Eikös Suomessa ole ollut tosi lievät rajoitukset koko koronavuosien ajan verrattuna muuhun maailmaan?
Juuri näin on ollut. Se vaan hämärtyy useilla kirjoittajilla, kun käperrytään tarkastelemaan asiaa vain omien mielitekojen ja omaan elämään kuuluvien asioiden kautta.
Juu, koska Suomessa oli keväällä 2020 huomattavasti lievemmät rajoitukset kuin muualla, voidaan nyt vetääkin sit kaikki kiinni, kun rokotteet on ollut tarjolla pian kolme kappaletta kaikille 12+ -vuotiaille, 84% on näistä hakenut jo kaksi annosta, 42% kolme annosta ja valtaviruskin on huomattavasti aiempia lievempi.
Mitä helvetin väliä sillä on, miten Suomen rajoitukset on aiemmin suhteutuneet muuhun maailmaan? Meillä päällä tällä hetkellä aivan saatanan epäloogiset ja täysin tehottomat rajoitukset, mutta hei, muistakaa, että Ranskassa tarvittiin lupalappu keväällä 2020, jotta sai poistua kotoa.
Suomen täysin perseelleen resurssoitu, lähes kehitysmaiden tasolla oleva terveydenhuolto ”korjataan” nyt tavallisen kansalaisen perusoikeuksiin kajoamalla. Ja tämä on ilmeisesti joillekin ihan ok, koska jossain on ollut asiat vielä paskemmin.