita vastaan, jos kropassa on jotakin häikkää. Sama koskee myös esimerkiksi työstä aiheutunutta stressitilaa, jonka aiheuttamaa mahdollisesti hyvinkin suurta rasitusta keholle ei välttämättä suoraan fyysisesti havaitse, mutta motivaatio kehon vapaaehtoiseen rasittamiseen kyllä notkahtaa.
Ilman hyvin aktiivista urheiluharrastusta ja strukturoitua treeniä tuota flunssien ja koronan jälkipolttoa ei kuitenkaan edes olisi huomannut. Eikä omalla kohdallani koronan jälkeen tilanne ollut mitenkään erilainen, kuin muidenkaan virusinfektioiden jälkeen.
Itselläni on edellisestä flunssasta reilu kolme vuotta, ja se oli flunssaksi yllättävän sitkeä. Silloin se kesti kolme ja puoli viikkoa, ja siinä tuli vielä kaksi yllättävää takapakkia, jolloin alkoi yhtäkkiä heikottaa ja yskittää muutaman suhteellisen terveen päivän päätteeksi. Tuo oli varsin poikkeuksellinen flunssa verrattuna tyypillisiin.
Keski-ikäisenä olen harvemmin ollut kovissa flunssissa, mutta kyllä niitä lieviä oli tyypillisesti 1-3 kertaa vuodessa. Vaikka pandemia nuo pistikin hetkeksi tauolle, niin kyllä itselläni on edelleen mielessä aika hyvin, että minkälainen se tyypillinen flunssa on ollut. Se alkaa kurkkukivulla, joka kestää pari päivää. Sitten se muuttuu hitaasti nuhaksi ja yskäksi, ja ehkä viiden päivän päästä jäljellä on enää yskää. Jaksaminen on huonoa kaksi tai kolme päivää, mutta sitten se hiljalleen menee paremmaksi, ja yleensä viikon päästä vointi on yskää lukuun ottamatta jo ennallaan. Urheilun suhteen olen pitänyt rajana sitä, että jaksamisen on täytynyt tuntua normaalilta vähintään kolmen päivän ajan. Ja sen jälkeenkin pitää mennä kevyesti. Rauhallinen pyöräily on tuohon hyvä muoto. Itselläni auttaa oman kunnon arviointiin myös sekin, että kuljen työmatkani julkisilla, ja töihin mennessä bussipysäkille kulkiessa on hyvä tarkkailla, että milloin vointi alkaa olla ennallaan.
Mitä koronaan tulee, niin on toki totta, että tuota seurasi tavallista tarkemmin. Mutta kyllä minä ainakin pystyn sanomaan, että oli tuo toipuminen ihan erilaista kuin tyypillisessä flunssassa. Se oli hitaampaa ja hyvän ja huonon olon vuorottelu oli hämmentävän nopeaa. Ja sitten noita outoja sivuhavaintoja, kuten unihäiriöt, kylmänarkuus ja oudot lihaskrampit, havaitsi myös. Osin ne menevät varmasti tarkkailun piikkiin, mutta en minä niitäkään oikeastaan mitenkään erityisen mystisinä pidä. Kuten en myöskään sitä, että tauti vei voimat hetkellisesti, ja olotila vaihteli noin paljon.
Syy, miksi tuollainen poikkeavuus oireissa on minusta ihan luonnollista, on se, että kyse on viruksesta, jota emme ole aiemmin sairastaneet. Siksi virus on kehollemme uusi, ja vastustuskykymme on kovilla kohdatessaan sen. Rokotteet auttavat jonkin verran, mutta niistä huolimatta kehomme joutuu tilanteeseen, jossa se taistelee ensimmäistä kertaa tätä outoa virusta vastaan. Joku muu flunssavirus on taas muututtuaankin kehollemme jo tutumpi, ja siksi sairastaminen on tyypillisesti helpompaa ja toipuminen nopeampaa. Sitten kun korona iskee toisen kerran, keholla on jo parempi immuniteetti, ja sen vuoksi toinen tartunta on usein paljon helpompi.
Mutta eipä tuokaan aukotonta ole. Joillain korona on tuosta kaikesta huolimatta helpompi kuin tavallinen flunssa. Ihmisten vastustuskyky on välillä mystinen.
