Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 019 938
  • 81 135

Esoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No mutta siinähän syntyi mukavasti seuraava maalitolppa, pitäähän tuota deltan osuutta nyt se pari viikkoa/kuukautta seurailla.
 
Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Missähän vaiheessa joku saa päähänsä alkaa leikkimään jäljittäjää ja alkaa soittelemaan porukkaa karanteeniin "pilailu" mielessä.
" Hei, se on Matti Meikäläinen, jäljittäjä. Olette altistuneet koronalle paikassa mitä en voi kertoa, mutta teidät asetetaan karanteenin. Saatte lisätietoja muutaman päivän sisällä. Odottakaa rauhassa."
 
444

Jäsen
Ei tullut bingoa vieläkään. Toki oireettomana testiin, mutta toisaalta reissuun on lähdettävä ja vastaanottava maa vaatii neganäytteen riippumatta piikkien lukumäärästä.
Ei ollut tälläkään kertaa erityisen mieltä ylentävä kokemus, mutta näytteen ottanut hoitaja oli hyvällä tuulella ja naureskeli, miten erilaisia ilmeitä puikotettavilla näkee. Tuloksen valmistumisessa kesti 13,5 h ja Kantaankin saatiin kirjattua välittömästi. Näin toimitaan upeassa Lohjan metropoliissa, vaikka HUS:ssa kuulemma on jokin kriisi näiden suhteen. Okei, tämä oli ulkoistettu 9Livesille, mutta silti.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
- Covid-19 merkitään kuolinsyyksi vaikka olisit jäänyt autolla alle tai kuollut infarktiin, jos koronatartunta on rekisterissä tietyllä aikavälillä. Huh huh. Tästäkin ollaan jo kymmeniä korjauksia tällekin palstalle laittaneet, mutta eipä vain haluta uskoa tai mene jakeluun. Kuolinsyytä ei todellaan merkitä vain sattumalta joksikin muuksi kuin miksi toteava lääkäri sen katsoo. Ja näitäkin tosiaan tarkistetaan takautuvasti.

WHO:n linjaus kuitenkin on, että 30pvän sisällä positiivisesta koronatestistä kuollut, merkitään koronaan kuolleeksi. Ainakin ennen kuolinsyyntutkintaa. Toki esimerkiksi kolareissa kuolleita ei näin lasketa. Eikö asia kuitenkin ole näin? Kanadassa esimerkiksi joku aika sitten 19-vuotias aivosyöpään kuollut nuori mies merkittiin alueen nuorimmaksi koronaan kuolleeksi, koska hänet oli todettu koronapositiiviseksi hieman ennen kuolemaansa. Asia korjattiin vasta, kun perheensä nosti asiasta metelin.

Samalla kysyn, miksi koronakuolemat merkitään eri kriteerein kuin esimerkiksi influenssakuolemat, joita ei koskaan merkitä peruskuolinsyyksi, vaikka se olisikin se varsinainen syy menehtymiseen? Sama kysymys myös @Hatchetman ?

Rajoitteita ei käytännössä tarvita, sillä kyllä tämän pandemian kanssa muutenkin selvitään. Annettaisiin nyt ihmisten elää normaalisti. Mitäpä siitä, jos terveydenhuolto on kusessa ja joku "vanhus" tai muuten heikko kuolee, jos minä itse vain selviän. Hehän olisivat kuolleet muutenkin kohta. Jokainenhan meistä joskus kuolee, joten samapa se on onko se nyt vai vaikka 15 vuoden päästä. Minun yksityisyyttäni ei muutenkaan saa rajoittaa, olen veroja maksava suomalainen!

Se mitä täällä on viimeiseksi kritisoitu on se, että miksi omikron, joka todistetusti on jopa huomattavasti lievempi kuin delta, vaatii huomattavasti delta kovemmat rajoitukset ja elinkeinoihin ja perusoikeuksiin kajoavat sulkutoimet?

Maailmalla sairaaloissa on aivan ok tilanne.

Tanskassa esimerkiksi huomattava osa sairaalapotilaista on ’with-covid’ -statuksella. Osuus taitaa olla nyt jo yli 40%. HUSissa osuus on yli 20% ja nousee. Varsinais-Suomessa ei omikronin takia ole yhtään potilasta sairaalahoidossa. Olenko ihan väärässä, jos sanon, että isoin ongelma tällä hetkellä ei ole koronan vuoksi sairaalassa olevat, vaan ne toimenpiteet, jotka sairaaloissa pitää tehdä (eristykset, erilliset koronahoitajat…)

Sikainfluenssan aikana tauti poistettiin yleisvaarallisten tartuntatautien listalta siinä vaiheessa, kun virusta oli todella paljon liikkeellä ja viruksen jäljittäminen kävi mahdottomaksi, mikä estää toimimasta samoin nyt koronan(omikronin) kohdalla? Kysyn tätä, koska en tiedä, eikä tästä ole puhuttu vielä sanallakaan missään.

Uusin variaatio on mitätön. Tartuttavuudella ei ole mitään väliä, jos harvempi saa vakavan taudin. Sillä, että satoja miljoonia ihmisiä sairastaa yhtä aikaa virustartunnan vuoksi ei ole mitään väliä, koska "kyllähän vuosittainen flunssa-aaltokin" ja "pelkkä räkäyskähän tämä". Antaa levitä vain - heikot sortuu elon tiellä ja saadaan laumasuojakin parissa vuodessa!

Liittyy ehkä vähän tuohon ylempään, mutta jos pahimpina influenssa- ja flunssakausina jopa 50 000 ihmistä päivässä sairastuu johonkin hengitystieinfektioon, minkälainen tilanne sairaaloissa olisi, jos näihin kaikkiin suhtauduttaisiin kuten omikroniin nyt? Mikään data maailmalta ei tue sitä, että omikron olisi yhtään vaarallisempi kuin influenssa. Tästä saamme toki kiittää ennen kaikkea rokotteita.

Codiv-19 taudin pitkäaikaiset jälkivaikutukset ovat "Tesla-J"-miehen tyylisten itkijöiden keksintöä. Tämä on perus räkäyskä, jolla ei ole mitään muita vaikutuksia. Tutkijoiden väitteet monielinsairauksista ja mahdollisista vakavista seuraamuksista on samaa huijausta kuin esim. yhteiskunnan rajoitustoimetkin. Tai ainakin liioiteltuja. Ja tehohoidossa olokin on kuin lepoloma, jossa kerrankin saa maata ja nukkua niin pitkään kuin haluaa.

Olikin jo aika, että joku ottaa long covidin jälleen puheeksi. Omikronin kohdalla, eikä oikeastaan deltankaan, siitä ei juurikaan olla puhuttu.

Liekö rokotteilla vaikutusta siihenkin.

Viimeisestä kappaleesta toki samaa mieltä.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Tähänhän se jatkuva pelottelu ja paniikin lietsonta johtaa monen kohdalla. Näitäkin asioita olisi voinut pohtia hieman aikaisemmin.

”Toivomme, että ihmiset miettisivät, vaatiiko heidän oireensa välitöntä kiireellistä hoitoa vai voiko oireen hoitaa esimerkiksi seuraavana päivänä terveysasemalla tai itsehoito-ohjeilla. Mikäli asiasta on epävarma kannattaa käyttää esimerkiksi sähköistä OmaOlo-palvelua tai soittaa päivystysavun numeroon 116117. Päivystysapuun ei tule kuitenkaan soittaa koronatestaukseen liittyvissä asioissa”, neuvoo toimialajohtaja Maaret Castrén.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Sitä saa mitä tilaa. 1,5 vuotta on huudettu, että testiin pitää mennä nollakynnyksellä. Jos on karanteenissa, niin testissä pitää käydä sen aikana pari kertaa ja sen loppuessakin vielä varmuudeksi. Jos et käy testissä, olet huono ihminen.

Ja nyt kuvitellaan, että sormia napsauttamalla tämä 1,5 vuotta hoettu mantra niin vaan pyyhitään pois ihmisten mielistä ja käytön muuttuu täysin. Samalla kun kuitenkin toisesta suunnasta huudetaan, miten tämä omikron tappaa kaikki ja sairaanhoito ja koko yhteiskunta romahtaa juuri pian.
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei tullut bingoa vieläkään. Toki oireettomana testiin, mutta toisaalta reissuun on lähdettävä ja vastaanottava maa vaatii neganäytteen riippumatta piikkien lukumäärästä.
Ei ollut tälläkään kertaa erityisen mieltä ylentävä kokemus, mutta näytteen ottanut hoitaja oli hyvällä tuulella ja naureskeli, miten erilaisia ilmeitä puikotettavilla näkee. Tuloksen valmistumisessa kesti 13,5 h ja Kantaankin saatiin kirjattua välittömästi. Näin toimitaan upeassa Lohjan metropoliissa, vaikka HUS:ssa kuulemma on jokin kriisi näiden suhteen. Okei, tämä oli ulkoistettu 9Livesille, mutta silti.
Jaahas, itse kävin 2pv sitten Terveystalolla ottamassa testin niin itselläni tulosta ei ole vieläkään tullut. Varmaankin mennyt hus:ille tutkittavaksi?
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tähänhän se jatkuva pelottelu ja paniikin lietsonta johtaa monen kohdalla. Näitäkin asioita olisi voinut pohtia hieman aikaisemmin.

”Toivomme, että ihmiset miettisivät, vaatiiko heidän oireensa välitöntä kiireellistä hoitoa vai voiko oireen hoitaa esimerkiksi seuraavana päivänä terveysasemalla tai itsehoito-ohjeilla. Mikäli asiasta on epävarma kannattaa käyttää esimerkiksi sähköistä OmaOlo-palvelua tai soittaa päivystysavun numeroon 116117. Päivystysapuun ei tule kuitenkaan soittaa koronatestaukseen liittyvissä asioissa”, neuvoo toimialajohtaja Maaret Castrén.

Asutaan lähellä yhtä drive in -testiasemaa ja eilen taisi olla testiaikakauden pisin autojono, varmasti muutama sata metriä autoja jonossa muuta liikennettä haittaamassa. En todellakaan ymmärrä, miksi noissa testeissä käydään edelleenkin tuolla laajuudella.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kun omikron rantautui Suomeen niin ykköspuheenaiheena oli joka tuutissa se miten nykyiset rokotteet tehoavat siihen. Nyt en ole enää hetkeen nähnyt missään uutisia tästä aiheesta. Käsitin varmaan väärin kun ymmärsin uusien rajuhkojen rajoitusten perustuvan pääasiassa nimenomaan tähän asiaan?

Mikäli rokotteet tehoavat omikroniin hyvin niin miksi nyt esim. kahdesti rokotetut eivät saisi liikkua ihan samaan tapaan rokotepassien avulla keikoilla, baareissa tms. kuin ennenkin? Nythän kahdesti rokotetut joutuvat käsittääkseni taas altistuksesta jopa karanteeniin?

Miten tää nyt näin meni?
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Samalla kysyn, miksi koronakuolemat merkitään eri kriteerein kuin esimerkiksi influenssakuolemat, joita ei koskaan merkitä peruskuolinsyyksi, vaikka se olisikin se varsinainen syy menehtymiseen? Sama kysymys myös @Hatchetman ?

Mistäs tämä tieto?
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Mistäs tämä tieto?

Hanna Nohynek on tätä tuonut aika monessa haastattelussa esiin. Esimerkiksi tässä:

Hän sanoo, että influenssakuolemia ei kuolintodistukseen merkitä pääkuolinsyynä, siitäkin tulee aliraportointia.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kun omikron rantautui Suomeen niin ykköspuheenaiheena oli joka tuutissa se miten nykyiset rokotteet tehoavat siihen. Nyt en ole enää hetkeen nähnyt missään uutisia tästä aiheesta. Käsitin varmaan väärin kun ymmärsin uusien rajuhkojen rajoitusten perustuvan pääasiassa nimenomaan tähän asiaan?

Mikäli rokotteet tehoavat omikroniin hyvin niin miksi nyt esim. kahdesti rokotetut eivät saisi liikkua ihan samaan tapaan rokotepassien avulla keikoilla, baareissa tms. kuin ennenkin? Nythän kahdesti rokotetut joutuvat käsittääkseni taas altistuksesta jopa karanteeniin?

Miten tää nyt näin meni?

Kyllähän viimeaikainen globaali data on aika hyvin tuonut ilmi, että kaksikin rokoteannosta suojaa tehokkaasti erityisesti vakavammalta taudilta. Suhtautumisessa Covidiin Suomessa, kuin vähän muuallakin vaivaa edelleen se, että tartunnat nähdään varsin laajalti edelleen samanarvoisina, oli kyseessä mikä hyvänsä variantti, millaisella ihmisellä hyvänsä, rokotetta tai ei.

Soutaminen ja huopaaminen asian kanssa ärsyttää itseäni eniten. Vielä hiljan tuplarokotetun ei tarvinnut flunssaoireisenakaan tehdä mitään muuta poikkeuksellista, kuin ottaa iisisti, mutta nyt ilmeisesti täysin oireeton, rokotettu perusterve saatetaan määrätä päiväkausia sitten tapahtuneesta altistumisesta testeihin ja karanteeniin, vaikka Omikronin vähemmän vaarallisesta taudinkuvasta alkaa olla konsensus.
 
Viimeksi muokattu:

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Sitä saa mitä tilaa. 1,5 vuotta on huudettu, että testiin pitää mennä nollakynnyksellä. Jos on karanteenissa, niin testissä pitää käydä sen aikana pari kertaa ja sen loppuessakin vielä varmuudeksi. Jos et käy testissä, olet huono ihminen.

Ja nyt kuvitellaan, että sormia napsauttamalla tämä 1,5 vuotta hoettu mantra niin vaan pyyhitään pois ihmisten mielistä ja käytön muuttuu täysin.

Asutaan lähellä yhtä drive in -testiasemaa ja eilen taisi olla testiaikakauden pisin autojono, varmasti muutama sata metriä autoja jonossa muuta liikennettä haittaamassa. En todellakaan ymmärrä, miksi noissa testeissä käydään edelleenkin tuolla laajuudella.

Hyviä kommentteja, koska juuri tästä on kyse. Tosiaan likemmäs kaksi vuotta STM:n, THL:n, HUSin sun muiden nämä tutuiksi tulleet virkamiehet ja lääkärit ovat hokeneet, että jos sinä edes yskäiset yhden kerran, niin pitää mennä koronatestiin. Ja nyt ollaan pisteessä jossa tätä opittua tapaa yritetään kerralla kääntää, että älkää nyt hyvät ihmiset menkö sinne koronatestiin kuin vain todellisista syistä ja oireista. Joita syitä ei sitten taas ole missään kunnolla määritelty..

Kaikki pyörii koko ajan sen saman ongelman ympärillä, että tässä sopassa on Suomessa niin käsittämättömän monta kokkia, ja jokainen ohjeistaa eri tavalla..
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Fimeaki heränny.

Kolmannesta koronarokotteesta saadut oireet eivät poikkea aiempien annosten haittavaikutuksista, kertoo lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean ylilääkäri Maija Kaukonen.

– Haittavaikutusten profiili näyttää samalta kuin aiemmissakin annoksissa. Viesti on suorastaan rauhoittava, Kaukonen sanoo.

Joulukuun 14. päivä mennessä Fimeaan oli tullut 165 kolmatta rokoteannosta käsittelevää haittavaikutusilmoitusta. Niistä 50:ssa haitta on ilmoitettu vakavaksi.

Vakaviksi haitoiksi luokitellaan synnynnäiset epämuodostumat ja muut poikkeamat sekä oireet, jotka ovat johtaneet hengenvaaraan, kuolemaan, sairaalahoitoon tai sen pitkittymiseen tai aiheuttaneet pysyvän vamman tai merkittävän toimintakyvyn alenemisen.

– Koska sivuoireista ilmoittaminen on vapaaehtoista, ei meidän haittavaikutustietokannasta pysty päättelemään sitä, kuinka paljon oireita tulee. Ei siis myöskään voida suoraan päätellä, tuleeko nuoremmille vaikka useammin käsi kipeäksi kuin vanhemmille, Kaukonen sanoo.

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tähänhän se jatkuva pelottelu ja paniikin lietsonta johtaa monen kohdalla. Näitäkin asioita olisi voinut pohtia hieman aikaisemmin.

Joo. Ilmeisesti todellakin jotkut "lieviä flunssanoireita" potevat rokotetut lampsivat suoraan päivystykseen, karauttavat Opel Astrallansa drive-iniin, vieden hoitohenkilökunnalta arvokasta työaikaa, tai soittavat paniikissa hätäkeskukseen jne.

Ilmeisesti vaadittaneen ihan pääministeri kertomaan "alamaisilleen", että jos olet rokotettu ja ok-vointinen, niin pysy vain kotona ja kunnon heikentyessä käytä juurikin tarjottuja palveluita tilanteen selvittämiseksi etänä. Tämä erityisesti, jos kyse on perusterveistä työikäisistä. No, syvä pääty ja kaupunkilaisjärki nyt harvoin muodostaa yhtälöä.

Vähän laveammalta, mutta vaikkei Suomi täydellinen maa olekaan ja suomalaisiin mahtuu monenmoista hiihtäjää, eräs kovin yleinen "kansanluonteeseen" kuuluva yleispiirre, mitä olen aina arvostanut korkealle, on rauhallisuus. Rauhallisuus ei tarkoita hitautta tai passiivisuutta, mutta asioihin suhtautumista ilman turhaa kohkaamista ja älämölöä. -Usemmiten asiat kun kyllä järjestyvät. Korona-aikana tilanne on osaltaan ottanut askeleita jonnekin muualle, niin ihan yksilötasolla kuin koko kansan yleisilmapiirissä. Jos jonkin maan koko maailmassa, niin Suomen uskoisi "pärjäävän" Covidin muodostamassa globaalissa haasteessa. Toistaiseksi tulos on ollut kohtuullinen, mutta kaukana täysistä pisteistä.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tähänhän se jatkuva pelottelu ja paniikin lietsonta johtaa monen kohdalla. Näitäkin asioita olisi voinut pohtia hieman aikaisemmin.

”Toivomme, että ihmiset miettisivät, vaatiiko heidän oireensa välitöntä kiireellistä hoitoa vai voiko oireen hoitaa esimerkiksi seuraavana päivänä terveysasemalla tai itsehoito-ohjeilla. Mikäli asiasta on epävarma kannattaa käyttää esimerkiksi sähköistä OmaOlo-palvelua tai soittaa päivystysavun numeroon 116117. Päivystysapuun ei tule kuitenkaan soittaa koronatestaukseen liittyvissä asioissa”, neuvoo toimialajohtaja Maaret Castrén.

Poika ja susi. Tästä asiantuntijapiireissä puhuttiin jo keväällä 2020.

Ei voi kyllä HUS-kyrvät muuta kuin peiliin katsoa.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Pirkanmaalle 593 tartuntaa. Viikko sitten 645 tartuntaa. Oho, pudotusta viikontakaiseen.

Ma-ke välillä todettu 1 509 tartuntaa. Viime viikon ma-ke todettiin 1 034 tartuntaa. Viime tiistaina ilmoitettiin vain 58 tartuntaa, joka hieman vääristää ehkäpä.

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
No jos isänmaan etu sitä ehdottomasti vaatii, niin ei muuta kuin toiselle puolelle rajaa ja kiireesti!

Joku paremmin lakia tunteva (@DAF kenties) voisi ottaa kantaa siihen, mitä varusmiehillä voisi teettää. Tuo jäljitys tuntuu aina utopistiselta, mutta miten sitten, jos huoltovarmuuden kannalta keskeisissä yhteiskunnan toimissa alkaa näkyä kriittistä työntekijäpulaa sairauspoissaolojen vuoksi?

Eipä kai normaalin lainsäädännön oloissa juuri mitään, pätevyydet ja kelpoisuudet saati lakisääteiset velvoitteethan eivät siinä muutu. Varmaan voivat soitella ihmisille ja ohjata jotain liikennettä. Aika erikoinen idea.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kaikki pyörii koko ajan sen saman ongelman ympärillä, että tässä sopassa on Suomessa niin käsittämättömän monta kokkia, ja jokainen ohjeistaa eri tavalla..

Vaikka nykyisen hallituksen ajoittaiset hauksiennäytöt pandemian ympärillä ovatkin olleet Kiurun säheltämistä lukuunottamatta lähinnä irtopisteiden poimimista, ihan jo sitoutumattomanakin toivoisin jonkinlaista pilliin puhaltamista. Liian monta kokkia saman kattilan äärellä ja usein ei edes kunnolla yhteistyötä tehden. Tämän päälle terveydenhoitoalan lausuntoautomaatit, asiaa rivikansalaisen tietotaidolla kommentoivat poliitikot ja "syvä pääty", niin melkoinen soppa todella saatu aikaan.

Jos kesän aikana saataisiin jotain konkreettista aikaan, miten tilannetta lähestytään ensi talvella? Covid on endeeminen tauti, joskin toivottavasti hitaasti hiipuvalla liekillä palava. Samanlaista showta en enää haluaisi 2023, 2024 jne. nähdä.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Ranskassa havaittu Omikronia mutatoitunempi muunnossa on saanut nimen IHU (ei sentään IHQU). IHU tarkoittaa muuten viroksi ihoa tai hipiää.

"IHU:ssa on 46 mutaatiota, mikä on enemmän kuin omikronissa, kirjoittaa Firstpost. Yksi näistä mutaatioista on N501Y, joka asiantuntijoiden mukaan voi tehdä IHUsta tehokkaasti leviävän."

WHO ei ole vielä luokitellut IHU:a merkittäväksi huolenaiheeksi.

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Pitääkö joku tätä Kristan virka-apupuhetta jonain muuna kuin näennäisenä mukatekemisenä, että näyttäisi että tehdään jotain vaikka todellisuudessa ainoastaan työllistetään joku puolustushallinnosta vastaamaan ettei me kyllä tässä oikeasti mitää voida tehdä.
 
tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Niin näin työssäkäyvänä heterona mietin yhtä ongelmallista asiaa. Mikäli minulla alkaisi Covid oireet ja soittaisin tai tekisin itsearvion, miknkä lopputuloksena olisi oireiden seuraaminen ilman virallista testiä, niin longcovid olisi ongelma. Mikäli siis vaikka muisti alkaisi prakailemaan, enkä pystyisi enää suoriutumaan työstäni, niin miten käy tuolla Kelan puolella? Kuka uskoo ilman virallisia testejä, että Korona aiheutti pitkät oireet? Mitä jos oikeesti joku oire vie työkyvyttömyyteen saakka ja testeihin ei pääse koska oireet akuuttina vaiheena on lievät?

Tuttavaperheen isällä on nyt edellisjoulun koronasta vieläkin makuaistimukset poissa pelistä. Sanoi, että mauton ruoka ei ole ihan nättiä syödä ja esim. kebu oli suu tuntumalta aivan järkyttävää. Eli syö ruokia joita on kiva tuntopuolella syödä. En pelkää tosiaan koronaa, mutta olishan tuo ihan vitun järkyttävää, jos menettäisi maku- ja haju-aistin.

Kolmas piikki tulee kohta, eli sillä yritän päästä paremmille mahiksille jälkihaitoista, koska takuulla jossain vaiheessa tuohon sairastun
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kiuruhan perusteli tätä pyyntöä eilen tartuntatautilain 89 pykälällä.

89 § (19.2.2021/147)

Virka-apu​

Jos Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, aluehallintovirasto, tartuntatautien torjunnasta vastaava kunnan toimielin, kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri toteaa, että yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämistä ei voida muulla tavoin estää, poliisin, pelastusviranomaisen, Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen tai Tullin on annettava tämän pyynnöstä virka-apua. Virka-avun antamisen edellytyksenä on, että se ei vaaranna virka-apua antavalle viranomaiselle säädettyjen muiden tärkeiden tehtävien suorittamista.

Sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään, Rajavartiolaitoksella ja Tullilla on virka-aputehtävän suorittamiseksi oikeus:

1) pysäyttää kulkuneuvo ja ohjata liikennettä noudattaen, mitä rajavartiolain (578/2005) 38 §:ssä ja tullilain (304/2016) 12 §:ssä säädetään;

2) käsitellä virka-aputehtävässä välttämättömiä terveystietoja noudattaen, mitä henkilötietojen käsittelystä säädetään luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2016/679, tietosuojalaissa (1050/2018) ja henkilötietojen käsittelystä Rajavartiolaitoksessa annetussa laissa (639/2019) sekä henkilötietojen käsittelystä Tullissa annetussa laissa (650/2019).

(15.10.2021/876)

89 a § (15.10.2021/876)

Virka-apu covid-19-tautia koskevien toimenpiteiden yhteydessä​

Sen lisäksi, mitä 89 §:ssä säädetään, poliisilla on virka-aputehtävän suorittamiseksi oikeus:

1) antaa virka-apua 16 a §:n 4 momentissa ja 16 b §:n 3 momentissa säädetyn poistumiskiellon noudattamisen varmistamiseksi;

2) pysäyttää kulkuneuvo ja ohjata liikennettä 16 a ja 16 b §:ssä säädettyjen toimenpiteiden suorittamisen varmistamiseksi.

Rajavartiolaitoksella ja Tullilla on oikeus antaa virka-apua 16 a §:n 4 momentissa ja 16 b §:n 3 momentissa säädetyn poistumiskiellon noudattamisen varmistamiseksi.

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Joo. Ilmeisesti todellakin jotkut "lieviä flunssanoireita" potevat rokotetut lampsivat suoraan päivystykseen, karauttavat Opel Astrallansa drive-iniin, vieden hoitohenkilökunnalta arvokasta työaikaa, tai soittavat paniikissa hätäkeskukseen jne.

Ilmeisesti vaadittaneen ihan pääministeri kertomaan "alamaisilleen", että jos olet rokotettu ja ok-vointinen, niin pysy vain kotona ja kunnon heikentyessä käytä juurikin tarjottuja palveluita tilanteen selvittämiseksi etänä. Tämä erityisesti, jos kyse on perusterveistä työikäisistä. No, syvä pääty ja kaupunkilaisjärki nyt harvoin muodostaa yhtälöä.

Aika monen kohdalla (ja vielä useamman työnantajan kohdalla) tämä on puhdas rahakysymys. Niin kauan kuin meillä on nykyinen tartuntatautipäivärahakäytäntö, korona on yleisvaarallisten listalla eikä muun kuin kunnan tartuntatautilääkärin eristyspäätös siihen kelpaa, sinne testeihin mennään ”turhaan”.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Niin näin työssäkäyvänä heterona mietin yhtä ongelmallista asiaa. Mikäli minulla alkaisi Covid oireet ja soittaisin tai tekisin itsearvion, miknkä lopputuloksena olisi oireiden seuraaminen ilman virallista testiä, niin longcovid olisi ongelma. Mikäli siis vaikka muisti alkaisi prakailemaan, enkä pystyisi enää suoriutumaan työstäni, niin miten käy tuolla Kelan puolella? Kuka uskoo ilman virallisia testejä, että Korona aiheutti pitkät oireet? Mitä jos oikeesti joku oire vie työkyvyttömyyteen saakka ja testeihin ei pääse koska oireet akuuttina vaiheena on lievät?

Tuttavaperheen isällä on nyt edellisjoulun koronasta vieläkin makuaistimukset poissa pelistä. Sanoi, että mauton ruoka ei ole ihan nättiä syödä ja esim. kebu oli suu tuntumalta aivan järkyttävää. Eli syö ruokia joita on kiva tuntopuolella syödä. En pelkää tosiaan koronaa, mutta olishan tuo ihan vitun järkyttävää, jos menettäisi maku- ja haju-aistin.

Kolmas piikki tulee kohta, eli sillä yritän päästä paremmille mahiksille jälkihaitoista, koska takuulla jossain vaiheessa tuohon sairastun

Mikäli nyt Omikron valtaa alaa Suomessa deltalta, niin sairastut todennäköisesti Omikronin aiheuttamaan koronavirukseen. Sen ei pitäisi viedä makuaistia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös