Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 912 630
  • 81 126
K

kiwipilot

Aamun Hesarissa (maksumuuri) Jussi Sanelta viisaita sanoja:

”OSITTAIN pandemia elää päidemme sisällä, Sane sanoo. Tässä mielessä koronapandemiaa ei voi verrata edeltäjiinsä.
”Tämän pandemian sosiaalis-psykologinen puoli on ollut hyvin erityinen. On varmasti ihmisiä, jotka ovat tälläkin hetkellä hyvin pelokkaita. Vaikka pandemia loppuu, pelon purkaminen voi olla työläs prosessi, jossa vastuu on kansanterveysviranomaisilla ja medialla.”

”Jotkut ihmiset katsovat nyt päivästä toiseen pelokkaana, että tuhat tapausta, sitten kaksituhatta. Mutta jos testaisimme tavallisella flunssakaudella ihmisiä kadulla, todella monella olisi silloinkin jotain virusta nenässä.”

”SANEN mukaan erityisesti rikkaissa maissa ihmisille näyttää tulleen yllätyksenä, että luonto voi nykyaikanakin aiheuttaa kuolemia.
”Jotenkin ei pystytä hyväksymään, ettei meidän hauraimpia mummojamme ja vaarejamme pystytä pitämään elossa, vaikka miten monta piikkiä laittaisi.”

Tää on nyt meistä kiinni. Eikä se tarkoita maskien pitämistä, turvavälejä, mielipuolisia rajoituksia vaan pelkäämisen lopettamista ja elämisen aloittamista.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

axe

Jäsen
Aamun Hesarissa (maksumuuri) Jussi Sanelta viisaita sanoja:

Oli kyllä ihan mielettömän hyvä kirjoitus. Nyt pitäisi saakeli ottaa kaikille telkkarikanaville puoli ysin erikoislähetys koko maalle, sitten Niinistö ruutuun ja "Kansalaiset, medborgare, luen teille nyt tekstin päivän Helsingin Sanomista..." ja sitten tämä!
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Masentava ja paljastava pandemia samalla. Mitäs jos oikeasti seuraava pandemia ei kestä vasta-ainettomuutta ja rokottamattomuutta yhtään (jos siihen rokote tai lääke onnistutaan taas kehittämään), kun nytkin siitä tuli valtava taakka monellakin tapaa.

Onko jatkossakin 10-15% ihmisistä niin pänkkejä, että eivät yksinkertaisesti pelaa samaan pussiin, vaikka olisi minkälainen tarve terveyden säilymiseksi. Sen ajatuksen ja vitutuksen purkamisesta ainakin oma psykologinen työ lähtee
 
Viimeksi muokattu:

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kyllä tämä Krista Kiurun oma ideologia käy kalliiksi Suomelle.
Tämmöisiä hankintoja ei pitäisi ikinä tehdä vain ministerin ja parin virkamiehen halusta vaan siihen tarvitaan isompaa porukkaa, lisäksi hankita ulkoistettiin taaskin pois oikealta hankintaorganisaatiolta ja sen tekee "varasto".
 

smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jos joku haluaa tulevaisuudessa kääriä kasvonsa maskiin Influenssa-, noro-, rino-, rs- sekä erilaisten koronavirusaaltojen vuoksi niin siitä vain. Tullee varsin hankala loppuelämä. Toki jos maskin käyttö tuntuu miellyttävältä niin asia on toinen. Välillä on ihan hyvä ottaa vähän osumaa ja sairastaa, ihan sellaisen jutun kuin vastustuskyky kannalta. Ja onhan tuo miljardien kertakäyttömaskien käyttö aivan kestämätöntä luonnon kannalta.
Tämänhän huomaa jo nykyajan pienistä lapsistakin. Jos tutti tippuu lattialle niin sitä hinkataan 5min lavuaarin alla ennen kuin pystytään taas käyttää. Jos joku koira nuolaisee lapsen kättä, niin lähdetään suurin piirtein päivystykseen viemään. Sitten ihmetellään kun lapset on käytännössä vuoden ympäri flunssassa. Sama kohta aikuisilla kun nyt jengillä on tuosta maskista muodostumassa uusi normaali.

Muutaman naisen suusta olen kuullut, että tykkää pitää maskia vieläkin sen takia, että ei ole niin tarkkaa meikkailla kasvoja kauppaan lähdettäessä kun peittää siitä suurimman osan. Tämän selityksen hyväksyn jopa paremmin kun sen, että sillä yritettäisiin suojella muita. Oikeasti ketään ei kiinnosta mikään muiden suojelu. Suurinta osaa kiinnostaa vaan se, että ei vahingossakaan erotu liikaa joukosta ja saa katseita osakseen siitä hyvästä.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Oikeasti ketään ei kiinnosta mikään muiden suojelu. Suurinta osaa kiinnostaa vaan se, että ei vahingossakaan erotu liikaa joukosta ja saa katseita osakseen siitä hyvästä.
Tämä on juuri näin. Eikä maskittomia paheksuta sen takia, että he olisivat vaaraksi muille. Paheksunta johtuu lähes puhtaasti siitä, että maskia on ikävä käyttää ja ilmankaan ei kehtaa olla vaikka mieli tekisi, niin sitten harmittaa kun joku tulee vastaan tyytyväisenä ilman maskia.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kyllä tämä Krista Kiurun oma ideologia käy kalliiksi Suomelle.
Tämmöisiä hankintoja ei pitäisi ikinä tehdä vain ministerin ja parin virkamiehen halusta vaan siihen tarvitaan isompaa porukkaa, lisäksi hankita ulkoistettiin taaskin pois oikealta hankintaorganisaatiolta ja sen tekee "varasto".
Kiuru ja Varhila saisivat maksaa nämä ihan itse. Vastuutonta valtion rahojen tuhlauttamista. Tuolla rahalla olisi hoitanut useamman lapsen/nuoren mielenterveystyöt.
 

chubster

Jäsen
Kiuru ja Varhila saisivat maksaa nämä ihan itse. Vastuutonta valtion rahojen tuhlauttamista. Tuolla rahalla olisi hoitanut useamman lapsen/nuoren mielenterveystyöt.
Tässäpä olennainen. Tällä innolla kun käytettäisiin resursseja oikeaan ongelmaan, eli hoitokapasiteettiin…ei toki yksin näillä rahoilla mitään muuteta, mutta kun tarpeeksi käyttää rahaa kaikkeen paskaan, niin alkaisikin olemaan jo ihan olennainen potti käsillä…
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Korona tulee menemään kansakunnan kaikkien tasojen läpi ja se ei ole mitenkään estettävissä. Testaaminen(kin) on aivan jonninjoutavaa hommaa. Mitä sillä muka kuvitellaan saavutettavan? Ai sulla oli nyt se tartunta? No mitä sitten, niin on kohta minullakin.

Kaikki vastaan vänkääminen on lopetettava välittömästi, ja jos joku koronastrategia on vielä olemassa, niin sen kolme ensimmäistä sääntöä pitäisi Fight Club tyyliin olla: "Hyväksy ja anna sen tapahtua, että tämä tartuttaa meidät kaikki, äläkä edes mieti yrittäväsi estää sitä."
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Tämä on juuri näin. Eikä maskittomia paheksuta sen takia, että he olisivat vaaraksi muille. Paheksunta johtuu lähes puhtaasti siitä, että maskia on ikävä käyttää ja ilmankaan ei kehtaa olla vaikka mieli tekisi, niin sitten harmittaa kun joku tulee vastaan tyytyväisenä ilman maskia.

Ja nyt kun olen viikko sitten koronataudista toipunut, miksi käyttäisin maskia:

- en tartuta koronaa
- en saa tartuntaa varmaan pariin-kolmeen kuukauteen

Olen turvallisinta seuraa koronan suhteen mitä voi olla.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ah, maskikeskustelu on taas täällä. Muistakaa, että voitte olla käyttämättä maskia. Muistakaa myös se, että muut saavat käyttää maskia, jos niin tahtovat. Tähän ei tarvitse keksiä mitään paheksumiskorttia tai muuta. Käyttäkää tai olkaa käyttämättä.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Ah, maskikeskustelu on taas täällä. Muistakaa, että voitte olla käyttämättä maskia. Muistakaa myös se, että muut saavat käyttää maskia, jos niin tahtovat. Tähän ei tarvitse keksiä mitään paheksumiskorttia tai muuta. Käyttäkää tai olkaa käyttämättä.
Kyllä esimerkiksi auton tyhjäkäyntiin talvella on syytä puuttua, vaikka sillä estäisikin reumatismia pitkässä juoksussa. Tämä kärjistys siis liittyen siihen, että jos ainoa syy maskin käytölle on epäjohdonmukainen suojautuminen flunssalta ja pelko siitä, että näyttää poikkeavalta, on ehkä jo syytä huomauttaa ko. toimenpiteen ympäristövaikutuksista. Tilanne on nyt vähän muuttunut siitä, mitä se oli vielä deltan kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK

Korona tulee menemään kansakunnan kaikkien tasojen läpi ja se ei ole mitenkään estettävissä. Testaaminen(kin) on aivan jonninjoutavaa hommaa. Mitä sillä muka kuvitellaan saavutettavan? Ai sulla oli nyt se tartunta? No mitä sitten, niin on kohta minullakin.

Kaikki vastaan vänkääminen on lopetettava välittömästi, ja jos joku koronastrategia on vielä olemassa, niin sen kolme ensimmäistä sääntöä pitäisi Fight Club tyyliin olla: "Hyväksy ja anna sen tapahtua, että tämä tartuttaa meidät kaikki, äläkä edes mieti yrittäväsi estää sitä."
Kaikki evidenssi puhuu sen puolesta, että hyvä rokottautumissuoja on populaation ja samalla yksilön tasolla parasta, mitä meillä on käsissämme koronavirukselta suojautumiseksi juuri tällä hetkellä ja tästä eteenpäin. Koskee erityisesti sairauden vakavia muotoja, joihin täysi rokotussuoja antaa ilmeisen tehokkaan suojan. Rokotuksia on syytä edelleen jakaa vähintään riskiryhmille ja rokotuksia vältelleille, jos halutaan minimoida tehohoitotapauksia ja kuolemia, mutta altistumisten seuraamisella, karanteeneilla, etäkouluilla ja kaikkien saakelin kuppiloiden sulkemisilla ei mitenkään estetä sitä, että virus pyörii täällä joka tapauksessa aikansa ja kulkee koko väestön läpi.

Tai voi sen viruksen kokonaan välttääkin, jos päättää sulkeutua hyvin pitkäksi ajaksi jonnekin full vakuumiin. Pitäisikö vinkata Kristalle?
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä esimerkiksi auton tyhjäkäyntiin talvella on syytä puuttua, vaikka sillä estäisikin reumatismia pitkässä juoksussa.
Taitaa kuitenkin olla kyse siitä, että puututaan siihen tyhjäkäyntiin kun ei haluta puuttua siihen, että se auto pitäisi 95% ajasta jättää kotiin. Ja sen ei pitäisi olla Hummeri.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä esimerkiksi auton tyhjäkäyntiin talvella on syytä puuttua, vaikka sillä estäisikin reumatismia pitkässä juoksussa. Tämä kärjistys siis liittyen siihen, että jos ainoa syy maskin käytölle on epäjohdonmukainen suojautuminen flunssalta ja pelko siitä, että näyttää poikkeavalta, on ehkä jo syytä huomauttaa ko. toimenpiteen ympäristövaikutuksista. Tilanne on nyt vähän muuttunut siitä, mitä se oli vielä deltan kanssa.
Kuten pandemian alkuvaiheilla jo todettiin, tartunta maskin läpi on heikompi kuin ilman maskia, ja näin ollen vähentää myös oireita. Tämän vapaaehtoisen suojautumisen kritisoiminen on minun mielestäni todella outoa. Antaa ihmisten käyttää, jos niin haluaa.

Maskien saastuttavuuteen vetoaminen on mielestäni aika suloista, muttei ikävä kyllä mene itselle läpi täällä miehisten miesten jääkiekkopalstalla. Eihän täällä mistään muusta enää puhuttaisi, jos aletaan pohtia eri asioiden ympäristökuormitusta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: VT

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Pirkanmaalle tänään 399 tartuntaa.

Viimeisenä 7pv:nä todettu 4 727 uutta tartuntaa. Edellisenä 7pv:nä todettiin 5 328 tartuntaa.
Näillä testauskäytännöillä tartunnat nyt siis laskee.


Päijät-Hämeessä eiliselle 306 tartuntaa.

Tartunnat 7pv:n mittarilla 11% nousussa. Nyt todetaan keskimäärin 300 tartuntaa päivässä.

Sairaalahoidossa 31, joista teholla 1. Eilen vielä 34, joista teholla 1. 3 verran pudotusta siis.

 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ja nyt kun olen viikko sitten koronataudista toipunut, miksi käyttäisin maskia:

- en tartuta koronaa
- en saa tartuntaa varmaan pariin-kolmeen kuukauteen

Olen turvallisinta seuraa koronan suhteen mitä voi olla.

Älä ole niin varma, just oli juttua että se uusi "viekas" omikronmuunnos voi tarttua vaikka olisi jo omikronin sairastanutkin.

Jatka vaan veitsenterällä olemista ja muista 2 viikkoa kerrallaan.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tampereen yliopiston tutkijat kertovat tunnistaneensa olemassa olevia lääkkeitä, jotka estävät koronaviruksen tartunnan. Lääkkeet estävät tutkijoiden mukaan alkuperäisen niin sanotun villin viruksen ja deltamuunnoksen.

Löytö auttaa kehittämään COVID-19:n hoitoa.

Tutkimus tehtiin Tampereen yliopiston FHAIVE-asiantuntijakeskuksessa, joka kehittää eläinkokeille vaihtoehtoisia menetelmiä.

 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Helsingin Sanomissa mielenkiintoinen artikkeli. Siinä haastatellaan epidemiologi Jussi Sanea. Sanen nimi näkyi uutisissa tiuhaan pandemian alussa keväällä 2020, jolloin hän johti THL:n valmiusryhmää. Sitten hän siirtyi konsultoimaan WHO:ta eri maiden pandemiatoimista ja katosi päivittäisestä uutisvirrasta.

Muutama poiminta:

SANE arvioi, että epidemiologin näkökulmasta koronapandemia ei ole eronnut kovin merkittävästi aiemmista hengitystievirusten pandemioista. Uusi virus noudattaa monia lainalaisuuksia.

”Tiedämme, miten hengitystievirusten pandemiat käyttäytyvät. Se on hyvä tiekartta siihen, miten tämäkin voisi loppua.”

Artikkelissa lainataan yhdysvaltalaisia tutkijoita David Robertson ja Peter Doshi. He kirjoittivat joulukuussa 2021 lääketieteellisessä aikakauslehdessä BMJ:ssä julkaistussa artikkelissaan, että ”pandemiat eivät historiallisesti pääty silloin kun tartunnat loppuvat vaan silloin kun tauti lakkaa yleisön, median ja poliittisen eliitin silmissä olemasta uutisarvoinen”.

SANEN mukaan erityisesti rikkaissa maissa ihmisille näyttää tulleen yllätyksenä, että luonto voi nykyaikanakin aiheuttaa kuolemia.

”Jotenkin ei pystytä hyväksymään, ettei meidän hauraimpia mummojamme ja vaarejamme pystytä pitämään elossa, vaikka miten monta piikkiä laittaisi.”


Mielestäni hyvä ja asiallinen näkökulma koronapandemiaan.
 

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ah, maskikeskustelu on taas täällä. Muistakaa, että voitte olla käyttämättä maskia. Muistakaa myös se, että muut saavat käyttää maskia, jos niin tahtovat. Tähän ei tarvitse keksiä mitään paheksumiskorttia tai muuta. Käyttäkää tai olkaa käyttämättä.
Ei toimi näin. Työnantaja on ilmoittanut, että maskin käyttämättömyydestä seuraa työnjohdollisia toimenpiteitä. Ensin varoituksia ja lopulta irtisanotaan.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Työelämän koronapassi ilmeisesti vieläkin on suunnittelussa. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkisen mukaan ehdotus olisi helmikuussa tarkoitus saada valmiiksi. Työpaikoille koronapassi? Ehdotus on tarkoitus saada valmiiksi helmikuussa: "Yritetään löytää keinoja varmistaa työturvallisuus"
Pari poimintaa tuosta jutusta. Eli kehotetaanko tyylii lisäämään maskinkäyttöä ja käsien pesua. Onneksi tässä on oikeudellisia ongelmia. Peruslailliset ongelmat jne. Keskittäisivät nämä voimavarat rokotusten edistämisiin ja riskiryhmien suojeleen.

Ymmärrän jotenkin vielä sote-alan rokotuspakon, mutta muuten vastustan kyllä rokotepakkoa. Veikkaan että sote-alan rokotespakostaki tulee vielä ongelmia, kun hoitajat loppuu kesken, kun nyttenkin on jo hoitajapula. 1.2. ollaan sote-alan osalta paljon viisaampia.

Sosiaali- ja terveysministeri ei kuitenkaan usko, että eteen tulisi tilanne, jossa työpaikalle mentäessä työntekijä tarvitsisi koronapassin esimerkiksi rokotuksien osalta. Ennemminkin tarkoitus on antaa työnantajille ratkaisuja työturvallisuuden löytämiseen.

– Yritetään löytää keinoja työnantajille varmistaa työturvallisuus.

– Tässä on hyvin isoja perusoikeudellisia kysymyksiä, joita meidän täytyy ottaa huomioon, kun kyse on ihmisen oikeudesta tehdä töitä ja ansaita elantonsa, summaa Sarkkinen.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun toleranssi on aivan puhtaasti nollissa näitä "koulut etäopetukseen"-haihattelijoita kohtaan. Mun on erittäin vaikeaa ymmärtää, mitä hyvää siitä edes voisi seurata? Jos ollaan sairaina, ollaan kotona. Muutamasta poissaolopäivästä sairauden takia ei ennenkään ole järjestetty etäyhteyksiä, vaan silloin opetettavat asiat on käyty vanhempien kanssa läpi tai tarvittaessa pyydetty opettajalta tukiopetusta. Omat lapseni ovat aiemminkin olleet koko viikon pois jonkun viruksen takia, eikä meidän perheessä ole tarvittu mitään erityistoimia ko. asian vuoksi. Aika monta vuotta on lapsillani koulua takana ja aina näistä on selvitty niin, että rästiin jääneet tehtävät on tehty kotona ja lasten kaverit ovat tarvittaessa auttaneet. Ja omani sitten omia kavereitaan, jos he ovat olleet pois koulusta. Ymmärrän, että kaikilla ei tilanne ole yhtä onnellinen kuin meillä on ollut, mutta ihan oikeasti, kuinka isosta oppilasmassasta nyt puhutaan? Jostain prosentista? Ja lähtökohtaisesti poissaolo koulusta on max. viisi päivää. Kenenkään oppiminen ei siinä ajassa lähde sivuraiteille ja vaikeuta tulevaisuutta. Jos joku muuta väittää, ummistaa silmänsä muilta ongelmilta.

Voin myös katsoa puhtaasti itsekkäästä näkökulmasta asiaa: meillä on koko korona-aikana ollut yksi altistus. Tästäkin tieto tuli lukiolaisen koronavilkkuun vasta pari viikkoa myöhemmin itse altistumisesta. Koska tieto tuli niin myöhässä, ei se tietenkään aiheuttanut toimenpiteitä. Neljä henkilöä, kaksi vuotta ja yksi kokonainen altistustieto! YKSI!!! Ja meidän lastemme oikeutta oppimiseen ja lähiopetukseen olisi nyt pitänyt jälleen kerran rajoittaa? Ja luonnollisesti tämä sama rajoitusvaatimus koskisi molempien lasteni luokkia/luokka-asteita. Ei missään nimessä!

Ihmisten pitää lopettaa pelkääminen. Maailma on täynnä pelättäviä asioita. Pelko aiheuttaa ahdistusta ja sairastuttaa mielen. Ottakaa rokotukset, kun niitä on tarjolla ja pysykää kotona, jos on jotain oireita.

Kun mä reilu vuosi sitten sanoin, että mä olen henkisesti valmistautunut siihen, että koronavouhkaaminen päättyy vuoden 2021 lopussa, mulle naurettiin täällä. Noh, kuten tuolloinkin totesin, se oli mun on oman psyykeen suojelukeino. Kun olin valmistautunut jatkuviin pettymyksiin ja rajoituksiin jo ennakkoon, ei yksittäiset päätökset vaikuttaneet mun henkiseen hyvinvointiin, vaikka toki olen ollut ärsyyntynyt monestakin asiasta. Ja olen varmasti jatkossakin. Olisin (ollut) tilanteen niin vaatiessa valmis pidentämään tätä "oman mielenterveyden suojelujaksoani", mutta tilanne on nyt se, että en ole siihen näissä olosuhteissa valmis. Tilanne on muuttunut parissa vuodessa todella olennaisesti ja sen myötä myös oma suhtautumiseni on muuttunut. Kuten mielestäni kuuluukin. Vuoden 2022 alusta lähtien mulla on ollut todella suuria vaikeuksia olla pitkämielinen näitä täysin älyttömiä koronarajoituksia kohtaan. Sama koskee näitä koronaa pelkääviä ihmisiä. Enough is enough.

Jos tästä korona-ajasta haluaa jotain hyvää löytää, niin olkoot se sitten vaikka se, että minä tunnen itseni ja oman psyykeeni melko hyvin. Tiedän, mitkä keinot toimivat minulle. Ja tiedän myös sen, että lopulta järki vie voiton tunteesta. Hipvitunhei!

#nytriittää
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Hyvä että Riihijärvi sentään yrittää.

Vastauksena käyttäjälle
@KirsiPuntila

Soitin eilen Hämeen HaOikeuteen; ruuhkaa edelleen. Kuntosalit saadaan ennen sulkujen päättymistä auki, jos:

A) @AVItwiittaa lieventää määräystä yksilöliikunnan osalta.

B) HaOikeus toteaa määräyksen lainvastaiseksi. Molempia vaihtoehtoja yritämme edistää kaikin keinoin

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös